Tommi Hinkka

Jämi Fly-Inn

54 viestiä aiheessa

 

"Hieman kritiikkiä toiseen suuntaan. Lentonäytöksen ulkopuolella näkyi taas tänäkin vuonna enemmän tai vähemmän "reipasta lentämistä". Tällä kerralla satuin näkemään neljä tapausta, missä lentäjä selvästi lensi tietoisesti ja turhaan tavalla, joka lisäsi riskiä sekä itselleen että ulkopuolislle (tai vähintään heidän lentokalustolle). En tätä muuten ottaisi esille, tiukkapipoisuudellakin on rajansa  :laugh:  :laugh: , mutta kolme neljästä koneesta sattui olemaan sellaisia "tunnettuja", joilta olisin aiemmin muodostamani käsityksen perusteella todella odottanut enemmän esimerkillisyyttä lentotoiminnassaan. vihje: Jämin ilmatilassahan voi liikkua myös radiottomia ilma-aluksia...."

 

No sattuhan niitä hamoja ihan ammattireiskoillekin. Ilmavoimien Vinka esim. teki saapuessaan Jämille vasemmanpuoleisen laskukierroksen radalle 15. Eipähän tuntunut kukaan puuttuvan asiaan...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moron kaikille..

 

Tuli kaivettua tämä viestiketju esiin, kun tässä parhaillaan kirjoitan juttua Jämi Fly In 2009  - liitteeseen joka ilmestyy Ilmailu-lehden välissä kesäkuun alussa. Aion siteerata tätä viestiketjua tai osia siitä kirjoituksessani, jossa kerron miksi tämänkin vuoden fly in järjestetään nimenomaan lentonäytöksenä. Vieläpä kaksipäiväisenä, ja isompana kuin viime vuonna. Mitä tämän viestiketjun viesteihin tulee, siteeraan niitä kirjoituksessani ilman mainintaa kirjoittajasta, mikäli se sopii..? Jos jollekulle ei sovi, pyydän ilmoittamaan siitä minulle vaikka yksityisviestillä.

 

Pahoittelen www.jamiflyin.com - sivujen vaillinaisuutta. Tuli yllättäen vähän muuta puuhaa. Tarkoitus olis kuitenkin tulevana keskiviikkona julkaista ensimmäinen tiedote, sellainen yleisluontoinen. Ja tarkennuksia sitä mukaa kun tulee jotain kerrottavaa..

 

Olis muuten tarvetta talkooporukalle. Saa ilmoittautua vaikka yksityisviestillä. Keltaiset liivit talon puolesta..  ;D

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

mun tekstejä saat ainakin lainata ihan vapaasti.  :thmbup: ja talkoolistalla mun nimi onkin jo ;)

 

p.s. niin muuten jätkät, lepo vaan, en ole ensi kesänä JV-hommissa pamppuna vaan ihan muissa kuvioissa ko. tapahtumassa ;) siellä on uusi jöö nyt !

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jämi fly-in on todellakin sellainen tapahtuma, johon TÄYTYY päästä.

 

Vaikka sananlasku tarjoaakin tikkua silmään jos ... no tiedätte kai, niin nyt pitää palata vielä viime kesän tapahtumaan.

Viimeksi viime lauantaina sain asiaan liittyen ns. ripitystä EFHF briefingissä toiselta pilotilta, ja ajattelin nyt kerta kaikkiaan oikaista väärinkäsityksen, joka on ilmeisen raskaasti painanut viatonta ja osatonta.

 

Silloin heinäkuussa, Jämillä, perjantaina illalla olin ilmassa OH-PMI:lla ja koneessa oli mukana toista sukupuolta edustanut, Antonov-lentokoneessa usein nähty ilmailuhenkilö, jolle esittelin ko. konetta jopa siinä määrin, että hänen kätensä oli ajoittain ratilla ja minun ei.

 

Huolimaton kun olen, en ollut ymmärtänyt tarkastaa NOTAMia jossa Jämin yläbaana oli varattu vain näytöskoneille.  Niinpä minä onneton menin kehottamaan ilmailuhenkilö Annaa ohjaamaan koneeni laskuun yläbaanalle.

Näin sitten tapahtuikin, ja tähtäystä hieman lähestymisen aikana korjattuamme laskeuduimme paikkaan jonne selvästikään ei olisi saanut.  Tosin sitten poistuinkin sieltä sitten ennen pitkää.

 

Koska tapauksesta tällä foorumilla  lausutut sanat ovat ilmeisen syvästi traumatisoineet siinä mukana ollutta henkilöä, on minun todettava kuin Kalevi Sorsa aikaanan Valco-tehtaan asiassa:

 

Otan PMI:n omistajana ja päällikkönä tapahtuneesta täyden [poliittisen] vastuun.  Ja lopetan spekuloinnin asiasta tähän.

 

Peter

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään