Peter Lord

Nokka sisään kolmen minuutin kuluttua

134 viestiä aiheessa

Jaahas.. siis HARJOITTELUSTA onkin kysymys. 

Mitä varten sinä aina vaan harjoittelet?  Eikö lentokoulussasi opetettukaan riittäviä taitoja?    Luulin että se harjoittelu tapahtui siellä.

Tarkastuslennollahan, lupakirjamääräysten perusteella, tarkastettavan tulee osoittaa omaavansa riittävät TAIDOT ....

 

 

Peter

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitkä taidot ovat riittävät?

 

Tämä lienee täysin  OT, mutta provoilu herättä haluni...

Itsekin tarkastuslentäjänä olen joutunut ottamaan kantaa juuri tähän. Tosin minun valtuutukseni on purjlentoon tarkoitettu.

Tarkastuslento voi kestää käytännössä vain tietyn ajan. Ohjelmat ovat varsin kattavia, mutta lentämisen jokaista nyanssia ei käydä loppuun asti tarkasti läpi.

Lentokoulut opettavat (usein parhaansa mukaan) oppilaille taitoja, jotka nämä omaksuvat omien lähtökohtiensa mukaan. Tulos vaan ei läheskään aina ole tasalaatuinen. Samasta aiheesta esiintyy toisistaan yllättävän poikkeavia tulkintoja. Tarkastuslentäjille on opetettu kriteerejä joiden mukaan he sitten toteavat taidon riittäväksi tai eivät, josta seurannee uusinta sitten kun taito on riittävä.

 

Kyllä riiittävä taso on kaukana sellaisesta osaamisesta, jota tässäkin ketjussa tunnutaan kaivattavan aika ajoin. Se ei ole huono asia ollenkaan. Se on huono asia, että kaikilla ohjaajilla ei ole oikeaa kuvaa omasta osaamisestaan. Tarkastuslennon läpäisy ei tarkoita oppimiseen tähtäävän vaiheenloppumista "riittävän" taitotason saavuttamisen takia. Kyllä itse koen lentämisen viehätyksen siinä, että voin koko ajan kehittää itseäni, en ehkä ihmisenä mutta ainakin ohjaajana. Taitajan tasolle pääseminen on vuosien työ ja omien osaamisvajeiden tunnistaminen auttaa kehittymään.

 

Tarkkarin läpäisy on siis vain lupa jatkaa opintoja ilmailun alalla enemmän itsekseen ja tarvittaessa muiden opastuksella. Koulutusohjelmia ja muita lueskelemalla voi päästä jyvälle siitä, että koulutus ei kata kaikkea, mitä lentämisestä tulisi tietää. Ei edes ammattilentäjien osalta, rohkenen sanoa.

 

Jos kokee, ettei enää opi mitään, kannattaa lopettaa lentäminen.

Varmaan aika moni on täälläkin oppinut paljon uutta, jos ei omasta toiminnastaan, niin ainakin muiden toiminnasta?

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas.. siis HARJOITTELUSTA onkin kysymys. 

Mitä varten sinä aina vaan harjoittelet?  Eikö lentokoulussasi opetettukaan riittäviä taitoja?    Luulin että se harjoittelu tapahtui siellä.

Tarkastuslennollahan, lupakirjamääräysten perusteella, tarkastettavan tulee osoittaa omaavansa riittävät TAIDOT ....

 

 

Peter

 

 

Voisihan tulkita  tuon HAR-merkinnän tarkoittavan myös HARRASTUS-lentämistä.

Sillä erottaisi hyvin ammattimaisen liikehdinnän. :thmbup:

 

Arvioisin Nokka sisään 6-0  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaahas.. siis HARJOITTELUSTA onkin kysymys. 

Mitä varten sinä aina vaan harjoittelet?  Eikö lentokoulussasi opetettukaan riittäviä taitoja?    Luulin että se harjoittelu tapahtui siellä.

Tarkastuslennollahan, lupakirjamääräysten perusteella, tarkastettavan tulee osoittaa omaavansa riittävät TAIDOT ....

 

 

Peter

 

Matti tästä jo hyvin kertoikin, tarkastuslennolla katsotaan että itseään tai muita teilaamatta pystyy harjoittelemaan lisää...

 

Itse huomaan lentämisessäni ja siihen liittyvässä toiminnassa aika ajoin puutteita ja virheitä, joita sitten pyrin korjaamaan. Oppimaan paremmaksi. Kerran on pyydetty lennon jälkeen soittamaan torniinkin, se oli taas yksi oppimisen paikka.

 

Omaksi iloksi (omalla rahalla) lentäminen on liian kallista, jos vain siirtyy paikasta A paikkaan B ja takaisin, oppimatta koskaan mitään uutta. Tietysti jos lentää työkseen, niin varmaan pyrkiikin lentämään mahdollisimman turvallisesti ja tarpeettomasti itseään rasittamatta.

 

-Markku

ps. On minullakin toki sellaisia lentokertoja, että haluan vain lennellä helposti, huvikseni.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

 

Arvioisin Nokka sisään 6-0  ;D

 

Jaska palasi topicciin.

Olisi mukava nähdä ilme tornissa TUON ilmoituksen jälkeen.

Hidasta Jaska vähän, niin voit ilmoittaa nokka sisään 0-2  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Voisihan tulkita  tuon HAR-merkinnän tarkoittavan myös HARRASTUS-lentämistä.

 

Harrastusta on kiva harjoitella!

 

(HAR-HAR)>   :laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Omaksi iloksi (omalla rahalla) lentäminen on liian kallista, jos vain siirtyy paikasta A paikkaan B ja takaisin, oppimatta koskaan mitään uutta. Tietysti jos lentää työkseen, niin varmaan pyrkiikin lentämään mahdollisimman turvallisesti ja tarpeettomasti itseään rasittamatta.

 

-Markku

ps. On minullakin toki sellaisia lentokertoja, että haluan vain lennellä helposti, huvikseni.

 

 

Täällä Ruotsissa ajatukset samat.Ei ihme että Yksityislentäjät kuolemassa sukupuuttoon.

 

Täällä on tämä toteamus kiteytetty että "kuka idiootti tahansa pystyy lentämään Mallorkalle ja takaisin,siihen ei tarvita muuta kuin rahaa.Mutta suunnistaa peukalo kartalla kompassia ja kelloa käyttäen on lentämistä.Tämä lentäminen sitten lopetetaan viivalle laskuun,kone sakattuna ja ratti mahassa jarruja käyttämättä."

 

t:Olle matkalentäjä joka oppii ja on oppinut joka lennolla. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään