Jukka Takamaa

Uudenkaupungin KARMA ja muut taloudelliset autot

21 viestiä aiheessa

Toivottavasti autoteollisuus tajuaa maakaasun ja eritoten metaanin ympäristöystävällisyyden.. Metaani tosiaan varsinkin, kun sitä syntyy joka tapauksessa ja eipä sille juurikaan ole käyttöä. Metaanin plussana myös se, että pystytään käyttämään jo valmiina olevaa polttomoottori tekniikkaa, vaan muutellaan kaasutinta (tai ruiskutusjärjestelmää näissä nykypäivän epä-autoissa).. korjatkaa jos meni ihan perseelleen

Hybridi-autot ja sähköautot saavat minut jo sanana näkemään punaista. Ympäristön pelastamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin sähköautot. Syitä miksi niitä vihaan on monia, joten en jaksa kirjoittaa niistä sen enempää :P Mutta herranähköön aikuisten miesten rc-autotkin on polttomoottorikäyttöisiä, ja ne sähkömoottoriset rc-lelut on tarkoitettu lapsille ;)::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Al Gore on firman takana....alkaako kohta olla aika tehdä jotakin ympäristöystävällisyyden vuoksi...tuolla KARMAlla on hintaa 57 000 euroa ( 80 000 USD ). Siitä kun ottaa sen 200 000 kilometrin alennuksen sen suhteen ettei mene bensaa tulee illusoorista säästöä 15 000 euroa ( elinkaarelle nykyhinnalla ).

Aptera tuntuu taloudellisimmalta...mutta vain 2 paikkainen ja myydään vain Californiassa.

Entä se Prius...päihittääkö se KARMAn ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti autoteollisuus tajuaa maakaasun ja eritoten metaanin ympäristöystävällisyyden.. Metaani tosiaan varsinkin, kun sitä syntyy joka tapauksessa ja eipä sille juurikaan ole käyttöä. Metaanin plussana myös se, että pystytään käyttämään jo valmiina olevaa polttomoottori tekniikkaa, vaan muutellaan kaasutinta (tai ruiskutusjärjestelmää näissä nykypäivän epä-autoissa).. korjatkaa jos meni ihan perseelleen

Kummatkin kaasut pitäisi joo saada käyttöön mahd nopeasti autoteollisuuteen. Ei niitten polttaminen nimittäin mitään avaruustiedettä ole.

Metaania syntyy mm. kaatopaikoilla mätänemisprosessissa kaatopaikkajätteen kohdalla ja järjestelmät sen talteenottamiseksi on jo olemassa. Lahdessa poltetaan kaatopaikalla syntyvä ilmakehään pääsevänä erittäin haitallinen (hiilidioksidia on pientä metaanin rinnalla) metaani Hartwallin tehtaan iloliemenvalmistusprosessiin tarvittavan höyryn aikaansaamiseksi. Myöskin kaatopaikan koko lämmitys ja sähköntuotto on metaanikaasun polttamisen takana.

Vety on tietysti yksi vaihtoehto, mutta polttaminen on aika tarkkaa hommaa samoin kuin varastoiminen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

......sähköautot saavat minut jo sanana näkemään punaista. Ympäristön pelastamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin sähköautot.

Sähkökään ei tule ilmaiseksi sen takana on ydin-, turve- tai vesivoimala tms. Harva puhuu vielä kilowattien kulutuksesta / 100 km  ? Mitä ne oikeesti maksaa ajaa  / 100 km ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sähkökään ei tule ilmaiseksi sen takana on ydin-, turve- tai vesivoimala tms. Harva puhuu vielä kilowattien kulutuksesta / 100 km  ? Mitä ne oikeesti maksaa ajaa  / 100 km ?

Tämän takia mä en todellakaan oo sähköautojen kannattaja: http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/sahkomarkkinat/voimajarjestelman_tila/

Kuten tosta huomaa, me ollaan melkosen riippuvaisia naapureista sähkön takia. Olkiluoto 3 on kyllä tulossa, mutta sen teho (1,6 GW) ei riitä mihinkään.

Vastaus autojen vaihtoehtoiseen energiamuotoon on joku muu kuin sähkö.

Niin, ehkä Suomen "öljytalouskaan" ei ihan perustu omavaraisuuteen ;)

Oli kiinnostava olla kerran hybriditojotan kyydissä ja seurata energiavirtaus- ja bensankulutusnäyttöjä eri ajotilanteissa. Usein polttomoottori oli sammuksissa ja bensavirtaus nolla, jarrutuksissa taas auton liike-energia otettiin talteen sähköksi. Näyttö ohjasi kuin itsestään ekonomiseen ja -logiseen ajotapaan. Ei hassumpaa!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hybridi-autot ja sähköautot saavat minut jo sanana näkemään punaista. Ympäristön pelastamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin sähköautot. Syitä miksi niitä vihaan on monia, joten en jaksa kirjoittaa niistä sen enempää :P

Niin siitä hybridin taloudellisuudesta: BMW M3 vs Prius

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toivottavasti autoteollisuus tajuaa maakaasun ja eritoten metaanin ympäristöystävällisyyden.. Metaani tosiaan varsinkin, kun sitä syntyy joka tapauksessa ja eipä sille juurikaan ole käyttöä. Metaanin plussana myös se, että pystytään käyttämään jo valmiina olevaa polttomoottori tekniikkaa, vaan muutellaan kaasutinta (tai ruiskutusjärjestelmää näissä nykypäivän epä-autoissa).. korjatkaa jos meni ihan perseelleen

Hybridi-autot ja sähköautot saavat minut jo sanana näkemään punaista. Ympäristön pelastamiseen on muitakin vaihtoehtoja kuin sähköautot. Syitä miksi niitä vihaan on monia, joten en jaksa kirjoittaa niistä sen enempää :P Mutta herranähköön aikuisten miesten rc-autotkin on polttomoottorikäyttöisiä, ja ne sähkömoottoriset rc-lelut on tarkoitettu lapsille ;)::)

Miksi sähköautot saa näkemään punaista? Tehdään se sähkö sitten vaikka oljystä jos muuten ei saada. Minusta sähköautot olisivat todella hienoja. Tosin ennen pitäsi saada lisää toimintasädettä. Joku 500km ja lataukset viiteen minuttiin. Siinä olisi pojat hieno auto. Saataisiin samalla autojen äänet kuriin. 

Kiva kuulla että saadaan Ukin autotehtaallekkin uutta toimintaa.  :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Saataisiin samalla autojen äänet kuriin. 

Tässä on vaan se huono puoli kun yhtäkkiä autot muuttuvat hiljaisiksi niin todennäköisesti liikenneonnettomuudetkin lisääntyy.

Niinkuin olen joskus aikaisemmin kysellyt niin kysyn taas; tiedättekö mistä maakaasua saadaan ja mistä tehdään suuria määriä vetyä ? ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä on vaan se huono puoli kun yhtäkkiä autot muuttuvat hiljaisiksi niin todennäköisesti liikenneonnettomuudetkin lisääntyy.

Niinkuin olen joskus aikaisemmin kysellyt niin kysyn taas; tiedättekö mistä maakaasua saadaan ja mistä tehdään suuria määriä vetyä ? ::)

Mistä tämä johtuu? Luulisi että aluksi voisi hieman lisääntyä, mutta sitten ihmiset oppisivat että auto ei välttämättä pidäkkään mitään ääntä. Ja ainahan autoihin voitaisiin tehdä pienet kaijuttimet mistä kuuluisi pieni ääni että auto tulossa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miksi sähköautot saa näkemään punaista?

Mites sen nyt järkecästi selittäis.. Ihan polvenkorkuisesta asti autot ovat olleet mulle "se" juttu. Aina autot ovat kiinnostaneet eniten ja koskaan ei ole mikään lastenkirja kiinostanut yhtäpaljon kuin autolehdet jne.

Aina olen ollut sitä mieltä, että auto on auto, vain jos pari kohtaa täytyvät: pitkittäin oleva polttomoottori (bensa tai dieseli), vaihdelaatikko moottorin takana (niin että vaihdekeppi on suoraan kiinni laatikossa), ja takaveto. Sähköautossahan ei ole tuota moottoria. Ja moottorihan on se pyhin asia autossa. Ja siihen liittyvät myös äänet. Mikään ei ole hienomman kuuloista kuin auton äänet. Oli se sitten 4 sylinterinen turbo, joku dieseli tai sitten ihan huippuunsa viritetty V8. Ja juuri nämä asiat, mitkä minä koen autossa kaikista tärkeimpinä, puuttuvat sähköautosta. Ja se on se, miksi inhoan edes kirjoittaaa sanan "sähköauto". Minä en muuten hirveästi edes saastuta ympäristöä, joten en koe huonoa omaatuntoa autoilusta.. En esim. lentomatkusta kuin parikertaa vuodessa. Auton ympäristö vaikutukset eivät merkkaa minulle mitään, ja kauhulla katselenkin nykyisiä automainoksia joissa autoja kaupataan ympäristö arvoilla ja pienillä päästöillä ja vähällä kulutuksella. Eli täysin toissijaisilla asiolla. Sama kuin koiria mainostettaisiin tyyliin "Saksanpaimenkoira. Pärjää päivät yksikseen sisällä, ei pasko naapurin pihalle".

Otetaan kaukaahaettu esimerkki, niin ymmärrätte. Monet ovat koira-ihimisiä, joille siis se koira on tärkeimpiä juttuja mitä löytyy. Tälläinen koira-ihminen ei varmsti tykkäisi siitä, jos EU-päätöksellä koirista jalostettaisiin erittäin jääräpäisiä eläimiä, jotka eivät pitäisi yhtään mitään ääntä. Veikkaan että koira-ihimiset eivät tästä tykkäisi.. Minulle se olisi ihan se ja sama, kun itse en tykkää koirista.

Sori epälooginen esitys, saitte kuitenkin pointin?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä sain pointin. Sen että autot ovat sinulle vahvasti tunnepitoinen asia!  ;D

Autot ovat kuitenkin (vain) autoja ja omasta mielestäni on vain hyvä että niidenkin suhteen kehitys kulkee vahvasti eteenpäin. Itse olen myös hyvin tyytyväinen että menneiden vuosien venttiilien määrän ja tehon käyttäminen mainoslauseina ovat mennyttä päivää. Eli trendit ovat muuttumassa tälläkin saralla fiksumpaan suuntaan. Ja itse asiassa enään ei taida ollakkaan muuta vaihtoehtoa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sähkökään ei tule ilmaiseksi sen takana on ydin-, turve- tai vesivoimala tms. Harva puhuu vielä kilowattien kulutuksesta / 100 km  ? Mitä ne oikeesti maksaa ajaa  / 100 km ?

Tämä johtuu varmaan siitä, että kilowatilla mitataan tehoa, se kun sattuu tarkoittamaan tuhatta joulea sekunnissa. Kulutusta voi mitata esimerkiksi kilowattitunteina, 1000J/s*3600s...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mites sen nyt järkecästi selittäis.. Ihan polvenkorkuisesta asti autot ovat olleet mulle "se" juttu. Aina autot ovat kiinnostaneet eniten ja koskaan ei ole mikään lastenkirja kiinostanut yhtäpaljon kuin autolehdet jne.

Aina olen ollut sitä mieltä, että auto on auto, vain jos pari kohtaa täytyvät: pitkittäin oleva polttomoottori (bensa tai dieseli), vaihdelaatikko moottorin takana (niin että vaihdekeppi on suoraan kiinni laatikossa), ja takaveto. Sähköautossahan ei ole tuota moottoria. Ja moottorihan on se pyhin asia autossa. Ja siihen liittyvät myös äänet. Mikään ei ole hienomman kuuloista kuin auton äänet. Oli se sitten 4 sylinterinen turbo, joku dieseli tai sitten ihan huippuunsa viritetty V8. Ja juuri nämä asiat, mitkä minä koen autossa kaikista tärkeimpinä, puuttuvat sähköautosta. Ja se on se, miksi inhoan edes kirjoittaaa sanan "sähköauto". Minä en muuten hirveästi edes saastuta ympäristöä, joten en koe huonoa omaatuntoa autoilusta.. En esim. lentomatkusta kuin parikertaa vuodessa. Auton ympäristö vaikutukset eivät merkkaa minulle mitään, ja kauhulla katselenkin nykyisiä automainoksia joissa autoja kaupataan ympäristö arvoilla ja pienillä päästöillä ja vähällä kulutuksella. Eli täysin toissijaisilla asiolla. Sama kuin koiria mainostettaisiin tyyliin "Saksanpaimenkoira. Pärjää päivät yksikseen sisällä, ei pasko naapurin pihalle".

Otetaan kaukaahaettu esimerkki, niin ymmärrätte. Monet ovat koira-ihimisiä, joille siis se koira on tärkeimpiä juttuja mitä löytyy. Tälläinen koira-ihminen ei varmsti tykkäisi siitä, jos EU-päätöksellä koirista jalostettaisiin erittäin jääräpäisiä eläimiä, jotka eivät pitäisi yhtään mitään ääntä. Veikkaan että koira-ihimiset eivät tästä tykkäisi.. Minulle se olisi ihan se ja sama, kun itse en tykkää koirista.

Sori epälooginen esitys, saitte kuitenkin pointin?

Mutta pitääkö muiden ajaa saastuttavilla ja äänekkäillä autoilla vain koska sinulle auto on niin tunnepitoinen asia? Tässäkin asiassa pitäisi kulutuksen ohjata teollisuutta. Jos suurimmalle osalle auto on vain väline liikkua paikasta a paikkaan b nopeasti, turvallisesti, mukavasti, ilman suurta ääntä niin sitten tehtäisiin heille sähköauto tai joku vastaava edellä mainitut ehdot täyttävä auto. Kilpailu määräisi autojen määrän ja laadun ja hinnan. Sitten taas jos joillekiin auto on väline heittää lenkkiä paikkojen c,d,e,f ja g kautta. He voisivat ostaa heitä varten tehtyjä autoja. Ei kai sillä ole mitään väliä että herättääko naapurin Erkin auto hienostunutta rivi kuutosen ääntä vai eläimellistä v8 ääntä vaiko puhdasta suhinaa mitään väliä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä johtuu varmaan siitä, että kilowatilla mitataan tehoa, se kun sattuu tarkoittamaan tuhatta joulea sekunnissa. Kulutusta voi mitata esimerkiksi kilowattitunteina, 1000J/s*3600s...

jep jep...sähköjutut ei kovin tuttuja...kilowattitunteja tosiaan laskee se mittari teknisessä tilassa....

Tuo APTERA Mark 1 ja KARMA ovat vasta 2 automallia ja Prius on siinä välissä...hinoiltaan 30 000, 50 000 ja 42 000 euroa...

Entäpä jos bentseelin hinta kallistuu vaikka 3x 5 vuodessa silloinhan sähköauto jo alkaa maksaa alenevina kuluina jo vähemmän kuin normaali combustion engine auto.

Apteran ilmanvastus ja keveys yhteytettynä Priuksen tilalliseen konseptiin ja KARMAn olemassa olevaan tekniikkaan lienee vielä se tie jota ei ole kukaan kokeillut...sieltä kun löytyy se "kansanauto" hinnaltaan 32 000 ekkua ja 5 hengelle sekä kulutus 1 litraa sadalle aletaan olla "maailman pelastavassa" yhtälössä.

Luulen että tuo malli on jo aika lähellä...ellei se kaukoidän teellä kulkeva hybridiauto sitten ala näyttämään kohta oikeelta autolta ja aja saman asian.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mutta pitääkö muiden ajaa saastuttavilla ja äänekkäillä autoilla vain koska sinulle auto on niin tunnepitoinen asia? Tässäkin asiassa pitäisi kulutuksen ohjata teollisuutta. Jos suurimmalle osalle auto on vain väline liikkua paikasta a paikkaan b nopeasti, turvallisesti, mukavasti, ilman suurta ääntä niin sitten tehtäisiin heille sähköauto tai joku vastaava edellä mainitut ehdot täyttävä auto. Kilpailu määräisi autojen määrän ja laadun ja hinnan. Sitten taas jos joillekiin auto on väline heittää lenkkiä paikkojen c,d,e,f ja g kautta. He voisivat ostaa heitä varten tehtyjä autoja. Ei kai sillä ole mitään väliä että herättääko naapurin Erkin auto hienostunutta rivi kuutosen ääntä vai eläimellistä v8 ääntä vaiko puhdasta suhinaa mitään väliä?

Jotenkin tuntuu siltä, että vasta kun hybridi  ja tai sähkis pesee mennen tullen polttomoottorin hinnaltaan ja käyttökustannuksiltaan ollaan tilanteessa että uudesta teollisuudenalasta tulee voimatekijä ja entisen syrjäyttäjä. Siihen asti se pysyy elitistisenä snobbailuna. Apterasta on kakkosautoksi ja KARMA on rahvaan tavoittamattomissa ja Priuksella ei oikeastaan saavuteta vielä mitään muuta kuin marginaalinen päästöalennus.

http://www.hybridcars.com/electric-cars/venturi-fetish.html  Fetish maksaa 400 000 usd

Toyotan Hybrid X voi  muuttaa tilanteen; http://www.hybridcars.com/concept-hybrids/toyota-hybrid-x.html

Miksi ostaa 108 000 usd:llä auto joka ei ole edes polkupyörää suorituskykyisempi ? http://www.hybridcars.com/electric-cars/tango-t-600.html Tango-T-600

Täm on kuulemma lähinnä lentokonetta... http://www.hybridcars.com/plug-in-hybrids/ventureone-plugin-hybrid-commuter.html

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei noita hybridiautoja ainakaan ulkonäöllä myydä  ;D Joskus muistaakseni top gearissa tai fifth gearissa todettiin "osuvasti", että nuo hybridiautot on varmaankin sokeiden suunnittelemia..

Osa on...mutta tämän ottaisin heti jos maksaisi saman kuin Prius ulkomailla 21 000 USD ( 14 000 euroa ). Varsinkin jos vie vaikka 2 l / 100 km.

http://www.hybridcars.com/images/stories/hybrid-x-from-above-400.jpg

Chevyn VOLT ei myöskään näytä pahalta; http://www.hybridcars.com/concept-hybrids/chevy-volt-concept.html

Nuohan on kummatkin niin kuin jotain Hotwheels-pikkuautoja ;D

Mutta pitääkö muiden ajaa saastuttavilla ja äänekkäillä autoilla vain koska sinulle auto on niin tunnepitoinen asia? Tässäkin asiassa pitäisi kulutuksen ohjata teollisuutta. Jos suurimmalle osalle auto on vain väline liikkua paikasta a paikkaan b nopeasti, turvallisesti, mukavasti, ilman suurta ääntä niin sitten tehtäisiin heille sähköauto tai joku vastaava edellä mainitut ehdot täyttävä auto. Kilpailu määräisi autojen määrän ja laadun ja hinnan. Sitten taas jos joillekiin auto on väline heittää lenkkiä paikkojen c,d,e,f ja g kautta. He voisivat ostaa heitä varten tehtyjä autoja. Ei kai sillä ole mitään väliä että herättääko naapurin Erkin auto hienostunutta rivi kuutosen ääntä vai eläimellistä v8 ääntä vaiko puhdasta suhinaa mitään väliä?

Joo. Mutta siinä vaan on se, että käyttöauto teollisuus tekee autoja sen mukaan, mitä kansa ostaa. Eli kohta loppuu näiden oikeiden autojen tekeminen kokonaan, kun niiden ostajia on nini vähän ettei niiden tekeminen kannata. Muttenhan se olisi ian sama vaikka 97% maailman ihmistä ajaisi sähköautoilla tms. korvikkeilla, ja tälle 3%:lle tehtäisiin isomoottrisia bensa-autoja..

Olen melko varma että Ferrari-Lamboghini-TVR linja ei sähkö-autoja rupea tekemään, mutta esim. Ferrari on Suomen talvessa varmaan aika epäkäytännnöllinen käyttöauto :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nuohan on kummatkin niin kuin jotain Hotwheels-pikkuautoja ;D

Joo mutta molemmilla pääsee duuniin ja takasi ilman päästöjä..päästöt aiheuttaa sen että kohta kun Grönlanti sulaa on vettä + 7 metriä ja kun Antarktis sulaa on +21 metriä...monen koti peittyy vedellä ja sateet ja mutavyöryt jne ei lopu ellei asialle aleta tehdä jotakin.

Porkkanana toimii se, että säästää huilekuluissa...ja bensaa jää tulevaisuuden rekkakuskeille 50-100 vuoden päähän. Huomaa että maailma ei enää kykene nostamaan PEAK tuotantoa vaikka öljyn tarve kasvaa koko ajan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään