Tomi Rissanen

Göteborg Aero Show 2008 (40+ kuvaa)

8 viestiä aiheessa

Kävimme elokuun lopussa Göteborgissa katsomassa ensimmäista Aero Showta Göteborgin City kentällä. Ei muuta kuin torstaina auto laivaan ja perjantaina pikku siirtymä Tukholmasta Göteborgiin. Lehdistötilaisuus alkoi klo 16 ja mahdollisesti luvassa oli kolmosen kyytiin pääseminen. Löysimme perille kevyesti ajoissa ja lennätyskin toteutui. Asiallinen synttärilahja  :laugh:.

 

Tässä lentomme kapteeni Göran Swenson. Hän kertoi koneen mielenkiintoisesta historiasta ennen lentoa.

_small.jpg

 

Cabin crew veti safety demon asianmukaisesti ennen lentoa.

_small.jpg

 

Tällä lennolla pääsi käymään ohjaamossakin. Vierailusta pari kuvatusta.

_small.jpg

 

_small.jpg

 

Palattuamme lennolta saimme kuvailla platalla aika vapaasti. Hawker Hunter palasi hetki meidän jälkeen lennoltaan.

_small.jpg

 

Tämän kyydissä olimme, SE-CFP.

_small.jpg

 

Perjantaina oli vielä aikaa haaveiluun.

_small.jpg

 

Näytös oli lauantaina ja sunnuntaina 30.8. ja 31.8. ja sisällöltään aika lailla identtinen kumpanakin päivänä. Sääkin suosi ajoittain oikein hyvin. Kotona oli jo aika kylmä, mutta täällä oli päivisin n. 20 astetta lämmintä ja kun aurinko paistoi, oli todella lämmin. Poltin naamani ja niskani tuolla reissulla  ;D.

Maanäyttelyssä oli Vantaaltakin tuttua kalustoa.

_small.jpg

 

Ruotsin rannikkovartioston Dash.

_small.jpg

 

Paramoottori lämmitteli yleisöä.

_small.jpg

 

Ja sitten itse näytöksen pariin, sen aloittaa Ryan... tai ehkä ei sittenkään. Kenttä oli kuitenkin näytöksen aikana reittiliikenteen käytössä.

_small.jpg

 

Paikalla oli myös hemmoja ei niin nykymuodin mukaisesti puettuina.

_small.jpg

 

Minulle ensikohtaaminen näiden laitosten kanssa. Aluksi Mustang N405HC...

_small.jpg

 

...ja seuraavaksi Spitfire SE-BIR.

_small.jpg

 

Saab J32D Lansen laskussa.

_small.jpg

 

S&R Sikorsky S76C+ SE-HEJ veti pelastusnäytöksen. Tässä ennen sitä kuva nopeasta ohilennosta.

_small.jpg

 

Näytöksen järjestysmiehet olivat naapurimme puolustusvoimien palveluksessa ja heillä oli asianmukaiset ajoneuvot käytössään.

_small.jpg

 

OY-ECV Piper L-4A Cub

_small.jpg

 

Mustang

_small.jpg

 

Autogyro Europe MT-03 (?) SE-VJZ

_small.jpg

 

Saab Safir SE-AUR

_small.jpg

 

An-2 LY-ABK

_small.jpg

 

Oli myös ensimmäinen kerta kun näin temppulentoa kopterilla. Lentäjä kertoi näytöksen aikana liikkeistään ja G-voimien vaikutuksen kuuli hyvin lentäjän äänestä. Kopteri on Ruostin ilmavoiminen B0-105CB-3 (?).

_small.jpg

 

Ja taas vanhempaa kalustoa. Boeing A75N1 SE-BOZ

_small.jpg

 

Pari Tiger Mothia

_small.jpg

 

Ja yksi lisää.

_small.jpg

 

Yak-55M N55XZ veti hyvän setin.

_small.jpg

 

Sunnuntaina norjalaiset tulivat paikalle kolmosella LN-WND.

_small.jpg

 

Lansenit

_small.jpg

 

Spitfire & Mustang, asiaa!

_small.jpg

 

Tämä on kyllä aika hmm, mielenkiintoisen näköinen laitos. Eikö se niin mene, että silitysrautakin lentää kun siihen laittaa tarpeeksi voimakkaan moottorin?

Saab J29F Tunnan SE-DXB

_small.jpg

 

Näitä Tiger Motheja oli paikalla ehkä kymmenkunta. Tällä kaverilla oli aikaa heilutella yleisolle ja...

_small.jpg

 

...soittaa torvea lennon aikana. Kuvissa SE-CWG.

_small.jpg

 

Twin Starikin sai kenkää. SE-LVO

_small.jpg

 

Herculeskin kävi näyttäytymässä.

_small.jpg

 

Tässä edellä menee Piper J-3C Cub SE-BEL ja perässä mielestäni aivan samannäköinen laitos. Taaimmainen on kuitenkin Götaverken GV-38 SE-AHG, joka on rakennettu Göteborgissa vuonna 1938 ja jos nettilähteisiin on uskominen (ja miksei olisi  ;D) kyseessä on ainoa lentävä yksilö.

_small.jpg

 

Homma lähenee loppuaan. Saab JAS39 Gripen rullailee.

_small.jpg

 

Tässä vielä Saab 91B SE-KVU, en ole asiantuntija, mutta kovasti näyttää Safirilta.

_small.jpg

 

Vielä toinen kuva Gripenistä maassa.

_small.jpg

 

Kumpanakin päivänä näytöksen lensi vain yksi Gripen. Sunnuntaina kuitenkin kaikki kolme yksilöä tekivät pari ohilentoa ja poistuivat muodostelmassa paikalta.

_small.jpg

 

_small.jpg

 

Ensi vuonna olisi myös luvassa näytös. Toivottavasti sää suosii silloinkin ja toivottavasti olen silloinkin paikalla.

Olisi erittäin miellyttävää jos kommentoisit kuvia. Omasta mielestäni nämä ovat onnistuneita ja se on tärkeintä, mutta muidenkin mielipiteet kiinnostavat.

 

tomppa

 

EDIT: kirotusvireita

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienon ja tyylikkään sarjan valitsit hurjasta määrästä kuvia. Oikein mukavia ja tunnelmallisia tilannekuvia löytyi myös.  :)

 

Viimeinen on melkein kuin Top Gunin lopputeksteistä.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hieno monipuolinen setti ko. tapahtumasta. Lisääkin olisi katsellut.   :thmbup:

Viimeinen kuva on kuin A-2-A otos jossain pilvien yläpuolella.

 

- Marko -

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuota viimeistä kuvaa jo kehuttiinkin ja ihan syystä mutta kaikenkaikkiaankin varsin onnistunut setti. Omaa silmää miellyttää hyvinonnistuneet potkuriajat ( 1/125s? EXIF ei jostain syystä auennut ) ja mukavan blurrattu "paneeraus". Nice  :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo, mukava setti. Hyvä muistutus siitä, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Jo naapurimaastakin löytyy mielenkiintoista kalustoa kuvattavaksi....

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla