Guest JoukoA

Pursihistoriaa

17 viestiä aiheessa

Muistaisikohan kukaan aikaa jolloin Parolannummelta hinattiin vinssillä?

Kaksi Olympiaa meni tikuiksi. Juhani Horman nimi jäi mieleen -50 luvulta.

- vinkkiä tai  linkkiä. Kiitos!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Muistaisikohan kukaan aikaa jolloin Parolannummelta hinattiin vinssillä?

Kaksi Olympiaa meni tikuiksi. Juhani Horman nimi jäi mieleen -50 luvulta.

- vinkkiä tai  linkkiä. Kiitos!

 

Hankipa vaikka oululaisen Pentti  "Jänö" Kaukosen (1929-2008) kirja Taivaalla tuulee (Kustannus Pohjoinen, Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 1995, ISBN 951-749-204-9), jossa on luku "Parolan akatemia" sivuilla 36-44. Tässä kerrotaan Parolan purjelentotoiminnasta 1940-60-luvuilla ja seuraava kappale "Parolasta Räyskälään" kertoo sitten jatkosta.

 

Vinttureista sen verran, että "Jänön" kirjassa on kuvat sotasaalispallovintturista "Stalinesku" vuodelta 1945, sekä palautusvintturista vuodelta 1946. Myöskin on kuva vuodelta 1961, jossa on Parolan neljäs vintturi V-1 (Vintturi n:o 1), joka valmistui 1957. Hanna Reitsch on kuvassa mukana vierailevana tähtösenä muuten.

 

Olympia-kaputeista ei kirjassa kyllä mainita mitään, mutta muuten kappale on yksityiskohtainen yhteenveto ja tarina 1940-50- luvun Parolassa käytetyistä eri konetyypeistä, vinttureista, SM-kisoista ja lentäjistä Janne Horma mukaan lukien. Kannattaa lukaista!

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olipa hieno kirja. Itäkeskuksen kirjastossa hyllyssä. Juuri sitä toista Olympiaa olin Suomenkasarmilla koko talven liimaamassa kasaan. Tykistön varaston yläkerrassa. Lämpö ja kosteus piti pysyä rajoissaan. Liitokset limittäin suhteella 1/9 - tarkkaa hommaa 2 - 4 millin fanerissa.

Siitä toisesta Olympiasta kuulin legendaa, oli mennyt niin hurjaan nostoon että pilotilta meni taju. Tai eihän siellä tainnut olla näkijöitä paikalla.  Kone hajonnut ilmassa ja kerätty laajalta alueelta.

 

Bergfalkilla sitten aloitin mutta IVO luki loparit käteen kun ajo loppui. Vesitilanne  parani eikä hiiltä tarvinnut enää polttaa. Huoltohommia oli vielä syksyyn saakka. Kirjan kuvan Bergfalke on keulastaan toisenlainen, pyöreä - muistan sen toisin. Pleksi jatkui terävänä piikkin saakka ja oppilaan polkimet oli aivan kapeassa tilassa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kun katselin suomalaisten Olympioiden eli DFS Olympia Meise -koneiden historioita, niin en löydä tapausta, jossa kone olisi hajonnut ilmassa. Seuraavat koneet olivat Suomen rekisterissä:

 

OH-OAA (OH-134 myöhemmin) poistettiin 1976, on Suomen Ilmailumuseossa näytillä, OH-OAB kärsi maastolaskuvaurion Valkeakoskella 13.8.1956 ja kuljetusvaurion Parolassa 29.5.1960 ja on näytillä Keski-Suomen Ilmailumuseossa, OH-OAC törmäsi ilmassa Bocianin kanssa Jämillä 19.6.1959, molemmat tulivat laskuun, myytiin Israeliin v.1963. OH-OAD ostettiin Ruotsista Vaasaan 1959, vaurioitui pahoin Pirttikylään (Pörtom) tehdyssä maastolaskussa 19.7.1964, poistettiin.

 

Eli kyseessä täytyy olla joku muu kone kuin Olympia tai sitten juttu on todellakin "legendaa".

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin se on tietenkin - minulle vain kerrottiin varoitukseksi "Kolari Salon" tapauksesta Hyvinkäällä. Po. kirjan sivu 179.

Janne toivoi tietenkin minun oppivan varomaan ukkospilviä.  Olinhan jo silloin Rättilentäjä  :-[

Oppi meni perille - nyt PP4 VO  -  olen pari kertaa tullut pois  6 - 7 metrin nostosta  ajoissa ja yritän opettaa korvat,

B -sakkauksen ja spiraalin oppilaillekin. Tuo usein toivottu kaupalinen elämyspikakoulutus on vaan hieman ristissä turvallisuuskulttuurin kanssa - kuten kaikki hyvin tiedättekin.

 

JoukoA

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olympia legenda (hajoaminen pilvessä).

 

Olen kuullut saman tarinan.Vilkku Salminen kertoi. Hänen aika / matkaennätyksensä on lennetty Olympialla. En vaan enää muista lukemia. Kaunis kone. Vilkku sanoi sen olevan työlään rakentaa ?

 

Jussi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko "legendan" kone kuitenkin ollut todellisuudessa Komar? Nimittäin Tampereen Ilmailuyhdistyksen Komar OH-MAB eli entinen OH-TIPY 2 hajosi ukkospilvessä -50-luvulla. TIY:n sivuiltakin löytyy tuo tapaus:

 

"Teuvo Temonen joutui 20.8.55 jättämään Komarin ukkosrintamassa n. 3.000 m:n korkeudessa koneen yksinkertaisesti hajotessa. Pilotti päätyi laskuvarjon varassa onnellisesti Kaupin metsään lähelle Näsijärven rantaa koneen osien sataessa useampien kilometrien alueelle. Siihen loppui Komarin tarina. Tästä tapahtumasta oli useamman sivun juttu Seura-lehdessä."

 

http://tiy.fi/fi/content/view/23/52/

 

Tässä vastaava Komar OH-HIPY 6, (entinen OH-Helsinki 6), josta tuli OH-MAA "Eira",  Jämillä. Tuhoutui Kymissä 31.8.1958.

Kuvat H.Laaksonen via J.Nisula

 

[ attachment removed / expired ]

 

Tässä taasen Vaasan Lentokerhon Olympia OH-OAD 1960-luvun alussa Vaasan kentällä. Tämän Olympian vaiheet löytyvät osoitteesta: http://www.vaasanlentokerho.fi (klikkaa HISTORIA-palkki yläreunassa.)

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olympia legenda / tapaus Komar.

 

Saattaa hyvinkin olla tapaus Komar. Puhellimme ilmeisesti yht'aikaa molemmista. Mulla on asiasta vain hämärä muistikuva. Tapaus oli harvinainen ja

herätti melkoisesti huomiota. Uskoisin, että asian voi tarkistaa esim. lehdistä kun tietää ajankohdan ja sen mitä tapahtui. Luulisi näkyvän uutisotsikoissa.

 

Jussi Salminen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onko varmaa, että Parolasta hinattiin vain vinssillä?! esim. Juhani Hormasta 60 -vuotias äitini muistaa kuulleensa (Horma/ lentäjätoverit - kollegat), että hän oli tykästynyt vaarini tyyliin hinata purjekone taivaalle turhia "hötkyilemättä"- kuten vaarini tyyliin yleensä kuului.

 

Toistaiseksi lentopäiväkirjoista ei ole löytynyt mainintaa Hormasta. Ongelmana on "kadoksissa oleva" lentopäiväkirja, jonka mummini sodanaikaisten päiväkirjojn lisäksi on luovuttanut Keski-Suomen Ilmailumuseoon.

 

Minna

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä Parolassa hinattiin myös lentokoneella, yksi hieno ilmakuva (Juhani Horman) löytyy esim. Suomen Ilmailuliiton historiikista, jossa Smolik hinaa Olympiaa Parolassa vuonna 1951. Jo siis 1950-luvulla Harald Tandefelt ja Keijo Kuusela hinailivat Tanden omistamalla Klemm 25:lla ja forssalaisten Stikulla hinasi ajoittain myös Antero Närhi. Vintturihinausta oli kuitenkin aina saatavalla. Näistä Parolan touhuista löytyy tosiaan paljon tarinaa Pentti "Jänö" Kaukosen mainiosta kirjasta Taivaalla tuulee, jonka taisin tuolla edellä mainita.

 

Jukka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Myöskin on kuva vuodelta 1961, jossa on Parolan neljäs vintturi V-1 (Vintturi n:o 1), joka valmistui 1957. Hanna Reitsch on kuvassa mukana vierailevana tähtösenä muuten.

 

Mielenkiintoista triviatietoa:

 

V1:llä vintattiin seuraavasti

 

1957 1559 vinttausta

1958 1962

1959 1840

1960 2153

1961 2508

1962 3296

 

Laite siirrettiin ilmeisesti tässä vaiheessa Räyskälään ja jossain vaiheessa säätiön omistukseen. Räyskälän avajaisiin tultiin hurjasti rempatulla vintturilla (1.1.-14.5. 1963), korjauksen suorittivat Pulkkonen ja Pirtola. Räyskälän avajaispäivänä 15.5.1963 vintattiin 31 kertaa.

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

, korjauksen suorittivat Pulkkonen ja Pirtola. Räyskälän avajaispäivänä 15.5.1963 vintattiin 31 kertaa.

 

t. Timo

 

Pieni korjaus nimeen Pulkkonen po. Pulkkanen, Antero (purjelennonopettajani)

Heikki

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ok, käsiala oli tosi nättiä mutta luin sitten vain väärin.

 

Ketähän kiinnostaisi V1:n vinttauskirjat 1957-197x?

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

vein kirjat Riku Rissaselle Räyskälään. Niissä parissa kirjasessa on kuitattuna lähes 30 000 vinttausta, suurimman osan oli vetänyt Juhani Horma. Vilkasta toimintaa sekä Parolassa että Räyskälässä jo silloin!

 

t. Timo

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

vein kirjat Riku Rissaselle Räyskälään. Niissä parissa kirjasessa on kuitattuna lähes 30 000 vinttausta, suurimman osan oli vetänyt Juhani Horma. Vilkasta toimintaa sekä Parolassa että Räyskälässä jo silloin!

 

t. Timo

 

Suurkiitos Timo!

 

Kirjat ovat todella arvokkaat ilmailuhistoriallisesti. Vintturit piti ilmeisesti rekisteröidä vuosien 1959-1960 paikkeilla koska vuodet 57 / 58 on merkitty ekaan kirjaan könttänä. Ilmeisesti "ylivalvoja" tai muu opetushenkilökunta on merkinnyt sitten päivittäiset vedot (J.Horman nimi näkyi eniten toki). Vuodet 1966-1969 laite oli rikki, vuodelta 1972 näkyi merkintä että moottori vaihdettu 300 heppaiseksi...liekö näin käynyt ? Merkinnät loppuvat vuoteen 1972. Onko Sinulla tai muilla tietoa, mihin V-1 mahdollisesti Räyskälästä myytiin ? Samaten laitetaan hakuun V-44 (Tostin tekemä tehdasvintturi) myöhemmät vaiheet vuoden 1977 jälkeen...

 

Yt ja kiitoksia vielä kerran,

 

Riku

 

p.s Oli siellä sekä isoisän ja isoäidinkin nimet kirjoissa...;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään