Tuomo J Aho

Hyvästi Tempelhof - matkakertomus (paljon kuvia)

11 viestiä aiheessa

Nyt tämä kuuluisa ja historiallinen kenttä on sitten suljettu. Tuli tehtyä reissu Tempelhoofiin alkusyksystä kun sinne vielä pääsi. Oheessa koostetta lennosta sinne ja takaisin.

 

Päästiin Malmilta ilmaan aamupäivästä ja suuntasimme Maarianhaminaa kohti ja sieltä Tukholmaan. Alla kuva ohittaessamme Tukholman keskustaa. Lennonjohto oli hyvin ystävällisiä ja ohjasivat meidät reitille joka vei lähes suoraan vanhan kaupungin yli.

 

IMG_1741.JPG

 

IMG_1734.JPG

 

Lennettyämme kolmisen tuntia oli aika tehdä vessa, ruoka ja bensapysähdys. Suuntasimme Skavstaan josta löytyi kaikki kolme. Kentällä palvelut toimi ja löpö oli Ruotsalaiseen tapaan hyvin edukasta. Täytettyämme vatsamme ja tankkimme, jatkoimme matkaa etelä-ruotsia kohti. Tässä ollaan juuri nousemassa kentän pinnasta.

 

IMG_1538.JPG

 

Skavstan terminaalirakennusta.

 

IMG_1544.JPG

 

Seuraava pysähdys oli Malmö jossa vietettiin yö ja jatkettiin seuraavan aamuna jälleen eteläänpäin Saksaa ja Berliiniä kohti. Muutaman tunnin lentomatkan jälkeen saavuimme Berliinin ilmatilaan. Saimme selvityksen Whiskey reittiä pitkin sisään ja kohta olimmekin jo laskukierroksessa. Tempelhof suoraan edessä vasemmalla.

 

IMG_1552.JPG

 

Mahtava asemarakennus on ilmastakinkäsin tajuttoman kokoinen. Tässä vasemmalla myötätuuli osuudella 27R ja takana tuleva liikenne heti meidän perässä menossa 27L. Liikennettä oli todella paljon, ei varmaan paljoa jäänyt uupumaan heidän tavoitteesta että lasku joka 90sec.

 

IMG_1553.JPG

 

Peruksella.

 

IMG_1555.JPG

 

Tässä ollaan loppuosalla, varmasti allaolevien talojen asukkaat iloitsevat kentän sulkeutumisesta, menee koneet nimittäin sen verran läheltä.

 

IMG_1556.JPG

 

IMG_1557.JPG

 

Rullatessamme tuli tälläinen härveli vastaan. Kyljessä luki "Candy Bomber" kannattaa esim wikipediasta lukaista tarina.

 

IMG_1574.JPG

 

Reittimme tallentui mukavasti gepsiin.

 

EFHF-EDDI.jpg

 

 

Onnellisesti perillä Tempelhoofissa. Jokainen kone ohjattiin "Follow Me" autolla parkkipaikalle.

 

IMG_1561.JPG

 

Asemataso on niin suuri että koneet voivat ajaa suoraan lipan alle.

 

IMG_1578.JPG

 

Terminaalirakennukseen suunnitteluun osallistui itse iso Aatu, nähtävillä oli 40 luvun arkkitehtuuria sekoitettuna eri vuosikymmenien korjaustöillä ja lisäyksillä.

 

IMG_1580.JPG

 

IMG_1581.JPG

 

Pääsisäänkäynti oli alunperin 19 metriä korkea. Kun venäläiset valloitti Berliinin, ne myös ottivat Tempelhofin haltuunsa ennenkuin "luovuttivat" sen liittoutuneille. Lyhyen hallussapidon aikana punaiset joukot ehtivät asettaa suuren määrän räjähdysaineita, tarkoituksenaan tehdä terminaalista käyttökelvoton. Rakennus oli kuitenkin niin vahva että se ei niin pienestä hajoaisi. Pääsisäänkäynnin eteinen kärsi huomattavia vaurioita ja myöhemmin jälleenrakennusta tehtäessä alkuperäiseen asuun korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Siksi se päätettiin jakaa kahteen eri tasoon. Ylempi taso suljettiin yleisöltä ja sitä käytettiin kivilouhimona. Kuvassa vain ylempiosa pääsisäänkäynnistä.

 

IMG_1582.JPG

 

Tässä rakennuksesta otettu ilmakuva -90 luvun alkupuolella USA:n ilmavoimien vuosittaisesta "avoimien ovien päiviltä". Rakennus oli tarkoitus symboloida isoa kotkaa jolla siivet levitettynä. Kuvan alalaidassa rakennusten oli tarkoitus luoda iso ympyrä jonka keskellä vesisuihkulähde. Sodan ja rakennuskustannusten noustessa näistä suunnitelmista luovuttiin ja vain osa tästä ympyrää muodostavista rakennuksista rakennettiin.

 

IMG_1584.JPG

 

Terminaalirakennuksen yläosassa oli USA:n ilmavoimien remontoima koripallokenttä. Kenttä suljettiin kun havaittiin että lattia oli liian hauras ja aiheutti sortumavaaran.

 

IMG_1590.JPG

 

Rakennus oli tarkoitus toimia eräänlaisena ilmailu amfiteatterina. Katto oli suunniteltu siten että sinne mahtuisi 100,000 katsojaa ja kentän ympäristölle miljoona katsojaa. Aatu haaveili suurien ilmailutapahtumien ja näytösten järjestämisestä. Paikalla nähtiinkin yli 400 esitystä, kaikkissa katsojat olivat syvällä maanalla pommisuojissa.

 

IMG_1594.JPG

IMG_1599.JPG

 

Yleisilmailun parkkipaikat.

 

IMG_1596.JPG

 

Kenttäalue on maasta katsottuna vielä valtavamman näköinen kuin ilmasta.

 

IMG_1600.JPG

 

Terminaalirakennuksessa oleva maalaus kertoo Tempelhofin värikkäästä historiasta.

 

IMG_1608.JPG

 

Kentän alle oli rakennettu huippusalainen ja massiivinen pommisuoja/varastotilat. Selvää tietoa siitä mitä siellä säilytettiin ei ole mutta yleisin olettamus on että se toimi eräänlaisena elokuva arkistona. Tämänkin punaiset joukot ehti tuhota ennenkuin liittoutuneet pääsivät paikalle.

 

IMG_1612.JPG

IMG_1614.JPG

 

Maanalaisen kierroksemme aikana oli "Candy Bomber" tullut takaisin tutulle paikalleen.

 

IMG_1615.JPG

 

Myös nämä "retro" ultrakevyet olivat tulleet paikalle.

 

IMG_1621.JPG

 

Terminaalirakennuksen edessä sijaitsee Berliinin ilmasillan muistomerkki.

 

IMG_1626.JPG

 

Samassa paikassa sijaitsee myös alkuperäisestä suuresta kotkasta pelkkä pää. Se seisoi alunperin terminaalirakennuksen päällä omalla korokkeella. (taustalla näkyvä koroke talonpäällä)

 

IMG_1627.JPG

IMG_1630.JPG

 

Rakennuksen ympäriltä löytyi jokaisesta nurkasta kotkia.

 

IMG_1632.JPG

 

Vietettyämme mukavan viikonlopun Berliinissä, olii aika lähteä paluumatkalle.

Vauhdin huumaa..

 

IMG_1647.JPG

 

Viimeinen vilkaisu Tempelhoofiin

 

IMG_1651.JPG

 

Paluumatka taittui Tanskan rannikkoa myötäillen ja yli Ruotsin puolelle. Kuvassa Tanskalainen kalastajakylä.

 

IMG_1678.JPG

 

Polttoaine ja yöpymispysähdys Kalmarissa, kuvassa Kalmarin keskusta perusosalta nähtynä.

 

IMG_1697.JPG

 

IMG_1699.JPG

 

Kalmar oli hieno pikkukaupunki, tosin heidän patsaat poikkesi hieman normaalista..

 

 

IMG_1705.JPG

 

Lähtö Kalmarista, kentällä mukava kiitoradan myötäinen navakka tuuli.

 

IMG_1710.JPG

 

Paluumatkalla jälleen Tukholman vanhankaupungin ohitus.

 

IMG_1736.JPG

 

Ruotsinlaivat matkalla Tukholmaan.

 

IMG_1745.JPG

 

Tunnista laiva

 

IMG_1752.JPG

 

Bensa ja kaffetauko Maarianhaminassa

 

IMG_1760.JPG

 

Paluu Malmille, oma koti kullan kallis..

 

ayo1.jpg

 

Matkaa taittui mukavasti, gepsi tallensi jälleen reitin.

 

EDDI-EFHF.jpg

 

Sellainen matka se. Täytyy sanoa että Tempelhof on varmasti komein lentokenttä missä on tullut käytyä. On suuri harmi että ovat päättäneet sulkea näin hienon kentän. Jos jaksoitte lukea loppuun saakka niin kiitoksia mielenkiinnosta!

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Helou!

 

Ohhoh, olipa todella mukava matkakertomus erittäin mielenkiintoisesta aiheesta.  :thmbup: Kuvat olis voinu olla snadisti isompia, mutta paljon parempi näin kun ei ollenkaan.

 

Oli varmasti huikee reissu.

 

T: Jani

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laivahan on ilmiselvästi Cinderella. Ainut Viking linen laiva missä on tuollainen iso sivuikkuna. Mukava tarina. Pienet kuvat hieman häiritsivät, mutta parempi tosiaan niin, kuin olla ilman.

 

EDIT: Nykyään siis M/S Viking Cinderella (ennen vain M/S Cinderella)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oikein mukava ja ajankohtainen kuvakertomus, kiitoksia Tuomo :thmbup:

 

Vielä eräs ilmailukytkös.... Sodan aikaan tuolla Tempelhofin kentän alla toimi Weser Werken ( a.k.a Weserflug tai Weser Flugzeugbau ) lentokonetehdas jossa koottiin mm. yli 5000 Ju-87 konetta ja Fw-190 A8 WNr 352501 - 352520 sekä 620001 – 620205 sarjat.

 

Ohessa muutama linkki jos ketä kiinnostaa.

 

http://www.geocities.com/bookie190/Werkn.htm

 

http://fw190.hobbyvista.com/werkn.htm

 

Kiitoksia vinkeistä/linkeistä Kari S.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiva kertomus ja kivat kuvat! (vähän isommatkin olisivat kelvanneet)  ;)

 

Millä koneella ja milloin tarkemmin olitte reissussa? Teimme vastaavan keikan elokuun viimeisenä viikonloppuna OH-PJX:llä. Suurin ero oli paluumatka Baltian kautta. Minulla on tuolta reissulta kuvia täällä:

 

 

t. Juha

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

OH-AYO?  8)

 

jep jep, silläpä juuri.

 

pahoittelut kuvien pienuudesta. Kuvia oli aika paljon ja ajattelin säästää joidenkien käyttäjien hermoja laittamalla pienempiä. Toivottavasti esillä olevista saitte kuitenkin jotain käsitystä Tempelhofista. Oli todella vaikuttava ja näyttävä kenttä mutta siis harmittavan monelle ilmeisesti yhdentekevä kun päätyivät sulkemiseen. Reissu oli sanoin kuvaamattoman hieno, juuri sellainen jota toivoin lupakirjaa hakiessani. Näitä suosittelisin muillekkin, ja matkakertomuksia on siis ainakin omasta puolestani pirun mukava lukea.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

pahoittelut kuvien pienuudesta. Kuvia oli aika paljon ja ajattelin säästää joidenkien käyttäjien hermoja laittamalla pienempiä.

 

Tuskinpa tuo ketään olisi haitannut, aika harva taitaa näitä kuvathreadeja selailla modeemiyhteydellä, sen verran edistynyttä porukkaa oletan meidän olevan  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehdottomasti vakuttavin laskeutumiskokemus kun 1994 talvella Stokiksen kautta Fokker Frienship-tyyppisellä koneella SAS väreissä ( Viking  yksilö ). Laskeuduimme tonne..kaupunkia tuntui olevan alla loputtomasti ja sitten yhtä'äkkiä kentällä.

 

Tässä ko. kone muuten hankittiin Australiassa.

 

http://www.airliners.net/photo/Trans-Australia-Airlines/Fokker-F-27-600QC-Friendship/1320294&tbl=photo_info&photo_nr=3&sok=WHERE__%28reg_%3D_%27VH-TQN%27%29_&sort=_order_by_photo_id_DESC_&prev_id=1322022&next_id=1232676

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla