Tommi Hinkka

Jämi Fly-Inn

54 viestiä aiheessa

Onkos Jämin viikonlopulle jossain oma keskustelualue, kun täällä ei oo mitään juttua?

Onko porukka tulossa lauantain näytökseen?

Siellä kuulu Hornettikin jo eilen reenaavan...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nonni tulipahan käytyä Jämillä. Olis videomateriaaliakin, kun vain osais purkaa sen tältä kameralta (JVC).

Hienosti LCH mahtui alabaanalle, tosin jarruttivat aika voimakkaasti. Casa taas käytti reverssejä, eikä sillä ollut hätäpäivää.

Muitakin mielenkiintoisia videoita sain talteen. Ilmoittelen sitten, kun löydän jonkun viisaamman.

T: Tomppa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi

Tapahtumaan meno perjantaina antoi pienen jännitysmomentin. Raju ukkosrintama kehittyi juuri Jämin päälle iltapäivällä ja pakotti muutamat kääntymään takaisin ja esim. meikäläiset holdaamaan EFTP briefingissä. Oululaisten Dimona tuli kuulemma melkein pahinpaan aikaan laskuun. Säätutka ei kerta kaikkiaan osannut ennustaa tuota rintamaa. Neljän tunnin odotuksen jälkeen mekin pääsimme perille.

Kuvia odotetellessa

HS

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ennemminkin putosi alaleuka kun paikallinen paikoituskeisari otti minut jo perjantai-iltana hampaisiinsa. 

Tulin sitten taas lauantaina laskuun 27:lle.  Radan puolen välin ohitettuani kuului radiosta jota kuinkin alla olevaa sanailua:

"PMI, sinne joudut menemään nurmikolle 09:n jatkeelle muiden jatkoksi".

()09:n jatkeella olivat AN-12 ja DC-3. Ihmettelin että miksi minun sinne pitäisi mennä.

Kysyin: "Vahvista, että PMI voi rullata rataa pitkin takaisin päin"

"Ei kun menet nyt sinne 09:n jatkeelle vaan"

"Mutta kun olen radan 27 loppupäässä niin miten siirryn 09:n jatkeelle?"

"Käänny nyt vaan siitä missä olet, vasemmalle ja sinne joiudut jäämään muiden joukkoon"

Jos siis joku voisi laittaa minulle vaikka valokuvan Jämin alaradasta 09/27 selityksineen, miksi "09:n jatke" on 27:n loppupään vasemmalla puolella niin jospas minäkin tajuaisin .... ???

Peter

Kyllähän tuo juttu vaikuttaa paikoittajan ajatusvirheeltä, kuulin myös jaksolla tuon keskustelun (jossain vaiheessa jopa hämmennyin, että mitäs tässä nyt sanaillaan). Ei kannata suuremmin murehtia.

Toivottavasti pääsit nauttimaan Jämin loistavasta tunnelmasta. Kaikki hommat sujuivat mielestäni oikein hyvin!

LND

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ennemminkin putosi alaleuka kun paikallinen paikoituskeisari otti minut jo perjantai-iltana hampaisiinsa. 

Tulin sitten taas lauantaina laskuun 27:lle.  Radan puolen välin ohitettuani kuului radiosta jota kuinkin alla olevaa sanailua:

"PMI, sinne joudut menemään nurmikolle 09:n jatkeelle muiden jatkoksi".

()09:n jatkeella olivat AN-12 ja DC-3. Ihmettelin että miksi minun sinne pitäisi mennä.

Kysyin: "Vahvista, että PMI voi rullata rataa pitkin takaisin päin"

"Ei kun menet nyt sinne 09:n jatkeelle vaan"

"Mutta kun olen radan 27 loppupäässä niin miten siirryn 09:n jatkeelle?"

"Käänny nyt vaan siitä missä olet, vasemmalle ja sinne joiudut jäämään muiden joukkoon"

Jos siis joku voisi laittaa minulle vaikka valokuvan Jämin alaradasta 09/27 selityksineen, miksi "09:n jatke" on 27:n loppupään vasemmalla puolella niin jospas minäkin tajuaisin .... ???

Peter

Tere Peeeter

Jämillä saa käyttää maalaisjärkeä, olisit kuuluut sanailun terassilla, kun yläbaanalle parkkeerasit 8)

HS

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos jälleen Tanelille ja kaikille muille paikalla olleille. UPEA tapahtuma!!! Oma reissuni sai huipennuksen tänään kun G-EXEA kävi kyyditsemässä pikku lenkin, lähden näkemään siitä nyt päivä... eikun yöunia!

Ensi vuonna uudelleen!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitokseni kaikille tekijöille. Hyvin meni.

Arvio lauantain yleisömäärästä oli n. 5000 hlöä, koneiden lukumäärä jäi varmaankin alle sadan mutta oli hienoa nähdä uusina vieraina DC-3 ja C-295M sekä taivaalla Midnight Hawks ja HN. Mukavaa oli, että huonosta säästä huolimatta väkeä oli varsin mukavasti liikkeellä. Pienenä miinuksena mainittakoon, että laastareita tarvittiin kaksi, joten tapaturmien määrä tuplaantui viime vuoteen verrattuna.

Finavian paikoituskeisarit, kiitos teille. :thmbup:

Terveisin,

Taneli Äikäs

Jämin Ilmailijat ry

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tere Peeeter

Jämillä saa käyttää maalaisjärkeä, olisit kuuluut sanailun terassilla, kun yläbaanalle parkkeerasit 8)

HS

Voi voi, enpä kuullut.  Se on aina plussaa tuo julkisuus ja kuuluisuus.  8).  Voinet oheistaa lyhyen sitaatin. Jätä kirosanat pois.

AN-12 perähenkilö Anna itse asiassa lensi PMI:n sinne kun halusi pistäytyä hetkeksi AN:n vieressä yläbaanalla.  Sitten siirsin sen koneen pois sieltä takaisin alas (tankkauspaikan platalle hetkeksi ennen kuin poistuin Jämiltä.)

SIINÄ vaiheessa se sanailu vasta alkoikin.  Eräs keltaiseen liiviin puettu HTH ilmestyi paikalle ja paheksui, torui ja sätti.  Kun sanoin että poistun kohta paikkakunnalta, hän rauhoittui, veti henkeä ja vielä intti että "ONKOSEVARMAASITTENKANS että lähdet? Ettet vaan kuitenkin jää tähän kun käännän selkäni?" 

Mukana olleet 2 matkustajaa (Suomesta pois muuttaneita ja nyt lomalla olleita) katsoivat huuli pyöreänä tätä keisaria.  Itse kysyin, että "onkohan sinulla mahdollisesti kuulossa vikaa kun juuri sanoin että lähden kohta pois?" Huh huh ...

Kun poistuimme yläviistoon nämä 2 ulkosuomalaista sanoivat jotakuinkin, että "Juuri tällaiset ihmiset ja asenteet ovat se syy miksi emme KOSKAAN halua muuttaa tähän maahan takaisin..."  Olipas se mainosta se.

No, tapahtuma oli hyvä; kiitokset Tanelille ja muille asianosaisille.  Toivottavasti en onnistunut aivan tärvelemään kaikkien juhlatunnelmaa koneineni.  Siellä yläbaanalla esimerkiksi.  :laugh:

Mikähän joihinkin suomalaisiin miehiin mahtaa mennä kun ne saa keltaisen liivin päälleen? Jotkut tällaiset keltaista liiviä pitävät liikenteenohjaajat tms. tuntuvat ajattelevan niin, että kaikki nämä heidän tapahtumaan saapuvat ihmiset ovat suurinpiirtein rikollisia. Harmillista niille ketkä ovat varta vasten tulossa ilmailutapahtumaan ja he sattuvat tapaamaan tämän "keisarin", monet saavat sellaisen käsityksen, että kaikki ilmailun harrastajat ovat samanlaisia eikä heitä enää juuri kentällä näy. Onneksi suurin osa jonkin ilmailutapahtuman järjestäjistä on ihan asiallista ja mukavaa porukkaa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peter: Luulen että Taneli ja kumppanit ottaa ihan varmasti ensi vuonna apusi vastaan. Ties vaikka pääsisit parkkikeisariksi ;)

Ai niin, kiitokset järjestäjälle ja ilmailuliitolle.  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vatkaan parkkeeraus asiaa vielä hieman :P.

Jos ilma-aluksen päällikkö toteaa,että laskeutuu jollekin kiitotielle (yleensä tapana on) niin asia on silloin harvinaisen selvä. Päätöksen kiitotien valinnasta tekee yksin ja ainoastaan ilma-aluksen päällikkö,toki vinkkejä voi ottaa vastaan maasta esim. tuuli tiedoista. Toki jämi fly-inn olisi voinut hieman mennä sekaisin,jos alabaanalle olisi puhaltanut 20kt sivutuuli ja kaikki vieraat olisivat tulleet ylös - mahdollista tämä silti on. Jos päällikkö on sitä mieltä,että hän laskeutuu ylös ja parkkeeraustoive on alas ja konetta ei voi rullata alas niin sitten se kone jää ylös - tai kääntyy takaisin kotiin tai varakentälle,mikä ei sekään ole hyvä.

Tämä on siis minun mielipide tilanteeseen,jossa tuuli olisi paha.

Vatkaus päättyy... ;-)

LND  

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoksia vain järjestäjille, säällehän eivät hekään mitään voineet joten minunkin oli kaivettava 120mk nähdäkseni harraste-lentokoneita ::)

Samat järjestyshenkilöt "lämmittivät" myös mieltäni kun olin menossa ihailemaan vuoden rakentajakilpailuun osallistuvia koneita. Käsky kävi: "Pois täältä tuonne yleisöaidan taakse"...Hiukan hölmistyin kun nimenomaan näitä koneita olin tullut tutkimaan enkä sitten päässyt 5m lähemmäksi >:(

Että jos seuraavalla kertaa näitä "keisareita" hiukan ohjeistettaisiin paremmin, kiitos.

kannattaa laittaa korvatulpat vasta sitten kun käsketään eli juontaja ohjeisti useamman kerran että älkää menkö aidattujen alueiden toiselle puolelle ;)

Itse lähdin valitettavasti heti lentonäytös osuuden jälkeen pois, mutta luulen että hieman myöhemmin olisit päässyt pällistelmään rakennettuja koneita hieman lähempää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Samat järjestyshenkilöt "lämmittivät" myös mieltäni kun olin menossa ihailemaan vuoden rakentajakilpailuun osallistuvia koneita. Käsky kävi: "Pois täältä tuonne yleisöaidan taakse"...Hiukan hölmistyin kun nimenomaan näitä koneita olin tullut tutkimaan enkä sitten päässyt 5m lähemmäksi >:(

Että jos seuraavalla kertaa näitä "keisareita" hiukan ohjeistettaisiin paremmin, kiitos.

Mikähän se ohje olisi?

Kyllä meidänkin "delegaatio" siirtyi mukisematta aidan taakse kun sitä pyydettiin  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mikähän se ohje olisi?

Kyllä meidänkin "delegaatio" siirtyi mukisematta aidan taakse kun sitä pyydettiin  :thmbup:

Se ettei koneita aidattaisi ollenkaan vaan ohjeistettaisiin järkkäreitä vahtimaan koneita niin ettei pikkulapset ym. "ei harrastajat" kiipeile koneiden päällä. Niin se on onnistunut Jämillä tähänkin asti ja toivottavasti myös tulevaisuudessa !

Ja korvatulppia ei ollut päässä, kuulutuksia ei oltu kuultu vaan tulimme alaradalta suoraan koneiden luo eikä tajuttu että niitä ei saisi katsoa.. :-\

Eleköö ny ymmärtäkö väärin mun motkotuksia, tapahtuma oli hieno muttei täyrellinen joten äläkää panko hernehiä nenähän :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitoksia vain järjestäjille, säällehän eivät hekään mitään voineet joten minunkin oli kaivettava 120mk nähdäkseni harraste-lentokoneita ::)

Minä puolestani lausun tuhannet kiitokset sille joka teki edes jonkinlaisen kelin, muuten olisin maksanut 136000 mk nähdäkseni harraste-lentokoneita.. Vähän vaikeaa se olisi kyllä ollut, kiitos kolmen kuukauden palkattoman ns. " fly in - vapaan".. La aamuna tilini saldo näytti 83 mk (ei olisi ollut edes 120 mk lippuun varaa, kuinka ne ny noin kalliit liput pistää, prkl ) mutta kiitos kelintekijän ja pilvitunkkien käyttäjän, saan jopa vuoden 2007 fly innistä saamatta jääneet rahanikin takaisin, n. 12000 mk. Eikä ensi vuonna enää tarvi olla omilla rahoilla tapahtumaa tukemassa.. Kiitos, kiitos ja kiitos.

Samat järjestyshenkilöt "lämmittivät" myös mieltäni kun olin menossa ihailemaan vuoden rakentajakilpailuun osallistuvia koneita. Käsky kävi: "Pois täältä tuonne yleisöaidan taakse"...Hiukan hölmistyin kun nimenomaan näitä koneita olin tullut tutkimaan enkä sitten päässyt 5m lähemmäksi >:(

Että jos seuraavalla kertaa näitä "keisareita" hiukan ohjeistettaisiin paremmin, kiitos.

Kentillä vapaaehtoisesti lentoturvallisuutta valvoneet henkilöt hoitivat hommansa pe aamusta su iltaan todella hienosti. Kiitos heidän, laastareita tarvittiin vain kaksi. Kiitoksia myös tapahtumaan osallistuneille piloteille, näiden tässä keskustelussa parjattujen "keisareiden" mukaan 99 pilottia sadasta toimi mallikkaasti, annettuja ohjeita noudattaen. Kiitos teille ja tervetuloa vuoden 2009 Jämi Fly Inniin, pvm. vielä hieman avoin..

Taneli Äikäs

Jämin Ilmailijat ry

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No eipä menny kauaa kun ne hernepussit tungettiin nenään :o

Jos nyt kuitenkin kerran vielä kertoisin OMAN mielipiteeni tulevista Jämi fly-inneistä ja sitten saa riittää:

- Tapahtuma on tähän asti ollut mukava HARRASTAJIEN kohtaamispaikka jossa on voinut TUTKIA mm. experimental-koneita estotta, kaikenlainen kaupallistaminen (kalliit liput, iso lentonäytös = järjestymiehet ym. ) pilaa mielestäni harrastustapahtumat ennen pitkää. Tai ainakin muuttaa tapahtuman luonnetta kun suuri osa kävijöistä on "maallikkoja".

- Vuoden rakentaja-ehdokkaille olisin suonut paljon enemmän aikaa ja huomiota, siitähän homman idea on lähtenyt liikkeelle!

- Kun kerta kyseessä oli Ilmailuliiton päälentonäytös, miksei näytöksessä ollut kaikkia liiton lajeja edustettuina? Esim. riippuliitäjiä en nähnyt ilmassa ja he kuitenkin tietääkseni ovat aktiivisia Jämin käyttäjiä..

Eli miksi aina kaikki pitää kasvattaa niin isoksi että jopa järjestäjän taloudelliset riskit ovat noinkin miehekkäät ? Mitä jos vettä olisi tullut koko viikonlopun kuin esterin hanurista? Mielestäni ainakaan harrastajakunta ei ole toivonut mitään isoja lentonäytöksiä väkivaltakoneiston lentskareineen (Korjatkaa jos olen väärässä). Pitäkää yleisötapahtumat erikseen!

En todellakaan halua kiistää Tanelin hienoa panosta tapahtuman järjestämisen suhteen, ilmaisin vain oman mielipiteeni tästä asiasta. Piste.

T:Sami Mäntyharju, Harrastaja ja kökkätyöläinen itsekin viimeiset 25v.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

.... Mielestäni ainakaan harrastajakunta ei ole toivonut mitään isoja lentonäytöksiä väkivaltakoneiston lentskareineen (Korjatkaa jos olen väärässä). Pitäkää yleisötapahtumat erikseen!

Ensimmäisen kerran kuulen noinkin huvittavan termin kuin "väkivaltakoneisto". Korjauksena voin sanoa, että Ilmavoimien rauhanpuolustuskoneistolla estetään ja on estetty muiden maiden väkivaltakoneistojen rantautuminen Suomeen jo pitkään!

Jos me ilmailijat haluamme (lajista riippumatta), että löydämme omalle lempilajillemme uusia harrastajia, on tämäntyyppinen vähän isompi ilmailutapahtuma silloin tällöin todella tärkeä. Ja kuinka ollakaan... Ilmavoimien rauhanpuolustuskoneiston koneet vetävät myös uusia ehdokkaita ilmailun pariin.

Ensi vuonna enemmän eri lajeille aikaa tulee...

P.S. HN-esityksen jälkeen oli mukava seurata kuinka monen ilmailun harrastajan suu oli virneessä hienosta esityksestä...

Ismo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Järjestyksenvalvojat oli todellakin ohjeistettu pitämään ihmiset pois aitojen "siltä puolelta". On valitettavaa ettei koneita päässyt tiirailemaan tarkemmin, mutta yleisössä oli myös "tavallisia ihmisiä", ei-ilmailijoita, ja järkkäreiden ohjeistus oli tuollainen siksi, että kaikki eivät tajua pysyä pois kenttäalueelta, jolloin turvallisuusriskit kohoavat pilviin. (vaikka pilvet turhan alhaalla olivatkin). Järkkäreitä oli viranomaisten määräämä määrä, koska asiaan tosiaan vaikutti lentonäytös, jonka järjestämisessä meni Tanelilta varmaan tunti jos toinenkin. Muistuttaisin myös, että isosta järkkärimäärästä KAIKKI olivat töissä talkoilla, ilman palkkaa, ja harva heistä oli "ammattilainen". Tällöin pitää muistaa, että tehdään tasan niinkuin on sanottu, eikä maalaisjärjelle anneta juurikaan sijaa. Lisäksi näitä keltaliivisiä oli muitakin kuin järjestyksenvalvojina, hommissa oli myös liikenteenohjaajia, sekä kenttähenkilökunta, "Jämi maa"...

Turvallisuusjärjestelyt olivat juuri tuollaiset johtuen lentonäytöksestä ja saimme sen onnistumaan mielestäni hyvin.

Jokatapauksessa turvallisuusohjeet tulivat "ylemmältä tasolta" ja niitä pyrittiin noudattamaan mahdollisimman hyvin.

Tapahtuma Jämillä on laajentunut joka vuosi aina vähän, jännittää jo itseänikin, mitä Taneli keksii ensivuodeksi. Yksi asia on varma, minun apuni hän saa ensi vuonnakin!

Mielipiteitä toki saa ja pitääkin olla. Tosi asia on, että experimentaaleihin olisi voinut keskittyä paremminkin, mutta nyt on hyvä aika antaa palautetta tapahtumasta, jotta voimme kehittää tapahtumaa kävijäystävällisemmäksi ensi vuotta ajatellen! Eihän äänentoistokaan toiminut kunnolla alakentälle, pysäköintialueet autoille olivat vähän huonojen reittien päässä tai täyttyivät nopeasti eikä Jämillä ensikertalainen oikein aina pysynyt kartalla. Joten uskoisin, että kaikki palaute on tervetullutta ja siihen reagoidaan sen vaatimalla tavalla.

nimimerkillä hän, joka ne järjestyksenvalvojat ohjeisti, aka "Pamppu"....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No eipä menny kauaa kun ne hernepussit tungettiin nenään :o

Keltaliivisten keisarien puolesta - itse kun ovat sen verran fiksuja etteivät näitä keskusteluja kommentoi.

Jos nyt kuitenkin kerran vielä kertoisin OMAN mielipiteeni tulevista Jämi fly-inneistä ja sitten saa riittää:

- Tapahtuma on tähän asti ollut mukava HARRASTAJIEN kohtaamispaikka jossa on voinut TUTKIA mm. experimental-koneita estotta, kaikenlainen kaupallistaminen (kalliit liput, iso lentonäytös = järjestymiehet ym. ) pilaa mielestäni harrastustapahtumat ennen pitkää. Tai ainakin muuttaa tapahtuman luonnetta kun suuri osa kävijöistä on "maallikkoja".

- Vuoden rakentaja-ehdokkaille olisin suonut paljon enemmän aikaa ja huomiota, siitähän homman idea on lähtenyt liikkeelle!

Niin olisin suonut minäkin. Alunperin oli tarkoitus, että koneet olisivat yleisön nähtävillä ja vapaasti tutkittavissa alakentällä, josta ne sitten lentäisivät yläkentälle tehden ensin ohilennon minkä aikana kukin kone ja rakentaja esiteltäisiin. Tämä idea herätti kuitenkin sen verran vastustusta että siitä luovuttiin ja pyydettiin kilpailuun osallistuvia tuomaan koneensa suoraan yläkentälle, valitettavasti siten myös yleisön ulottumattomiin..

- Kun kerta kyseessä oli Ilmailuliiton päälentonäytös, miksei näytöksessä ollut kaikkia liiton lajeja edustettuina? Esim. riippuliitäjiä en nähnyt ilmassa ja he kuitenkin tietääkseni ovat aktiivisia Jämin käyttäjiä..

Puuttui sieltä aika monta muutakin lajia.. Mutta maan pinnalla, talkoolaisten joukossa oli kaikki lajit edustettuina. :)

Eli miksi aina kaikki pitää kasvattaa niin isoksi että jopa järjestäjän taloudelliset riskit ovat noinkin miehekkäät ? Mitä jos vettä olisi tullut koko viikonlopun kuin esterin hanurista? Mielestäni ainakaan harrastajakunta ei ole toivonut mitään isoja lentonäytöksiä väkivaltakoneiston lentskareineen (Korjatkaa jos olen väärässä). Pitäkää yleisötapahtumat erikseen!

En todellakaan halua kiistää Tanelin hienoa panosta tapahtuman järjestämisen suhteen, ilmaisin vain oman mielipiteeni tästä asiasta. Piste.

T:Sami Mäntyharju, Harrastaja ja kökkätyöläinen itsekin viimeiset 25v.

Esterillä taisi olla ummetusta. Onneksi, sillä muutoin olisi edessä ollut paluu takavuosien fly inniin.. Nyt pystymme kehittämään tapahtumaa entisestään, mielestäni olemme vasta alussa. Ehdotuksia ja asiallisia palautteita (miinus- ja plusmerkkisiä) otan vastaan, en tapahtuman eteen pyyteettömästi ahertaneisiin henkilöihin kohdistuvia vittuiluja. Ja mitä yleisöön tulee, nyt pääosa oli eri lajien ilmailuharrastajia, toivottavasti saamme ensi vuonna enemmän tavan kansaa paikalle..

Täältä tähän.. ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun järjestetään yleisötapahtuma, sitä koskee tietyt ohjeet ja määräykset. Ilmailulaitos on antanut omat määräykset lentonäytöksen järjestämisestä ja he antavat luvan kun hakemus liitteineen on kunnossa. Pelastusviranomainen edellyttää pelastussuunnitelman ja suorittaa paikalla katselmuksen ennen tapahtuman alkua. Poliisiviranomainen antaa tilaisuuden järjestämiseen luvan ja terveysviranomainenkin käy paikanpäällä. Lisäksi tapahtuma pitää järjestää yleisötapahtumasta annettujen määräysten mukaisesti. Siinä sitä järjestäjille puuhaa. Näiden ohjeiden ja määräysten pohjalta annetaan sitten toimintaohjeet tapahtuman toimihenkilöille. Lisäksi tapahtuman järjestäjä on tehnyt oman suunnitelman ohjelmasta ja tilaisuuden järjestämisestä.

Tapahtuman "keltaliiviset ja myös punaliiviset" toimivat täysin ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Tapahtuman turvallisuuspäällikkö Pekka Salmi

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin päättänyt olla enää kommentoimatta mutta kerran vielä pojat..

Ismolle: En minä todellakaan kyseenalaistanut puolustusvoimien tarvetta yleensä, vaan Jämi fly-innissä olemisen tarvetta.

Joskus on ollut täälläkin puhetta ja marinaa Ilmailuliitosta ja sen toiminnasta/toimimattomuudesta ja loppukaneettina on usein todettu että Ilmailuliitto on yhtä kuin me harrastajat, joten tällä periaatteella aukaisin suuni että mielipiteeni tulee julki .

Samalla punnitsen itsekin että olenko mielipiteineni yksin, toistaiseksi olen näköjään ollut täysin väärässä harrastajille suunnatun lentotapahtuman luonteesta. Ainoastaan järjestäjät ovat vastailleet kritiikkiin (joka ei muuten ole sama asia kuin vittuilu!). Mutta kun en näemmä ole tarpeeksi fiksu niin näppäimistö joutuu koville.

Minun tapani ilmaista asiat vain sattuu ajan säästämiseksi olemaan pohjalaistyylisen suora ja pahoitteluni Tanelille ja muille järjestäjille jos olette ymmärtäneet viestini sisällön väärin.

Jos kukaan ei anna palautetta ei kai mitään voi kehiittääkään.

Pointtini edelleen on se että suuret yleisötapahtumat (jotka Ismoa mukaillakseni ovat tärkeitä nekin) pidettäisiin erikseen Jämi fly-innistä. Järkkäreitä ei tarvitsisi pyydellä niin paljoa, taloudelliset riskitkään ei olisi niin suuret. Ja varmasti koneitakin tulisi enemmän..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kritiikin esittäminen on taitolaji, ja varsinkin rakentavan semmoisen esittäminen. Myöskin kritiikin vastaanottaminen ja erottaminen kettuilusta on vaikeaa eikä aina onnistu kaikilta. Saas nähdä mitä tästä tulee..

Mielestäni avainkysymys on siitä että mikä on tapahtuman kohdeyleisö. Osalle "perinteisen" Fly-inin kävijöistä tämä lauantain tapahtuma ei antanut juuri mitään, ja olikin juuri sen vuoksi huomattavasti huonompi kuin aikaisemmat tapahtumat. Toisaalta jos kohdeyleisöksi otetaan ilmailusta kiinnostuneet ulkopuoliset niin lauantain tapahtuma heidän kannaltaan oli varmaan aivan nappiin. Ja sitten kun verrataan näiden kahden kohderyhmän kokoa, niin pelkäänpä että minä ja Sami olemme siinä pienemmässä ryhmässä, kooltaan varmaan korkeintaan kymmenesosa koko massasta.

Ja tapahtumahan täytyy tietysti järjestää kohdeyleisön mukaan. Kylmä tosiasia vaan on että ilmailun markkinoiminen maallikoille on tärkeää sekin, ja tämmöisellä "markkinahenkisellä" tapahtumalla saadaan ainakin näkyvyyttä. Ja kyllähän sekin on merkittävä asia että tuommoinen määrä porukkaa tuo melkoisen määrän valuuttaa Jämin mäelle.

Itse lennän purjelentoa ja ultrailen. Lisäksi experimental -rakentaminen kiinnostaa, ja varmaan jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi joku rakentelu. Näistä lähtökohdista lauantain tapahtuma (vaikka hieno olikin) ei paljon antanut. Tapahtuman kohdeyleisö ja fokus oli lähes 100% kohdistettu ulkopuolisiin, selostuksista lähtien. Kun Suokas hinasi pik-5:sta taivaalle niin selostaja useaan kertaan kertoi hinauskoneen "diesel-moottorista"... (rotax 914:hän se tietysti oli..)

Eli on täysin ymmärrettävää että osa tästä "perinteisestä" Fly-in -kävijöistä oli vähän pettynyt. Tällä tosiasialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa että Taneli teki kovan työn, ja tapahtuma muuten oli oikein onnistunut. Eli kiitokset sinne minne kiitokset kuuluvat, -> Äikäs ja kumppanit. Mutta silti Tanelin tukijoukkoineen on syytä ymmärtää ja myös hyväksyä se että osa perinteisestä yleisöstä EI ollut tyytyväisiä.

No kaikkia ei tietysti voi miellyttää. Mutta tässä kuitenkin se kuuluisa rakentava ehdotus:

Olisiko mahdollista järjestää tapahtumasta aidosti kaksipäiväinen? "Suurelle yleisölle" tälläinen viime lauantain tapainen, mutta toinen päivä vain sitten aidosti ilmailijoille suunnattu, pienimuotoisempi ja "lämmintunnelmaisempi" tapahtuma jossa sitten käytäisiin eperimental-koneet läpi, olisi aiheeseen liittyviä luentoja (nyt hukkuivat muuhun massaan) ja jaettaisiin rakentajapalkinnot. Sillä tavalla saataisiin käsittääkseni lähes kaikki tyytyväisiksi.

- Janne Karjanlahti

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään