Guest nikkil

KAL-902, Rovaniemen nauha

8 viestiä aiheessa

Juha-Pekka Tikka kirjoitti 10.7.2008 Iltasanomissa:

 

"Eteläkorealaisen Korean Airlinesin lento KAL 902 oli matkalla Pariisista pohjoisnavan yli Souliin 20. huhtikuuta 1978. Boeing 707 -koneessa oli 110 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

---

Rovaniemi kuuli

KAL 902:n puheet

 

Pochtarevin jutun mukaan korealaiskone ei olisi totellut neuvostolentäjien käskyjä, vaan kaarsi kohti Suomea. Venäläisten väitetään löytäneen koneen uudelleen lentämässä matalalla ja pakottaneen sen omalta kannaltaan viime hetkessä alas.

 

Korealaiskapteeni kuitenkin on kertonut väärältä puolelta tulleen hävittäjän ilmestyttyä asianmukaisesti vähentäneensä nopeutta, laskeneensa telineet ulos ja sytytelleensä purjehdusvaloja merkiksi valmiudesta seurata hävittäjää. Hän ei saanut yhteyttä venäläisiin.

 

Korealaisversion vahvisti jo tuoreeltaan oikeaksi Rovaniemen aluelennonjohto. Siellä kuultiin ja tallennettiin hätätaajuudella KAL 902:n puheet, jotka annettiin kansainvälisille lentoviranomaisille.

 

KAL 902 toimi nauhoituksen perusteella asianmukaisesti. Kone ilmoitti juuri ennen ampumista hävittäjälle kolmesti olevansa Korean Airlines 902."

 

Minut on kutsuttu suunnittelemaan tv-ohjelmaa korealaiskoneesta. Tietääkö joku sattumalta missä ääninauhaa säilytetään?

 

*************

 

Reijo Nikkilä

Oravatie 5

00800 Helsinki

Finland

mobile: +358400443421

reijo.nikkila(x)gmail.com

 

 

 

Ei sähköposteja suoraan esiin /SP

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun nyt sattui olemaan tuo Alakulppi, Jaakko, Lapin ilmailuhistoria II, Vaasa 2006 Ykkös-Offset Oy, s. 291, suoraan tuossa nokan alla niin suora lainaus seuraavana ja pahoittelen mikäli loukkaan jonkun oikeuksia jne.

"Tunnistussanoma kuultiin Rovaniemen aluelennonjohdossa"

Rovaniemen aluelennonjohdossa 20.4. kansainvälisellä hätätaajuudella (121,5 MHz) kuullun ja tallennetun sekä ilmailuviranomaisille toimitetun radiosanoman mukaan Korean Airlines KE902 yritti kansainvälisten sääntöjen mukaan ilmaista itsensä tuntemattomalle hävittäjälle seuraavalla tavalla:

"Klo (GMT) 18.35: fighter aircraft, this is Korean Airlines 902 (hävittäjäkone olen Korean Airlines 902)

18.40: tangentin painallus (Rovaniemen oma lähetys)

18.40: (epäselvästi kolmesti lausuttu jokin sana) this is Korean Airlines 902 (olen Korean Airlines 902)

18.41: alien aircraft, this is Korean Airlines 902, over..." (vieras kone, olen Korean Airlines 902, kuuntelen)

 

Vuorossa ollut lennonjohtaja Jussi Autio(s. 1942) kertoi tapauksesta: "Tultuani tuolloin yövuoroon lennonjohtaja Erkki Heleniuksen iltavuoro päättyi tai hän oli illansuussa ilmailemassa. Kuultuani korealaiskoneen kutsun hätäjaksolla myös Helenius oli kuullut korealaiskoneen kutsun ja kysyi, että kuulitko Jussi. Yritin saada korealaiskoneeseen yhteyden ilmoittamalla Rovaniemen aluelennonjohdon (ACC) tunnuksen. Kone ei kuitenkaan vastannut kutsuuni ja radioliikenne loppui.

 

Kyseisen kohdan viitteessä (46) mainitaan seuraavaa: UM, lehditötiedote UM 18  Y, 21.4.-3.5.1978, 339/Pravda ja Izvestija 30. ja 29.04.1978, Tassin tiedonanto;Suomen UM:n Moskovan edustusto 30.4.1978; UM 18 Y, 22.4.1978 Ilmaihallitus, Kansainvälinen toimisto / Sähke: Noricao,Montreal, Calàs / Helsinki, Ilmailuhallitus, 4.5.1978 Jalkanen/Calas tlx 10.54 1978 Hämeenlinna; Helenius Erkki, lennonjohtaja, lennonjohdon päällikkö (s.1926), haastattelu 12.11.2003, Hämeenlinna; Autio Jussi, lennonjohtaja (s. 1942), haastattelu 24.12.2003; Rovaniemen lentoaseman liikennepäiväkirja 20.4.1978 s.4 -5 ja 21.4.1978 s.1; Hämeen Sanomat 21.-24.4.1978.

 

Et sillai...Helpottaako tämä mitenkään ja jos on tallessa äänitteenä niin missä muodossa, kelalla, kasetilla jne.

Kivahan tuo olisi kuulla kokonaisuudessaan mikäli nauhalla olisi enemmänkin tekstiä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

- Finavian arkisto

- Kansallisarkisto

- Oulun maakunta-arkisto

Pitää muistaa, että VHF-taajuuksilla signaalin eteneminen (kulkumatka) noudattaa nk luonnonlakeja.

Koneen ollessa noin pinnalla FL320, signaali kuuluu maassa parhaimmillaan luokkaa 200 nm etäisyydellä. Alempaa lähetettäessä ei kaukana kuulu. Louhen läheltä etäisyys lähimpäänkin Rovaniemen releantenniin on luokkaa 170 km, joten ei matalalla lentävän koneen lähete voi kuulua. Jos naapurin hävittäjäkin on ollut matalalla, niinkuin kai on loppuvaiheessa ollut, milläpä kuulet juttelua Suomen puolella.    kysyy Väinö

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitää muistaa, että VHF-taajuuksilla signaalin eteneminen (kulkumatka) noudattaa nk luonnonlakeja.

Koneen ollessa noin pinnalla FL320, signaali kuuluu maassa parhaimmillaan luokkaa 200 nm etäisyydellä. Alempaa lähetettäessä ei kaukana kuulu. Louhen läheltä etäisyys lähimpäänkin Rovaniemen releantenniin on luokkaa 170 km, joten ei matalalla lentävän koneen lähete voi kuulua. Jos naapurin hävittäjäkin on ollut matalalla, niinkuin kai on loppuvaiheessa ollut, milläpä kuulet juttelua Suomen puolella.    kysyy Väinö

 

Onko tää luonnonlaki "distans till horizonten"?

1.25 x neliöjuuri 32000 jalasta=223,6Nm

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Maapallo on todistettavasti pyöreä ja nää VHF-taajuudet ei juurikaan taivu siihen...

 

Tuo on juurikin peruslaskukaava, jolla ns. radiohorisontti (suoraviivaisesti, valon kaltaisesti etenevien VHF-signaalien (30-300MHZ)  ja tästä ylöspäin) voidaan karkeasti määrittää kun tiedetään lähetyspisteen ja vastaanottopisteen korkeus maanpinnasta. Pitää hyvin kutinsa normaaliolosuhteissa (siis useimmiten) jos ei huomioida erikoisilmiöitä signaalien etenemisessä ilmakehässä (vapaassa tilassa).

 

Tästä syystä ei siis kannata pinnoissa lennellessä hakata päätänsä seinään(tai pleksiin) jos ei saa yhteyttä lekoradiolla ATS-elimeen korvesta vaan nousta korkeammalle tai lentää lähemmäs...

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko tää luonnonlaki "distans till horizonten"?

1.25 x neliöjuuri 32000 jalasta=223,6Nm

Yep yep.  Noin 50 vuotta radioaaltojen etenemistä selvittäneenä usein tuntuu, ettei "luonnonlait" radioaalloilla pidä kovin usein paikkaansa.

Aloimme 1975 lentää Gdanskiin, Puolaan ja "Itämeren tropokeli" (radioamatööreille tuttu) esiintyessään näkyi käytännössä lennettäessä pinnan FL60 paikkeilla. Nk "kanavoituminen" (ducting) oli usein voimakasta juuri alapinnoilla ja maa-asemat saattoivat kuulua niilläkin pinnoilla koneeseen paljonkin yli 200 nm etäisyydeltä, ilma-alusten lähetteistä puhumattakaan. Nythän digi-Tv aikana "tropokelin" vaihtelut näkyy monelle digisignaalin katoamisena ja taas - alakerrosten taitekertoimen pystygradientin muuttuessa - kuvan palautumisena. YLEssä näitä vimmatusti yritettiin tutkia ja tehtiin aiheesta useakin diplomityö - esim nimillä Pekka Kemppinen (1977), Matti Hovi (1982), Matti Jokisalo (1993), Jouni Jokinen (1998).

Edit:  Näistä diplomitöistä on selostukseni SRHS-julkaisussa: Radiot, 4/2007, s 15 (jutun kopioita saa vaikka minulta).

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään