Risto Partanen

MM-jääkiekko 2008, Kanada

310 viestiä aiheessa

Koskahan näihin MM-kisoihin saataisiin yhtenäinen tuomarilinja kautta linjan. Eilen saatiin pelata kiekkoa, niinkuin kiekkoa kuuluu saada tällä tasolla pelata. Ruotsalaiskaksikolle iso käsi siitä! Ainut vaan, että suomalaiset eivät selvästikkään siihen uskoneet, vaan varoivat aivan liikaa monissa tilanteissa. Esim. siinä toisessa maalissa Selänne ihan selkeästi arasteli mennä tilanteeseen, vaikka olisi todennäköisesti pystynyt estämään jopa maalin synnyn. Ei uskaltanut mennä tilanteeseen edellisessä otettujen kahden helpon jäähyn takia? Tosin ammattireiskan pitäisi tuollaisessa tilanteessa mennä keinoja kaihtamatta ja ottaa vaikka se jäähy ennemmin, kuin katsella aitiopaikalta, kuinka kaveri pistää limpun tyhjään uuniin, joten siitä vielä pidempi miinus Teemun sarakkeeseen...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Esim. siinä toisessa maalissa Selänne ihan selkeästi arasteli mennä tilanteeseen, vaikka olisi todennäköisesti pystynyt estämään jopa maalin synnyn. Ei uskaltanut mennä tilanteeseen edellisessä otettujen kahden helpon jäähyn takia? Tosin ammattireiskan pitäisi tuollaisessa tilanteessa mennä keinoja kaihtamatta ja ottaa vaikka se jäähy ennemmin, kuin katsella aitiopaikalta, kuinka kaveri pistää limpun tyhjään uuniin, joten siitä vielä pidempi miinus Teemun sarakkeeseen...

 

Selänne oli laiska pska ja surffasi selkä pystyssä keskiviivalta lähtien, sinisen jälkeen ei ottanut ensimmäistäkään potkua.  :thmbdn:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selänne oli laiska pska ja surffasi selkä pystyssä keskiviivalta lähtien, sinisen jälkeen ei ottanut ensimmäistäkään potkua.  :thmbdn:

 

Sitä yritinkin sanoa tuolla jälkimmäisellä lauseella. Mutta en usko, että se yksistään pelkkää laiskuutta oli. Ei vain uskaltanut mennä tilanteeseen (jäähyn pelossa kenties, kun edellisessä matsissa otti pari helppoa?) niinkuin olisi pitänyt. Sama paistoi läpi koko ottelun ajan. Eihän se uskaltanut edes hyökkäyksissä haastaa vastustajaa...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitä yritinkin sanoa tuolla jälkimmäisellä lauseella. Mutta en usko, että se yksistään pelkkää laiskuutta oli. Ei vain uskaltanut mennä tilanteeseen (jäähyn pelossa kenties, kun edellisessä matsissa otti pari helppoa?) niinkuin olisi pitänyt. Sama paistoi läpi koko ottelun ajan. Eihän se uskaltanut edes hyökkäyksissä haastaa vastustajaa...

 

No jopas on säikky kaveri kun ei uskalla 5m lähemmäs vastustajaa mennä eli minusta ei ollut mitään arkuutta vaan ihan surffailua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sheddenillä ei ole kyllä kaikki ihan kotona.  :thmbdn:

 

- Olli saattaa palata puolivälierässä Mikko Koivun ja Tuomo Ruudun ketjuun. Jokinen pelasi hyvää ottelua USA:ta vastaan, kunnes hänet heitettiin pihalle.

 

Mitähän peliä herra on katsonut, ei ainakaan Suomi-USA -peliä? ??? Tämähän tarkoittaa myös sitä että p*llu dumpataan kolmosketjuun eli nauttimaan jämä minuutteja. Haloo Shedden, siperia kutsuu!!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo kyllä näytti ennemminkin siltä, että peli meni uomiinsa sen jlk kun OJ häippäs. Hyvä pelaaja se on mutta ei vaan oikeen ole ketjua mihin se sopis. Toisaalta, ei se ykkösketju oikeen toimi ilman OJ:täkään. 2 on toiminut nyt ihan hyvin ilman OJ:tä, kunhan ei vaan menis uusiks sekasin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sheddenillä ei ole kyllä kaikki ihan kotona.  :thmbdn:

Ihan pellehän se on. Tänään oli lehdessä jotain lainattu tuon sanomaa "On vaikeaa voittaa pelejä jos päästää 6 maalia 22 laukauksella", eli ts. kaataa syyt häviöstä Backströmin niskaan  :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Uskon Suomen voittoon tänään. Ykkösketju luultavasti nostaa ratkaisevasti tasoaan juuri oikealla hetkellä. Nikke maalilla parantaa peliään. OJ:n paluu toivottavasti tuo lisäenergiaa joukkueelle, kysymysmerkki kuitenkin kakkosketjun peliin. Toivottavasti se ei sekoa OJ:n tulon myötä. Ei muuta kuin herätyskellot soimaan klo 02  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Isekin aika luottavaisin mielin ;) Paineet on jenkeillä ja veikkaan, että ei kestä nuorten kavereiden hermo ja joutuvat rikkomaan paljon.. Itse en koe OJ:n tuloa ainakaan negatiiviseksi tapahtumaksi; oli aika vaisu kaveri maanantaisessa haastattelussa ja taitaa olla läksynsä lukenut. Yksi tai kaksi ketjua tätä peliä ei ratkaise vaan koko joukkueelta vaaditaan nappisuoritus. Katsominen taitaa jäädä väliin ton ajankohdan takia :(

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eihän tänään ole mitään taistelua tarjolla, peli alkaa vasta reilusti huomisen puolella aamuyöstä!

 

Edellisestä Suomi - USA kohtaamisesta taisi jäädä monen hampaankoloon puolin ja toisin paljon, toivottavasti tuomariston linja tulee heti alussa selväksi. Toivottavasti myös kisat saavat arvoisensa tuomariston, eli mielellään niin, että saa pelata mutta sikamaisuudet karsitaan pois.

 

Mistäköhän maasta mahtaa tuomaristo olla? Kanada vuorossa ja vetää kotiinpäin? Historiasta tuntuu ainakin kovin usein osuneen USAn kanssa pelatessa Kanadan tuomaristo ja päinvastoin. Mutta yleisestikin tuntuu olevan kovin heikkotasoista tuomarointia MM-kisoissa, ei ole yhtenäistä linjaa koko turnauksen läpi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Bäckström pelas mielestäni aivan hyvin, eikä niitä maaleja voi pistää sen piikkiin, koska Kanukithan melkein pääsivät kävellen sinne Suomen maalille, eli puolustuksessa kusee....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tiedossa takuu varmasti jännitystä jokaiseen kotikatsomoon, kun jo kerran kohdanneet Suomi ja USA, tappelevat vielä kerran voitosta!  ;) Ja jos voitto tulee, on vain arvailtavissa, pimahtaako Jenkit taas.....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lärking & Vinnerborg  SWE

 

Näinköhän olisi hieman ymmärrystä naapuria kohti vai onko naapuri'viha' niin suuri, että tuomitaan USAn eduksi... Aika näyttää. =)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin ne venäläis tuomarit halusivat ihan selkeästi pelata kummankin ottelun, sillä jäähyitä tuli mielestäni täysin käsittämättömistä syistä.... :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noniin, ketkäs kaikki aikovat viettää yön lätkää katsoessa?

Hep! Kyllähän se on sellainen peli, että se on miltei pakko katsoa  :P Jos menisi ajoissa nyt nukkumaan, heräisi sitten 2 aikaan ja tempaisisi energiajuomaa nassuun herättyään niin avot

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, toki matsi katsotaan! Naposteltavat ovatkin jo valmistumassa keittiön puolella...

 

Ai niin, halukkaille IRCnetin #mm2008 -kanava palvelee reaaliaikakeskustelua varten koko kisojen ajan kuten jo vuosia on ollut tapana.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:thmbup: Onpa ilo nähdä Norjan peliä Kanadaa vastaan! Häviöllä ne on mutta aika kiva asenne eivätkä päästä kanukkeja helpolla.

Ja Ruotsi sitten jatkoon, Tsekki kotiin.... Mistähän mä arvasin että siin käy niin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

:thmbup: Onpa ilo nähdä Norjan peliä Kanadaa vastaan! Häviöllä ne on mutta aika kiva asenne eivätkä päästä kanukkeja helpolla.

Ja Ruotsi sitten jatkoon, Tsekki kotiin.... Mistähän mä arvasin että siin käy niin...

 

Pohjoismaiden kärki finaaliotteluun ja uusitaan vuosi ysiviis!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään herkutellaan  8)

 

 

mihin jähmettyi Suomen peli, mihin jähmettyi Suomen peli.... :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään