Kuuntele tämä -ketjun kommenttiraita.

[Esa Lehtismäki 0]

Tähän ketjuun saa kommentoida muiden ehdottamia kappaleita ketjusta Kuuntele tämä!.

[Niko Vuorinen 2]

Esittäjä: Pink Floyd

Kappale: Shine On You Crazy Diamond

Albumi: Wish You Were Here

 

Richard Wrightin urkosoolon jälkeen muistaa lopun ikäänsä, miltä G-molli kuulostaa. Dave Gilmourin Statocasterin ilmestyessä kuvioon loppu on historiaa. Tähän tahtilajinvaihdokset, itse laulu, taustat ja Dick Parryn fonisoolo, niin muuta ei sitten tarvittakkaa. Malliksi vaikka tuosta http://www.youtube.com/watch?v=y8Kupc5TtHw

 

-A-

Voisin mainita myös albumin nimi kappaleen, joka on myös aivan mahtava

[Antti Laukkanen 15]

Voisin mainita myös albumin nimi kappaleen, joka on myös aivan mahtava

 

Pitää paikkansa! Koko levy on itse asiassa mun top listassa kovasti korkealla, mutten nyt kuitenkaan mene listaamaan sitä ykköseksi, koskapa Floydilta kopisee oikeastaan ihan jokainen levy. Atom Heart Motherilla on erityinen sija sydämessä, mutta kai se on tuo ilotulitussarja Dark Side of the Moon, Wish You Were Here, Animals ja Wall, joille korkeimmat pojot sinkoavat. Animals ei ehkä kuitenkaan yllä ihan kolmen muun tasolle.

 

-A-

[Niko Vuorinen 2]

Pitää paikkansa! Koko levy on itse asiassa mun top listassa kovasti korkealla, mutten nyt kuitenkaan mene listaamaan sitä ykköseksi, koskapa Floydilta kopisee oikeastaan ihan jokainen levy. Atom Heart Motherilla on erityinen sija sydämessä, mutta kai se on tuo ilotulitussarja Dark Side of the Moon, Wish You Were Here, Animals ja Wall, joille korkeimmat pojot sinkoavat. Animals ei ehkä kuitenkaan yllä ihan kolmen muun tasolle.

 

-A-

Itsellänihän on se, että Floydin kuuntelu on jäänyt vähemmälle, joskin The Dark Side of the Moon löytyy levyhyllystä, ehdottomasti pitäisi vielä täydentää The Wallilla (mistä tehty elokuva oli myöskin vaikuttava) ja tietenkin tuolla Wish You Were Herella

[Esa Lehtismäki 0]

Jos pitäisi myydä Pink Floyd yhdellä biisillä, minun valintani olisi Echoes. Hyviä nuo muutkin mainitut ovat kyllä, mutta siinä minusta kiteytyy Pink Floydin ydin.

[Antti Laukkanen 15]

Se ei ole huono valinta laisinkaan. Kolahti aikanaan laakista. Obscured by Clouds ja Ummagumma ovat kaksi tekelettä, joihin en oikein ole ikinä päässyt syvällisemmin sisälle. Ensin mainittu on jäänyt ehdottomasti vieraimmaksi koko orkesterin tuotannosta. Voiskin vaikka kuunnella sen tässä oitis.

 

-A-

[Tatu Kantomaa 2 907]

Onko teille Pink Floydin "Final cut" tuttu? Levy löytyy hyllystä, mutta ne kerrat kun olen yrittänyt alkaa kuunnella niin ei siitä mitään tule. Musiikki alkaa vain ärsyttää....  Kaikki muut Pink Floyd levyt toimivat juuri niin kuin edellä on kuvattu, paitsi niitä ihan ensimmäisiä en ole kuunnellut.

[Antti Laukkanen 15]

Mulle se on tuttu levy. Taisin jossain aihetta sivuavassa ketjussa taannoin todetakin olevani siitä harvinainen hemmo, että tykkään siitä oikeasti - ainakin osasta. Joku muukin ilmoittautui. Käytiin tuossa keväällä katsomassa Roger Watersia Hollannissa ja hän esitti kattavahkossa otoksessa ainakin Southampton Dockin ja The Fletcher Memorial Homen Final Cutilta. Levy on jollakin tapaa kamaa Wallin ja Watersin soolotuotannon välimaastosta. Taisipa sillä olla joku Wallin leftover-biisikin. Bändi ei oikein pitänyt siitä. Nick Mason kiteytti tämän heidän mennessään studioon jotenkiin tyyliin "Don't tell me it's about his father and the bloody war again...". Joka tapauksessahan bändi oli ilmiriidoissa, Waters oli antanut Wrightille kenkää - hän ei siis soita koko levyllä - eikä Gilmourkaan saanut kummemmin tilaa. Levyn julkaisemisen jälkeen Pink Floyd sitten hajosi. Tai niin ainakin Roger Waters kuvitteli.

 

Niiden ensimmäisten kuuntelukaan ei ole ollenkaan pahasta. Ne ovat kyllä jotain aika toisenlaista Syd Barrrettin psykedeelisinen LSD-visioineen, mutta aika rankkaa kamaa silti. Tai oikeastaan vain eka levy The piper at the gates of Dawn on silkkaa Barrettia ja Saucerful of Secrets menee jo prgempaan suuntaan Watersin ja Wright vastatessa enempi biisien tekemisestä. Youtubesta yllättäen löytyy esimerkkejä. Se on aika mielenkiintoista, että ekat levyt ääniettiin Abbey Roadilla ja ne tuotti Norman Smith, joka aiemmin oli työskennellyt sellaisen orkesterin kanssa kuin The Beatles. Tarkkaavainen kuulija huomaa yllättävän paljon samankaltaisia elementtejä sinällään koko lailla erilaisesta musiikista.

 

-A-

[Esa Lehtismäki 0]

Säveltäjä: Mike Oldfield

Kappale: Platinum ( osa II )

Albumi: Platinum

 

 

Kolahti todella kovaa silloin ja kolisee vieläkin. Tuo kitara vaan yksinkertaisesti menee selkärankaan ja saa aikaan siellä ihmeellisen sähköistymisreaktion että aivotoiminta lakkaa ja ei voi muuta kuin kuunnella pää kallellaan kuin koiranpentu....

ei ehkä ole se paras taltiointi mutta antaa kalpean aavistuksen. Noin 4:19 kohdalla vaihtuu osa II

 

Kappas, joku muukin ymmärtää Oldfieldin pitkien biisien päälle. Tubular bells on mulle erityinen, kun sen löysin jo herkässä nuorukaisiässä ja kokemus oli melko mullistava. Kaikki Oldfieldin alkupään levyt ovat kuitenkin hyviä. Alkuunhan Mikellä yksi biisi täytti aina albumin, paitsi Incantations, joka täytti tupla-albumin.

[Orvo Välilä 3]

Kappas, joku muukin ymmärtää Oldfieldin pitkien biisien päälle. Tubular bells on mulle erityinen, kun sen löysin jo herkässä nuorukaisiässä ja kokemus oli melko mullistava. Kaikki Oldfieldin alkupään levyt ovat kuitenkin hyviä. Alkuunhan Mikellä yksi biisi täytti aina albumin, paitsi Incantations, joka täytti tupla-albumin.

 

Voi kyllä......  8)

 

Mulla meni tuo itse asiassa vähän nurin päin, eli ensin tutustuin Platinumiin ja QE2:een ja sitä kautta lähdin penkomaan vanhempia levyjä. Tubular Bells on tietenkin aivan kurko, ja vaikka jotkut on parjanneet sen jatko-osia niin itseäni on kiehtonut kovasti miten niihin on saatu niin sama tunnelma kuin alkuperäisessä mutta kuitenkaan ei pysty sormella osoittamaan mitään missä ne menisi aivan samalla tavalla.

 

Muuten jos mahdollista kannattaa lukaista Oldfieldin elämäkerta "Changeling" jossa Mike kertoilee juurikaan kaunistelematta koko tarinan ihan lapsuudesta saakka. Tubular Bellsiä ja sen tuskaista syntyä käsitellään aivan erityisesti. Mm. pitkähkön pubi-illan jälkeen Jamesonin voimalla äänitetttyä Piltdown Man osiota jonka jälkeen ei kuulemma ääntä tahtonut saada viikkoon...... 

 

 

Suosittelen. Ainakin itselle se antoi taas ihan uutta virettä kuunteluun.

 

 

[Antti Laukkanen 15]

Tässä ketjussa kun sitä on ylistetty mm. Pink Floydia, niin laitanpa nyt vasta bongaamani suru-uutisen tänne. Richard Wright päätyi Syd Barrettin seuraksi suurelle taivaalliselle keikalle. R.I.P.  :'(

 

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1587784

 

-A-

 

EDIT: Tähän vielä muistokirjoitus

 

"No one can replace Richard Wright. He was my musical partner and my friend.

 

In the welter of arguments about who or what was Pink Floyd, Rick's enormous input was frequently forgotten.

 

He was gentle, unassuming and private but his soulful voice and playing were vital, magical components of our most recognised Pink Floyd sound.

 

I have never played with anyone quite like him. The blend of his and my voices and our musical telepathy reached their first major flowering in 1971 on 'Echoes'. In my view all the greatest PF moments are the ones where he is in full flow. After all, without 'Us and Them' and 'The Great Gig In The Sky', both of which he wrote, what would 'The Dark Side Of The Moon' have been? Without his quiet touch the Album 'Wish You Were Here' would not quite have worked.

 

In our middle years, for many reasons he lost his way for a while, but in the early Nineties, with 'The Division Bell', his vitality, spark and humour returned to him and then the audience reaction to his appearances on my tour in 2006 was hugely uplifting and it's a mark of his modesty that those standing ovations came as a huge surprise to him, (though not to the rest of us).

 

Like Rick, I don't find it easy to express my feelings in words, but I loved him and will miss him enormously.

 

David Gilmour

Monday 15th September 2008"

[Esa Lehtismäki 0]

Bändi: Dream Theater

Kappale: Octavarium

Albumi: Octavarium

 

24 minuuttinen proge-eepos. Omasta mielestäni aivan mahtava, toisaalta monien mielipiteet jakaantuu Dream Theaterin tuotannosta paljonkin, joten en osaa sanoa, että voiko sitä suositella vai ei. Biisiin on omalla tavalla saatu myös luotua elinkaari todella mahtavasti.

 

Totta turiset, hieno on. Juuri tätä varten minä tämän ketjun aloitin, vinkkejä siitä mitä et ole vielä älynnyt kuunnella. Mulle Uniteatteri on toki tuttu, mutta se kaveri, joka sitä fanittaa, tykkää niistä hevimmistä levyistä. Olen tiennyt, että DT on tehnyt ihan kunnon progea, mutta ei ole tullut kuunneltua. Lähinnä siksi, että progevaihteen päälle iskiessä ei useinkaan ole hinku kuunnella jotain muuta kuin Van Der Graaf Generatoria tai King Crimsoinia. Mutta tähän pitää tutustua. Kiitos!

[Niko Vuorinen 2]

Totta turiset, hieno on. Juuri tätä varten minä tämän ketjun aloitin, vinkkejä siitä mitä et ole vielä älynnyt kuunnella. Mulle Uniteatteri on toki tuttu, mutta se kaveri, joka sitä fanittaa, tykkää niistä hevimmistä levyistä. Olen tiennyt, että DT on tehnyt ihan kunnon progea, mutta ei ole tullut kuunneltua. Lähinnä siksi, että progevaihteen päälle iskiessä ei useinkaan ole hinku kuunnella jotain muuta kuin Van Der Graaf Generatoria tai King Crimsoinia. Mutta tähän pitää tutustua. Kiitos!

Ilo olla avuksi. Uniteatterinhan tuotanto on loppujen lopuksi sen verran laaja, että sieltä löytyy vaikka mitä. Vaikka itse pidän progemusiikin ystävänä sinäänsä outo, että en ole ehtinyt/jaksanut tutustua progeen pioneereihin kovinkaan hyvin (kuten King Crimson). Lähinnä vain progemetalli bändeihin, onneksi sentään Pink Floydia löytyy levyhyllystä