Esa Lehtismäki

F1

2 264 viestiä aiheessa

Joo. Kyllä viimeinen kunnon kausi oli 1997. Sen jälkeen sääntökikkailuilla on saatu silkkaa vahinkoa aikaan. Yksittäisiä kisoja kenties lukuunottamatta. Pitäisi saada vetää riskirajoilla kestävyyden kanssa, käyttää aika-ajomoottoreita, olla kunnolliset moottorit ja nostaa kuskin taidot etusijalle liian elektroniikan sijaan.

 

-A-

 

Muistaakseni Fernando Alonso sanoi joku aika sitten että 2004 oli viimeinen vuosi jolloin formula ykkösen ajaminen tuntui hetkittäin pelottavalta. Nyt tuo on enempi bensansäästöä ja renkaidenhallintaa.

 

Antin ehdottamat muutokset olisi varmaan hyväksi, mutta miten nuo vaikuttavat kustannuksiin on toinen juttu. Nykyäänhän sarjan tulonjako on niin isoja talleja suosiva, etteivät pikkutallit meinaa saada potista mitään ja jäävät väkisinkin kehityksessä jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kustannuksiahan niillä on pyritty karsimaan. Mutta toisaalta. Eivät pikkutallit pärjänneet pikkurahalla ennen, eivätkä pärjää nyt. "Kuninkuusluokassa" pitäisi kilpailla siitä, kuka tuo autonsa ensimmäisenä maaliin eikä niinkään siitä, kuka tekee sen säästäen eniten ja mahdollisimman ATK-hallitusti.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Yksi asia on varma. Alonso ei voittanut koskaan F1-kuljettajan mestaruutta Ferrarilla, vaikka yritti viisi vuotta. Epäilen, että samoin käy myös Vettelille  ;)

 

Viimeisin mestari parhaimmassa ja vanhimmassa F1-tallissa on Kimi Räikkönen. (Mestaruus vuonna 2007). Sitä ennen viisi mestaruutta otti Michael Schumacher. (Vuodet 2000, 2001, 2002, 2003 ja 2004).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katselin isäni kanssa Imolan kisaa. Vuosi oli 1994. Tuli vähän sanomista.

 

Sanoin, että täytyy laittaa lisää turva-alueita. Isäni oli toista mieltä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katselin isäni kanssa Imolan kisaa. Vuosi oli 1994. Tuli vähän sanomista.

Sanoin, että täytyy laittaa lisää turva-alueita. Isäni oli toista mieltä.

 

Niin kattelin minäkin, lentoasemalla, vappuna. Se oli kai liian traagista siihen aikaan.

 

Hiljaisuus täytti hetkeksi taivaankin. Toisaalta silloin ajettiin vielä kilpaa, manuaalisesti.

 

Joku totesi että "Jumalakin voi näköjään kuolla" ??  Se olikin silloin.

 

PS. Kyllä Vettel voittaa. On se paljon arvosteltu mutta nykyajan rattimies ja tietokonehan tekee loput.  :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Katsohan, meillähän on täällä oikeen asiantuntija :laugh:

 

Mieltä lämmittää kun ei näköjään ole yksin, tiedät sitten paremmin.  ;)

 

Ei mielipiteen perusteella asiantuntijoita luoda, ei ainakaan ennenvanhaan niin tehty. Nykymaailmassa asiat on kai toisin?  :laugh:

 

Nyt vaan peukkua Räikköselle ja Bottakselle kaikki yhdessä. Piikittelyt voi unohtaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvassa Sebastian Vettelin rengasta viedään tutkittavaksi: http://www.mtv.fi/sport/f1

 

Mitä tutkimista renkaan riekaleissa on? Vannekin kärsi varmasti rajusti.

 

F1:n renkaassa ja vanteessa on nykyään ehkä paljon tietokonetekniikkaa. Sitä kuljetetaan salkussa. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuvassa Sebastian Vettelin rengasta viedään tutkittavaksi: http://www.mtv.fi/sport/f1

 

Mitä tutkimista renkaan riekaleissa on? Vannekin kärsi varmasti rajusti.

 

F1:n renkaassa ja vanteessa on nykyään ehkä paljon tietokonetekniikkaa. Sitä kuljetetaan salkussa. ;D

 

Niistä renkaista näkee pirun hyvin, mistä vaurio johtuu. Tollanen tilanne on täysin käsittämätön, sillä inssit sitä varmasti tutkivat että mistä vaurio alkoi.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kisan alkuun on nyt tarkalleen 1h, 40 min. Toivottavasti Kimi on kisan lopussa keskimmäisellä korokkeella, Vettel toisena ja Bottas kolmantena. Miten se uusi mersun tehokone mahtaa toimia paalupaikkamiehellä? Tulee ehkä jännä kisa...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hävisin. Mutta..http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/hamiltonin-voittoa-uhkaava-lukema-0-02-baria/5297912

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi F1-ratoja piti edes rakentaa noihin kehitysmaihin? http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/savusumu-leijuu-f1-nayttamolla-vahan-alkoi-jo-silmia-kirvella/5313934

 

Jotain katuratoja, joissa ohittaminen on hankalaa. Tylsiä kisoja... Jos saisin päättää, niin Formulat ajaisivat vain Euroopan radoilla. Muutama vanha rata takaisin ja sitten uusia todellisia voima/ vaara/ vauhtiratoja  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eilinen kisa oli hieno  :) Mutta miksi toisen turva-autotilanteen jälkeen ne hitaimmat autot olivat sotkemassa kisaa? Ne hitaimmat pitää ajattaa nopeasti ohi turva-auton turvallisella nopeudella. Miksi ei hidas auto voi vain hiljentää ja muut menisivät ohi?

 

Joku tuomaristossa mokasi.

 

Tuli vain kaksi turva-autotilannetta, mutta oikea olisi ollut kolme. Ehkä jopa neljä.  ;D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eilinen kisa oli hieno  :) Mutta miksi toisen turva-autotilanteen jälkeen ne hitaimmat autot olivat sotkemassa kisaa? Ne hitaimmat pitää ajattaa nopeasti ohi turva-auton turvallisella nopeudella. Miksi ei hidas auto voi vain hiljentää ja muut menisivät ohi?

 

Joku tuomaristossa mokasi.

 

Tuli vain kaksi turva-autotilannetta, mutta oikea olisi ollut kolme. Ehkä jopa neljä.  ;D

 

 

Rossiltahan oli radio rikki, jolloin häntä ei voitu ohjeistaa ohittamaan letkaa. Hitaat autot jäisivät taas jälkeen yhden kierroksen lisää jos niitä ei päästettäisi ohi turva-auton aikana. Ennenhän kaikki hitaat autot ajelivat letkassa siinä kohdassa kun missä olivat silloin kun turva-auto tuli radalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hitaat autot jäisivät taas jälkeen yhden kierroksen lisää jos niitä ei päästettäisi ohi turva-auton aikana.

Tuolla kai ei olisi mitään merkitystä kisan kannalta, onko joku Marussia jäljessä 2 tai 3 kierrosta 10 kärkeä. Ainakin samaa ohitus-/hidastusjuttua olen ihmetellyt itsekin, kun tuo hidastusjuttu kävisi alle puolen minuutin, nyt ohituksen ja eron saaminen väliin, ellei jopa uudelleen jonon perän saavuttaminen kestää 2-3 min(ainakin yksi-kaksi "turhaa" SC-kierrosta).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuolla kai ei olisi mitään merkitystä kisan kannalta, onko joku Marussia jäljessä 2 tai 3 kierrosta 10 kärkeä. Ainakin samaa ohitus-/hidastusjuttua olen ihmetellyt itsekin, kun tuo hidastusjuttu kävisi alle puolen minuutin, nyt ohituksen ja eron saaminen väliin, ellei jopa uudelleen jonon perän saavuttaminen kestää 2-3 min(ainakin yksi-kaksi "turhaa" SC-kierrosta).

 

En nyt muista itsekkään että miksi sääntö oli alunperin tarkalleen muutettu, mutta ajatteleppa että siellä olisi kierroksen jäljessä esimerkiksi alkukahinoissa kolaroinut Ferrari, käytännössä silloin kisa olisi myös heiltä kokonaan menetetty.. Säännöt on samat kaikille.. ainakin paperilla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo uusi ehdotus renkaisiin kuulostaa hyvältä. http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/f1-rengasvalikoimaan-uutuus-talleille-mahdollisuus-taktikointiin/5328774

 

Nuo nykyiset renkaat kestävät liikaa. Se mahdollinen supersuper pehmeä rengas olisi hienoa. Kestäisi vaikka maksimissaan vain kaksi kierrosta, mutta olisi äärimmäisen nopea. Toivattavasti sääntö menee läpi.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tulisipa välitankkaus takaisin.  ::)http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/fia-pomon-ehdotus-tyrmatty-f1-talleissa-se-on-paskaa/5693514

 

Paras talli on varmaan uudella kaudella Mersu, mutta kuljettajan mestaruuden ottaa vuonna 2016 Ferrarilla Sebastian Vettel, tai Kimi Räikkönen. ;)  Tämä ei ole arvausta.  8)

 

Näitä F1 kisoja ajetaan toivottavasti jatkossakin katsojien viihdytykseen. Tallit ja moottorit eivät ole tärkeitä.

Moottorin ääntä:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hamilton sanoi jotain typerää auton turvarakenteista. Että hiilikuituinen rakenne on ruma. Kannattaisi ukon katsoa peiliin. Näinkin voi käydä:

 

Senna miettii koko kisan keskeyttämistä, kun Roland Ratzenberger oli kuollut aika-ajoissa:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään