Vanhoina HYVINÄ aikoina...

[Olle Sälgmark 2]

Mikäs oli tuntipalkka tuohon aikaan?

 

Ihan alussa n.50 kr/t

[Pekka Holopainen 98]

Mikäs oli tuntipalkka tuohon aikaan?

 

Ei hirveän paljon pienempi kuin nykyään. Ehkä nykyinen jaettuna 2,5:lla. Niissä palkoissakaan ei ollut niin paljon hajontaa kuin nykyään. Hinnat - ne sensijaan ovat nousseet (keskimäärin) moninkertaisesti. Voi perustellusti sanoa, että tuon ajan markasta on tullut tämän päivän euro - paitsi palkoissa. Varsinaisesti rikkaitahan Suomessa ei tuohon aikaan juuri ollut lainkaan. Ne muutamat monimiljonäärit olivat häviän pieni osa kansasta. Nyt näitä on huomattavasti enemmän ja ne kuittaavat merkittävän osan koko kansantulosta, joka sekin on kasvanut valtavasti noista ajoista. Suomenhan sanotaan olevan rikkaampi kuin koskaan. 80-luvun alussa Suomessa ei ollut paljonkaan köyhiä, eikä kukaan nähnyt nälkää. Kerjäläisiä ei nähnyt kuin satunnaisilla Espanjan reissuilla.

 

Tämän valossa onkin vallan kummallista, että meillä ei nykyään ole varaa mihinkään. Kaikesta pitää säästää. Miten köyhällä Suomella oli 60-, 70- ja 80-luvuilla varaa sellaiseen, johon rikkaalla Suomella ei ole varaa 2000-luvulla? Pohtikaa sitä.

 

Pekka

 

[Jussi Aaltonen 0]

Tämän valossa onkin vallan kummallista, että meillä ei nykyään ole varaa mihinkään. Kaikesta pitää säästää. Miten köyhällä Suomella oli 60-, 70- ja 80-luvuilla varaa sellaiseen, johon rikkaalla Suomella ei ole varaa 2000-luvulla? Pohtikaa sitä.

 

Kyse on ideologisista valinnoista joita puolestamme tehdään, halusimme sitä eli emme.

 

80-luvun alussa oli myös oikeita puolueita, oikeistopuolueet eivät edes yrittäneet sumuttaa kansaa kuvittelemaan niiden olevan työväenpuolueita ja työväenpuolueet olivat oikeasti työväen asialla. Jokainen puolue tiesi paikkansa ja eturyhmänsä, jokainen äänestäjä tiesi oman edunvalvojansa.

 

Nykyään tuntuu että varsinkin heikosti koulutettu ja toimeentuleva osa väestöä äänestää vastoin omaa etuaan koska heihin on istutettu usko siihen että he ovat menestyjiä jos äänestävät itseään menestyjiksi markkinoivia.

[Joel Kajas 0]

:thmbup: Merkkareita on ikävä... voi voi kun alko tekee mieli... niillä meni leuat ihan solmuun kun niitä jauho  8)

 

 

No saahan noita vieläkin. Tosin ovat pienempiä, tarinan mukaan joku tukehtui niihin pizzalautasen kokoisiin. Maistuvatkin samalle kuin silloin. Ja leuat menee solmuun.

 

Tämän valossa onkin vallan kummallista, että meillä ei nykyään ole varaa mihinkään. Kaikesta pitää säästää. Miten köyhällä Suomella oli 60-, 70- ja 80-luvuilla varaa sellaiseen, johon rikkaalla Suomella ei ole varaa 2000-luvulla? Pohtikaa sitä.

 

Pekka

 

 

Jep. Lennonopettajani sai lupakirjansa vuonna 1973. Hän on sitä mieltä, että vaikka palkka oli nuorella miehellä huono, oli silti paremmin varaa lentää. Lupakirja ei ollut mikään harvinaisuus, niitä oli kuulemma paljon enemmän kuin nykyisin. Palstan vanhemmat lentäjät varmaan muistavat ja tietävät.

 

Tämä siis yleisilmailun kannalta, mutta kummasti oli varaa paljon muuhunkin.  Leipäjonoista ei ollut tietoakaan. Pystyttiin rakentamaan omia junia, ratikoita yms. vehkeitä. Ne jopa toimivat. Mitä hittoa on tapahtunut? Minun tulkintani on, että sinänsä yksinkertaisista asioista on tehty aivan liian monimutkaisia. Byrokraattien ja täystomppeleiden holhousyhteiskunta. Aivot vaan narikkaan, joku on tämänkin jo ajatellut puolestasi. Sen takia kaikki maksaa aivan liikaa. Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

 

Edit: Tässä loistoesimerkki tästä byrokraattien ja täystomppeleiden yhteiskunnan aivottomista aikaansaannoksista. Miten tämä on mahdollista? Siten, että asioista päättävät kirjoituspöytiensä takana istuvat ihmiset jotka eivät tiedä v#%tu mistään mitään ja hukuttavat maailman niihin hemmetin papereihinsa. Sori avautuminen mutta joskus vaan keittää... Joku nuokin puurot ja vellit maksaa.

 

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Leikkipuistoista+saavikaupalla+ruokaa+roskiin/1135238097862

[Matti Mäki 0]

Noi merkkarit tulee ekana mieleen. Tokana tulee kasari-pelit. Tai pikemminkin niiden pakkaus, Microprosen simupelit erityisesti.

Kiitettävän kokoisia laatikoita, painoivat kun synti ja sisällä 200-300- sivuinen manuaali, karttoja, näppiskaavio ym. Nykyään kun hommaa jonkun ( vaiks jonkun FS:n lisäosan), sisältä paljastuu pelkkä rupunen levy ja se 1000- sivuinen manuska on pdf:nä. Kuka he****ti sellasta jaksaa alkaa ulostamaan

 

Niin, eikä C- 64:n kanssa tarvinnut murehtia, riittäkö muisti, näytönohjain, ym... Ainoa huolenaihe oli, tilttaako kasettiasema! 

 

Mutta paljon on edistystäkin tapahtunut. Enpä olisi 80- luvulla, jolloin tietsariin tutustuin, uskonut et joskus naputtelen muistoja wanhoista hywistä ajoista FSnordiciin. 

[Olle Sälgmark 2]

Mutta paljon on edistystäkin tapahtunut. Enpä olisi 80- luvulla, jolloin tietsariin tutustuin, uskonut et joskus naputtelen muistoja wanhoista hywistä ajoista FSnordiciin. 

 

Jos olisit silloin puhellut miten tänään on sut olis viety hetimiten suljetulle osastolle

 

Joo,ja silloin VHA oli mecano

[Joel Kajas 0]

Gunship oli ehdoton suosikkini, F-19 Stealth Fighter hyvänä kakkosena. Silloin ei vielä tiedetty, että Stealth Fighter olikin oikeasti F-117 (ret.). Ja sitten oli tietysti The Jet. Sai ajella F-16:a ja Hornaattoria 

 

Niin ja Microprosen Pirates! oli oikein mielenkiintoinen, suorastaan koukuttava.

 

Entäs Elite...

[Juha Lampi 277]

F-19 

 

Ostin sen esikoistyttärelleni (sic!)

 

Vietimme monta hauskaa rupeamaa, kun yhdessä suunnittelimme tehtävien toteutusta ja lensimme hiiviskellen kahteen pekkaan: minä ohjasin ja hän hoiti systeemeitä. Meillä oli jopa lokikirja, johon kirjoittelimme rakuunalisin sävytettyinä keikkastoorimme. 

 

Tornado oli toinen ihanasti aikaa ja aivokapasiteettia syövä peli, josta sitten keskustelin piiitkät tovit RAF:n jannujen kanssa. Olivat osallistuneet pelin kehittämiseen ja innostuneet tehtäväsuunnitteluosion jalostamisesta tosikäyttöön.

[Jussi Aaltonen 0]

Entäs Elite...

 

Eliteä tuli tahkottua oikein huolella...

 

Pari muuta peliä, jotka on 80-luvun alkuvuosilta jäänyt mieleen ovat M.U.L.E. ja Dambuster

[Joel Kajas 0]

 

Missä muualla kuin Elitessä voisit katsoa navigaatiolaitteista määränpäänä olevan planeetan väestön tietoja ja saada vastaukseksi "fat furry felines"?

[Esa Lehtismäki 0]

F-19 oli mielenkiintoinen hiiviskelypeli, mutta kyllä sitten oli välillä mukava päästellä F-15:lla urku auki isolla mölyllä. Ei ollut kyllä lentomallinnus kovin realistinen niissä. Mutta sitten tuli Red Baron. Se on edelleen ylittämätön sotalentosimu. Ei mitään tutkahärpäkkeitä ja ohjuksia, vaan lentävä koirankoppi ja ristikkotähtäimellä varustettu konekivääri. Korkeuden kerääminen kesti ikuisuuden ja sitä ei kannattanut hevillä menettää. Jos lensi liian korkealle, lähti taju ja jos veti liian jyrkän syökyn, siivet irtosi.

 

Nykyään tuntuu että varsinkin heikosti koulutettu ja toimeentuleva osa väestöä äänestää vastoin omaa etuaan koska heihin on istutettu usko siihen että he ovat menestyjiä jos äänestävät itseään menestyjiksi markkinoivia.

 

Tämä ei oikeastaan ole uutta. Jo nykyaikaisen demokratian alusta asti oikeisto on ollut mielikuvamarkkinoinnin varassa ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että oikeiston eturyhmä on aina määrällinen vähemmistö. Mainoslauseet vaihtelevat, mutta keskinen teema on aina ollut, että ne, jotka pystyvät rikastumaan, ovat myös päteviä päättämään koko kansan asioista. Eri aikoina tasapaino vaan hieman heilahtelee puolelta toiselle, ja tällä hetkellä se on erityisen oikealla.

[Antti Laukkanen 15]

No saahan noita vieläkin. Tosin ovat pienempiä, tarinan mukaan joku tukehtui niihin pizzalautasen kokoisiin. Maistuvatkin samalle kuin silloin. Ja leuat menee solmuun.

 

Kerropas heti, mistä niitä originaalinmakuisia muka saa. Viimeiset kokemukset ja kirjoihin kirjattu faktatieto kun väittää reseptiä muutetun eikä ainakaan yhdestäkään karkkikaupasta ole vuosikausiin saanut sellaisia merkkareita, jotka maistuisivat merkkareille. Ihan oikeasti. Melkein tukehtumisia ainakin taisi sattua useampiakin. Koulussakin kiellettiin karkinsyönti tyystin, kun yksi jätkä kiidätettiin sairaalaan  Avaruusrahat, btw., olivat kanssa ihan mainioita.

 

Ja jos lähtee hakemaan hyviä pelejä, niin maailmassahan on vain kolme, eli kuusnelosen pelit Blue Max (loistava WWI -lentopeli, jonka ainut huono puoli oli, että sauva toimi väärin päin...), Revenge of the Mutant Camels ja Forbidden Forest. Jee!

 

-A-

 

 

[Vieras]

Vanhoina hyvinä aikoina 60 -luvun alussa television hankkimiseen meni 4 kk:n bruttopalkka.....eikä voinut edes pelata videopelejä.

 

Hannu

[Joel Kajas 0]

Kerropas heti, mistä niitä originaalinmakuisia muka saa. Viimeiset kokemukset ja kirjoihin kirjattu faktatieto kun väittää reseptiä muutetun eikä ainakaan yhdestäkään karkkikaupasta ole vuosikausiin saanut sellaisia merkkareita, jotka maistuisivat merkkareille. Ihan oikeasti. Melkein tukehtumisia ainakin taisi sattua useampiakin. Koulussakin kiellettiin karkinsyönti tyystin, kun yksi jätkä kiidätettiin sairaalaan  Avaruusrahat, btw., olivat kanssa ihan mainioita.

 

Ja jos lähtee hakemaan hyviä pelejä, niin maailmassahan on vain kolme, eli kuusnelosen pelit Blue Max (loistava WWI -lentopeli, jonka ainut huono puoli oli, että sauva toimi väärin päin...), Revenge of the Mutant Camels ja Forbidden Forest. Jee!

 

-A-

 

 

No ei mullakaan ole tarjolla muita kun niitä mitä saa kaupan irtokarkkitiskistä. Eikö ne muka ole saman makuisia? Ehkä muistan sitten väärin. Blue Maxissa oli mahdollista vääntää asetuksista sauva toimimaan oikein päin! Muistan, että minuakin harmitti aluksi tuo että se toimi väärin päin kunnes kekkasin. Mistähän tähän hätään saisi C-64:sen ja läjän pelejä? Maksavat tietysti maltaita. Tai merkkareita. Omani vaihdoin mopoon. Ihan hyvä ratkaisu sekin.

 

[Juha Lampi 277]

Mutta sitten tuli Red Baron. Se on edelleen ylittämätön sotalentosimu. Ei mitään tutkahärpäkkeitä ja ohjuksia, vaan lentävä koirankoppi ja ristikkotähtäimellä varustettu konekivääri. Korkeuden kerääminen kesti ikuisuuden ja sitä ei kannattanut hevillä menettää. Jos lensi liian korkealle, lähti taju ja jos veti liian jyrkän syökyn, siivet irtosi.

 

Jees! Valaistus vaihteli vuorokauden kuluessa, aseet jumittivat liian pitkistä sarjoista ja zeppeliinit jysähtivät komeasti, kun niihin lopulta oli saanut tarpeeksi monta reikää ja ja 

 

Sitten jostain osui käsiini Chuck Yeager's Air Combat, jota oli hauska "koelentää". Siinä oli omalla karkealla tavallaan mallinnettu monenlaista lentämiseen liittyvää ja mm. koneen suorituskyvyn rajat sai näkyviin reaaliaikaiseen "envelope-ikkunaan". Siinä näki havainnollisesti, mitä esim. sakkaus- ja maksiminopeuksille tapahtuu, kun kiskoo vähän geetä.

 

Vanhan Hyvän ajan pelinä CYAC mahtui yhdelle HD-levykkelle. Eräs kollegani kiinnostui pelistä, joten otin sen mukaan ja demonstroin kieputtelua hänen valtavankokoisella 17" näytöllään. Hetken kuluttua hän kipitti sivuun koura suun edessä. Oli tullut huono olo...

[Vieras]

Mistähän tähän hätään saisi C-64:sen ja läjän pelejä? Maksavat tietysti maltaita.. Omani vaihdoin mopoon. Ihan hyvä ratkaisu sekin.

 

 

Hei Joel, voisin vaihtaa C-64:n levyasemalla sekä ison kasan pelejä mopoon. Mielellään 60-70 luvun isopyöräiseen,vaikkapa Solifer 4Speed Red Top malliin vuodelta -71. Maksan väliä.

 

Hannu

[Antti Laukkanen 15]

No ei mullakaan ole tarjolla muita kun niitä mitä saa kaupan irtokarkkitiskistä. Eikö ne muka ole saman makuisia? Ehkä muistan sitten väärin. Blue Maxissa oli mahdollista vääntää asetuksista sauva toimimaan oikein päin! Muistan, että minuakin harmitti aluksi tuo että se toimi väärin päin kunnes kekkasin. Mistähän tähän hätään saisi C-64:sen ja läjän pelejä? Maksavat tietysti maltaita. Tai merkkareita. Omani vaihdoin mopoon. Ihan hyvä ratkaisu sekin.

 

 

Juu ei ne samalta maistu. Niistä on vähän eri versioita ja kyllähän salmiakki aina herkkua on, mutta ei ne merkkareilta maistu.

 

Ah, Blue Maxin asetuksiin ei vissiin tullu puututtua, kun kone oli kaverin. Mulla oli Vic-20, josta tuli valtaisa harppaus Amiga 500:aan... Oli mulla sittemmin kaverilta saatu kuusnelkku ja liuta pelejä, mutta ne olivat semmoista tuoreempaa skeidaa. Ei sitten enää niin inspiroinut ja muutossa lykkäsin koko läjän eteenpäin. Amiga on vieläkin kaapissa, muttei sille ole oikein sijoituspaikkaa.

 

-A-

[Tomi Jokela 0]

No ei mullakaan ole tarjolla muita kun niitä mitä saa kaupan irtokarkkitiskistä. Eikö ne muka ole saman makuisia? Ehkä muistan sitten väärin. Blue Maxissa oli mahdollista vääntää asetuksista sauva toimimaan oikein päin! Muistan, että minuakin harmitti aluksi tuo että se toimi väärin päin kunnes kekkasin. Mistähän tähän hätään saisi C-64:sen ja läjän pelejä? Maksavat tietysti maltaita. Tai merkkareita. Omani vaihdoin mopoon. Ihan hyvä ratkaisu sekin.

 

 

Netistä löytyy varmaan vieläkin C64 emulaattori ja siihen pelejä ihan ilmaiseksi. Win 98:ssa mulla oli sellainen ja toimi hyvin. Oli aika nostalgista pelata niitä samoja pelejä kuin nuorena 80-luvulla. 

Ja nuo pelit on jotain 30-70kb kokoisia, mahtuu nykyisille kovalevyille "muutamia" 

[Boris Grahn 0]

Eliteä hakattiin vuositolkulla. Alku oli vaan yhtä tuskaa, kun tuli useampi kerta murskattua vehje telakoitumisvaiheessa, koska ei ollut vielä varaa automaattiin. :'(

 

Sid Meierin Silent Service suklarisimu oli kiva, kun sai oman pojan kanssa skabata tiukasti. Niin hyviksi tultiin, että lopuksi ratkaisi enää se, montako jaapponilaista lentotukialusta kone kummallekin vastustajaksi arpoo - kaikki upotettiin.

 

Sen ajan seikkailupeleissäkin oli aina hyvä tarina, eikä pelkkää nopeasti vaihtuvaa grafiikkaa ja räiskimistä. Esimerkiksi Ultima II oli sangen kelvollinen.

[Juha Lampi 277]

...ja sitten tietenkin Leisure Suit Larryt I -III

 

"Lauri Luppoasussa" toimenpiteet syötettiin tekstaten, ja peli osasi herjata makeasti vääristä komennoista! Yhdessä osassa oli aika puuha ylittää piranhajoki tarzantyylillä liaaneissa hypellen: "...tartu-liaaniin_ENTER_päästä-irti-liaanista_ENTER_tartu-liaaniin_ENTER_päästä-irti-liaanista_ENTER_tartu-liaaniin_ENTER_päästä-irti-liaanista_...".

[Jussi Aaltonen 0]

...ja sitten tietenkin Leisure Suit Larryt I -III

 

Samoilta tekijöiltä oli joku vastaava avaruusseikkailukin, samaan tyyliin kieliposkessa tehty, sitäkin tuli tahkottua.

 

Noita tekstiseikkaluja tuli jonkinverran pelattua, sanakirja toisessa kädessä ja toisella kädellä naputeltiin käskyjä.

 

Sinänsä hauska kontrasti "vanhoihin hyviin aikoihin" että muistaakseni 80-luvun alussa, kun olin hieman toisella kymmenellä, suurin kynnys noihin tekstiseikkailuihin oli kieli ja nyt saa katsella kun omat pojat, 8 ja 9v, chattailevat Blocklandia pelatessaan englanniksi ilman mitään ongelmaa... vanhimmainen bannasi juuri jonkun jenkin serveriltään syyllä: "Ain't is not a proper english word"... apinaenglantia ei kuulemma tueta

[Esa Lehtismäki 0]

Sen ajan seikkailupeleissäkin oli aina hyvä tarina, eikä pelkkää nopeasti vaihtuvaa grafiikkaa ja räiskimistä. Esimerkiksi Ultima II oli sangen kelvollinen.

 

Räiskintäpelit ovat typeriä, mutta ensimmäisessä Doomissa oli kyllä puolensakin. Sen äänet oli niin hienosti tehty, että pimeissä kellareissa joskus melkein oikeasti pelotti. Muuten koko genren viehätys kyllä loppui lyhyeen, kunhan oli päässyt yli 3D-POV-grafiikan aiheuttamasta tietoteknisestä ekstaasista.

 

Sen sijaan Sid Meierin Civilizationiin ei kyllästy. Minä tulin tutustuneeksi koko konseptiin vasta kakkosversion julkaisun aikaan, mutta se olikin sitten menoa. Ensimmäiseen neljään vuorokauteen ei meinannut malttaa nukkua välillä. Kolmos- ja nelosversioissa se on parantunut entisestään, siinä ei enää ole mitään suoraviivaisia strategioita, miten asiat kannattaa aina tehdä, vaan monilla eri tavoilla voi menestyä.

[Matias Pusa 0]

Räiskintäpelit ovat typeriä, mutta ensimmäisessä Doomissa oli kyllä puolensakin. Sen äänet oli niin hienosti tehty, että pimeissä kellareissa joskus melkein oikeasti pelotti. Muuten koko genren viehätys kyllä loppui lyhyeen, kunhan oli päässyt yli 3D-POV-grafiikan aiheuttamasta tietoteknisestä ekstaasista.

 

Doom oli ensimmäinen räiskintä mitä pääsin pelaamaan verkossa. Oli se hurjaa.

 

Toinen verkkopeli mitä pelailtiin lapsuudessa oli F1 GP. En muista oliko peli juurikin ton niminen. Microprosen pelistä oli kuitenkin kyse muistaakseni.

[Boris Grahn 0]

Sen sijaan Sid Meierin Civilizationiin ei kyllästy. Minä tulin tutustuneeksi koko konseptiin vasta kakkosversion julkaisun aikaan, mutta se olikin sitten menoa. Ensimmäiseen neljään vuorokauteen ei meinannut malttaa nukkua välillä. Kolmos- ja nelosversioissa se on parantunut entisestään, siinä ei enää ole mitään suoraviivaisia strategioita, miten asiat kannattaa aina tehdä, vaan monilla eri tavoilla voi menestyä.

 

Neloseen vaan poistettiin teokratia, joka oli moneen hommaan sairaan hyvä yhteiskuntamuoto - kirjaimellisesti.

 

Kaikkia sivilisaatioita olen hakannut vuositolkulla, kun aikaa on ja allakasta saa lisää.

[Matti Mäki 0]

Hitsi, vallan unohdin tuon Blue Maxin!!!! Se kyllä vei mukanaan. Sekä minut että isukkini. Välillä korotettiin ääntäkin, kumman vuoro on pelata.  Olihan noita, Pirates! kuului suosikkeihin, samoin Elite ja esim. Red Storm Rising.  Stunt Car Racerista ei vauhtia puuttunut. Amiga- ajoilta tietysti F-16 Falcon mutta Dungeon Master vasta huippu oli! Oli kiva pelata sitä yöllä pimeässä. Avaat oven ja pööö!!!; edessä on hirviö pahimmista painajaisista. Ei todellakaan heikkohermoisille.   

 

Niin ja kun tuosta piratismista (tässä tapauksessa laiton kopiointi)  niin paljon nykyään kohistaan...Muistelen vain millasta oli C-64 ja Amiga-aikakaudella...