Marko Karvinen

Tyhmiä kysymyksiä muusta kuin ilmailusta, tietokoneista tms.

2 313 viestiä aiheessa

Jos mennään muutama vuosikymmen taaksepäin, niin raitiovaunun kuljettaja suoritti silloin vaihteen kääntämisen (tai ei-kääntämisen) seuraavalla lähes mekaanisella menetelmällä:

 

Aina ennen sellaista kohtaa, jossa vaunun reitti haaraantui kahteen eri suuntaan, oli kadun yläpuolella olevassa virtajohdossa (josta raitiovaunu ottaa käyttövirtansa) esim. 5 metriä ennen vaihdetta "kontaktikohta".

 

Tarkemmin sanoen, virtajohdon molemmin puolin oli parinkymmenen sentin mittaiset virtajohdon suuntaiset virtajohdon pätkät, jotka taas olivat yhteydessä vaihteeseen johtimia pitkin.

 

Kun raitiovaunu lähestyi vaihdetta, kuljettajan piti katsoa, onko vaihde oikeassa asennossa vai väärässä asennossa. Tämän havainnon jälkeen kuljettaja teki jommankumman kahdesta asiasta:

 

- Jos vaihde oli oikeassa asennossa valmiiksi, raitiovaunun katolla oleva virtaotin piti laskea alas siinä kohtaa, missä ne "kontaktijohdonpätkät" olivat. Katolla oleva virtaotin laskettiin siis hetkeksi alas, mikä tapahtui vetämällä köydestä. Se häkkyrä raitiovaunun (ja sähkövetureiden) katolla on suunniteltu taittumaan siten, että sen voi laskea alas. No, siis tällöin raitiovaunu virtaotin alhaalla ollessaan ei päästänyt johtimessa kulkevaa sähkövirtaa menemään vaihteeseen asti, kun kontaktia ei syntynyt. Vaihde pysyi siis siinä (oikeassa) asennossa, missä sen pitikin pysyä.

 

- Jos vaihde oli väärässä asennossa, virtaotinta ei laskettu alas, vaan annettiin johdinten osua kontaktikohtiin, jolloin sähkövirta kulki vaihteeseen ja käänsi vaihteen asennon.

 

Tämä yksinkertainen systeemi toimi useimmiten ihan hyvin. Kuitenkin kuljettajalla oli varusteena myös puolitoistametrinen "hiilihanko", jolla kuljettaja joutui menemään vaihteen luokse kadulle vaihtamaan vaihteen mekaanisesti hangolla vääntämällä, jos sähköinen systeemi ei toiminut.

 

Nämä huomiot omien havaintojen perusteella. Veikkaan, että nykyisin on elektroninen kauko-ohjaus tjsp.

 

Jaa, joku onkin ehtinyt linkittää sivustolle....täytynee lukea mitä siellä sanotaan. No joo, siellähän oli selventävä kuvakin juuri siitä asiasta, mistä edellä kirjoitin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi Boeing 737:kan  moottorit ovat  sellaiset soikeat?

Kun muissa malleissa taas näin ei ole.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi Boeing 737:kan  moottorit ovat  sellaiset soikeat?

Kun muissa malleissa taas näin ei ole.

 

Enemmän maavaraa, kun 737:ssa moottorit on muuten aika alhaalla.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi Boeing 737:kan  moottorit ovat  sellaiset soikeat?

Kun muissa malleissa taas näin ei ole.

 

Sitä vaan ihmettelen miten ahtimen siivet mahtuvat pyörimään soikeassa reiässä. Ne varmaan venyy ja kutistuu automaattisesti?  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitä vaan ihmettelen miten ahtimen siivet mahtuvat pyörimään soikeassa reiässä. Ne varmaan venyy ja kutistuu automaattisesti?  ;D

Ei, nehän on eri pitusia - alhaalla lyhyempiä ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi aura-auto ajaa aina ensimmäisen kerran kun olen syvimmässä unessa ja toisen kerran silloin kun olen saanut pihan kolattua ja valmistaudun töihin lähtöön?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi aura-auto ajaa aina ensimmäisen kerran kun olen syvimmässä unessa ja toisen kerran silloin kun olen saanut pihan kolattua ja valmistaudun töihin lähtöön?

 

Emmää aikatauluista tiedä, mutta eiks se oo se kuski, kun ajaa  :laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

mikä on lentokenttäbussin sakkausnopeus ::)

Ajatelkaa kuinka vaarallista bussissa on, jos massakeskiöpiste on liian takana. Se keulii tai voi mennä liukkaalla kelillä lattakierteeseen.

 

Mikä instanssi hoitaa kenttäbussien lähtöluvat? John Lennonjohto.

 

Muistatko Jaska tapauksen kun MD-80-koneessa Hesassa oli kirjaimellisesti tilanne "Landing Gear in Transit"?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistatko Jaska tapauksen kun MD-80-koneessa Hesassa oli kirjaimellisesti tilanne "Landing Gear in Transit"?

 

Ja kukahan mahtaa muistaa tämän Transitin rekisterinumeron?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja kukahan mahtaa muistaa tämän Transitin rekisterinumeron?

Hahaa! Eipäs mennä lankaan: Transussa ei ollut kilpiä lain! Ei ollut siis rekisteröity olleskaan normiliikenteeseen...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kertokaas nyt tyhmemmällekkin, kuulostaa hauskalta tarinalta tämä Transit-juttu :)

Lyhykäisyydessään soveltaen suoraan muistista:

 

Muistaakseni rullaus tai torni oli antanut silloisen Ilmailulaitoksen huoltomiesten mennä Fordillaan vaihtamaan kiitotien lamppuja tvs. Kuinka ollakaan, keli oli huonohko. Huoltomiehet vaihtelivat lamppuja ja auto miehineen unohtui tornilta kiitotielle. Kiitotielle sai laskuluvan Finnairin MD-80. Kävi aika hurja juttu: kasikymppinen laskeutui Fordin katolle ja auto lähti kuin ammus lentokoneen telineiden mukana. Kiihtyvyys nollasta sataan oli varmaan 0,2 sekuntia. Henkilövahinkoja ei tullut.

 

Tarina kertoo, että ohjaamoon oli jäänyt palamaan teksti LANDING GEAR IN TRANSIT. Ja sitähän se oli - kirjaimellisesti. Laskuteline oli Ford Transitin sisällä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hahaa! Eipäs mennä lankaan: Transussa ei ollut kilpiä lain! Ei ollut siis rekisteröity olleskaan normiliikenteeseen...

 

Hahaa, menitpäs lankaan. Kyllä se oli rekisteröity  ;D UTT-840

 

Tarina kertoo, että ohjaamoon oli jäänyt palamaan teksti LANDING GEAR IN TRANSIT. Ja sitähän se oli - kirjaimellisesti. Laskuteline oli Ford Transitin sisällä.

 

Tarina kertoo myös että Transitin dieseli oli ollut edelleen käynnissä kun maastoutuneet sähkärit olivat menneet romun luo...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hahaa, menitpäs lankaan. Kyllä se oli rekisteröity  ;D UTT-840

Voi pirulainen... Se oli siis sittenkin niitä virallisia ajokkeja. Tarina kertoo, että kun kasikymppinen oli juuri laskeutumassa kohti kenttää ja Transitin kattoa, olivat Ilmailulaitoksen pojat saaneet ylimääräisiä jalkapareja alleen. Olivat juosseet kuin tuli persiin alla kohti kiitotien vieressä olevaa nurtsia. Jatsareita oli siis mahanalus täynnä.

 

Jossain netissä on varmaankin se Transitin kuva. Meni aika luokille se paku... Samoin pääteline. Transun rattaat olivat myös jättäneet runsaasti "lakua" runwayn pintaan äkkikiihdytyksessä.

 

Osa tässä tarinassa on varmaankin kaupunkisellaista, mutta tarkemmin jutskan muistavat korjannevat radikaaleimmat virheet.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm kysytääs tyhmä kysymys.

Miksi MD11 kolmas moottori (siellä ylhäällä jos joku ei tajunnut) alkaa vasta niin myöhään?

Kun siinä on ensin sitä tyhjää tilaa.

 

Onko kyse jostain aerodynamiikasta tai jostain?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaan osittain kyllä, mutta olisihan siitä muitakin haittoja jos se moottori olisi jossakin siinä puolessavälissä, sitäpaitsi, se saattaisi näyttää aika tyhmältä  :laugh:

 

EDIT_ Eli siis suunnittelijan idea...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatelkaa kuinka vaarallista bussissa on, jos massakeskiöpiste on liian takana. Se keulii tai voi mennä liukkaalla kelillä lattakierteeseen.

 

Mikä instanssi hoitaa kenttäbussien lähtöluvat? John Lennonjohto.

 

Muistatko Jaska tapauksen kun MD-80-koneessa Hesassa oli kirjaimellisesti tilanne "Landing Gear in Transit"?

 

Muistan hyvin. Kivalle kaverille se sattui.  

Markku ei nähnyt mitään transiittiä, ennen kuin kolahti alla.

Tuo transiitti meni suoraan romikseen, ei tarvinnut silputa tai prässätä.

 

Tuo Transiitti oli ratojen risteyksessä, siis kahdella radalla yhtä aikaa. Siitä johtui tuo virheellinen tulkinta transitin paikasta

 

 

Edit: jounille,lisätty  yksi puuttuva  pikku e  ;)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mihin lääketieteessä käytettävä puudutus perustuu?

 

Eikös puudutusaine jotenkin lamaannuta hermosoluja, tms. Näin ainakin muistelisin, mutta kohta joku varmaan korjaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
Googlellahan nyt löytää vastauksen melkein jokaiseen vähänkin teoreettiseen kysymykseen. :D;)

 

Äiti, miten me selviydyttiin ennen googlee... ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tyhmä kyssäri mutta kun on ollut jenkkien luvista puhetta niin pistetään tää tänne: Millaset luvat on Finskin MD-11 piloteilla jotta saavat Kennedylle lentää?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään