Guest arttula

Hyviä ratkaisuja elämässäsi ?

31 viestiä aiheessa

Viiltäjä-Jackiksi?

Jep, jotain semmosta. Tosin yritetään korjat omat jäljet ja joskus toisten. Eräs asiakas käytti termiä nylkijä.

 

J

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Hyviksi ratkaisuiksi ovat muodostuneet tällaiset "nyt tai ei koskaan" -tyyppiset jutut. Näihin lukeutuvat alanvaihto opiskeluaikana (terveydenhuollosta teologiseen), lentämisen aloittaminen ensin kerran ja jossain vaiheessa syntyneen neljän vuoden tauon jälkeen uudelleen, istahtaminen yksissä kekkereissä sen ihmisen pöytään, jolle ei ollut siihen saakka uskaltanut sanoa kuin päivää (vaikka siitä sittemmin syntyikin myös paljon surua ja sotkua). Soittoharrastuksen aloittaminen, vaikka se tapahtuikin monen mielestä ihan liian myöhään (siitä on kuitenkin ehtinyt tulla varsin merkittävä lisä ammatillisiin juttuihin). Nyt parhaillaan iloitsen tulossa olevasta työpaikan vaihdosta, joka on myös luonteeltaan vain kerran elämässä saatava mahdollisuus. Ratkaisun hyvyydestä en vielä tiedä, mutta odotukset on korkealla. Carpe diem.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, ota hetkestä kiinni, tuolla muotoon olen elellyt, sanotaanko että ajatus ja intuitio on viennyt, luotan itseeni melko pitkälle.

Olisin tuossa jokunen vuosi sitten saannut jatkaa työelämässä "vanhana pölhönä" onneksi en näin päättänyt, nyt olen vanha pölhö, voin jaella halutessani elämän viisauksia jos joku jaksaa kuunnella(harva)voin tehdä jotain pientä auttaakseni jotakuta.

 

Tarkemmin ajateltuna voin myös löhöillä päivän kaksi, ei pidempään koska silloin alkaa keho kärsimään.

Joka päivä pitää liikkua jonniin verran, voin lähteä koska tahansa esim. Rukalle tai Ylläkselle, kaverin kämpille Kuresaareen

Voin tietty myös harrastaa ilmailuhistoriaa jos ehdin. ;D ;D

Olen vaari jolle soitellaan ja kysytään koska vaarille voi tulla kylään, eli tähänpä astikka olen tehnnyt lähes hyviä ratkaisuja.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään