Joonas Kapanen

Kerro unesi.

76 viestiä aiheessa

Yön tai ehkäpä jo aamun lentouni: Olen naapurissa ja menen pihalle. Kuulen lentokoneen äänen, vähän erilaisempi mäntämoottorikoneen ääni. Kohta näen aika matalalla ison koneen tulevan lähes kohti. Katson että sehän muistuttaa DC-3:sta. Mitä sillä on alapuolella, peeveli, sillä on kellukkeet ja tuo väritys, sehän on ihan KLM:n värikaaviossa ja on DC-3. Harmittelen ettei ole kameraa, millä sitä kuvata ja kohta se menee matalalla oleviin pilviin. Pian olen kotona, saan kameran käsiini ja eikö se kone taas näy kaukana Oripään suunnalla. Pistän jo kameraa kuntoon, en meinaa löytää edes virtanappia siitä. Lopulta saan virran päälle, tietysti akku huutaa hoosiannaa. Kone tulee lähemmäs, ajattelen jos edes yhden kuvan saisi sillä akulla otettua. Jossain parin km päässä se kone kääntyy selkäsyöksyyn ja luulen että nyt se menee maahan. Jotenkin se kuitenkin saa yhtäkkiä oikaistua lähes paikallaan pyörähtäen alakauttavedolla aivan puiden latvojen tasalla. En saanut yhtään kuvaa. Menen sisälle ja ajattelen äkkiä vähän edes ladata akkua, latausjohto tippuu lattialle ja en näe sitä. Kaivelen ja nostelen mattojen reunoja, jokin avain löytyy ja toisen maton alta tulee esiin kolikkoja varmaan pari kourallista, mutta johtoa ei löydy. END.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään