Raine Haikarainen

Keskiviikkokyssäri

9 viestiä aiheessa

Kuva oli surkea, mutta siitä huolimatta Olle taisi ilmoittaa melko oikean asteluvun...

Lienee helppo arvata, että kuvan bulevardi on rakennettu entisen kiitotien päälle. Kyseessähän on vuonna 1992 lakkautetun München-Riem'in kiitotie 25/07 Hieman varjoja ja valon suuntaan tutkiskelemalla voi päätellä, että kuva on otettu entisen kentän länsipäädystä. Eli länteen katsotaan ja siihen kun lisätään vielä hieman tuulikorjausta (katse ei ole aivan kiitotien suuntainen), niin ollaan varsin lähelä Ollen arviota. Hyvä!

Tänä päivänä kentän paikalla on messu- ja businessalue. Alkuperäinen terminaali ja lennonjohtotorni on kuitenkin jätetty paikalle. Kuten toisesta surkeasta kuvasta ilmenee.

[ attachment removed / expired ]

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänä päivänä kentän paikalla on messu- ja businessalue. Alkuperäinen terminaali ja lennonjohtotorni on kuitenkin jätetty paikalle. Kuten toisesta surkeasta kuvasta ilmenee.

Nirvana soitti muuten viimeisen keikkansa kyseisessä paikassa 1. maaliskuuta 1994.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nirvana soitti muuten viimeisen keikkansa kyseisessä paikassa 1. maaliskuuta 1994.

Mielenkiintoinen tieto. Ja Kurt Cobain päätti päivänsä siis pian tuon keikan jälkeen (5.4.1994). Löytyisikö keneltäkään Nirvana-diggarilta kuvaa keikasta. Missä paikassa lentoasemaa se järjestettiin?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mielenkiintoinen tieto. Ja Kurt Cobain päätti päivänsä siis pian tuon keikan jälkeen (5.4.1994). Löytyisikö keneltäkään Nirvana-diggarilta kuvaa keikasta. Missä paikassa lentoasemaa se järjestettiin?

Konsertti järjestettiin terminaali 1:ssä.

Tässä linkissä lisää tietoja (saksaksi) ja joitain kuviakin: http://www.incesticide.de/lastnirvana/

Tässä linkissä pääsylippu: http://www.nirvanaguide.com/images/1994/030194.0001.jpg

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Konsertti järjestettiin terminaali 1:ssä.

Eli siis tuossa jälkimmäisen kuvan suuressa rakennuksessa.

Toinen kuuluisa viimeinen tapahtuma München-Riemin kentällä oli 6.2.1958 sattunut lento-onnettomuus, jossa puolet Manchester Unitedin futisjoukkueesta sai surmansa. Onnettomuudesta löytyy yksityiskohtainen kuvaus mm. Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Munich_air_disaster

Aikanaan suurta huomiota herättänyt tapahtuma elää edelleen vahvasti netissä (hakusana: munich air disaster).

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Google Earthissä muuten näkyy pieni pätkä entistä Riemin kiitotietä messualueen itäpuolella. Eli eivät nuo Rainen kuvat taida ihan olla entisen kiitotien kohdalta. Riemin aluehan on Münchenin keskustasta jokseenkin suoraan itään.

Taidat olla tosiaan oikeassa. Itsekin huomasin vasta nyt, että Google Earthissa näkyy pieni kiitotien pätkä (oheisen kuvan kompassiruusun vieressä). Alkuperäinen kuva on otettu kuvan keskellä olevan Willy Brandt Alle'n länsipäädyssä. Rukkastuntumalla näytti siltä, että tuo leveä Bulevardi olisi suunnaltaan ollut lähellä alkuperäistä kiitotie 25/07:aa. Eikä siinä kovin monta astetta eroa olekaan.

Alkuperäinen torni ja terminaali sijaitsevat hopeahohtoisten näyttelyhallien vasemmalla puolella. Google Earth on kyllä näppärä ohjelma!

[ attachment removed / expired ]

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään