Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Rissalaan oli ilmestynyt eilisen jäljiltä kuvauskoroke No johan on "riuku" Olisivat rakentaneet sen "the rassin" sinne infokontin katolle. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Pakko vaan tähän väliin sanoa, että mahtaa organisaatiolla olla aika paljon hommaa eli ei mahda kuvaajien paikat olla prioriteetilla 1 heidän listoissaan. Mutta oishan tuohon tosiaan voinut jotain järkevämpääkin tuoda. PV:llä on kuitenkin esim. vanhoja perälavoja joihin olisi varmasti rinnakkain mahtunut se 10 kuvaajaa ilman, että olkapäät kolisee yhteen. Äkkiä soittamaan Pirkkalan tukikohdan päällikkölle Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Jahas, Kädenojennus kuvaajille. Jotain sentään. Vaikka paremminkin voisi asiat olla. Toisaalta myös huonomminkin. Ensi maanantain reissu Rissalaan varmaan keleistä kiinni. Siellä varmaan saa paikoille joltain kyytiä, kun peukaloa nostaa?? Omalla autolla ei kannata sinne ajella. -jukka 8) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Pakko vaan tähän väliin sanoa, että mahtaa organisaatiolla olla aika paljon hommaa eli ei mahda kuvaajien paikat olla prioriteetilla 1 heidän listoissaan. Jos näkee vaivaa rakentaa infopisteen niin miksi ei sitten kunnon lavaa? Uskon että he olisivat kieltäytyneet jo etukäteen jos ei olis resursseja. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Toivotaan että tuo on vasta rakenteella, siinähän saattaa naisimmeisiltä jäädä vaikka korko ja lapsilta jalka lautojen väliin... ja kyllä, se on mahdollista. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Sanoisin, että ei hötkyillä... -J Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Jokos Pirkkalassa on pystyssä jonkinlainen bongauslava koneiden kuvaamista varten? Näytti ainakin Rissalan tukikohdassa olevan kuvan perusteella. Ja jos joku jo oli paikalla tänään, niin laitoitteko merkille, miten pitkään Pirkkalan koneet olivat ilmassa kerrallaan. Edit: Lainaus poistettu, ei liittynyt kysymykseen. / IP Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 ...Ensi maanantain reissu Rissalaan varmaan keleistä kiinni. Siellä varmaan saa paikoille joltain kyytiä, kun peukaloa nostaa?? Omalla autolla ei kannata sinne ajella. Niin kuten jo aiemmin mainittiin, jos ei muuta kyytiä löydy, kaupungin keskustasta kentälle pääsee kätevästi ja nopeasti lentokenttäbussilla. Hinta 5 euroa suuntaansa. Vuoroja menee päiväsaikaan noin parin tunnin välein, reittikoneiden aikatauluja mukaillen. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Minkälainen tilanne Pirkkalassa on ollut nyt ekana päivänä? Onko kuvauksen kannalta ainut mahdollinen paikka se infopiste vai onko muualla pystynyt kuvata huoletta ilman, että on häädetty pois? Onko siellä jonkin sortin suljettua aluetta, josta mainittiin jonkin ilmavoimien herran haastattelun yhteydessä? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Hyvin sanottu. Rissalasta nimittäin viestitettiin, että aidan viereen on nyt palautteen perusteella tuotu rekan perävaunu. Hyvä kuvauskoroke kuulemma. Iltapäivällä kahden maissa taivaalla oli toinen lentokierros: kahdeksan Hornetia, neljä Tornadoa ja kolme Phantomia. Hieno homma... Sinne siis ensi maanantaina, jos ei keli mene ihan toivottomaksi . -jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Tosiaan palautteeni (forumikirjoitukseni) oli luettu heti aamutuimaan, kuten epäilinkin käyvän. Ja näköjään, jos ja kun Tornin toimesta jotain halutaan nopeasti, sitten myös tarvittaessa tapahtuu nopeasti. Kiitos vaan sinne suuntaan! Uusi "lava" hakkaa nyt joka suhteessa edeltäjänsä. Mahtuu väkeä, sieltä näkee paremmin ja on ennen kaikkea takuulla turvallisempi [ attachment removed ] Vielä jos sinne saisi pari jotain ötökkäkarkoitetta. Harri voi laittaa kuvan, mikä kertoo aika paljon Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Kannattaa varoa, että kukaan ei anna "lava-sikaa", kun olette kuvaamassa! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Hieno homma! Terveisiä myös Pirkkalan suuntaan! Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 19, 2008 Tanskalaisen spotterin haastattelu Aamulehdessä Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Tosiaan palautteeni (forumikirjoitukseni) oli luettu heti aamutuimaan, kuten epäilinkin käyvän. Ja näköjään, jos ja kun Tornin toimesta jotain halutaan nopeasti, sitten myös tarvittaessa tapahtuu nopeasti. Kiitos vaan sinne suuntaan! Uusi "lava" hakkaa nyt joka suhteessa edeltäjänsä. Mahtuu väkeä, sieltä näkee paremmin ja on ennen kaikkea takuulla turvallisempi Vielä jos sinne saisi pari jotain ötökkäkarkoitetta. Harri voi laittaa kuvan, mikä kertoo aika paljon No voi sun "/&¤#!%¤#*" !! Isäukko just soitteli Kuopiosta eilispäivänä MULLE duuniin ja kehuskeli kuvailevansa ADEXi koneita. Oikein käänsi puukkoa haavassa :'( JA NYT SE VIELÄ "POSEERAA" TUOSSA MIKON KUVASSA !! Kai tässä on haettava liput Kuopioon ja lähdettävä ... (??)... Mahtuukohan se Finskiläinen laskeutumaan sinne Tornaatojen ja fanttomien ym. herhiläisten sekaan ? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Tanskalaisen spotterin haastattelu Aamulehdessä Ohhoh, kuvasin tikkakoskella viime torstaina saman hepun kanssa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Ohhoh, kuvasin tikkakoskella viime torstaina saman hepun kanssa Jep, kuten myös, oltiin siinä casan siiven alla kuvaamassa esityksiä. Ko. kaveri yritti haastaa hieman tornin edustajankin kanssa, mutta edustajan lontoonkieli oli heikoissa kantimissa.. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Tanskalaisen spotterin haastattelu Aamulehdessä Jotenkin tutun näköinen.. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Joku Finavian virkailija Rissalan tornista tuli kieltämään aidan vierestä omilta tikkailta kuvaamisen ja väitti, että kuvata saisi vain kuvauslavalta. Tarkistin, että ilmavoimilta ei tällaista rajoitusta ole. Kummallista touhua. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Ohhoh, kuvasin tikkakoskella viime torstaina saman hepun kanssa Höpötin itse kyseisen herrasmiehen kanssa Pirkkalan 06-päässä perjantaina, kun Tanskalaiset Falconit tulivat. Kyllä miehellä juttua riitti. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Vielä jos sinne saisi pari jotain ötökkäkarkoitetta. Harri voi laittaa kuvan, mikä kertoo aika paljon Onneksi tänään tilanne ei enää ollut niin paha kuin eilen. [ attachment removed ] [ attachment removed ] Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Mikko, onko nuo niitä satiaisia? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Mikko, onko nuo niitä satiaisia? Just niitä. Kaverilla oli ollut kotona myös vähän selittämistä. Ei ollut vaimo millään meinannut uskoa, kun kaveri oli tuumannut, että "Ihan varmasti juttelin vaan Mikon kanssa" Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Toukokuu 20, 2008 Just niitä. Kaverilla oli ollut kotona myös vähän selittämistä. Ei ollut vaimo millään meinannut uskoa, kun kaveri oli tuumannut, että "Ihan varmasti juttelin vaan Mikon kanssa" Mites se autojako sitten meneekään reissussa? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla