Heikkomoottorilentokoneet

[Martti Kujansuu 180]

Adaridi, B. 1925. Moottorittomat lentokoneet ja heikkomoottorilentokoneet. Otava, Helsinki.

 

Kun ajattelee niitä loistavia tuloksia, joita on saavutettu moottorittomilla lentokoneilla, saa halun yrittää rakentaa pienen lentokoneen, johon ei tarvittaisi kymmeniä hevosvoimia, mutta joka silti lentäisi. Jos laskee sen voimamäärän, jonka moottoriton lentokone ottaa irti tuulesta, huomaa heti, että ihminen voi lentää tarvitsematta niitä suunnattomia moottoreita, joita tähän saakka on pidetty välttämättöminä. -

 

[...]

Englantilainen lentokoneenrakentaja W.O. Manning rakensi English-Electric-Co-n kustannuksella myöskin pienen, kepeän lentokoneen, joka valmistui ja suoritti lentoja melkein samaan aikaan kuin Budigin kone Saksassa.

 

Manningin tarkoituksena oli saada selville, kuinka pieni moottori riittää pysyttämään miehen ilmassa, ja tätä varten hän sovitti lentokoneeseen A-B-C-mallisen pyörämoottorin. Moottorissa on 3 HV, mutta se voi kehittää 7 HV, kun kiertoluku on maksimalinen (4000). Lentokone muistuttaa niitä liitotasoja, jotka ottivat osaa Englannissa Itford-Hillin kilpailuihin. Se on varustettu pienellä potkurilla ja mukavalla istuimella.

 

Mainitsemme muutamia yksityiskohtia sen rakenteesta:

 

Siipiväli 11,3 m

Pituus 7,0 m

Korkeus 1,5 m

Potkurin läpimitta 1,12 m

Potkurin kiertoluku 2600 min.

Koneen paino 95 kg.

Lastin paino 68 kg.

Lentopaino 163 kg.

Moottorin nimellisvoima 3 HV

Lentoteho 3,5 HV

Nopeus 60 km tunnissa

Moottorin maksimiteho 7-8 HV.

 

Englantilaisen lentäjän Wrightin onnistui suorittaa tällä koneella useita lentoja, joista kävi selville, että lennossa tarvitaan vain 3/5 HV moottorin kehittämästä voimasta.

 

Wrenin onnistunietten lentojen jälkeen saapui odottamatta tietoja Barbotin Ranskassa suorittamista loistavista lennoista Devoitine-toiminimen rakennuttamalla uudelle pienellä lentokoneella. Barbotin lennot olivat huomattavat jo senkin vuoksi, että kun Budigin ja Wrenin koneet olivat vain koemalleja, Barbotin kone oli todellinen lentokone, vaikkakin pienoiskoossa.

 

Barbotin onnistui ensimmäisiä lentoja suorittaessaan kohota kerran huhtik. 3 p:nä 500 m korkeuteen ja lentää Frankfurtista Toulouseen. Wrenin kone on samoin kuin Devoitinen ollut tuloksena Biskrassa ja Rhönissä saavutetuista kokemuksista (kuva 53).

 

Se on lujarakenteinen ja varustettu 7-10 HV:sella Anzani-moottorilla. Lisäksi sen alusta on niin mukava, että sillä voi laskeutua huonolle maaperälle. Nopeus on 90 km tunnissa, mutta laskeuduttaessa on tyydyttävä korkeintaan 35 km. Barbotin lennot olivat tavattoman kauniit ja kone saavutti heti suurta suosiota.

 

Ennen pitkää Barbot vakiinnutti itse koneensa maineen. Ranskassa oli tälläisten lentokokeilujen edistämiseksi luvattu palkinto sille, joka lentää Kanalin yli edestakaisin käyttäen enintään 15 HV:sta konetta.

 

Devoitine-toiminimi varusti lentokoneensa uudella Clerget-koneella (10-15 HV) ja Barbot lensi sillä 6 p:nä toukok. kahdesta Kanalin poikki voittaen "Matinsin" lupaaman 25,000 frangin palkinnon. Barbot läksi liikkeelle klo 5,30 i.p. Inglevertistä ja saapui 50 min. kuluttua Lympnen lentokentälle Englannin rannalle. Puolen tunnin kuluttua hän läksi paluumatkalle ja ilmestyi takaisin Inglevertiin 43 minuutissa. Kaikkiaan oli hän matkalla kuluttanut bensiniä 4,5 l ja 0,7 kg öljyä. Tulos oli ainutlaatuinen. Tästä huolimatta ei Barbotin onnistunut voittaa Bleriotin lupaamaa palkintoa, koska tällöin olisi hänen pitänyt suorittaa sama matka kuluttamalla vain 3,5 kg polttoainetta.

 

Mainittakoon muutamia yksityisseikkoja tästä mielenkiintoisesta koneesta:

 

Lentokoneen paino 115 kg

Moottorin paino 35 kg

Polttoaineen paino 20 kg

Muu kuormitus 80 kg

Lentopaino 250 kg

Siipiväli 12,6 m

Pituus 5,6 m

Siipien pinta-ala 15 m²

 

Palattuaan Kanalin toiselta rannalta Barbot jatkoi hetken kuluttua matkaansa Parisiin. Koko tällä pitkällä taipaleella kulutti hän yhteensä bensiniä 9 l. Mikä erinomainen kone ja mitä mahdollisuuksia avautuukaan matkailijan silmien eteen!

 

[Antton Rintala 0]

Mielenkiintoista kertakaikkiaan. 

[Juha Paulavuo 21]

Olihan Ilmavoimillakin yksi Adadirin suunnittelema heikkomootttorikone. On nykyään Vantaalla museossa. Lisätietoja ko.koneesta löytyy mm. Wikipediasta

[Martti Kujansuu 180]

Olihan Ilmavoimillakin yksi Adadirin suunnittelema heikkomootttorikone.

 

Sivu 115 - 116.

 

Myöskin Suomessa on kirjoittaja rakentanut 12 HV:sella moottorilla varustetun avionetin (kuva 61). Tämä kone valmistettiin Santahaminan tehtaassa ja ensimmäiset kokeet sillä suoritettiin Ilmailuvoimien telakalla huhtikuussa v. 1924. Kone on rakennettu melkein yksinomaan kotimaisesta aineksista - puusta ja kankaasta. Runko on fanerista.

 

Mainitsemme seuraavat yksityiskohta tästä koneesta:

 

Koneen pituus 5,3 m

Siipiväli 11,6 m

Siipisyvyys rungon lähellä 1,4 m

Tason pinta-ala 13,5 m²

Korkeusperäsimen pinta-ala 2,5 m²

Korkeusvakaajan pinta-ala 0,56 m²

Sivuperäsimen pinta-ala 0,6 m²

Koneen paino ohjaajineen ja polttoaineineen 260 kg

Suurin nopeus 106 km/t

Maahanlaskunopeus 35 km/t

Teoretisesti suurin lentokorkeus (plafond) 4000 m.

 

[Martti Kujansuu 180]

Belgiassa Poneelet varustaa liitotasonsa Anzani-moottorilla ja suorittaa onnistuneita lentoja. Italiassa Pegma-Bomartini sovittaa Rondin-koneeseen A-B-C-moottorin, jommoista Wren oli käyttänyt, ja lentelee Rooman ympäristössä.

 

Useat tehtaat ottavat asian vakavalta kannalta ja ryhtyvät valmistamaan omia malleja. Joskin Saksassa on tuleva kunnia huomioon kiinnittämisestä moottorittomaan lentoon, lankeaa ansio avionettien saavutuksista Ranskan ja Englannin osalle.

 

Niinpä Ranskassa 13 p:nä kesäk. v. 1923 järjestettiin ensimmäiset kilpailut, jossa kiistanesineenä oli sanomalehti "Le Petit parisien"in palkinto, jonka voittamiseen liittyivät seuraavat ehdot: Oli lennettävä täydellä kuormituksella 300 km, kulutettava tällä matkalla korkeintaan 20 l polttoainetta, kohottava 500 m korkeuteen ja aikaa sai kulua 20 min. Nämä ehdot ovat huomattavat siksi, että niissä määritellään tarkoin se suunta, jonne avionettien kehityksessä on pyrittävä. Ensinnäkin pistää niissä silmään taloudellinen puoli. On lennettävä 300 km käyttäen 20 l polttoainetta. Jos kone pystyy täyttämään tämän ehdon, on mahdotonta kuvitellakaan muuta yhtä huokeaa kulkuvälinettä.

 

Vaikka sää oli sateinen, ilmoittautui kilpailuihin 19 osanottajaa, 19 konetta edustaen useita suuria tehtaita. Aate oli loistava, sillä yleisön mielenkiinto saatiin täten hereille.

 

Kilpailuihin otti osaa 10 konetta, joista tosin vain yksi, Farman, suoritti lennon täyttäen kaikki ehdot. Se oli kuluttanut 300 km matkalla vain 12 l bensiiniä s. o. polttoaine ei ollut tulut maksamaan 20 frangia. Keskinopeus oli ollut 64 km tunnissa.

 

Kun Wrenin ja Devoitinen koneet oli rakennetut "tieteen viimeisten saavutusten" mukaan ilman teräslankakiinnikkeitä, palautti Farman-kone sen sijaan mieleen sodanajan "lentävät piikkilankaesteet". Tästä huomaa, että se oli nähtävästi rakennettu vain kokeeksi. Erikoisuutena olivat vain lentokoneen pieni paino ja 12 HV:nen Salmson-moottori, joka oli valmistettu erikoisesti pienoiskoneita varten, ja näitä kahta seikkaa tehdas saa kiittää voitostaan. Devoitine-kone oli uudenaikainen, mutta se ei pystynyt kilpailemaan, syystä kun sade kasteli sen moottorin kynttilät ja lentäjä lisäksi teki ohjausvirheitä.

 

Kilpailuihin eivät ottaneet osaa ainoastaan lentokonetehtaat, vaan myöskin moottoritehtaat. Siellä näki jo useita moottoreita, jotka eivät enää olleet pyörämoottoreita, vaan ne olivat erikoisesti valmistetut avionetteja varten. Sellaisia olivat Vaslin, Sergant y. m. tehtaitten moottorit.

[Antton Rintala 0]

Jos tällaiset kilpailut ovat noinkin suuren mielenkiinnon herättänyt osallistujissa ja yleisössä, mihin nämä heikkomoottorilentokoneet sitten jäivät, vai onko niitä tuotettu joskus enemmän?

 

EDIT. Siis en tarkoita ultria  vaan tosiaan ihan näitä muutaman hevoisvoiman tuottavilla moottoreilla varustettuja lentokoneita jotka kuluttavat vähän, kuten on edellä todettu.

[Juha Lampi 270]

Jos tällaiset kilpailut ovat noinkin suuren mielenkiinnon herättänyt osallistujissa ja yleisössä, mihin nämä heikkomoottorilentokoneet sitten jäivät, vai onko niitä tuotettu joskus enemmän?

 

...ja minkähän verran niitä tuotetaan tulevaisuudessa?

 

Kiinnostus voi hyvinkin lisääntyä ja ultrien alle muodostua uutta konekantaa. Toki toisaalta nykyään on jo muitakin lentelyvekottimia, millä katsella maisemia sinestä.

 

Hauskaa muuten tuo vanha kieli ja terminologia: sanoja "liitotaso" ja "lentotaso", kuten I.K. Inha moottorikoneita kutsui, ei ole viime vuosina kovinkaan paljon käytetty. Jaa "vesitaso"? Mutta sehän oli tietenkin hydroplaani! 

[Martti Kujansuu 180]

Jos tällaiset kilpailut ovat noinkin suuren mielenkiinnon herättänyt osallistujissa ja yleisössä, mihin nämä heikkomoottorilentokoneet sitten jäivät, vai onko niitä tuotettu joskus enemmän?

 

Esitän hypoteesin, että vuosi 1929 tuhosi harrasteilmailun ja toisen maailmansodan loppuminen mahdollista halvan Piper Cub -tyylisen lentämisen.

[Guest Sakari Pyörre]

Jos tällaiset kilpailut ovat noinkin suuren mielenkiinnon herättänyt osallistujissa ja yleisössä, mihin nämä heikkomoottorilentokoneet sitten jäivät, vai onko niitä tuotettu joskus enemmän?

 

EDIT. Siis en tarkoita ultria  vaan tosiaan ihan näitä muutaman hevoisvoiman tuottavilla moottoreilla varustettuja lentokoneita jotka kuluttavat vähän, kuten on edellä todettu.

 

Yksi vastaus on moottorin elinkaarikustannukset... (hieno sana). Siis jos katsoo käytössä olevia, lentokoneisiin laitettuja moottoreita, niitä on suht vähän.

 

Halvimmalla selvittiin takavuosina Volkkarin koneella. Hyötysuhde on erittäin heikko, mutta halvalla investoinnilla saa koneen pysymään ilmassa 12 - 15 litralla per tunti. Polttoainekustannus siis 20€/h. Mitäpä siitä säästämään, harrastelijan lentomäärillä.

[Martti Kujansuu 180]

Halvimmalla selvittiin takavuosina Volkkarin koneella. Hyötysuhde on erittäin heikko, mutta halvalla investoinnilla saa koneen pysymään ilmassa 12 - 15 litralla per tunti. Polttoainekustannus siis 20€/h. Mitäpä siitä säästämään, harrastelijan lentomäärillä.

 

Eihän se ole kuin kolme, neljä kertaa enemmän.  Tuollainen lentokone sopisi tehonsa puolesta hyvin alustaksi sähkömoottorille.

[Guest Sakari Pyörre]

Eihän se ole kuin kolme, neljä kertaa enemmän.  Tuollainen lentokone sopisi tehonsa puolesta hyvin alustaksi sähkömoottorille.

 

Jos Eppu Normaaliharrastelijalentäjä lentäisi vuodessa 25 tuntia, volkkarin moottorilla se polttoaine maksaisi 500€. Heikkomoottorilla 125€. Säästöä 375€.

[Jarmo Kempas 0]

Historian juttuja löytyy Flight lehden arkistosta:

 

http://www.flightglobal.com/pdfarchive/view/1923/1923%20-%200252.html

 

jk