Tarmo Lindroos

Alasammutun Kalevan etsinnät alkavat Viron rannikolla

22 viestiä aiheessa

Hesarista poimittua tietoa.

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Alasammutun+Kalevan+etsinn%C3%A4t+alkavat+Viron+rannikolla/1135236672735

 

Välirauhan aikana alasammutun suomalaisen matkustajakoneen Kalevan hylyn etsinnät aloitetaan Virossa amerikkalaisvoimin. Yhdysvaltain laivaston tutkimusalus Pathfinder ankkuroitui maanantaina Tallinnaan.

 

Etsinnät aloitetaan todennäköisesti lauantaina ja ne kestävät viisi–kuusi päivää. Virosta etsintöihin osallistuu komentoalus Admiral Pitka, jonka tehtävä on turvata Yhdysvaltain laivaa.

 

 

Neuvostoliiton pommikoneet ampuivat Kalevan alas 14. kesäkuuta 1940 Kerin saaren lähellä, noin 30 kilometriä Tallinnasta. Yksi Kalevan seitsemästä matkustajasta oli Yhdysvaltain Helsingin lähetystössä työskennellyt kuriiri Henry W. Antheil.

 

Viron puolustusministeriön lehdistöedustajan Madis Mikkon mukaan nyt käynnistettävät etsinnät saivat alkunsa dokumenttifilmistä, jota Kalevasta tehdään. Viron puolustusministeri Jaak Aaviksoo lähetti tammikuussa kirjeen amerikkalaiselle virkaveljelleen Robert Gatesille ja pyysi apua lentokoneen etsinnöissä.

 

 

Kalevan ampuivat alas yli-innokkaat Neuvostoliiton lentäjät, uskoo Risto Niku, joka on julkaissut Kalevan kuolemanlento -nimisen kirjan välikohtauksesta.

 

Neuvostoliiton Itämeren-laivastolla oli määräys estää kaikki ilma- ja meriliikenne Virosta ulkomaille, kun neuvostojohto valmistui Viron ja muiden Baltian maiden miehitykseen kesällä 1940, sanoo Niku.

 

Suomen radiokuuntelu osasi lukea neuvostolaivaston koodiviestejä ja totesi, kuinka laivat ja lentokoneet pyysivät Kalevan tuhoamisen jälkeen toimintaohjeita ylemmiltä portailta.

 

Kalevan tuhoamisen jälkeisenä päivänä Neuvostoliiton sukellusvene tulitti virolaista matkustajakonetta.

 

 

"Suomi oli tavattoman ahtaalla kesällä 1940", sanoo Niku. Mitään tutkimusvaatimuksia ei esitetty Neuvostoliitolle silloin tai myöhemmin. Neuvostoliitto sanoi ampuneensa alas vakoilukoneen mutta ilmoitti myös ajankohdan väärin.

 

"Presidentti Risto Ryti aikoi käyttää Kalevan tuhoamista osana puolustustaan sotasyyllisyysoikeudessa, mutta jätti sen osan puheestaan lukematta", kertoo Niku.

 

Virolaiset ovat meriarkeologi Vello Mässin johdolla etsineet Kalevan hylkyä usean vuoden ajan. Alue on vaikeaa, koska merenpohjassa on rotkoja ja harjanteita, sanoo Niku.

 

En huomannut ainakaan pikaisesti tästä aloitettua aihetta, mutta jos jo jossain on niin mode poistakoon. ;D

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tere!

 

No ei ole suuri ihme jos ei ole löydetty mitään jos ja kun etsintää on tehty 16 merimailia (vähän alle 30 kilometriä) Keristä luoteeseen. Eihän Tallinna-Helsinki välimatkakaan ole kuin alle 90 kilometriä! Herää melkein epäilys, että merenpohjasta on etsitty jotain muita mörköjä kuin Kalevaa.

 

Virolaiset silminnäkijähavainnot viittaavat kaikki siihen että Kaleva putosi huomattavasti lähemmäksi Kerin majakkasaarta. Esim. Risto Nikun kirjassa julkaistuissa piirroksissa kone putoaa melkein kalastajien päälle ja takana näkyy Kerin saari selvästi. Näkyisikö vastaavalla tavalla 30 km päästä? Ollaan noiden jälkikäteen tehtyjen piirrosten todistusvoimasta mitä mieltä tahansa.

 

Silminnäkijähavainnot ovat myös kaikki samanlaisia sen suhteen, että Kaleva kääntyi vasemmalle. Kääntyikö se mahdollisesti tulosuuntaansa jolloin sillä olisi ollut alle viiden minuutin lentomatka Pranglin saaren hiekkarannalle? Jolle oli tehty jo 20-luvulla pakkolasku Brequetilla? Houkutteleva ranta muutenkin yksimoottorikoneella kylmän meren päälle lentävälle...

 

Kalevan vasen kaarto tapahtui kuolleen moottorin puolelle? Olisiko samankaltaisuutta Juurusveden DO-10 tapaukseen? Uuden Suomen uutistekstin mukaan Kaleva syöksyi mereen "puolivaakakierteen" jälkeen. Aikamoinen liike Ju 52:lle jos terminologian valinta on oikea.

 

 

Kari

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäs on Kalevan etsintöjen laita tänään?

Jos svenskit löysivät oman tiedustelukoneensa paljon suuremmalta alueelta, niin kyllä Kalevankin pitäisi löytyä.

Onks jollai jottai tietoo?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäs on Kalevan etsintöjen laita tänään?

Jos svenskit löysivät oman tiedustelukoneensa paljon suuremmalta alueelta, niin kyllä Kalevankin pitäisi löytyä.

Onks jollai jottai tietoo?

 

 

Jaa minulle tuli mieleen sellainen asiaettä kun tuolla venäjällä on avattu noita sodan ajan arkistoja niin löytyisikö sitä kautta tietoa tuosta sijannista vaikkapa tuota hylkytavaraa nostaneen sukellusveneen lokikirjasta ...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos nappasivat jenkkien diplomaattipostia, niin arkistot voivat pysyä kiinni jatkossakin.

Aika kattavasti pohjaa tutkittiin Venäjän kaasuputken asennustöiden ja Copterlinen etsintöjen aikana.

Olisi hienoa jos kone löydettäisiin. Mielestäni Kaleva ja panssarilaiva Ilmarinen ovat Suomen sotahistorian merkittävimmät hylyt.

Ruotsin suurvalta-ajan viimeisetkin uponneet suuret lippulaivat ovat nyt löytyneet. Kaleva merkitsisi hieman samaa Suomelle ainakin omasta mielestäni.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikäs on Kalevan etsintöjen laita tänään?

Jos svenskit löysivät oman tiedustelukoneensa paljon suuremmalta alueelta, niin kyllä Kalevankin pitäisi löytyä.

Onks jollai jottai tietoo?

 

Mikä tämä svenskien tiedustelukone oli ja milloin ja miten se oli tippunut? Samoilla vesilläkö putosi? Aukko taas tässäkin kohdassa minulla tiedoissa...

 

Siitä Kalevan lastista, postista ja muusta:

 

-ainahan sitä voi spekuloida ja teesitellä asioilla...

 

Se posti siinä koneessa saattoi olla kyllä useammallekin osapuolelle kiusallista (niin kuin itämeren liikenne yleisemminkin..)

Toi toinen maailmansota (tai Suomen osalta "erillissotien jatko-osuutta edeltävä aika") kun kai oli ylätasolla sovittu useamman osapuolen kesken jo aiemmin... 

(jota mm. Suomen "erillissotien liiankin spontaani ja kiireinen esivaihe" [eli talvisota] hieman sotki...).

Mm. Hitler kävi tapaamassa Stalinia Pietarin lähistöllä jo ennen II-maailmansotaa sopiakseen "yhteisistä intresseistä ja 'massojen' tuomista ongelmista, jotka 

vaivasivat myös N-liittoa "(tämä siis on väittämä, ei todistettu historiallinen fakta...)

Myöhemmin näihin kaavailuihin Euroopan laajemmista kovapanosammunnoista tuli mukaan mm. Ranska ja Englanti (Wichy ja Camberlain/Churchill),

Jo F. Roosevelt oli ennen II-sotaa toimittanut Neuvostoliitolle kovin runsaasti tavaraa, mm. vetureja.

Kuten sitten nähtiin, II-maailmansota muodostui sellaiseksi kuin muodostui, laaja-alaiseksi. Kansanliitto oli hiipunut ja natsisaksa (ja fasistinen Italia) saivat kannatusta.

 

Kun Suomi(kin) oli aukaissut näitä sanomia mitä silloin eetterissä liikkui (kts. Reino Hallamaa, Alan Touring) niin siihen liittyen siinä Kalevassa saattoi olla tällaista arkaluontoista ja vielä salassa pidettävää...

...miksei tietysti myös vaikka Suomenkin taholta... Baltiaa miehitettiin kait seuraavana päivänä sen Kalevan katoamisen jälkeen...

Ja sitten kohta sillei alkoi revassimainen järjestely ja muuallakin Euroopassa alettiin pikku hiljaa sotimaan navakammin...

Niin että onhan sen Kalevan sitten kai voineet ampua alas vaikka useammatkin tahot tai joku erillinen pienempi kuppikunta...(?) jos se uhkasi jonkun hipiää tai isoja 

suunnitelmia. Onko Venäjä sitten siivonnut koko hylyn pois kun ei ole vielä löytynyt. Vai onko sitten vain ollut muutoin vaikea löytää?

 

(kun näinkin kovia väitteitä on otettu esille, niin antaa palaa Frank: Normandian maihinnousu oli jatkuvaa toimintaa, ei yksi erillinen maihinnousu. Kaatui rutosti. Useassa Euroopan maassa 

kaatui myös. Vaikka nyt esimerkiksi Ruotsissakin n. 2 miljoonaa kadonnutta jo ennen tai II-sodan alkuvaiheessa. ja YK:kin aloitti väestön laskennan vasta toisenmaailman sodan jälkeen.

Mm. Ranskassa on väitetty "kadonneen" 2/3 väestöstä (yli kymmenenmiljoonaa). USA:ssa "katosi kansaa" suuriin järviin, autotehtaisiin ja Kanadaan (mm. Carborundum tehdas kadotti Niagara lieppeillä työläisiä...)

Kyllä näistä varmaan siihen Kalevan postiin on voinut osua jotain niin "arkaluontoista maailman tulevien tapahtumien suunnitelmaa" jo tuolloin, että alas vaan koko kone, oli sitten välirauha tai ei...

:o  ???

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomelle näköjään tuli ”sotasaaliiksi” tuo BD-3T pommikone joka on tuossa alla Hauhon jutussa.

 

Samantyyppisellä pommikoneella on väitetty ammutun alas se Kaleva Junkers JU 52 kone.

 

Yllättävä yksityiskohta on, että saadun tiedon mukaan kapteeni Bo von Willebrandt ohjasi nyt tätä Kaleva Junkersia.

Hän oli aiemmin kouluttanut Tyrnävän kouluosastoa Vanajanveden jäällä lentämään sitä Hauhon jäälle sotasaaliiksi jäänyttä BT-3T:tä.

Saman tyyppisellä koneella  Kalevakin sitten myöhemmin ammuttiin alas jonka ohjaimissa hän silloin itse oli. Tai näin on esitetty asioiden olleen.

 

Yle arkisto:  Juha Jyränkosken haastattelu (3:57)

http://yle.fi/alueet/hame/2010/01/talvisodan_neuvostolentajat_etsivat_hauholta_bensaa_1402210.html

 

Hämeen Sanomat: Arkisto

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kuten wikipedian jutussakin lyhyesti mainitaan, on ko. alas ammuttu DC-3 esillä Linköpingin uusitussa museossa varsin näyttävästi. Seinillä on paljon taustatietoa tapahtumasta. Kirjojakin taitaa olla useampia tästä aiheesta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Jaa minulle tuli mieleen sellainen asiaettä kun tuolla venäjällä on avattu noita sodan ajan arkistoja niin löytyisikö sitä kautta tietoa tuosta sijannista vaikkapa tuota hylkytavaraa nostaneen sukellusveneen lokikirjasta ...

 

Jos ja kun asia oli Neuvostoliiitolle arkaluontoinen, epäilen, että mitään lokikirjoja löytyisi. Vaan, eihän sitä tiedä. Ihmeelliseltä kuulostaa myös se, ettei hylkyä ole löytynyt noinkin matalista vesistä nykyaikaisilla vehkeillä. Jossainhan mietittiin olisivatko venäläiset nostaneet hylyn jo piakkoin tapahtuman jälkeen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Venäläiset hävittäjät ampuivat alas tiedustelulennolla olleen Ruotsin ilmavoimien DC-3:n 13. kesäkuuta 1952. DC-3 oli hyökkäyksen sattuessa Ruotsin tai kansainvälisellä aluevesillä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Catalina_affair

 

JA nimi tulee siitä että myös DC-3:n jäänteitä/tms etsinyttä Catalinaa ammuttiin myös, ja siitä mainittiin jo lehdistöllekin. DC-3:sesta ei pahemmin huudeltu vuosikymmeniin... Catalinan miehistölle kävi huomattavasti paremmin, muistaakseni poimittiin merestä saksalaiseen (onneksi Länsi-..) rahtilaivaan, josta päätyivät sen mukana Suomeen, ja josta vähä-ääniset ja kommentoimattomat miehistön jäsenet pääsivät sitten kunnialla kotiin Ruåtsiin.

 

 

Janne

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos ja kun asia oli Neuvostoliiitolle arkaluontoinen, epäilen, että mitään lokikirjoja löytyisi. Vaan, eihän sitä tiedä. Ihmeelliseltä kuulostaa myös se, ettei hylkyä ole löytynyt noinkin matalista vesistä nykyaikaisilla vehkeillä. Jossainhan mietittiin olisivatko venäläiset nostaneet hylyn jo piakkoin tapahtuman jälkeen.

 

Jos Neuvostoliitosta on jotakin hyvää sanottavaa, se on juurikin dokumentoinnin runsaus. Kunhan ne kaikki rötökset jonakin päivänä tulevat päivänvaloon, kirjoitetaan maailmanhistoria vielä monesta kohtaa uusiksi. Lähdekriittisyys tosin noussee entistäkin suurempaan arvoon.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

... Lähdekriittisyys tosin noussee entistäkin suurempaan arvoon.

 

-A-

 

Alan termi on "menneisyydenhallinta" eli selektiivinen, sensuroitu ja tarkoitushakuinen dokumenttien julkaisu. ;-) [sorry, vähän OT

]

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Paikka josta sukellusvene poimi Kalevan osia ja postia on tiedossa aika tarkkaan. Paikka selvisi kun arkistoista löytyi saartoa valvoneiden sukellusveneiden asemapaikat. Jo aiemmin oli tiedossa mihin suuntaan ja minkä matkan sukellusvene ajoi päästäkseen tapahtumapaikalle. Ja käsittääkseni virolaiset ovat myös paikkaa tutkineet. Risto Nikun Kalevan kuolemanlento -kirja on hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneelle.

 

Oma mielipiteeni Kalevan viimeisitä vaiheista on suurinpiirtein tämä: Kaleva kohtaa kaksi saartoa valvomaan komennettua DB-3-pommikonetta. Pommareiden virkaintoinen miehistö (ja mahdollisesti yhtä virkaintoiset maassa olevat johtajat) toteuttavat tehtävänsä kirjaimellisesti  ja yrittävät käännyttää Kalevan (joka lensi hieman eri reittiä kun normaalisti, ehkä väistääkseen menomatkalla nähtyjä sukellusveneitä?) takaisin. Lopulta turvaudutaan aseisiin. Kun DB:n ampuja yrittää takaviistosta osua moottoriin, tulee osumia myös koneen eturunkoon ohjaamon alueelle. On paljon mahdollista, että Kalevan mereen syöksyminen johtui viime kädessä Willebrandin toimintakyvyttömyydestä tai ohjaimien vaurioitumisesta.

 

Kaleva tuskin hajosi pieniksi kappaleiksi mereen osumisessa, niin kuin usein väitetään. Jos kone olisi hajonnut täysin olisi paikalta pitänyt löytyä myös ruumiita. Enemmänkin uskon takarungon hajonneet jolloin posti pääsi ulos rungosta. Kaikki muu löydetty tavara on sellaista mikä voi päätyä koneen ulkopuolelle ovista ja ikkunoista. Toinen mahdollisuus postin mereen päätymiselle on se, että se olisi pakattu keskisiiven alla oleviin rahtitiloihin (oliko Kalevassa tällaiset?).

 

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ihmeelliseltä kuulostaa myös se, ettei hylkyä ole löytynyt noinkin matalista vesistä nykyaikaisilla vehkeillä. Jossainhan mietittiin olisivatko venäläiset nostaneet hylyn jo piakkoin tapahtuman jälkeen.

 

Esineiden löytäminen merenpohjasta voi olla hyvin haastavaa. Jopa laivojen. Sikäli en pidä kovin outona, että 70 vuotta sitten pudonneen koneen löytäminen on vaikeaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

... Risto Nikun Kalevan kuolemanlento -kirja on hyvää luettavaa aiheesta kiinnostuneelle....

 

Oma mielipiteeni Kalevan viimeisitä vaiheista on suurinpiirtein tämä: Kaleva kohtaa kaksi saartoa valvomaan komennettua DB-3-pommikonetta. Pommareiden virkaintoinen miehistö (ja mahdollisesti yhtä virkaintoiset maassa olevat johtajat) toteuttavat tehtävänsä kirjaimellisesti  ja yrittävät käännyttää Kalevan (joka lensi hieman eri reittiä kun normaalisti, ehkä väistääkseen menomatkalla nähtyjä sukellusveneitä?) takaisin. Lopulta turvaudutaan aseisiin. Kun DB:n ampuja yrittää takaviistosta osua moottoriin, tulee osumia myös koneen eturunkoon ohjaamon alueelle. On paljon mahdollista, että Kalevan mereen syöksyminen johtui viime kädessä Willebrandin toimintakyvyttömyydestä tai ohjaimien vaurioitumisesta.

 

Juha

 

Täytynee lukea tuo Risto Nikun kirja kunhan ehdin.

Mutta ketkä sitä saartoa valvoivat? Oliko Suomelta toi DB-3 kone merellä? (Se Hauholta saatu tai olihan niitä kai useampia esim. LPR taipalsaari?).

Se Hauhon konehan oli tietojen mukaan sinne merelle siirretty.

Muuten aikamoinen 'sattuma' se Willebradtin osuus. Ensin kouluttaa DB-3 pilotteja ja sitten joutuu semmoisen DB-3:n uhriksi itse rauhanaikana?

Purevatko omat koirat vihaisesti aikana jolloin ei ole kuin 'massaa' ,'asioista tietäviä näkemyksellisiä' ja 'asioista liikaa tietäviä joilla ei kuitenkaan ole näkemystä' . Kun lisäksi on merkillistä valtioiden välistä globaalista YYA:ta ja palaverejä ylätasolla valtioiden johdossa, niin 'Shiiit thing might happen'?

:-\

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta ketkä sitä saartoa valvoivat? Oliko Suomelta toi DB-3 kone merellä? (Se Hauholta saatu tai olihan niitä kai useampia esim. LPR taipalsaari?).

 

Siis mitä? Suomalainen DB-3 merellä? Nyt minä kyllä putosin kärryiltä...

 

Kalevan ampui alas Neuvostoliitto, jos tämä on jollekin epäselvää, niin todettakoon se tässä. Neuvostoliitto oli asettanut Baltian maat yksipuolisella ilmoituksella saartoon. Saarto ei täyttänyt kansainvälisen oikeuden ehtoja, ja näin olleen muiden maiden ei sitä olisi tarvinnut noudattaa. Tätä saartoa oli valvomassa venäläisiä sukellusveneitä ja lentokoneita.

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muuten aikamoinen 'sattuma' se Willebradtin osuus.

 

Suurempi sattuma oli se, että Kalevan radiosähköttäjä Tauno Launis oli talvisodan aikainen radiotiedustelu-upseeri. Virallisen selvityksen mukaan Kaleva ei ollut yhteydessä tapahtumien aikaan Malmille. Mutta todennäköisesti Launis tiesi radiotiedustelun kuuntelevan taajuuksia...

Juha

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Finnasta löytyy merivartiolaitoksen lentokoneesta otettu kuva pirtumoottoriveneestä. Kuvaajaksi on merkitty Launis. Voisiko olla Kalevan radiosähköttäjä Tauno Launis?

Onko tietoa hänen aiemmasta työhistoriastaan? Oliko mahdollisesti ollut merivartiolaitoksen palveluksessa?

 

M42_MVMMVMV76_472.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Launis oli 1930-luvulla merivartiolaitoksen ensimmäinen lentokoneradiosähköttäjä.

Muokattu: , käyttäjä: Carl-Fredrik Geust

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään