Boris Grahn

Vesijärveen pudonnut kone

4 viestiä aiheessa

Joskus aivan 60-luvun lopussa sukeltelin Lahden Pingviinien joukoissa ja etsiskeltiin Vesijärveen pudonnutta lentokonetta (muistaakseni Pyry?). Joku pinohiirisetä oli mukana metallinpaljastusvehkeen kanssa ja taisipa ESS tehdä asiasta jutunkin. Jokunen pala konetta löytyikin, mutta ei mitään isoa eikä paljon. Kone lienee ollut menossa Vesivehmaalle tai tulossa sieltä kun kaputti kävi.

 

Mahtaisiko joku paikallisista guruista tietää koneen kohtalosta enemmän?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tapauksesta on kirjoitettu niin virallisesti, kuin epäkin, melko paljon. Tässä ote Jaakko Hyvösen Kohtalokkaat Lennot 1939-1944 kirjasta.

 

10. maaliskuuta 1942 klo 10.30 syöksyi PY-15 Hollolassa Vesijärven jäälle ohjaajaoppilaan saadessa surmansa.

Taulu oli partiolentoharjoituksella kers. Tuomalan ohjaaman PY-34:n siivellä. Johtokoneen alkaessa kaartaa törmäsi Taulu koneensa vasemmalla siivellä sen peräsimiin ja syöksyi Vesijärven Vaanianselälle. Kone iskeytyi 70 cm:n paksuisen jään läpi 60-80 m:n päässä Oinassaaren länsirannasta ja upposi parin metrin syvyiseen veteen.

---------------------------------

 

10. maaliskuuta 1942 klo 10.30 syöksyi PY-34 Hollolassa Vesijärven jäälle ohjaajan pelastuessa laskuvarjolla.

Tuomala oli alik. Taulu siivellään partiolentoharjoituksella Vesivehmaan kentän lounaispuolella. Harjoitusajan lähestyessä loppuaan Tuomala antoi Vesijärven yläpuolella Taululle vaaputtamalla merkin ja alkoi kaartaa vasemmalle palatakseen kentälle. Samassa hän kuuli takaansa kovan paukahduksen, kone menetti ohjattavuutensa ja meni kierteeseen. Luullen korkeusperäsimen siimojen katkenneen Taulu päätti hypätä ja avasi vyöt. Kiskottuaan turhaan pakkolaukaisijoista hän avasi kuomun ja lensi pää edellä koneesta. Varjo avautui vajaassa kahdessasadassa metrissä ja Tuomala tuli alas Kutajoen kylän Metsolan talon läheisyyteen. Kone syöksyi jään läpi Mikkolan kärjessä noin 900 m Metsolan talosta itäkaakkoon. Tuomala sai vasta maassa kuulla paikalle tulleelta pojalta Taulun koneen osuneen hänen peräsimiinsä ja syöksyneen Oinassaaren taakse.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SE kone, jota sukelleltiin, oli ilmeisesti sitten PY-15, koska numero tuntuu "tutulta". Eikä se muistaakseni kovin syvälläkään ollut, vaikka pari metriä kyllä kuulostaa hieman liian vähältä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

SE kone, jota sukelleltiin, oli ilmeisesti sitten PY-15, koska numero tuntuu "tutulta". Eikä se muistaakseni kovin syvälläkään ollut, vaikka pari metriä kyllä kuulostaa hieman liian vähältä.

 

Hesari kirjoitti 8. kesäkuuta, 1969 Pingvinien sukelluksista PY-15:n löytämiseksi ja osien nostamiseksi keväällä ja alkukesällä 1969. Leike julkaistiin kokonaisuudessaan myös Suomen Siivet numerossa 3/1969.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään