Esa Lehtismäki

F1

2 264 viestiä aiheessa

Jaa niinhän se olikin. 1983 oli ensimmäinen vuosi, kun ilman turboa ei enää ollut mahdollisuuksia, mutta Monacossa Keke voitti silti. Tulee muuten ensi lauantaina se kisa telkkarista. Se oli sitten vasta tosiaan niin paljon myöhemmin, kun Keke jäi turbomäkkärillään radan varteen jatkuvasti.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nostetaas ketju omalle paikalleen  ;)

 

Enää alle 2 viikkoa (luojan kiitos, johan tässä ollaan odoteltukin) ja moottorit räjähtävät käyntiin Melbournessa.

 

Kuinka monella foorumilaisella on talli maikkarin tallipäällikköpelissä? (minulla on yksi)

 

Pistetäänkö FSNordicin-nimellä liiga pystyyn ja pestään kaikki muut liigat mennen tullen? Vai oliko siellä jo sellainen olemassa... en ainakaan löytänyt...

 

Koko kausi hauskaa formulaveikkailua vain vitosella, ei minusta ole liian kallista huvia noin pitkälle ajalle. Ottakaa kantaa ja ilmoitelkaa talleistanne.

 

Ade  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eihän Keke mikään Kimin tai Hamiltonin kaltainen superlahjakkuus ajoitaidoiltaan ollut, mutta älliä ja rohkeutta riitti. Siihen aikaan F1 oli vielä ihan eri laji kuin nykyään, Senna ei vielä ollut muuttanut kilpailun luonnetta eivätkä autot olleet likikään niin huipputeknisiä. Mutta kyllä Kekekin sen mestaruutensa otti, ei saanut. Ja vaikka Mäkkäri -83 ei monta kertaa maaliin saakka kulkenut, niin voitti Keke silläkin Monacon.

 

Kannattaa muistaa, että Keken aikana seinäänajossa kuoli oikeesti.

Nykyisin vaihdetaan vain uusi "turvatyyny" ohjaamon reunoille , siellä hietikolla.

 

Eddie Irwine sanoi tuossa hyvin; "ennen, moottoriurheilu, F-1 oli kilpailua, nykyisin se on vain eräänlainen peli."

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eddie Irwine sanoi tuossa hyvin; "ennen, moottoriurheilu, F-1 oli kilpailua, nykyisin se on vain eräänlainen peli."

Pikku pojilla vähän kalliimmat lelut :) Näinhän se on meny jo pitkään. Siitä leivotaan mestari, joka osaa leikkiä leluillaan parhaiten  ;)

 

Ade

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kannattaa muistaa, että Keken aikana seinäänajossa kuoli oikeesti.

Nykyisin vaihdetaan vain uusi "turvatyyny" ohjaamon reunoille , siellä hietikolla.

 

Eddie Irwine sanoi tuossa hyvin; "ennen, moottoriurheilu, F-1 oli kilpailua, nykyisin se on vain eräänlainen peli."

 

No enpä kyllä ole suuren ajattelijan Eddie Irwinen kanssa tuostakaan samaa mieltä. Ennen F1:ssä oli enemmän kyse rohkeudesta, nykyään taidosta ja taktikoinnista, mutta kilpailua se on edelleen. Se on tietenkin myös hirveän suurella rahalla pyöritettävää viihdsebisnestä, mikä haittaa kilpailutoimintaa ilman muuta, mutta loppupeleissä kuitenkin parhaiten onnistuva tiimi voittaa. F1 ei ole joidenkin amerikkalaisten sarjojen tapaan syyllistynyt aivan typerään pelleilyyn (kuten ohitusnappi) katsojia miellyttääkseen, vaikka onkin syyllistynyt typerään pelleilyyn FIA:n johtajien hölmöilyn takia (urarenkaat, aika-ajo kisabensoin). Siinä edelleen ihan oikeasti ajetaan täysillä kilpaa.

 

Autojen turvallisuuden paraneminen kertoo asenteiden muutoksesta. Aikaisemmin yksi moottoriurheilun viehätyksistä oli, että aika ajoin joku kuolee, mutta nykyään sellaisesta ei enää tykätä. Asenteiden muuttumisessa on selvä käännekohta, Imola 1994. Se oli suurelle yleisölle liikaa ja alettiin vaatia turvallisuuteen panostamista. Suurin osa radoista valitettavasti pilattiin shikaaneilla seuraavina vuosina, mutta autojen turvallisuuden paraneminen on ollut positiivista. Basehyppely on sopiva laji, jos halutaan katsoa kuka on hullunrohkein, mutta rata-autoilussa mitataan kuskien osalta nykyään enemmän ajotaitoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä alkanut Räikkösen kausi 2008 mitenkään kovin ruusuisesti. :-\ Ferrarin voimasuhteet Mclareniin on tämän johdosta edelleen vähän hämärän peitossa. Rellu sen sijaan vaikutti aika-ajon perusteella melko vaisulta. Kovalaiselta ja Kubicalta oikein hieno suoritus. :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipas kummallinen romuralli. Mistään kilpailusta ei tuommoisen turva-autoshown jälkeen voi puhua, mutta ainakin tapahtumia riitti. Aika erikoista, että Kimille tuli kaksi omaa virhettä samaan kisaan. Tosin ulos lipsahtaminen silloin kun yrittää verissä päin ohittaa on vielä ihan tervettä. Massa odotetusti on kärkitiimien miehistä se, joka kärsii luistoneston poistumisesta. Massan pyörähtäminen ulos ekassa mutkassa oli ihan selvä kaasuvirhe. Heikin puolesta jäi harmittamaan, virheetöntä työtä, jonka huono tuuri turva-auton ajoituksessa pilasi. Ainakin hetken nyt siis kestää, ennen kuin päästään kunnolla ajamaan Suomenmestaruussarjaa. Hamilton on vähän liian kova luu saamaan tuollaista lahjaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sekunttiakaan näkemättä kommentoin sen verran, että ei kovin hyvin Ferrarilla mennyt. Tottakai ne tekniikka ongelmat tulee sillon kun niitä ei saisi tulla. McLareen taas vastoin kaikkia odotuksia kesti.  ;D

No se on varmaa, että Ferrareitten iskukyvystä ei olla nähty vielä liiemmin mitään.  ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sekunttiakaan näkemättä kommentoin sen verran, että ei kovin hyvin Ferrarilla mennyt. Tottakai ne tekniikka ongelmat tulee sillon kun niitä ei saisi tulla. McLareen taas vastoin kaikkia odotuksia kesti.  ;D

No se on varmaa, että Ferrareitten iskukyvystä ei olla nähty vielä liiemmin mitään.  ;)

No mielummin tekniikkavika nyt kun jossain muussa kisassa jolloin Kimi johtaa 30 sekunnilla koko kisaa... Mieluiten ei ollenkaan!

 

Kyllä joo oli mielenkiintoinen kisa, jos Kimi ei olisi ajautunut ulos Heikkiä vastaan olisi kisasta voinut tulla todella mielenkiintoinen suomalaisittain mutta nyt kävi näin. Kyllä silti tapahtumia riitti, mutta ikävästi suomalaiset olivat välillä mukana touhuissa tai saivat osansa.

 

Heikillä oli kyllä paska munkki, ensiksi menettää 2. sijan turva-auton takia ja lopussa kun pääsee Alonsosta ohi niin menee vahingossa laittamaan varikkonopeusrajoittimen päälle.

 

Toivottavasti tässä oli suomalaisten epäonnet tälle kaudelle nähtynä, toivokammee punaisella kameralla varustetun McLarenin savuttavan ensi kisassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä toi Räikkösen auto aika pelottavan lujaa kisaoloissa kuitenkin kulki, kun mies yhden pysähdyksen taktiikalla tahkosi kahteen kertaan joukon hänniltä kohti kärkisijoja. Uskomatonta tohellusta kuitenkin sekä tallilta, että kuskilta.

 

Kovalainenhan johti kisaa siinä vaiheessa, kun Glock pyörähti, eli menetti johtopaikan eikä kakkossijaa. Heikki ajoi vielä juuri ennen turva-autoa kisan nopeimman kierroksen (ainakin siihen asti, sen jälkeen aiheesta ei tainnut olla puhetta), joten potkua olisi voinut periaatteessa olla vaikka voittoon saakka.

 

Romutuksesta ja turva-autoista huolimatta, tai ehkä juuri niistä johtuen, kisassa oli oikeaa kilvanajoa enemmän kuin aikapäiviin. Kaksintaisteluja ja ohituksia, kelpaa kyllä katsella moista. Täytyy antaa pikkaisen kehua TV-ohjauksellekin, kun Hamiltonin yksinajelun sijaan keskityttiin poimimaan oikeita tapahtumia nähtäväksi.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Unohdit mainita sukulaispoikani Nico Rosbergin. Ainut mitaleilla suomalaisista !  ;)

 

Isänsä aloitti uran Kymenlaaksossa mikroautoilla Liedeksen autoliikkeen sponssaamana, ellen väärin muista.

 

Mahtaako kasvaa Nico pysyvästi pois isänsä kengistä jää nähtäväksi...urakka on suuri.

 

Keken isä oli muuten täällä Oulussakin töissä joskus..olisko ollut myös Iisalmessa lekurina ?

 

Mielenkiintoinen asetelma 3 suomalaista F1 sirkuksessa ja yhdellä selvä johto.  ???

 

 

------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Ayrton Senna oli muuten henkeen ja vereen lennokkimies myös. Did you know it ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielenkiintoinen asetelma 3 suomalaista F1 sirkuksessa ja yhdellä selvä johto.  ???

...Ja vasta yksi kilpailu ajettuna, että en vielä tässä vaiheessa hirveästi puhuisi "selvästä johdosta"... ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huvittanut allekirjoittanutta vaan yleisellä tasolla tuo, että esim. YLE uutisoi teksti TV:llä;

 

Heikki 5:s ja Räikkönen keskeytti !

 

Vaikka Nico oli kolmas !  :)

 

Siis olin aivan äimänä kun suomalainen menestyi, muttei halaistua sanaa. :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huvittanut allekirjoittanutta vaan yleisellä tasolla tuo, että esim. YLE uutisoi teksti TV:llä;

 

Heikki 5:s ja Räikkönen keskeytti !

 

Vaikka Nico oli kolmas !  :)

 

Siis olin aivan äimänä kun suomalainen menestyi, muttei halaistua sanaa. :-\

 

Lukeehan tuossa Heikin nimi jo isolla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin ja saihan Kimi myös pojon.

 

Hyvä SUOMI !  :thmbup:

 

Itse pelasin Berliinin Tahkossa pari kautta ja tutustuin moniin kaksoiskansalaisuuden omaaviin veijareihin. Münchenin Mailajussit olivat kovempia yleensä...Vehelden Veto oli sensijaan hieman pehmeämpi joukkue.

 

Kaksikielisyyden oppiminen voi olla vaikeaa varsinkin hyvän suomen ylläpitäminen jos työkieli on englanti, jolloin alkaa olla jo vaatimuksia kolmelle kielelle perheen puitteissa.

 

Mutta Nico on ylivoimaisessa johdossa suomalaisista...huolimatta siitä kuinka monta skabaa on jäljellä..toivottavasti eivät olleet hänen viimeiset pojonsa tällä kaudella.

 

Ausgezeichnet Nico !

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei varmasti, kyllä Williams taistellee hyvinkin tiukasti niistä viitossijoista silloin kun kärkinelikolla ei ole ongelmia. Mutta paljon voi olla ottajia sijoille 5-8 tällä kaudella, todella tasainen ja iso keskiryhmä näyttäisi nyt olevan. Eikä se mahdotonta ole, että jossain kisassa nähtäisiin jopa 2.5 suomalaista palkintopallilla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En käsitä miksi tuota Ruusberkkiä suomalaisena kokoajan puhutaan ja nostetaan tuloksissa aina myös esille. Saksaa edustaa, eikä puhu suomea sanaakaan tai itse halua edustaa Suomea. So not vaikka pappa on suomesta...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samaa ajattelen minäkin...sälli ei ole suomalaista nähnytkään..

 

Uskoisin kyllä Nicon nähneen isänsä useampaankin kertaan ;D Mutta pirunko väliä sillä loppujen lopuksi on, mitä maata joku edustaa tai minkä maan kansalainen on? Kyllähän sitä jotenkin luonnostaan suomalaisten menestystä toivoo enemmän kuin muiden, mutta eipä sille järkisyytä löydy. Kyllä mulle toisaalta Lewis Hamiltoninkin menestyminen kelpaa vallan mainiosti, aina sitä sentään todellista lahjakkuutta arvostaa, lukipa passissa mitä vaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nico on yksi saksalaiskuski muiden joukossa, niin kauan kuin saksan lippua tunnustaa. Oli isä suomalainen tai ei. ;)

Lisäksi molemmat suomalaiskuljettajat ovat Nicon edellä parin kilpailun, ellei jo Malesian jälkeen... ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikka Nico ei olekkaan Suomen kansalainen niin kyllä itse näen hänet mielelläni palkintopallilla. Mieluiten tietenkin Heikin ja Kimin kanssa.

"Ruusperin" verta hänessä kuitenkin virtaa, luki sen passin kannessa mitä vain   :)

 

Mitä tulee tuon kansallisuuden valitsemiseen, niin olisin yllättynyt jos Nico olisi valinnut sinivalkoiset värit. Hän on asunut ikänsä rajojemme ulkopuolella, välttää näin asevelvollisuuden, mikä olisi häirinnyt ainakin jotenkin uraputkea ja totuus on myöskin se, että saksalaisena takana on aivan eri luokan volyymit taloudellisesti, eli arvo markkinoilla on näin varmasti moninkertainen.

Turha siitä on täällä pohjolassa ainakaan nokkiin ottaa jos kaveri toimii fiksusti. Valinta oli jossain vaiheessa tehtävä lipun värin suhteen, mutta se tuskin tarkoittaa että Nico väheksyisi Suomalaisia sukujuuriaan. En ole ainakaan missään mediassa huomannut Nicon antavan mitään sen suuntaista lausuntoa.

 

On hän kuitenkin ainakin "enemmän Suomalainen" kuin Jarno Trulli, joka on perinyt vain etunimensä meikäläisiltä!  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Formula Ykkösten viralliset itkupillit taas vauhdissa ja tiputtivat McLarenit tuloslistassa. No olihan se kieltämättä kyseenalainen tilanne mutta epäilen jos samassa tilanteessa olisi vaikka Räikkönen ajanut ruuhkan läpi. Olisi varmaan todennut vain kylmän viileästi että "en mä oikein tiedä, ei voi mitään".

Joissain asioissa vois ottaa Heidfeld ja Alonso vähän mallia muista ammattikuskeista!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Formula Ykkösten viralliset itkupillit taas vauhdissa ja tiputtivat McLarenit tuloslistassa. No olihan se kieltämättä kyseenalainen tilanne mutta epäilen jos samassa tilanteessa olisi vaikka Räikkönen ajanut ruuhkan läpi. Olisi varmaan todennut vain kylmän viileästi että "en mä oikein tiedä, ei voi mitään".

Joissain asioissa vois ottaa Heidfeld ja Alonso vähän mallia muista ammattikuskeista!

Eipä tuossa paljon McLareneilla jää puolustettavaa.

Olivat molemmat ajolinjalla kun muut ajoivat nopeita kierroksia niin aika selvä rangaistus tuo mielestäni oli.

Ja kyllähän jokainen talli laittaa protestin menemään, jos on pienikin mahdollisuus että lähtöruutu ja sitä kautta kamppailu pisteistä paranee.

 

En usko, että protestit ovat lähteneet Alonson ja Heidfeldin suusta vaan tallit on huomannu telemetriasta ja videolta, että pojat ovat joutuneet kiertämään optimaaliselta ajolinjalta, joten protestia vaan sisään...

Samalla tavalla voisi Kimi ottaa mallia ammattikuski Hamiltonista, joka ajamalla voitti Melbournen. Kimi ajoi kaksi kertaa ulos ja lopulta keskeytti ja silti valitti Barrichellosta ja pääsi mm-pisteille, ei todellakaan ole ammattitaitoista puuhaa Räikköseltä ;)

 

 

Nico Rosbergista kun on puhe niin Erkki Mustakari on kommentoinut asiaa, että Nico on heille vähän vaikea asia. Toiset tykkää hänestä ja toiset ei. Vaikka Nico ajaa saksan kisalisenssillä, hän on myös suomen kansalainen, joten sitä kautta myös häntä on "hehkutettava".

Itselleni on aivan sama onko palkintokorokkeella Heidfeld vai Rosberg, kunhan Heikki ja Kimi ovat edellä :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään