Guest arttula

Räkää !!!

40 viestiä aiheessa

Ärmmfff... >:( Ensin kolme viikkoa nokka tukossa, ja nyt pari päivää kuumeessa ja kunnon flunssassa. Onkos muita tauti jo kaatanut sängyn pohjalle tänä talvena ?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kroonista tupakkiyskää ja samasta lähteestä johtuvaa ylimääräisen limanerittymisen aiheuttamaa nenän tukkoisuutta lukuunottamatta ei ole kyllä tullut sairastelua muuta, kuin satunnaisia kankkusia. Vaikka eipä ole tainnut edes yksikään kankkunen sänkypotilaaksi asti sentään jättää...  :thmbup:

Knok knok - *koputtaa puuta = hakkaa päätä pöytään*

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse olen säästynyt melko vähällä mutta perheessämme on kyllä sairastettu koko syksy.

Poikamme, nyt 1v 8kk, aloitti päiväkodissa syyskuun alussa. Neljä päivää meni ja ensimmäinen räkätauti iski. Siitä kehittyi ensimmäinen korvatulehdus. Lääkekuuri kesti viikon, ja heti sen jälkeen oli uusi korvatulehdus. Taas meni viikko tai pari ja sama juttu. Kierre sen kun jatkui ja jatkui. Marraskuussa alettiin katsella putkitusaikoja. Kaksi ensimmäistä jouduttiin perumaan koska poika tuli aina kipeäksi muutamaa päivää ennen. Kolmas aika tammikuun alussa onnistui ja putket saatiin paikalleen. Siitä on nyt muutama viikko ja poika on taas räkätaudissa. Nyt vain odotellaan pelko persiissä pysyykö tauti poissa korvista.

Kaikenlaisia kauhujuttuja sitä oli kuullut korvakierteistä, mutta ei tällaista arvannut olisi. Koko syksy on mennyt näin. Pojan lyhyet terveet hetket ollaan sitten sairastettu vaimon kanssa. Melkoista auvoa. Ei toki saisi valittaa kun kyse ei ole tuon vakavammasta, mutta rikkonaiset yöt käyvät pidemmän päälle hermoille.

Helpointa olisi jos vanhempi sairastaisi itse.  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viikon verran olin sairaslomalla kun oli räkätautia vähän. Toistaiseksi ei muuta ja toivottavasti ei tulekaan enää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viikon verran olin sairaslomalla kun oli räkätautia vähän.

Sairauslomalla ??

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sama flunssa päällä kuin Artulla. Kurkku on kipeä, pientä kuumetta ja kokoajan pitää niistää.  :thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sairauslomalla ??

No sama se miten se kirjotetaan. Okei, Sairauslomalla olin viikko takaperin..... Jos tämä nyt oli niin tärkeää korjata.  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No sama se miten se kirjotetaan. Okei, Sairauslomalla olin viikko takaperin..... Jos tämä nyt oli niin tärkeää korjata.  ::)

En minä sitä kirjoitusasua, vaan sitä ihmettelin, että mitä se on... :P Töitä pitää tässä painaa, vaikka kuumetta on melkein 39. :(

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Töitä pitää tässä painaa, vaikka kuumetta on melkein 39. :(

Ja mikäs ihmeen järki se tossa on? Maksetaanko kipeenä olemisesta töissä enemmän vai saatko jotain kiksejä? :) Mulle riittää 37 kuumetta niin ei mitään asiaa töihin, veto ihan poissa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja mikäs ihmeen järki se tossa on? Maksetaanko kipeenä olemisesta töissä enemmän vai saatko jotain kiksejä? :) Mulle riittää 37 kuumetta niin ei mitään asiaa töihin, veto ihan poissa.

Ei tästä tosiaan mitään kiksejä saa, mutta kun ei kukaan muukaan näitä töitä tee, ja ne on pakko tehdä. :-\

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei ole viime kevään jälkeen flunssaa ollut... toivottavasti ei tulekkaan. Johtuukohan siitä, että ihastuin marinoituihin valkosipuleihin ja niitä on tullut syötyä pari kynttä (melkein) jokapäivä. Kukaan ei ole vielä hajusta valittanut. :laugh:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ärmmfff... >:( Ensin kolme viikkoa nokka tukossa, ja nyt pari päivää kuumeessa ja kunnon flunssassa. Onkos muita tauti jo kaatanut sängyn pohjalle tänä talvena ?

Viimeiset 17 vuotta nenä jatkuvasti tukossa, viime päivinä hyvin vaihtelevasti pientä ärsyttävää yskää. Muuten ei vielä tosiaan räkätautia ole tullut, jos tulee niin se on vaan sitten suihketta nenään ja baanalle ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viimeiset 17 vuotta nenä jatkuvasti tukossa, viime päivinä hyvin vaihtelevasti pientä ärsyttävää yskää. Muuten ei vielä tosiaan räkätautia ole tullut, jos tulee niin se on vaan sitten suihketta nenään ja baanalle ;D

Kyllähän sen nuhan kanssa vielä pärjää, mutta tämä kuume, yskä ja heikotus vievät voimat. Eipä juuri tee edes mieli baanalle. :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Viime viikolla olin kolme päivää kuumeessa, mutta muuten on mennyt monta vuotta ilman suurempia tauteja.

Nenä vuotaa kyllä joskus ja yskä vaivaa välillä, mutta sehän on ihan normaalia elämää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei tästä tosiaan mitään kiksejä saa, mutta kun ei kukaan muukaan näitä töitä tee, ja ne on pakko tehdä. :-\

PAH. Jos on 39 kuumetta + ne muut sanomasi oireet, ei todellakaan olla töissä. Ei työ ole niin tärkeetä, että pitää oma terveys pistää alttiiksi sen takia!

Tosta jos jonkun kivan sydänlihas tulehduksen ottaa, niin onko se sen arvosta sitten? Olit lojaali työnantajalle, mutta itse kärsit kahta enemmän ja pahimmillaan saat sitten pakko saikkua kuukauden pari sen takia, että jos et lepää, lähtee henki...

Ehkä joskus kannattais näitä mikä on oikeasti tärkeää - kysymyksiä pohtia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos on itse oma työnantajansa, on pakko tehdä töitä joskus sairaanakin.

PAH. Ei työelämä vaadi ketään riskeeraamaan omaa henkeään flunssassa, yhden työn takia.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

PAH. Ei työelämä vaadi ketään riskeeraamaan omaa henkeään flunssassa, yhden työn takia.

Niinpä. Helppo noin on ajatella toisen palveluksessa. Voi jäädä pois, jos nokka vähänkin vuotaa.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpä. Helppo noin on ajatella toisen palveluksessa. Voi jäädä pois, jos nokka vähänkin vuotaa.

Ootko miettinyt, että kuinka paljon tauti pitkittyy, jos sitä ei vaan lepää pois? Kumpi on yrittäjälle kalliimpaa: Olla 4 päivää kotona lepäilemässä vai olla hoitamattoman ja pahemmaksi päässeen flunssan takia vaikkapa 2 viikkoa pois duunista?  ???

Mulla oli tuossa joulun jälkeen kunnon yskä+räkätauti, mutta mun kroppa ei kuumetta jostain syystä helpolla nosta. Lojaalina työnantajaani ja koulua kohtaan tietysti sairastin vapaa-aikana flunssani pois.

Mistä muuten Arttu johtuu, kun kuume ei vaan nouse? noin 37 asteeseen se normaalista 36,5 asteesta nousee ja olo on puolikuollu. Jos nousee yli tuon 37 asteen, niin sitten yleensä nousee neljäänkymppiin. Monee kertaa on miettiny pitkiä räkätauteja sairastaessa, että varmaankin paranis nopeammin, jos sais sen normaalin inhimillisen kuumeen päälle..

On siinä sekin aspekti, ettei kukaan muu tee noita töitäni, ja jonkun on ne kuitenkin tehtävä.

Toiset reagoivat kuumeella pieninpäänkin infektioon, toiset vaativat rajumman taudin. Yksilöllisiä eroja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo...joulukuun alussa iski keuhkokuume - tosin onneksi lievähkö sellainen. Ihmettelin, kun ei oikein meinannut saada happea ja lämpöäkin oli. No se kesti sitten pari viikkoa toipua. Kuume laski kyllä jo kolmantena päivänä. Saikulla olin kolme päivää.

No nyt sitten eilen illalla kuume nousi äkisti lähelle 39 astetta ja joka paikka muuttu araksi - tulin kotiin - ja oksentelin koko illan. Poika oksenteli yön - ja yö menikin siivotessa. Aika ärhäkkää tautia on näemmä liikkeellä. Toivon mukaan menee pian ohi, että pääsee työnsyrjään kiinni...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rapakon tällä puolen on reseptivapaasti saatavilla tehokkaita pseudoefedriinipohjaisia flunssapillereitä. Näitä nappeja kun vetää pari aamuin illoin niin ei nokka kauaa räkää valuta.

Viime talvena iski A-virus ja siihen tepsi TamiFlu.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään