Guest Superfinnair

Maistelua Thaimaassa

8 viestiä aiheessa

Tervehdys,

 

Kesäkuun alussa koitti lähtö pienelle Thaimaan reissulle. Ohjelmassa oli 4 päivää Bangkokissa ja 2 viikkoa Samuilla. Allekirjoittanut vieraili Thaimaassa nyt ensimmäistä kertaa, joten ihmeteltävää riitti rutkasti. Kuitenkin sinne väliin onnistui mahduttaa hieman ilmailuvalokuvausta.

 

Pyrin pitämään jutun jotenkin foorumin aihealueen sisällä, mutta lipsumista tulee varmasti tapahtumaan. Toivottavasti ei häiritse. ;)

 

Reissu alkoi 31. toukokuuta Oulusta, josta lennettiin AY366lla Helsinkiin ja, josta jatkettiin AY095lla kohti Bangkokia. Bangkokin lennon koneena toimi luonnollisesti MD-11. Valitettavasti itselle napsahti juuri käytävänpuolelta paikka, joten kuvia ei kys. lennolta juurikaan tullut. Ruokana lennolla tarjoiltiin 2 melkein 10 gramman jauhelihapihviä  :thmbup: ja perunamuusia sekä munakasta aamiaiseksi. Oli kyllä niin kylläinen olo lennon jälkeen, että...

 

Varsinainen bongaus alkoikin vasta paikanpäällä Bangkokissa, kun päätin omistaa yhden kokonaisen lomapäivän täysin kuvaukselle. Taksilla ensin kohti Suvarnabhumin lentokenttää ja sopivannäköisessä kohdassa hihasta nykäisy ja stoppi.

 

Homma alkoi kevyesti Thain triplalla. HS-TJG.

1.jpg

 

Orient Thain dumpo oli positiivinen yllätys. HS-UTM.

2.jpg

 

B-KRB.

3.jpg

 

Luftansa Cargon MD-11.

4.jpg

 

Noh, ei se näin helppoa onneksi ollut. Vähän vähemmän Suomessa nähtyjä koneita pilvin pimein? Ei todellakaan. KingKong Expressin jälkeen aidan toiselle puolelle kuvauspaikan kohdalle pysäköi vartioauto. Hieman ennen wowikoneen laskua vartijat tulivat autostaan ulos ja kehottivat ystävällisellä poistumaan paikalta, perään lisäten tutuksi tulleen fraasin "No Photo, Sir No Photo". Hieman raivoissaan suoraan hotellille takaisin.

 

Neljän päivän jälkeen koitti poispääsy liikennehelvetistä. Nokka kohti Samuita siis. Bangkok-Samui lennon meille tarjosi oikein mainiosti pelannut " Asia's Boutique Airline", eli Bangkok Airways. Bangkok Airwayshan on Samuilla baseaan pitävä lentoyhtiö, joka hoitaa pääasiassa muutamia Thaimaan sisäisiä vuoroja. Laivasto koostuu A319, A320, ATR72 ja B717 koneista. Wikipedian mukaan yhtiö on tilannut kuusi kappaletta Airbus A350-800XWB-koneita, mikä tuli hieman yllätyksenä ainakin allekirjoittaneelle.

 

Koneena lennolla toimi Boeing 717-231 HS-PGQ. ;)

5.jpg

 

Aurinkosuojaa. Kelpasi kuulemma. :thmbup:

6.jpg

 

Doin, ja siitä vielä nopea heittolaukaus kiitotielle 01R/19L päin.

7.jpg

 

Lento eteni vauhdikkaasti perinteiseen semimädäri tyyliin. Noin 42-kiloiset lentoemännät tarjoilivat lennon aikana kylmän lounaan, johon kuului yllätysyllätys, kylmää kanaa, kylmiä perunoita, kylmiä vihanneksia ja kylmää kahvia. Likaisten ikkunoiden läpi kuvaaminen ei tuntunut kiinnostavalta, joten jätin sen väliin.

 

Samuin lentokenttää pidetään yhtenä maailman kauneimmista. Vanhat ja perinteiset terminaalit, risumajat, oli tosin korvattu uudemmilla, suuremmilla ja moderneimmilla risumajoilla. Vanha terminaalialue oli muutettu rahtialueeksi. Ja vielä niille, jotka eivät tiedä, niin liikumme edelleen Thaimaan alueella, Thaimaan lahdella sijaitsevalla saarella, Samuilla. Kuten edellä mainitsin, kenttä on Bangkok Airwaysin base. Lisäksi kentälle operoivat ainakin Thai ja Firefly.

8.jpg

 

Hieman aiheen ohitse, mutta toivon, että ei haittaa. Samuilla lämpötila oli omasta mielestäni ihan kauhea. Luonnollisesti lämpötila voitti helposti Suomen pakkaset, mutta 2 viikkoa 30 asteen lämpötilassa oli minulle ainakin liikaa. Eli tukaluus tuli hieman yllätyksenä. Auringonnousut olivat tosin ihan kivaa katseltavaa.

95.jpg

 

Paikallinen erikoisuus, lähinnä meidän paikallisbussia toiminnaltaan vastaava lavataksi. Sanot paikan ja, jos kohteesi sijaitsee kuskin reitillä, hyppäät kanssamatkustajien joukkoon lavalle istumaan. Pois halutessasi painat katossa olevaa summeria ja maksat matkan. Matkat maksoivat turisteilta suurinpiirtein 50 sentistä euroon, vähän matkan pituudesta riippuen.

9.jpg

 

Luonnollisesti lomaan kuuluu myös bongaus (Terveisiä Monoselle), sikäli, kun se on mahdollisuuksien rajoissa. Matkaa kentälle hotellilta oli n. 4 kilometriä. Hyväksi kulkuvälineeksi tuli todettua 5 euroa/päivä maksanut kevariskootteri. Menoa lisäsivät uudet pyörät sekä 80 senttiä maksanut polttoaine ja taas hidastivat pyörien ym. vakuutuksettomuus, kypärien- ja teiden taso sekä vasemmanpuoleinen temperamenttinen liikenne.

 

Silti onnistuin sohlamaan itseni Samuin lentokentälle. Heti välittömästi saapuvien terminaalin rampilta tuli löydettyä oiva kuvauspaikka, jossa oli vain kuvassa näkyvä erittäin tiheä ja korkea aita tiellä.

10.jpg

 

Kaikkien koneiden, niin nousevien ja lähtevien koneiden kuvaus onnistui varsin hyvin kys. spotista.

11.jpg

 

Noh, taisin puhua nyt hieman palturia jälleen. Kuvaaminen ei onnistunut alkuunkaan, sillä tämän koneen jälkeen vartija käski ystävällisesti lopettamaan kuvauksen tutulla "No Photo"-fraasilla. Muuta englantia kyseisestä herrasta ei sitten irronnutkaan. Thaimaassahan on myös tapana, että yhtä kassaakin hoitaa kolme henkilöä. Vartijoitakin oli siis Suomeen verrattuna vähintään kolminkertaisesti.

12.jpg

 

Vartijat tosin olivat muuten varsin kohteliaita. Tervehtivät asiallisesti paikalliseen tapaan. Ohessa kuva selventämään vartijoita Thaimaassa... eikun siis paikallista wai-tervehdystä.

32.jpg

 

Moottoripyörät toimivat sentään vielä polttonesteillä, kun taas monet taksit olivat siirtyneet jo kaasuaikaan. Ohessa paikallista polttoainemyyntiä, tosin tässä hintana huippukallis euro/litra.

13.jpg

 

Liikenne oli suurin piirtein tätä. Positiivisen vaikutuksen tekivät tosin liikennevaloissa olevat numeronäytöt, jotka kertoivat ajan valon vaihtumiseen. Kätevää, sillä kaikki lähtivät valoista todellakin yhtaikaa, eikä kukaan jäänyt munimaan. Koska saadaan Suomeen vastaavat? Huomaa myös sähköasentajan unelma oikeassa reunassa.

14.jpg

 

Doh, syksyisen sään vuoksi, vettä tuli kummeli-tyyliin, eli varsin rankasti. Muutamana päivänä kuvaaminen estyi rankkojen ukkoskuurojen vuoksi ja toisina tuli tarvetta löhöillä vain rannalla. Ohessa dösä kuvattuna eräästä löydetystä kuvauspaikasta keskellä metsää. Kuvaussektori oli valitettavasti tässä kohdassa liian pieni ja metsässä tetsaaminen ei kiinnostanut käärmeiden ja tuhatjalkaisten takia.

15.jpg

 

Thain putte jarruttelee.

16.jpg

 

Aamuvalolle piti kielletyn kuvauspaikan tilalle löytää korvaaja ja sehän löytyi erään autokorjaamon etupihalta. Aidat olivat varsin mukavia, sillä niissä ei ollut pystysuunnassa piikkilankaa, vain vaakasuunnassa ja sitäkin harvakseltaan. Eli kuvaaminen aidan läpi onnistui.

17.jpg

 

Samaisesta paikasta napattu Thai.

18.jpg

 

Ympäriinsä ajellessa tuli löydettyä myös eräs todella kiva spotti eräältä vuorelta, erään talon rakennustyömaalta. Millejä tosin oli 100 liian vähän, mutta jotain sieltä irtosi.

19.jpg

 

Samainen kone kiitotien päässä.

20.jpg

 

Itse olin ainakin odottanut näitä, hieman monimutkaisemmin maalattuja atraimia Samuilta eniten. Koska saadaan Suomeen vastaavia maalauksia?

21.jpg

 

Niinjuu, toinen vuoripaikka löytyi myöskin lähistöltä. Täältä ei tosiaan lentokoneista kuvia saanut, mutta mukavia airport overview-kuvia.

22.jpg

 

"Aidathan" olivat välissä tosiaan pelkkiä paaluja, joten kiitotiellä juoksi välissä ties mitä elukkaa. Koko saarihan oli täynnä villejä koiria ja kissoja, joten lentokentälläkin voidaan niitä olettaa olevan. Tässä yksi Double Big Mackeistä® pitänyt nälkäinen peto.

23.jpg

 

Välissä sää, valo ja lämpötila oli varsin siedettävää.

24.jpg

 

Isä-poika-yhteistyötä parhaimmillaan, kalastellaan verkolla 10 senttimetriä syvässä ojassa. Täytyy nostaa hattua yritykselle. Kyllä sieltä taisi jotain tullakin.

25.jpg

 

Kahtena viimeisenä päivä uskaltauduin "kielletylle" alueelle kuvailemaan ja yllätyksenä tuli vartijoiden väliin pitämättömyys. Vartijalla oli muuten tohtorintutkinnon vaativa toimenkuva. Toimenkuvaan kuului siis kuvassa näkyvän portin sulkeminen koneiden laskujen ja nousujen ajaksi, sillä tie meni parhaimmillaan kiinni kiitotiessä. Aita oli tässäkin kohdassa korkea.

26.jpg

 

Niinjuu, 40mm käytössä.

27.jpg

 

Äänet olivat varsin kivat tuossa kohdassa, kone ei kovin kaukana ollut.

28.jpg

 

Kuvassa näkyy myös "vuorelta" otetun kuvan kuvauspaikka. Oikeanpuolimmaisen valkoisen talon sivusta.

29.jpg

 

Toinen sille!

30.jpg

 

Hyvin toiminut oikotie. Vartija teki kaksivuorohommaa oheisessa vartiokopissa päivästä toiseen. Täytyy sillekin nostaa hattua.

31.jpg

 

Kaikki tämä ja paljon muuta, vain 38 millillä! Tervetuloa käymään ostoksilla. ;)

33.jpg

 

Toinen sillekin!

34.jpg

 

Kyllä tavallista airbussillakin kehtasi kiintolevyä täyttää.

35.jpg

 

Atrainta vielä.

36.jpg

 

Noh, mites se ruokahuolto mäkkärin lisäksi? Thai-ruokaan ei voinut koskea tikullakaan ja kentältä ei aina jaksanut lähteä keskustaan. Siispä soittoa ilmaiseen toimitukseen ja "Double Pepperoni, please". Ruoka löysi tiensä vatsaan nopeasti ja varmasti. Koska saadaan Suomeen ilmainen ruokakuriiri, joka toimittaa ruuan kuvauspaikoille?

37.jpg

 

Jottei ketju menisi aivan itsensä toistoksi, päätämme sarjan tähän. Toivottavasti kelpasivat ja lisää saa pyydellä. Neuvon myös mielelläni kuvauspaikkojen ja liikkumisen kanssa, jos joku on Samuille päin tulevaisuudessa lähdössä. Matka jatkui tästä seuraavana aamuna (19.6) kello 02 Suomen aikaa kohti Bangkokia ja kotona Oulun perukoilla henkeä pystyi vetämään vasta kello 22.

38.jpg

 

Pahoittelen kaikkia mahdollisia typoja. Vuorokaudenaika aiheuttaa ongelmia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oon vähän ihmetellyt kun Samuilta ei oo näkynyt paljolti muita kuvia kuin sellasia terminaalilta aidan takaa, mutta nyt on ollut kuvaajalla sitkeyttä ja viitseliäisyyttä etsiä kuvauspaikat itse, siitä papukaijamerkki! Hienoja kuvia ovatkin :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vaikka pitkä setti olikin niin mielenkiinnolla jaksoi läpi lukea/katsella. Aikamoista menoa tuolla Thaimaassa... Pistä ihmeessä lisää!  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Makeita kuvia tutuista maisemista!  ;D On se hieno saari tuo Samui. Itse en lomallani "jaksanut" vaivautua spottaamaan Samuin kentälle. Chawengi rupeaa kyllä hurjasti jo muistuttamaan Kanariaa, tosin silti käymisen arvoinen paikka (ehkäpä).  :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näitä lisää vaan.  :thmbup: 

Ei paljon paremmaks voi pistää, mahtavaa settiä ja todellakin juu mukavat kuvatekstit.  :o

Ei loppunut tommiseen settiin kiinnostus missään vaiheessa, vaikka pitkähkö olikin.  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla