Guest arttula

Koira ja sähköjohdot

65 viestiä aiheessa

Kai ensimmäinenkin silti rauhoittui jossain vaiheessa..?

 

Eipä juuri. :( Sen vuoksi piti muuttaa pois kaupungista, maalle, jossa hänet sai ulkoaitaukseen päivän ajaksi. Siellä oli hieno talvilämmin koirankoppi, jossa sai asustella pakkasella.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oho... tuo on jo kohtalaisen omituista. Kaiken muun pitäisi kelvata, mutta oman pökäleen pitäisi olla inhotus.

 

No sitä minä olen sanonut koko ajan: tuolla on jotain vikaa päässä... :laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Leluja ja puruluita on niin paljon lattialla, ettei ohi kompastumatta pääse.

 

Moro!

 

Muistan lukeneeni jostain aikoinaan, kun koiran hankin, että leluja/luita yhteensä 3-5 kpl kerrallaan. Näitä voi sitten vaihdella, kun mielenkiinto lopahtaa isännän aamutoffeleihin!  :laugh: Jos on enemmän leluja, "Pikku Perkeleet" käsittävät, että kaikki tavarat ovat heidän käytössään. Jos olen oikein ymmärtänyt?

 

Ajatus, jota en sano ääneen!  ::) Voisi ehkä kokeilla johtoa, jossa kulkee 9v pariston lataus, siis se sama paristo, josta on kiva kokeilla kielellä, että vieläkö siellä on hönkää!

 

Loistavaa päivää!

 

-Kaitsu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä juuri. :( Sen vuoksi piti muuttaa pois kaupungista, maalle, jossa hänet sai ulkoaitaukseen päivän ajaksi. Siellä oli hieno talvilämmin koirankoppi, jossa sai asustella pakkasella.

 

Oho! Tuo meidän hurttamme oli termiittivaiheessa suunnilleen ensimmäisen vuoden ja alkoi sitten rauhoittua. Sen jälkeen se touhuaminen oli pahimmillaan satunnaista kukkaruukkojen kaatelemista ja koko olohuoneen sotkemista kukkien mullalla. Huonekaluja Tane ei yhtä lipastonnurkkaa lukuunottamatta juuri järsinyt.

 

Vanhemmiten Tane oli vain tyytyväinen kun lähdimme aamulla töihin. Siinä vaiheessa se siirtyi sängyllemme vetämään sikeitä. Tane tiesi hyvin, ettei petaamattomalle sängylle ollut asiaa mutta päiväpeiton päälle sai mennä. Sohville ei saanut mennä lainkaan. Kotiintullessa silti huomasi usein lämpimän painauman karvoineen sohvalla. Koira kyllä yritti näyttää viattomalta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oho! Tuo meidän hurttamme oli ollut termiittivaiheessa suunnilleen ensimmäisen vuoden ja sitten alkoi rauhoittumaan. Sen jälkeen se touhuaminen oli pahimmillaan satunnaista kukkaruukkojen kaatelemista ja koko olohuoneen sotkemista kukkien mullalla. Huonekaluja Tane ei yhtä lipastonnurkkaa lukuunottamatta juuri järsinyt.

 

Vanhemmiten Tane oli vain tyytyväinen kun lähdimme aamulla töihin. Siinä vaiheessa se siirtyi sängyllemme vetämään sikeitä. Tane tiesi hyvin, ettei petaamattomalle sängylle ollut asiaa mutta päiväpeiton päälle sai mennä. Sohville ei saanut mennä lainkaan. Kotiintullessa silti huomasi usein lämpimän painauman karvoineen sohvalla. Koira kyllä yritti näyttää viattomalta.

 

Tämä hurttakaan ei milloinkaan saa tulla/mennä sänkyyn tai sohvalle. Eikä koskaan ole pääsytkään siitä nauttimaan. Silti sängystä löytyy aina isot painaumat, kun tullaan kotiin. Kertaakaan ei ole jäänyt kiinni itse teosta. Kettujen sukua...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän ei sähköpaimenet ja putkat auta, sehän syö sieltä seinät ;D eli hänellä on tylsää ja protestoi sitä.

 

Lääkkeeksi tarjoaisin iltalenkkiä ja ennenkaikkea leikkimistä että kaverin pää saadaan väsymyksestä turvoksiin. Töihin lähtiessä voi antaa aktivointipallon/lelun niin ei tarvi aikansa kuluksi johtoja syödä.

 

Moro!

 

Pitkä/tehokas lenkki on hyvä apu! Tähän jos vielä lisätään koiralle aktiivista aivotoimintaa, niin väsähtää vielä paremmin. Eli vaikka jäljen hakua. Tein aikoinaan niin, että vein Jedin (dopperi) sisälle, käskin istua ja annoin haistaa avaamatonta savukeaskia. Käskin "paikka", laitoin ovan kiinni ja sitten vedin askia pitkin maata ja seiniä pihalla ja kätkin askin minne milloinkin. Syöksytorveen, ämpärin alle... Sitten menin Jedin luo ja käskin "etsi, etsi" ja osoitin sormella johonkin suuntaan ja kannustin välillä "etsi, etsi"!

 

Aski löytyi joka kerta ja 3-8 etsintä reissua ennen lenkkiä saa koiran hieman ruhallisemmaksi. Otetaan kuitenkin huomioon, että koirat ovat tiestysti erilaisia, joillain toimii ja jotkut ovat täynnä virtaa aina, ilman päämäärää!

 

-Kaitsu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moro!

 

Pitkä/tehokas lenkki on hyvä apu! Tähän jos vielä lisätään koiralle aktiivista aivotoimintaa, niin väsähtää vielä paremmin. Eli vaikka jäljen hakua. Tein aikoinaan niin, että vein Jedin (dopperi) sisälle, käskin istua ja annoin haistaa avaamatonta savukeaskia. Käskin "paikka", laitoin ovan kiinni ja sitten vedin askia pitkin maata ja seiniä pihalla ja kätkin askin minne milloinkin. Syöksytorveen, ämpärin alle... Sitten menin Jedin luo ja käskin "etsi, etsi" ja osoitin sormella johonkin suuntaan ja kannustin välillä "etsi, etsi"!

 

Aski löytyi joka kerta ja 3-8 etsintä reissua ennen lenkkiä saa koiran hieman ruhallisemmaksi. Otetaan kuitenkin huomioon, että koirat ovat tiestysti erilaisia, joillain toimii ja jotkut ovat täynnä virtaa aina, ilman päämäärää!

 

-Kaitsu

 

Tuotakin leikitään lähes päivittäin. Tosin nakinpalojen kanssa. Aktiviteettia ollaan yritetty parhaamme mukaan järjestää. Ja virikkeitä, mutta eipä tunnu riittävän. Saisikohan vaikka Virosta sellaisen nätin 18 v Au Pairin pitämään koirasta huolta päivisin (ja isännästä iltaisin)... ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajatus, jota en sano ääneen!  ::) Voisi ehkä kokeilla johtoa, jossa kulkee 9v pariston lataus, siis se sama paristo, josta on kiva kokeilla kielellä, että vieläkö siellä on hönkää!

 

On sama ajatus, jota en kokeillut menestyksekkäästi kissaan, joka puri kaiutinpiuhoja poikki. Otin iltahämärässä kissan saunoessa olohuoneesta takakaiutinpiuhan pois ja muistaakseni 3V jännitteen kahdesta AAA-paristosta piuhaan. Seuraavana päivänä kotiintullessa piuhaa oli vähän pureskeltu, mutta sen jälkeen ei ole piuhat kiinnostanut.

 

Jostain kuulin, että koirat tykkäävät piuhoissa olevasta kuparista. Meillä ainankin beagle tykkäsi oikeenkin paljon parikaapelista. Aina syömisen jälkeen oli jopa kuolalammikoita lattialla. Muuten se koira ei kuolannut juuri ikinä.

 

On ne piuhat aika herkkua..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meillä eräs kissa joutui ihan eläinlääkäriin saakka. Kun tulin kotiin, kissaa ei näkynyt, mutta löysin hänet kopastaan. Koko patja oli läpimärkä kissankuolasta. Kuolaa valui ihan solkenaan suusta. Muuten vointi oli hyvä. Hermostuin hieman, ja kiikutin katin eläinlääkäriin. Kuolaaminen on kuulemma yleistä juuri sähköiskun jälkeen. Tutkiskelulla löytyikin pieni, ehkä palovammaksi sopiva punoitus kissan suusta. Kotiin mentyäni tarkastin jouluvalot, ja sieltä löytyi yksi pikkuisen pureskeltu kohta. Kissa toipui hyvin, ja sen koommin eivät sähköjohdot kiinnostaneet... ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meidän, nyt 5kk koiruus jätti johtojen ja kaluston pureskelut sikseen, kun pari kertaa kävi haukattuja kohtia sivelemässä tällä -> http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=1668

 

Aine on tosi tömäkkää.. sitä pieni tippa wc-paperiarkille ja sitten sillä käy hinkuttamassa strategiset kohteet. Riittää jo pelkkä haju tökötistä. Ei tosiaankaan tarvitse sutimassa niin, että siitä jäisi mitään jälkiä.

 

Duunikaveri onnistui kouluttamaan oman hurttansa jättämään roskiksen rauhaan myös samalla aineella. Roskikseen kananluita, joita maustettu soosilla -> kertakokemus riitti, sen jälkeen ei piski enää ikinä koskenut roskikseen.

 

Toimii myös ruuan tulistamiseen :thmbup:  On oikeasti vahvaa. Vain tippa riittää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kiitos vinkistä, Roope ! Tilaukseen meni. Kun luki noita "kommentteja" aineesta, ilon kyynel vierähti silmästäni... :D

 

EDIT// Tuolla sivuilla on k.o. tuotteen "isoveljestä" videopätkää:

Tuota täytyy saada ! :thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Putka saattaa olla hyvinkin toimiva ratkaisu tihulaiselle, toki sen kokoinen että mahtuu jaloittelemaan eikä tule liian kuumaksi. Toi meidän vanhus teki murkkuiässään vähän tuhoja, eli normaalit kengänsyönnit ja ulottuvilla olevat koriste-esineet + keittiössä oli vähän syöty leipälaatikko sisältöineen.

Ratkaisuksi toimi asustelu pikkueteisessä pois ollessamme, toki kengät pois niin ei ollut virikkeitä, mielestäni mitä vähempi tavaraa yksinolon aikana niin sen parempi. Elmerillä ei ollut päivisin kuin vesikuppi, ja joku puruluu kaverina. Pikkuhiljaa voitiin jo jättää eteisen pöydälle tavaroita.

Muistaakseni muutaman vuoden iässä sitten Elmeri sai taas kuljeskella vapaasti asunnossa, paitsi makkarissa. 

 

Nyttemmin epelit oleilevat kodinhoito-kuraeteinen-pesuhuone kolmiossa, lähinnä tuon Elmerin pikku kirittäjän (vajaa 1v) takia joka on hyvinkin touhukas kaveri. Tuolla putkassa eivät ole koskeneet pyykkeihin tms.

Edelleenkin vain vesikuppi, ja lähtiessä molemmille pikku luut.

 

Saattaa koko asunto käytettävissä ollessa piskiläinen stressautua yksinään ja rupeaa tihuloimaan rauhoittuakseen, pieni tila ilman sen kummempia houkuttimia tehonnee useimpaan yksilöön kun nukkuvat tylsyyden yli.

Toki niitä termiittejä on jotka eivät tokene oikein millään.

 

Meillä menossa "hiippailun" lopettaminen, tuo nulikka kun tuppaa livistämään tontilta pois jos sille päälle sattuu. Metsässä kun asutaan niin muuten ei olisi niin väliä jos ja kun käy metässä nuuskimassa, mutta naapurin hevostila saattaa olla vaaranpaikka jos jää jalkoihin. Siellä kun niitä koiran mielestä aivan vastustamattomia munkkeja suorastaan läjäpäin.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainoa vaihtoehto Artun tapaukseen on: Hommaa sille toinen koira kaveriksi ;D

Loppuu johtojen syönti ja oma pashakaan ei enää maistu.  Tai sitten pahimmassa tapauksessa saat niistä tuplasti piuhan pureskelijoita...

 

Mullakin täällä kolme pystykorvaa pyörii nurkissa, mutta kummasti tihutyöt on vältetty.

Ainoa pahe nuorimmaisella (1-v) on kukkien syönti ja puutarhanhoito ;)  Muuten kyllä vanhemmat koirat opettivat nuorelle pojalle, mitä saa tehdä ja mitä ei.

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi,

 

Muistat varmaan että edellisellä koirallani oli jäänyt levy päälle. Sitä edellinen oli taas armoton purkukone. Ei kelvannut yksin ollessa kengät, lelut, ruokapulmat, videot tai radion asiaohjelmat. Myös tämä nykyinen, 1v.8kk, on kiinostunut elementtirakennetekniikasta ja sen heikkouksista, onneksi nyt alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan. Kumpaankaan ei ole tehonneet pippurit eikä mitkään kaupalliset tuotteet. Paskaa en ole kokeillut, pyörivät siinä muutenkin tarvittaessa. Liikuntaa! Joo mitä pitempään juoksin aamulla, sitä voimakkaammaksi koira tuli. Olihan siitä se etu kuitenkin, että myös kusettajan arki alkoi sujua päivä päivältä paremmin.

 

Fainal soluusson tapahtui kuitenkin hieman sattumalta, ja koiran totaalisesti yllättäen. Olin jäänyt eräänä arkiaamuna koomaisena makaamaan sohvan nurkkaan. Dogi unohti läsnäoloni, eli sain sen kiinni itseteossa. Yksi hetikuritus riitti muuttamaan tämän termiitin hemmetin hyvin käyttäytyväksi kotikoiraksi. Ikää tälle puskutraktorille oli tuolloin kertynyt jotain 8-9 kk.

 

Ehdotan videovalvontaan perustuvaa kyttäystekniikkaa.

 

T:topi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vai pitäisiköhän tätä kysyä tuolta "Bon Appetit" -ketjussa ? ;D

 

Liekkö kukaan forumilaisista kiinassa riittävän kauan majaillut, että olisi vielä koirareseptit hallussa? Vaikka yleensä täältä kyllä on saanut vastauksen melkein mihin vaan ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oletko  Arttu kokeillut kuonokoppaa päässä, sellainen malli mikä ei estä juomista.

 

En, enkä ihan heti siihen lähdekään. Katsotaan siinä vaiheessa, kun rukkastehtaan ovi alkaa häämöttämään.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Liekkö kukaan forumilaisista kiinassa riittävän kauan majaillut, että olisi vielä koirareseptit hallussa? Vaikka yleensä täältä kyllä on saanut vastauksen melkein mihin vaan ;D

 

Hitsi just koirareseptit jäi matkasta poies muuttaessa.....  ;D

 

Enkä kyllä muista ainakaan tietoisesti syöneeni ja tuskin sitä asiasta ymmärtämättömälle Lao Wai:lle olis tarjottukaan. Kallistakin vielä.

Vuodenaika toki olisi sovelias sillä kuten kaikki Kiinassa tietää niin koiranlihaa syömällä pysyy talvella lämpimänä  ::)

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meidän, nyt 5kk koiruus jätti johtojen ja kaluston pureskelut sikseen, kun pari kertaa kävi haukattuja kohtia sivelemässä tällä -> http://www.pulju.net/shop/product_details.php?p=1668

 

Aine on tosi tömäkkää.. sitä pieni tippa wc-paperiarkille ja sitten sillä käy hinkuttamassa strategiset kohteet. Riittää jo pelkkä haju tökötistä. Ei tosiaankaan tarvitse sutimassa niin, että siitä jäisi mitään jälkiä.

 

Duunikaveri onnistui kouluttamaan oman hurttansa jättämään roskiksen rauhaan myös samalla aineella. Roskikseen kananluita, joita maustettu soosilla -> kertakokemus riitti, sen jälkeen ei piski enää ikinä koskenut roskikseen.

 

Toimii myös ruuan tulistamiseen :thmbup:  On oikeasti vahvaa. Vain tippa riittää.

 

Hmm... Sähkö ei siis tarvita!  :thmbup:

 

-Kaitsu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve taas!

 

Tuli vielä mieleen toinen täällä käsitelty asia! Robotti-imuri! Jos "Neiti PP" jahtaisi sitä, johtojen kaluamisen sijaan!?  :laugh:

 

Onhan sitten vielä sellainen mahdollisuus olemassa, että hankit robotti-rata-kumijäniksen juoksemaan rataa pitkin... Toimii ainakin Saluki rodulla, jos nyt osasin kirjoittaa rodun oikein. Sitä kun "NPP" jahtaa 8 tuntia, kun olete töissä, niin luulisi, että ettei jaksa enäää johtoja narskutella!  ;D

 

Toivottavasti tuosta mauste-hässäkästä on ratkaisuksi!  :thmbup:

 

- Kaitsu

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Eipä tuolla minunkaan vaimokkeella oikein ollut muita lääkkeitä kuin täällä jo ehdotetut. Kaupallisten karkoitteiden lisäksi voi kokeilla esim. Tabascoa. Lisäksi hän ehdotti niitä täällä jo mainittujakin  aivojumppajutskia, kuulemma esim. 10-15 minuutin jäljestys- tottelevaisuus- yms. koulutus saattaa väsyttää koiraa enemmän kuin tunnin lenkki. Väsymys on silloin enemmän henkisellä kuin fyysisellä puolella, mutta sekin voi tehota.

 

Sähkö ei toiminut meidän norjalaiseen metsäpiruun (kissa siis), läppärin muuntaja antaa 18 V ja ihan sopivasti ampeerejakin. Oli kissa taatusti saanut tällin kun sen poikki puri, mutta kaverihan ei siitä lannistunut vaan puri sen uudestaan poikki sen jälkeen kun olin korjannut piuhan.

 

Tuo kyseinen kaveri oli aivan hirviö pentuna, mutta nyt kun se on vähän yli 2-vuotias niin piuhat ja muutkin alkavat vähitellen jäädä rauhaan. Noin 5 kännykän latauspiuhaa ja yhdet MP3-soittimen kuulokkeet+olohuoneen verhot siihen meni. Katti mm. kärpäsiä jahdatessaan kiipesi verhoja pitki katonrajaan, roikkui niissä ja hyppi verhosta toiseen kuin Tarzan konsanaan. On kuulemma Norjalainen metsäkissa kaikkein villein kissarotu ja sen voin kyllä vahvistaa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähänpäs täytyykin laittaa jatkoksi tämä kuvalinkki...

 

Vaan oletkos Arttu kokeillut D.A.P.pia? Saattaisi ehkä auttaa eikä ole törkyhintainen vaikka ei toimisikaan kovin tehokkaasti. Kaikki keinot kannattaa kuitenkin kokeilla ennen rukkastehtaalle lähettämistä ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Huh huh! :o Suosikkini oli tuo auki revitty seinä..

 

Lisään vielä, että mm. noista syistä myös seuraava koiramme on uros.

 

Itselläni narttukoira, eikä mitään kuvasarjassa olevia kiiman oireita ole koskaan ollut. Tuo kyllä näyttäisi pahemman puoleiselta eroahdistukselta enemmän. Pentuna teki tosin tuhoja, mutta kun laittoi tavarat sen ulottumattomiin, niin eipä enää muuta kuin omilla leluillaan leikki. Joka aamu tehtiin kunnon lenkki pentuvaiheessa ja joitain aktivointiharjoituksia päälle. Se vaan on niin että jos koiran ottaa, niin ei pahemmin voi ajatella että ei ehdi aamulla pitkää lenkkiä tekemään. Aika yksinkertaista, herää sen verran ajoissa että ehtii.

Sähköjohtoja oli syönyt joitain kertoja, mutta ilmeisesti oli saanut sähköiskun ja se huvi loppui siihen.

Yksi vaihtoehto noihin sähköjohtojen puremiseen on se että laittaa johdot jonkun listan alle piiloon. Vaikka L-listaa naputtaa jalkalistaa vasten ja sen alle johdot.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään