Klaus Kivelä

Pienkone putosi Saimaaseen Taipalsaarella

526 viestiä aiheessa

Puinti on aika hakuammuntaa näillä tiedoilla, koneen jäännöksiä tutkimalla ym selvinnee toivottavasti enemmän.

Näin varmasti on. Juuri tällaisella keskustelulla voidaan kartoittaa ainakin muutamia mahdollisia onnettomuuden syitä joka voinee helpottaa OTK:n raskasta työtä ja aikaistaa tuloksen julkistamista joka voi osaltaa pelastaa muiden henkiä jatkossa.

PA-28 koneille on sattunut viimeisen 18 vuoden aikana 3 onnettomuutta viikossa joista 66% ei ole ollut vakavia ( kts. Hiedanpää toimittama linkki aiemmin ). Jokainen voi itse miettiä mitä esimerkiksi 6 kk tutkinta voi aiheuttaa aika perustavanlaatuisen vakavan onnettomuuden selvittämisessä.

Nimenomaan PA-28 koneella on edelleen tutkinnan alla juuri vastaavanlainen onnettomuus. Tämän onnettomuuden selvittäminen on varmaankin salapoliisityötä vaativampaa, mutta mielestäni tämäkin threadi on edesauttamassa osaltaan mysteerion selvittämistä. Menehtyneitä se ei tuo takaisin, mutta helpottanee tulevia chekkauksia ja lentoturvallisuutta PA-28 koneilla.

Kauhavalla pitkään asuneena tiedän hyvin omaisten surun lento-onnettomuuksien kohdatessa, myöskin itse menetin muutama kesä sitten nuoren sukulaismiehen hirvikolarissa. Tällainen panee miettimään hyvinkin syvälle elämän tarkoitusta, Jumalaa sekä kuolemanjälkeistä elämää jne.

t. Jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin varmasti on. Juuri tällaisella keskustelulla voidaan kartoittaa ainakin muutamia mahdollisia onnetomuuden syitä joka voinee helpottaa OTK:n raskasta työtä ja aikaistaa tuloksen julkistamista joka voi osaltaa pelstaa muiden henkiä jatkossa.

En usko että näillä nettikeskusteluilla OKT:n työtä helpotetaan, senverran kovan sarjan ammattilaisia he ovat ja

varmasti erittäin tietoisia kaikista k.o konetyyppiä mailmalla koskevista onnettomuustutkinnoista jne.

En silti sano että tämä keskustelu ja spekulointi olisi turhaa. Onhan ihan hyödyllistä että täällä pohditaan

onnettomuuksien syitä ja vastaavia ulkomailla tapahtuneita onnettomuuksia. Jo tapahtuneista onnettomuuksista

voi ja kannattaakin ottaa opikseen . Ulkomailla tapahtuneen onnettomuuden opetus on ihan yhtä arvokasta

tavaraa suomalaiselle lentäjälle. Jotenkin vain läheltä liipanneen onnettomuuden opetus istuu tehokkaammin

sinne takaraivoon.

Kyllä tämä keskustelu on moneen kertaan "hintansa" ansainnut jos yksikin Piperin omistaja huomaa

kuluman tai syöypymän peräsin/ohjausjärjestelmässä ....

Kate

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin varmasti on. Juuri tällaisella keskustelulla voidaan kartoittaa ainakin muutamia mahdollisia onnettomuuden syitä joka voinee helpottaa OTK:n raskasta työtä ja aikaistaa tuloksen julkistamista joka voi osaltaa pelastaa muiden henkiä jatkossa.

HEH, eihän kukaan nyt tosissaan luule ja väitä, että OTK:n tutkijat kävisivät täältä forumilta kaivelemassa johtolankoja tutkintaansa? Eihän? ??? Jos väittää, niin onhan se jo niiden rautaisten ammattilaisten suoranaista vähättelyä!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näin varmasti on. Juuri tällaisella keskustelulla voidaan kartoittaa ainakin muutamia mahdollisia onnettomuuden syitä joka voinee helpottaa OTK:n raskasta työtä ja aikaistaa tuloksen julkistamista joka voi osaltaa pelastaa muiden henkiä jatkossa.

PA-28 koneille on sattunut viimeisen 18 vuoden aikana 3 onnettomuutta viikossa joista 66% ei ole ollut vakavia ( kts. Hiedanpää toimittama linkki aiemmin ). Jokainen voi itse miettiä mitä esimerkiksi 6 kk tutkinta voi aiheuttaa aika perustavanlaatuisen vakavan onnettomuuden selvittämisessä.

Nimenomaan PA-28 koneella on edelleen tutkinnan alla juuri vastaavanlainen onnettomuus. Tämän onnettomuuden selvittäminen on varmaankin "salapoliisityötä" vaativampaa, mutta mielestäni tämäkin threadi on edesauttamassa osaltaan mysteerion selvittämistä. Menehtyneitä se ei tuo takaisin, mutta helpottanee tulevia chekkauksia ja lentoturvallisuutta PA-28 koneilla.

Kauhavalla pitkään asuneena tiedän hyvin omaisten surun lento-onnettomuuksien kohdatessa, myöskin itse menetin muutama kesä sitten nuoren sukulaismiehen hirvikolarissa. Tällainen panee miettimään hyvinkin syvälle elämän tarkoitusta, Jumalaa sekä kuolemanjälkeistä elämää jne.

t. Jukka

Kyllä se tutkijoiden aika menee aivan muuhun kuin näiden jorinoiden lukemiseen. Nimittäin tutkinta perustuu kyllä aivan muuhun kuin foorumeiden selailuun. Jokaisella on tietenkin oikeus mielipiteeseensä, ja voidaan spekuloida aiheella, mutta älkää nyt ihan mahottomia kuvitelko näistä foorumin keskusteluista.

Sippo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli siis jokainen OTK:n mies automaattisesti tietää kaiken Piper Arrowista ja osaa etsiä oikean vastauksen..sittenhän ei tarvi varmaan odottaa vastausta viikkoa pidempään. Hyvä oli tämäkin tietää.

;)

Mitäpä tästä tosiaan enempää "jorisemaan".

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli siis jokainen OTK:n mies automaattisesti tietää kaiken Piper Arrowista ja osaa etsiä oikean vastauksen..sittenhän ei tarvi varmaan odottaa vastausta viikkoa pidempään. Hyvä oli tämäkin tietää.

Ei varmasti tiedä, vaikka sinne takuulla parhaat miehet aina valitaankin kulloistakin onnettomuutta tutkimaan. Mutta ei pidä luulla, että ne tutkijat käyvät sitten puutteitaan täydentämässä tältä, tai miltään muultakaan keskustelupalstoilta. Kyllä heillä on varmasti hieman paremmat tietolähteet olemassa ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No sanottaisko sitten vaikka näin että tutkinnan metodiikassa muut menetelmät ovat kyllä huomattavasti korkemalla kuin foorumeiden selailu. Itse asiassa se ei taida kuulua sinne ollenkaan.

Sippo

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä se tutkijoiden aika menee aivan muuhun kuin näiden jorinoiden lukemiseen.

Kyllä tätä foorumia muutkin lukevat kuin harrasteeksi tai työkseen kesnapipereillä lentelevät. Läheskään kaikilla lentokoneiden kanssa työksensä puuhaavilla ei ole lentolupakirjaa, tai edes pienintäkään halua hankkia sitä, huolimatta siitä että he saattavat lukeutua kategoriaan "ilmailun ammattilaiset" aivan yhtälailla kuin ammattipilotitkin.

Ainakin itse opin täältä kokoajan jotain uutta... lentämisestä kun en mitään oikeasti tiedä, mutta jotain kai tiedän järjestelmistä ja rakenteistakin. Tuskin olen ainoa lupakirjaton lentokoneiden kanssa päivänsä viettävä tällä foorumilla.

Näiden keskusteluiden sisällöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakaan viihdearvoa tuskin kukaan käy kiistämään.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä tätä foorumia muutkin lukevat kuin harrasteeksi tai työkseen kesnapipereillä lentelevät.

Lukee lukee, eikä kukaan muuta ole väittänytkään. Tiedän useamman OTK:nkin jäsenen, jotka seuraavat tätä palstaa päivittäin ja jotkut myös kirjoittelevat tänne. Mutta nythän ei ollutkaan kyse siitä, luetaanko tätä, vaan siitä, että käytetäänkö tätä palstaa onnettomuuden syiden selvittämiseen. Ja siihen on takuuvarmasti vain yksi vastaus: Lähtökohtaisesti EI!

Mutta nyt aletaan mennä jo niin raa'asti offtopicin puolelle, että voitaisiin siirtyä jo pikkuhiljaa takaisin varsinaiseen aiheeseen...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jatkan vielä muutaman palstamillimetrin off-topicin puolella... :P

Ymmärrän Jukan pointin sen puolesta, että on olemassa varmaan teoreettinen mahdollisuus, että OTK ei löydä oikein mitään vikaa, mutta joku täysin alaa tuntematon heittää jonkin ihan ufon idean, joka ei olisi tullut mieleenkään ammattilaisille.

Tilanne on suunnilleen sama, kuin jokaisella simulaattoreita harrastavalla, jotka toivovat, että joku päivä lentokoneessa kuulutetaan: "onko matkustajien joukossa ketään, joka osaa lentää lentokonetta", ja uljas simupilotti saa hypätä ison koneen puikkoihin, ja pelastaa tilanteen...

Runkkareitahan me simupilotit loppujen lopuksi vaan ollaan... :-[

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakin itse opin täältä kokoajan jotain uutta... lentämisestä kun en mitään oikeasti tiedä, mutta jotain kai tiedän järjestelmistä ja rakenteistakin. Tuskin olen ainoa lupakirjaton lentokoneiden kanssa päivänsä viettävä tällä foorumilla.

Voi kuule... opin minäkin täällä koko ajan uutta, vaikka lupakirja on ollut vuodesta 1973. Tämähän on täyttä kuppilatiimaa. Ja viihdyttävää.

Erityisen mielenkiintoisia ovat ammattilaisten tarinat. Varsinkin haluaisin mainita Janne Uusmaan jutut, esim tuohon rinnakkaiseen Madrid-ketjuun.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä se niin on, että me harrastajat saamme kovasti oppia täällä näiltä ammattireiskoilta.

Ei kannattaisi heitä mollata siitä, kun jotain faktaa heittävät.

Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat jaksaneet kirjoittaa ihan tosiasioita.

Muitakin voisin kiittää, vaikkakin ehkä osittain eri syistä.

-M-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jatkan vielä muutaman palstamillimetrin off-topicin puolella... :P

Ymmärrän Jukan pointin sen puolesta, että on olemassa varmaan teoreettinen mahdollisuus, että OTK ei löydä oikein mitään vikaa, mutta joku täysin alaa tuntematon heittää jonkin ihan ufon idean, joka ei olisi tullut mieleenkään ammattilaisille.

Tilanne on suunnilleen sama, kuin jokaisella simulaattoreita harrastavalla, jotka toivovat, että joku päivä lentokoneessa kuulutetaan: "onko matkustajien joukossa ketään, joka osaa lentää lentokonetta", ja uljas simupilotti saa hypätä ison koneen puikkoihin, ja pelastaa tilanteen...

Runkkareitahan me simupilotit loppujen lopuksi vaan ollaan... :-[

kyllähän nykyisin varsin monessa paikassa seurataan myös näitä nettikeskusteluita, siihen omaan työhön kun on niin helppo urautua ja ratkaisumalleja ongelmiin haetaan vaan siitä vanhasta, tutusta ja turvallisesta jo aiemmin opitusta. Monesti tekee itse kullekin hyvää laajentaa sitä näkökulmaa, ja katsoa asiaa ihan uudesta perspektiivistä, vaikka se tuntuukin hölmöltä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aina samat jorinat täällä tuosta spekuloinnista ja kommentoinnista, jos aiheena on ilmailuonnettomuus.

Jos nyt tulee yllätyksenä jollekin, niin nyt eletään 2000-lukua ja tämä on keskustelufoorumi. Ilmailun keskustelufoorumi. Keskustelussa ja omissa arvailuissa ja mietinnöissä ei pitäisi olla mitään väärää, oli ne ideat nyt aivan kuinka hulluja tahansa. Asioista keskustellaan, toisinsanoen. Osanotot voi sitten kerätä jonnekin toiseen ketjuun ellei jo ole, ja hiljentyminen ym turmassa menehtyneiden kunnioittaminen on sitten jokaisen henkilökohtainen asia. Se ei kummene sillä miksikään, että keskustelufoorumilla asiasta ei saisi puhua.

Mitä tulee OTK:een ja muihin viranomaisiin, taikka jopa lehtimiehiin, niin ei tämän ilmailufoorumin keskustelut muuta myöskään heidän työtään miksikään. OTK tekee työtään ja tulee aikanaan julkisuuteen oman raporttinsa kanssa. Riippumatta siitä puhutaanko täällä vai ei. Lehtimiehet kirjoittavat mitä kirjoittavat, eikä sitäkään muuta FSNordicin jorinat yhtään miksikään.

Välillä tulee semmonen tunnelma, niinkuin tämä olisi jokin pyhättö, jossa omat ajatuksensa pitää laittaa jonkin pyhyys/oikeamielisyyssuodattimen läpi, ja jos ei näin ole tehnyt, niin sitten foorumia seuraava taho X (yleensä joku viranomainen tai muu auktoriteetti) pahoittaa mielensä tai saa "väärän kuvan". Eiköhän niistä tärkeistä asioista muodostu kuva aivan jotain muuta kautta kuin FSNordicin keskustelupalstan raapustuksista.

Ja jos oli jollekin liian karkeaa, niin harmin paikka. Modet voi poistaa, ja anteeksi lievä off-topic.

Tero

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja jos oli jollekin liian karkeaa, niin harmin paikka. Modet voi poistaa, ja anteeksi lievä off-topic.

Ei poisteta. Oikein hyvä kirjoitus täyttä asiaa...

Mutta nyt lopetetaan tämän aiheen jauhaminen tähän, kiitos...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

HEH, eihän kukaan nyt tosissaan luule ja väitä, että OTK:n tutkijat kävisivät täältä forumilta kaivelemassa johtolankoja tutkintaansa? Eihän? ??? Jos väittää, niin onhan se jo niiden rautaisten ammattilaisten suoranaista vähättelyä!

No ainakin OTKn tutkija Risto Repo  etsi tietoja ja kuvia jossain meripuolen tutkimuksessa.  Etsi valokuvia eräästä laivasta laivafoorumilla

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis valokuvia. Kuvia. Ei johtolankoja. Syyt loytyvat ilman tata foorumiakin. Toisaalta pohdinta syista ei aiheuttane kenellekaan harmia, kunhan ei henkiloista puhuta mitaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aina samat jorinat täällä tuosta spekuloinnista ja kommentoinnista, jos aiheena on ilmailuonnettomuus.

Jos nyt tulee yllätyksenä jollekin, niin nyt eletään 2000-lukua ja tämä on keskustelufoorumi. Ilmailun keskustelufoorumi. Keskustelussa ja omissa arvailuissa ja mietinnöissä ei pitäisi olla mitään väärää, oli ne ideat nyt aivan kuinka hulluja tahansa. Asioista keskustellaan, toisinsanoen. Osanotot voi sitten kerätä jonnekin toiseen ketjuun ellei jo ole, ja hiljentyminen ym turmassa menehtyneiden kunnioittaminen on sitten jokaisen henkilökohtainen asia. Se ei kummene sillä miksikään, että keskustelufoorumilla asiasta ei saisi puhua.

Mitä tulee OTK:een ja muihin viranomaisiin, taikka jopa lehtimiehiin, niin ei tämän ilmailufoorumin keskustelut muuta myöskään heidän työtään miksikään. OTK tekee työtään ja tulee aikanaan julkisuuteen oman raporttinsa kanssa. Riippumatta siitä puhutaanko täällä vai ei. Lehtimiehet kirjoittavat mitä kirjoittavat, eikä sitäkään muuta FSNordicin jorinat yhtään miksikään.

Välillä tulee semmonen tunnelma, niinkuin tämä olisi jokin pyhättö, jossa omat ajatuksensa pitää laittaa jonkin pyhyys/oikeamielisyyssuodattimen läpi, ja jos ei näin ole tehnyt, niin sitten foorumia seuraava taho X (yleensä joku viranomainen tai muu auktoriteetti) pahoittaa mielensä tai saa "väärän kuvan". Eiköhän niistä tärkeistä asioista muodostu kuva aivan jotain muuta kautta kuin FSNordicin keskustelupalstan raapustuksista.

Ja jos oli jollekin liian karkeaa, niin harmin paikka. Modet voi poistaa, ja anteeksi lievä off-topic.

Tero

Asiaa puhuit.

Eiköhän tämä foorumi ole juuri sitä varten, että täällä puhutaan ja täällä vatvotaan juuri näitä ilmailu-asioita. Joskus ne voivat olla kipeitäkin juttuja, varsinkin omaisille. Mutta tiedän kokemuksesta, että onnettomuudesta on parempi puhua, kuin sysätä se taka-alalle. Kuitenkin on syytä miettiä miten asiansa ilmaisee, sillä onnettomuuksien uhrien omaisetkin varmasti seuraavat tätä foorumia. Käsitelkäämme aihetta siis diplomaattisesti.

T: Tomppa

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Siis valokuvia. Kuvia. Ei johtolankoja. Syyt loytyvat ilman tata foorumiakin. Toisaalta pohdinta syista ei aiheuttane kenellekaan harmia, kunhan ei henkiloista puhuta mitaan.

Aivan niin valokuvia  etsi ja syynä oli ainakin kerranettä erään troolarin onnettomuuden tutkinnassa näiden valokuvien avulla yritettiin jäljittää muutoksia mitä alukseen on tehty aikojen satossa, eli apua voi saada kyllä tutkimuksiin mutta kyllätutkimukset tehdään kyllä muilla perusteilla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luin eilen erään kunnan paikallislehdestä uutisartikkelin jossa todettiin onnettomuuden tapahtuneen sekä kaikkien menehtyneiden olleen saman kunnan asukkaita. Artikkelissa myöskin  todettiin onnettomuuden herättäneen vilkasta keskustelua ja pohdiskelua ilmailuaiheisella Flightforum-nimisellä keskustelusivustolla mm. onnettomuuteen johtaneista syistä ja tapahtumista.

Toisaalla lehdessä oli yksi kuolinilmoitus jonka pystyi paikan ja ajan perusteella yhdistämään tapahtuneeseen.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, minäkin eksyin tänne juurikin tuon paikallislehden otteen ja kuolin-ilmoituksen johdosta.

Tunteeko kukaan teistä tätä vuonna -77 syntynyttä henkilöä?siis henk.koht?

..heräsin outoon tunteeseen tunti sitten, kävin tupakilla ja aloin selailla viime pyhän lehteä tuossa 20min. sitten..

Nimi oli minulle valitettavan tuttu,melkein 100% varmuudella voisin sanoa, että kyseessä oli yksi "meidän kolmen koplasta" koulusta..otinpa sitten kaverin kunniaksi yhden oluen ja skoolasin hänelle..

tapaus itsessään on taas yksi "ei olisi saanut tapahtua koskaan",todella ikävä juttu..

Osanottoni omaisille

-Matti Sallinen

Hawk,Draken,Hornet apumeisseli vuodelta -97

Hyvinkään Sanomissa oli reilut viikko sitten juttua, että kaikki uhrit olivat Nurmijärveltä kotoisin. Eipä siitä sen enempää. R.I.P.

- :( jukka

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Turmakoneen osia on edelleen kateissa. Onnettomuustutkijat etsivät mm.korkeusperäsimen ja siipien osia, jotka ovat ratkaisevia onnettomuuden syyn selvittämiseksi.

Onnettomuustutkijoiden mukaan kateissa olevien osien avulla pystytään päättelemään mikä aiheutti koneen hajoamisen jo ilmassa ennen veteensyöksyä. Sukeltajien ohella etsinnöissä käytetään apuna vedenalaista kameraa ja viistokaikuluotainta.

yle

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuleepa tosiaan väkisinkin mieleen, että ensin irronneet osat ovat varisseet kauimmaksi löytöpaikalta.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään