Tomi Rissanen

Spottausmatka Düsseldorfiin 15.11.-16.11.2008 (n. 50 kuvaa)

14 viestiä aiheessa

Vaihteeksi matka vei taas Düsseldorfiin. Menomatka oli lauantaiaamuna Air Berlinin aamuvuorolla joka lähti puoli seitsemältä. Paluu lähti kotiin päin seuraavana iltana kahdeksan aikoihin ja samalla yhtiöllä.

 

1. Tässä heijastuksineen kaikkineen kyytimme. Air Berlin A319 D-ABGL. Samainen koneyksilö toi meidät myös takaisin.

_small.jpg

 

2. Pakollinen omakuva, mukana myös Mr. Virkkula.

_small.jpg

 

3. Ja toinen pakollinen otos on tietenkin siipikuva. Tässä tullaan jo alaspäin matkalentokorkeudelta.

_small.jpg

 

Sitten itse asiaan. Paikan päällä ei aurinko valitettavasti juuri näyttäytynyt, eikä liian lämminkään ollut. Satoikin vällillä kevyesti.

4. Sky Airlines B737-400 TC-SKB nousee kiitotieltä 23L.

_small.jpg

 

5. Deltan B767-300 N174DZ rullailee lähtöpaikalle päin, kun Aer Lingusin A320-200 EI-DER jarruttelee taustalla. Tuo samainen Deltan yksilö kävi myös seuraavana päivänä.

_small.jpg

 

Dysselissä on myös jonkin verran tuota bisnesjettiliikennettä. Kun liikennesuunta on kiitoteille 23L&R, käytännössä kaikki bisnesjetit ovat kuvattavissa terminaalin terassilta.

6. Bombardier Global Express PR-VDR rullailemassa poislähtö mielessään. Lufthansan A320-200 D-AIQR odottelee taustalla.

_small.jpg

 

7. Pegasus Airlines B737-800 TC-AAI

_small.jpg

 

8. Tunisairin B737-600 TS-IOR ja pari tipua.

_small.jpg

 

9. Marsalkka joutuu ajamaan työkseen Porsche Caymanilla. Kelpais varmaan mullekin  ;D.

_small.jpg

 

10. Nouvelair A321-200 TS-IQA

_small.jpg

 

11. Omistajaksi tälle koneelle on ainakin A.netissä merkitty Triple Alpha. Cessna 510 Citation Mustang D-IEGO.

_small.jpg

 

12. Tämä kaveri ei valitettavasti osannut lentää ja oli muutenkin aika resuisen oloinen. Oli kuitenkin aika seurallinen ja utelias tyyppi, pyöri aika pelottomasti jaloissa ja tuli kerran viereen kaiteelle istumaan  :laugh:.

_small.jpg

 

13. Macedonian Airlines B737-500 Z3-AAH ja taustalla marsalkan noudettavana Turkish Airlines B737-800 TC-JHC.

_small.jpg

 

Sitten muutama paikalliseen peruskauraan luettava laajarunko.

14. LTU:n uusissa väreissä A330-200 D-ALPL

_small.jpg

 

15. Air Berlinin samanmoinen A330-200 D-ALPJ

_small.jpg

 

16. Lufthansan A340-300 D-AIFF nousussa.

_small.jpg

 

17. Olympicin B737-400 SX-BKN odottelee rullauslupaa, kun taustalla Afriqiyahin A319 5A-ONC rullailee porteille päin.

_small.jpg

 

18. Bill Clinton on kotimatkalle lähdössä tällä Global Expressillä N18TM.

_small.jpg

 

19. Mahan Air kävi tällä samaisella yksilöllä kumpaisenakin päivänä, A310-300 EP-MHO.

_small.jpg

 

20. JetAlliance Cessna 750 Citation X OE-HAL

_small.jpg

 

21. Kaikki marsalkat eivät ole yhtä onnekkaita autoarvonnassa kuin tuo aiemmin mainittu kollegansa.

_small.jpg

 

22. Etualalla Air Berlinin uusi Bombardier Dash 8-400 D-ABQA ja taustalla KLM CityHopperin Fokker70 PH-WXA.

_small.jpg

 

23. Laitetaan nyt toinenkin tuollainen Dash. Flybe G-ECOD.

_small.jpg

 

24. Germania B737-700 D-AGEQ

_small.jpg

 

25. S7 Siberia Airlines A320-200 VP-BCP

_small.jpg

 

26. Egypt Airin A321-200 SU-GBT on maalattu yhtiön uusiin väreihin.

_small.jpg

 

27. Edesmennyt LTE International Airways toimitti pari konetta tänne. Tässä ensimmäinen A320-200 EC-JRX.

_small.jpg

 

28. Germania Fokker100 D-AGPL ja taustalla Lufthansa B737-500 D-ABIX.

_small.jpg

 

29. JAT Airways B737-300 YU-ANI

_small.jpg

 

30. Alitalia Express E170 EI-DFG

_small.jpg

 

31. Tässä se toinen LTE:n koneista. VW Tiguanin logoilla varustettu A320-200 EC-JIB ja kauhea kohina, mutta yrittäkää nähdä konekin sieltä seasta  ;).

_small.jpg

 

32. Sitten kuvia sunnuntailta. LTU:n vanhoissa väreissä oleva A330-200 D-ALPE jarruttelee.

_small.jpg

 

33. British Airways B767-300 G-BZHA

_small.jpg

 

34. Iberia A319 EC-KOY

_small.jpg

 

35. Hamburg International B737-300 D-AHIG

_small.jpg

 

36. Paikallista kapearunkoisten peruskauraa. Air Berlin A320-200 D-ABDH & Lufthansa A319 D-AILD

_small.jpg

 

37. Emirates A330-200 A6-EAJ

_small.jpg

 

38. Pilatus PC-12 HB-FOY, jonka kyljessä lukee "Flying Ulla".

_small.jpg

 

39. Blue Wings A320-200 D-ANNJ

_small.jpg

 

40. Royal Air Maroc B737-500 CN-RNV

_small.jpg

 

41. Pegasus Airlinesin Beko-logojetti B737-400 TC-APD

_small.jpg

 

42. Edellisen Dysselin matkan kuvasarjassa oli mukana Yhdysvaltojen lippua heiluttava ryhmä. Tällä kertaa paikalliset ovat tervehtimässä matkustavia tuttaviaan.

_small.jpg

 

43. Air France A321-200 F-GTAT

_small.jpg

 

44. KD Avia B737-300 VP-BJY

_small.jpg

 

45. Aegean Airlinesin A-320-200 SX-DVL on lähdössä.

_small.jpg

 

46. Tuonne olisi tarkoitus mennä kesäkuussa, mutta ei jaksaisi odottaa.

_small.jpg

 

47. Swissin A319 HB-IPT nousussa.

_small.jpg

 

48. Hieno EMB135 Legacy 9K-PAA.

_small.jpg

 

49. Tässä vielä vanhoissa väreissä oleva LTU:n A320-200 D-ALTE.

_small.jpg

 

50. Condor B757-300 D-ABOH jarruttelee.

_small.jpg

 

51. Tähän on hyvä lopettaa.

_small.jpg

 

Toivon, että kuvat miellyttivät. Ole ystävällinen ja anna reilusti palautetta, oli se hyvää tai huonoa, se lämmittää kuvaajan mieltä.

 

tomppa

 

EDIT: Loput kuvat lisätty

EDIT2: Kuvien numerointi lisätty

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoja kuvia!  Mitäs reittejä tuo Air Berlinin a-330 lentelee, meinaan lentääkö kyseinen pulju myös piiiitkiä reittejä?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kummeli, työsuhdeautojen arvonta: http://www.youtube.com/watch?v=UESvjUNOvqo

;D

Jep, tuo tuli välittömästi mieleen, kun näin kentällä nuo. Aina ei vaan voi voittaa.

 

Ompas jännittäviä urleja kuvilla.

Jep, olenkin joskus miettynyt huomaatko tuon joskus  ;).

 

On hienoja kuvia  paljon maksoi lennot?

Kiitos, en muista tarkkaan, mutta n. 120e on varmaan aika liki.

 

Hienoja kuvia!  Mitäs reittejä tuo Air Berlinin a-330 lentelee, meinaan lentääkö kyseinen pulju myös piiiitkiä reittejä?

Kiitos. Muistelisin, että ainakin osa suuntautuu tuonne jenkkilään, mutta tarkempia kohteita en muista.

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eipä tuohon ole paljoa lisättävää, oli mukava reissu vaikka arskaa ei pahemmin näkynyt.

 

LH heavyt lensi mm. Miamiin, Newarkiin sekä Chicagoon

 

TC-SUZ

[ attachment removed / expired ]

 

A6-EAJ

[ attachment removed / expired ]

 

TS-IOG

[ attachment removed / expired ]

 

D-AIFF mitasi "hieman" rataa  :o

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

;D Yllättävän kirkassilmäisinä pojat reissussa...

 

Näköjään reissu kannatti! Hyviä!

 

Egyptairin uuret värit, me likey!!

Kiitos. Jees, eihän me nyt tohon aikaan hei vielä. Kello tais olla jo 11 kun ensimmäinen aukes  ;D.

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep, olenkin joskus miettynyt huomaatko tuon joskus  ;).

En tuota oo huomannu mutta erään skodalla ajavan ultimatevw:n foorumeilla kirjoittelevan "odon" juttuja oon saanu selitellä toisaalla...  ::)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoja kuvia! Kiitos hyvästä kuvakertomuksesta.  :thmbup:

 

Hyvästä setistä nousevat erityisesti esille siipikuva, New Tiguan ja viimeinen. Niissä kaikissa on tunnelma kohdallaan!  :thmbup:

 

Rakentavaa kritiikkiä: Laita seuraavalla kerralla kuvanumerot, niin on helpompi kommentoida.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En tuota oo huomannu mutta erään skodalla ajavan ultimatevw:n foorumeilla kirjoittelevan "odon" juttuja oon saanu selitellä toisaalla...  ::)

Heh, joo. Kerran linkitin sinun ottamiin autokuviin tänne tuolta UVW:n puolelta ja vielä erikseen mainitsin, että en ole kuvien ottaja vaikka toisen lempinimi ja toisen nimimerkki kohtaavatkin. Tämähän on täydellisen OT-juttua, joten pahoitteluni siitä muille. Jos tuo odon käyttö ei muuten selvinnyt, niin olen niinkin mielikuvitukseton ihminen, että käytän koiramme nimeä  ;D.

 

Rakentavaa kritiikkiä: Laita seuraavalla kerralla kuvanumerot, niin on helpompi kommentoida.

Kiitos kehuista ja rakentavasta kritiikistä. Itse asiassa eilen vielä mietin, kun kävin noita kuvia läpi, että täytyy laittaa numerot kuviin. Tämä miete tuli juurikin sinun erinomaisesta St. Maarten kuvasarjasta.

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoja kuvia!  Mitäs reittejä tuo Air Berlinin a-330 lentelee, meinaan lentääkö kyseinen pulju myös piiiitkiä reittejä?

 

Taitaa olla myös Thaimaa kohteena USAn/Karibian lisäksi

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sunnuntailta 16.11. Atlas Airin Emirates Cargon väreissä operoima Boeing 747-47UF N415MC rullaamassa laskun jälkeen.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla