Siivilipalvelus ja pyrkiminen lentäjäksi

[Boris Grahn 0]

Mennäänpä vielä ilmasta hieman pintaa syvemmälle - kirjaimellisesti.

 

Britannian laivastolla ei ole valtavaa määrää ydinsukellusveneitä ja US Navyllä taas paljon enemmän. Suklareissa jenkkikipparilla ja brittikipparilla on yksi hyvin selkeä ero. Se amerikkalainen on alkujaan tyypillisesti valittu hyvistä atomi-insinööreistä ja se britti taas suodatettu parhaimman johtaja-aineksen parhaimmistosta. Brittien finaaleista karsiutuneetkin otetaan "kiljuen" johtajiksi laivaston muihin yksiköihin - miksiköhän?

 

Ahtaassa suklarissa varmasti syntyy myös sosiaalista kanssakäymistä - pakostikin, mutta kyllä se "veri punnitaan" tosi paikassa ja toisin.

[Jukka Siirilä 80]

Otetaan vain vertailun vuoksi pari malliesimerkkiä.

 

Tyyppi A

Päätös --> toteutus

 

Tyyppi B

Sosiaalista vuorovaikutusta --> ajastaan ehkä päätöskin --> mahdollisesti sosiaalisen vuorovaikutuksen lomassa jonkin verran toteutustakin

 

Minusta näyttäisi siltä, että maailmassa tuotanto on siirtymässä tyypin B maista tyypin A maihin, mahdollisesti siksi, että ne näyttäisivät toimivan tehokkaammin.

 

Jos viittaat siihen että tuotanto siirtyy esim kiinaan niin siinä se sosiaalinen vuorovaikutus vasta joutuukin koetukselle. Kun kukaan siellä ei pysty tekemään päätöksiä. Kaikki pitää kertoa ihan pilkulleen että kuinka tehdään ja mitä tehdään ja jos on näin niin sitten pitää tehdä näin... jne... Tuotantoa sinne olen ollut siirtämässä ja se jos mikä on sosiaalista vuorovaikutusta.

 

 

Mikä ihmeen kirosana sosiaalinen vuorovaikutus sinulle on? Noi esimerkit ovat jos eivät ihan säälittäviä niin vähintään naurettavia.

- "Johtaako" joku ilmailualaa ja jos, niin tapahtuuko se sosiaalisena vuorovaikutuksena vai määräyksiä antamalla?

 

Miten nämä määräykset syntyvät? Yksin ilmailukammiossa vai sosiaalisena vuorovaikutuksena neuvottelemalla, keskustelemalla ja suunnittelemalla? Tekeekö ne yksi ihminen vai ryhmä jonka jäseneten välillä on sosiaalista vuorovaikutusta?

 

 

- Onnettomuustutkimuksia ilmeisesti aina johtaa joku, mutta onko tarkoitus sosiaalinen vuorovaikutus, vai syiden etsintä ja parannusehdotusten laatiminen.

 

En kyllä keksi mistä tämänkin repäisit. Jos yritysjohtaja johtaa yritystään ja puhuu alaisilleen kyseessä on sosiaalinen vuorovaikutus vaikka yrityksen tarkoitus ei olekaan sosiaalinen vuorovaikutus vaan voiton tuottaminen. Miten onnettomuustutkinta ja syiden etsiminen estää sosiaalisen vuorovaikutusen? Eikö sinusta ole tärkeää että tutkimusryhmän jäsenet keskustelevat keskenään? (sosiaalinen vuorovaikutus) Eikö sinustakin ole tärkeää että onnettomuustutkintaa johtava henkilö puhuu alaisilleen (sosiaalinen vuorovaikutus) eikä vain sanoa että nyt tutkitte tuota juttua?

 

- Miksi matkustajakoneet pyrkivät lentämään tiettyä reittiä ja tietyllä korkeudella, eivätkä sosiaalisen vuorovaikutuksen jälkeen matkustajien ja miehistön konsensuksella päätä, minne mennään, mitä kautta ja kuinka korkealla?

 

Se, että lennonjohtaja kertoo reitin (tai joku muu taho) koneen kapteenille on taas sitä sosiaalista vuorovaikutusta. Se ei tarkoita että pitäisi joka asia konsensuksella päättää vaan sitä että kapteeni osaa puhua alaisilleen fiksusti. Osaa ottaa huomioon erilaiset näkökannat ja tehdä sen perusteella päätökset.

 

- Miksi vaikkapa Saab tai Volvo ovat lievästi sanottuna lirissä, vaikka niissä on epäilemättä harrastettu paljon sosiaalista vuorovaikutusta?

 

Epäilemättä syy on jossain muualla kuin vuorovaikutuksessa.

[Pietu Pohjalainen 0]

Muutama kysymys, joihin en välttämättä edes tiedä vastauksia:

- "Johtaako" joku ilmailualaa ja jos, niin tapahtuuko se sosiaalisena vuorovaikutuksena vai määräyksiä antamalla?

[..]

- Miksi matkustajakoneet pyrkivät lentämään tiettyä reittiä ja tietyllä korkeudella, eivätkä sosiaalisen vuorovaikutuksen jälkeen matkustajien ja miehistön konsensuksella päätä, minne mennään, mitä kautta ja kuinka korkealla?

 

Matkustajakoneethan lentävät juuri sinne minne johtaja sanoo.. nimittäin lennonjohtaja.

[Guest petikko]

Tämäkin keskustelu on oivalla tavalla osoittanut että armeijan koulutusjärjestelmä tuottaa haluttuja tuloksia.

[Jukka Ruoti 1]

Hyvä ja vilkas keskustelu, joka on herättänyt monia mielipiteitä. En malta olla kommentoimatta muutamia asioita.

 

Jannelle: en ole huomannut että kukaan olisi enään ollut vaatimassa "hyvinsuoritettua varusmiespalvelusta" pääsykriteerinä mihinkään yhtiöön. Kysymys on ollut lähinnä siitä antaako varusmiespalvelus, siviilipalveluksen asemasta, lisäarvoa lentäjän työhakemukseen. Mielestäni  se antaa sitä, ei ainoastaan sen takia mitä AUK:ssa tai RUK:ssa on opittu (niinkuin kaikkialla, fiksut oppivat enemmän, toiset vähemmän), vaan myös sen takia että joku toinenkin on aikoinaan havainnut miehessä olevan luontaisia johtajan lahjoja.

 

Kaima Siirilälle: On aika sääli jos päälimmäisenä muistissa omasta varusmiesajasta on "rämpiminen väsyneenä suolla, pitääkseen porukkaa kasassa", mutta joka asiaan (myös lentäjäntyöhön) liittyy joskus myös epämiellyttäviä asioita. On mielestäni aika hyvä juttu jos kaveri pystyy osoittamaan jo työhönhakuvaiheessa että hänellä on selkärankaa ottaa vastaan myös asioita jotka eivät niin hirveästi huvittaisi, mutta jotka ovat pakko tehdä.

 

Ihan samalla tavalla kuin on "ammatinvalintakysymys" se miten jokainen oman työnsä kokee, myös palveluspaikalla on merkitystä varusmiespalveluksen mielekkyyden kannalta. Ainakin itselläni oli onni saada koulutusta tekniseltä erikoisalalta, joka kovasta kurista huolimatta oli myös mielenkiintoinen ja tarjosi mahdollisuuden oppia jotain uutta.

 

Vielä lopuksi: Miksi lentokoneen ohjaamossa on yhä ihmisiä vaikka tietokoneet osaavat lentää konetta tarkemmin kuin yksikään pilotti? Mielestäni siihen on suurelta osalta syynä se että ihmistä tarvitaan silloin kun jotakin odottamatonta tapahtuu, sellaista mitä tietokonetta ei ole voitu ohjelmoida käsittelemään. Tällaiset tilanteet vaativat hyvien lentäjäntaitojen lisäksi nopeaa reagointia, päätöksetekokykyä ja johtajuutta. Armeijasta saaduilla opeilla on näissä tilanteissa kiistatonta hyötyä, mutta välttämättömiä ne eivät ole.

 

On myös muistettava että armeijan johtamisopit eivät ole tuulesta temmattuja, vaan ne ovat muodostuneet tuhansien vuosien kiperistä paikoista selviytymisen kautta, jossa panoksena on myös ollut oma ja muiden henki. Silloin kun muutama hanhi menee moottoreista läpi, niin tilanne vaatii edellämainittua reagointia, päätöksentekokykyä ja johtajuutta. Aika ei riitä kollektiivipäätöksiin, eikä johtoryhmän kokouksiin jossa lopputulos päätetään äänestämällä. Myöskään sihteerille ei voi soittaa ja sanoa että "en juuri nyt ole paikalla"...

 

Se siitä...

 

Jukka

 

 

[Jukka Ruoti 1]

miehillä, joilla on Suomen kansalaisuus, asevelvollisuuslain edellyttämä palvelus suoritettuna ennen koulutuksen alkua

 

Olen aina ymmärtänyt asian niin että tuo mainitsemasi "asevelvollisuuslain edellyttämä palvelus" sisältää myös siviilipalveluksen ja asettoman palveluksen? Joku lakitermejä paremmin tunteva korjannee jos olen väärässä?

Wikipediasta poimittua: Asevelvollisuuden voi suorittaa varusmiespalveluksena tai siviilipalveluksena.

 

 

edit: asevelvollisuuslain tulkinta.

[Jukka Siirilä 80]

Kaima Siirilälle: On aika sääli jos päälimmäisenä muistissa omasta varusmiesajasta on "rämpiminen väsyneenä suolla, pitääkseen porukkaa kasassa", mutta joka asiaan (myös lentäjäntyöhön) liittyy joskus myös epämiellyttäviä asioita. On mielestäni aika hyvä juttu jos kaveri pystyy osoittamaan jo työhönhakuvaiheessa että hänellä on selkärankaa ottaa vastaan myös asioita jotka eivät niin hirveästi huvittaisi, mutta jotka ovat pakko tehdä.

 

Onneksi on jäänyt päällimmäiseksi jotain muutakin. En toki kiistä että armeijan käymisestä olisi hyötyä lentäjäntyössä niinkuin kaikessa muussakin. Ehkäpä AUK:uun tai RUK:uun valikoituu luontaisesti fiksumpia tyyppejä kuin muualle. Osa tietysti huonompia.

 

On myös muistettava että armeijan johtamisopit eivät ole tuulesta temmattuja, vaan ne ovat muodostuneet tuhansien vuosien kiperistä paikoista selviytymisen kautta, jossa panoksena on myös ollut oma ja muiden henki. Silloin kun muutama hanhi menee moottoreista läpi, niin tilanne vaatii edellämainittua reagointia, päätöksentekokykyä ja johtajuutta. Aika ei riitä kollektiivipäätöksiin, eikä johtoryhmän kokouksiin jossa lopputulos päätetään äänestämällä. Myöskään sihteerille ei voi soittaa ja sanoa että "en juuri nyt ole paikalla"...

 

Eivät varmasti olekaan tuulesta temmattuja. Olisi vain kohtuullista että niitä myös käytäisiin läpi siellä. Minulla ei ole kokemusta kuin AUK:sta, mutta se johtajakoulutus oli vähintäänkin naurettavaa. Juuri minkäänlaisia valmiuksia ei annettu ennen ensimmäistä johtamistehtävää. Johtamisesta puhuttiin oppitunneilla alle 10 tuntia ja sekin oli suurta ylistystä siitä kuinka armeijassa on joku "syvä johtaminen" se päivän juttu. Kukaan ei tosin vaivautunut selittämään mitä tämä "syvä johtaminen" oikein on.

 

Käytännössä kuitenkin noita hanhia menee niin harvoin moottoreista läpi (Pelikaaneja taitaa mennä useammin), että kyllä merkitystä on huomattavasti myös muilla johtamistaidoilla.

[Boris Grahn 0]

Kapteeni panosti sosiaaliseen vuorovaikutussuhteeseen Allahin kanssa ==> Kymmenen vuoden linnatuomio.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200903259296362_ul.shtml

 

Rooman valtakuntakin kasvoi ja kukoisti aikansa. Sitten ruvettiin urakalla sosiaaliseen vuorovaikutukseen sykähdyttävissä syömingeissä, julmetuissa juomingeissa ja oivallisissa orgioissa. Monilla oli epäilemättä hauskaa.

 

Tuli kuitenkin vähän suoraviivaisempaa väkeä, joka keskittyi olennaiseen ja niin se Rooma sitten mureni - kuten oli tarkoituskin.

[Jussi Aaltonen 0]

Johtamisesta puhuttiin oppitunneilla alle 10 tuntia ja sekin oli suurta ylistystä siitä kuinka armeijassa on joku "syvä johtaminen" se päivän juttu. Kukaan ei tosin vaivautunut selittämään mitä tämä "syvä johtaminen" oikein on.

 

Muistinvaraisesti suunnilleen suoraan oppimateriaaleista:

 

Syväjohtaminen sisältää johtajan valmiuden johtaa alaisiaan, itse johtamiskäyttäytymisen ja käytöksen aikaansaaman vaikutuksen. Syväjohtamiseen kuuluvan johtamiskäyttäytymisen kulmakivet on:

 

- Luottamuksen rakentaminen

- Inspiroiva motivointi

- Älyllinen stimulointi

- Ihmisen yksilöllinen kohtaaminen

 

Tavoite on saada nämä neljä johtamisominaisuutta tasapainoon. Syväjohtaja pyrkii koko ajan kehittämään itseään johtajana.

 

Se kuinka hyvin asia on AUK/RUK:ssa käsitelty riippunee siitä koska on kurssit suorittanut. Syväjohtaminen on otettu käyttöön PV:ssä 90-luvun lopussa ja en usko että se on AUK/RUK:iin ehtinyt aivan parissa vuodessa.

 

Omasta kokemuksesta väitän että syväjohtaminen on toimivin johtamisen metodiikka ja suurin osa vakavasti otettavista siviilipuolen kouluttajistakin kouluttaa nimenomaan sitä (ja myös PV tarjoaa/on joskus tarjonnut koulutusta aiheesta siviileillekin).

 

Johtamista kouluttavia "konsulentteja" on toki moneen junaan ja yleisellä tasolla parhaiten tunnetaan mediassa usein esillä olevat helppoheikit... jokainen voi itse keskenään miettiä kumpi kannattaa ottaa vakavasti: Jonkin kouluttamattoman paskanjauhannan ammattilaisen löpinät vai teoria, jolla on tieteellinen pohja ja joka on syntynyt alan tunnustetussa oppi- ja tutkimuslaitoksessa sellaisten ihmisten toimesta, joilla on sekä teoreettiset valmiudet että käytännön kokemus. Kysymys  kilpistyy siis samaan asiaan mihin se konsulttien kohdalla aina kilpistyy: "Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?"

[Jukka Siirilä 80]

- Luottamuksen rakentaminen

- Inspiroiva motivointi

- Älyllinen stimulointi

- Ihmisen yksilöllinen kohtaaminen

 

Nämä ovat hyvinkin samaa juttua kuin mitä tuossa aikaisemmin "siviilitermeillä" puhuin. Eli se sosiaalinen kanssakäyminen. Boris voi ihan itsekseen jatkaa kettuilujaan. Jos ei ole sanottavaa asiasta niin yleensä tavataan olla hiljaa ettei varmisteta muille keskustelijoille asian oikeaa tilaa.

 

Ei ole kulmakivinä sitä mitä pidettiin "suurimpana" saavutuksena sotilasjohtamiskoulutksessa eli päätöksentekokyky, paineensieto ja käskeminen. Kyllä tuohon kuuluu juuri se "johtoryhmä" ja muut asiat mitä tuolla jo ehdittiin kettuilemaan.

[Kate Alhola 0]

En lähde tässä laajasti tutkimaan terminologiaa ja/tai semantiikkaa, vaikka sekä aikaa että halua olisikin.

 

Otetaan vain vertailun vuoksi pari malliesimerkkiä.

 

Tyyppi A

Päätös --> toteutus

 

Tyyppi B

Sosiaalista vuorovaikutusta --> ajastaan ehkä päätöskin --> mahdollisesti sosiaalisen vuorovaikutuksen lomassa jonkin verran toteutustakin

 

Minusta näyttäisi siltä, että maailmassa tuotanto on siirtymässä tyypin B maista tyypin A maihin, mahdollisesti siksi, että ne näyttäisivät toimivan tehokkaammin.

 

Ennenkaikkea tuotanto sensijaan hallinto, tuotekehitys ja markkinointi pysyvät edelleen tukevasti B-tyypin maissa .

 

Kannattaa muistaa että sosiaalinen vuorovaikutus ei ole suinkaan jahkaamista ja tehotonta hidastelua

vaan ennenkaikea tehokasta toimintaa jossa kaikki ovat motivoituneita ja uskovat yhteiseen tavoitteeseen.

 

Mallissa A johtajan ei taritse enempää motivoida tai perustella päätöksiään.

Lupputulos on että alaiset ovat tekevinään työtä koska ajattelevat että "ei tästä

paskasta mitään tule, olleen nyt tekevinään jotain että saadaan liksaa".

 

B-malliin taas liittyy voimakkaasti tiimityönkäsite jossa kaikki tiimin jäsenet yhdessä

luottavat tehtyihin päätöksiin ja ovat ja toteuttavat ne motivoituneena.

 

Sen mitä olen armeijajuttuja kuullut niin kyllä se kuulemma on ennenkaikkea

että porukka tekee kaike lintsatakseen motivaation puuttuessa.

 

Reallisessa liike-elämässä tuolla periaateella johtava johtaja saisi äkkiä kengänkuvan perseeseen

kun projekti ei tule valmiiksi vaikka alaiset näyttävät ohjeiden mukaan raatavan hiki tukassa.

Bisneksessä kun lopulta tulokset ratkaisevat, se on kylmä tosiasia.

 

Muutama kysymys, joihin en välttämättä edes tiedä vastauksia:

 

- "Johtaako" joku ilmailualaa ja jos, niin tapahtuuko se sosiaalisena vuorovaikutuksena vai määräyksiä antamalla?

 

- Onnettomuustutkimuksia ilmeisesti aina johtaa joku, mutta onko tarkoitus sosiaalinen vuorovaikutus, vai syiden etsintä ja parannusehdotusten laatiminen.

 

- Miksi matkustajakoneet pyrkivät lentämään tiettyä reittiä ja tietyllä korkeudella, eivätkä sosiaalisen vuorovaikutuksen jälkeen matkustajien ja miehistön konsensuksella päätä, minne mennään, mitä kautta ja kuinka korkealla?

 

- Miksi vaikkapa Saab tai Volvo ovat lievästi sanottuna lirissä, vaikka niissä on epäilemättä harrastettu paljon sosiaalista vuorovaikutusta?

 

 

Keskinäinen luottamus ja sen ansaitseminen on yksi sosiaalisen vuorovaikutuksen olennaisimpia elementtejä.

Ilmailussakin koneen ohjaaja saa poiketa lennonjohtajan määräyksistä mikäli koneen

välitön turvallisuus sitä vaatii.  Jos lennonjohdon ohjaukseen ei luotettaisi eli lentäjillä olisi

jatkuva epäily siitä että lennonjohdon ohjeet johtavat onnettumuuteen homma ei toimisi.

 

Ihan sama on jos ollaa hätätilanteessa, juuri toimivat sosiaaliset suhteet ovat elintärkeitä.

Jos peräimies luottaa että kapteeni toimii oikein homma toimii. Jos kapteeni alkaa rukoilla

allahia on peräimihen nopeasti pääteltävä että kapteeni ei ole luottamuksenarvoinen ja

tartuttava ohjaimiin. A-mallin mukaanhan perämies edelleen tottelee kapteenia ja alkaa myös

rukoilla allahia.

 

 

Ihan pitkään käytännön kokemukseen pohjautuen, käskemiseen pystyy kuka tahansa

pojannulikka mutta kunnollisen tehokkaan tiimityön johtaminen vaatii ihan eri taitoja.

 

Kannataa muistaa että tiimityö vaatii luottamusta molempiin suuntiin, tehokas johtaja

luottaa alaisiinsa ja delegoi mahdollisimman paljon taskeja sensijaan että mikromanageeraisi

itse jokaisen pikku yksityiskohdan

 

 

Kate

[Pietu Pohjalainen 0]

Ilmailussakin koneen ohjaaja saa poiketa lennonjohtajan määräyksistä mikäli koneen

välitön turvallisuus sitä vaatii.  Jos lennonjohdon ohjaukseen ei luotettaisi eli lentäjillä olisi

jatkuva epäily siitä että lennonjohdon ohjeet johtavat onnettumuuteen homma ei toimisi.

 

Eikö jatkuva epäily siitä, että lennonjohdon ohjeet johtavat onnettomuuteen, ole ainut keino pystyä havaitsemaan tarve lennonjohtajan määräyksistä poikkeamiseen?

 

Vai onko muita keinoja?

 

t.Pietu

[Juha-Matti Keränen 3]

Eikö jatkuva epäily siitä, että lennonjohdon ohjeet johtavat onnettomuuteen, ole ainut keino pystyä havaitsemaan tarve lennonjohtajan määräyksistä poikkeamiseen?

 

Vai onko muita keinoja?

 

t.Pietu

 

...???...

[Arne Wallen 72]

Tiedä sitten, tuli vain mieleen, jos lentokoneesta vastaava, oli ny sitte kummalla penkillä tahansa, tekee päätöksen ja antaa käskyn  jonka katselee oikeaksi, paniikinpoikasta lykkää jne. eikös ole helpompaa toimia jos tuo pomon käsky on persrangassa.

Tietty jos tekee aivan hullun päätöksen johon toisella penkillä istuva voi suoraan omasta rangastaan sanoa, tuo ei toimi, tapattaa meidät, tuleeko silloin tiimityöskentely kohilleen, soitellaan muu henkilökunta paikalle, valitut matkustajat, pidetään kriisipalaveri Espoossa jne.

Eli oletan edelleen että tuo yksinjohtaminen jota et opi kun patruunateollisuudessa tai merijalkaväessä voisi istua kohilleen.

Tuo mentorointi taas, nythän olikin puhe vain mitä armeijjasta saat apua lentskarin pomon hommiin.

Tiedän hyvinkin mitä pieniä ongelmia löytyy tuosta "minä olen kippari" ajattelutavasta sekä maa meri että ilmailuhommista.

Ellei apukuski uskalla sanoa kipparille, "tuon Eiffeltornin pitäisi olla kauempana" ollaan myös hakoteillä.

Eiköhän tuollainen auktoritaarinen johtaminen tuolla keulilla tule helpommin merijalkaväestä kun iltalukiosta, luulisin.

Eli eikun kaikki kipparit sotaan.

Vai pitäiskö kuitenkin keskustella asiasta kun tuo torni on niinkin lähellä.

 

Kaikki tämä p-jauhaminen, halusinkin vain kertoa, jos on kriittinen tilanne, ei kannata hakea apuja hirvittävän kaukaa, tilanne menee ohitte äkkiä ja taas lehdissä kirjoitellaan.

 

Sopiiko tähän väliin tarina nosturinkuljettajasta Helsingissä -50 luvulla.Oli mies vakaasti uskossa, ei siinä mitään pahaa, nosteli taakkoja ja kiskoilla oleva nosturi nosteli omiakin pyöriään koska taakka oli iso.

Kuljettaja lauleskeli yläkertaan luottavana "Han har lovat mig att han en gång skall komma", kääntäkää ite, olette opiskelleet minua enemmän.

Kaatui kuitenkin nosturi ja ohjaamo särkyi, eli ei kannata liika kaukaa hakea apuja, itse nuo päätökset tulisi tehdä jos hyvänä pomona aikoo toimia.

[Kate Alhola 0]

Eikö jatkuva epäily siitä, että lennonjohdon ohjeet johtavat onnettomuuteen, ole ainut keino pystyä havaitsemaan tarve lennonjohtajan määräyksistä poikkeamiseen?

 

Vai onko muita keinoja?

 

En tiedä onko se niinkään epäily vaan terveen järjen käyttäminen. En varmasti uskaltaisi lentää pilvessä

vektoreita jos vähääkään epäilisin että lennonjohtaja ei tiedä mihin minua ohjaa toisaalta taas

jos VMC:ssä huomaankoneen törmäyskurssilla niin väistän varmasti olkoot selvitys mikä tahansa.

En myöskään lentäisi ukkospilveen pikkukoneella olkoot selvitys mikä tahansa tässä on kyse

keskinäisestä luottamuksesta. Lentäjä luottaa lennonjohdon ammattitaitoon mutta

kyllä lennonjohtajakin luottaa jos lentäjä toteaa että tällä vehkeellä en tuohon pilveen mene.

 

Kate

 

[Kate Alhola 0]

Tiedä sitten, tuli vain mieleen, jos lentokoneesta vastaava, oli ny sitte kummalla penkillä tahansa, tekee päätöksen ja antaa käskyn  jonka katselee oikeaksi, paniikinpoikasta lykkää jne. eikös ole helpompaa toimia jos tuo pomon käsky on persrangassa.

Tietty jos tekee aivan hullun päätöksen johon toisella penkillä istuva voi suoraan omasta rangastaan sanoa, tuo ei toimi, tapattaa meidät, tuleeko silloin tiimityöskentely kohilleen, soitellaan muu henkilökunta paikalle, valitut matkustajat, pidetään kriisipalaveri Espoossa jne.

Eli oletan edelleen että tuo yksinjohtaminen jota et opi kun patruunateollisuudessa tai merijalkaväessä voisi istua kohilleen.

Tuo mentorointi taas, nythän olikin puhe vain mitä armeijjasta saat apua lentskarin pomon hommiin.

Tiedän hyvinkin mitä pieniä ongelmia löytyy tuosta "minä olen kippari" ajattelutavasta sekä maa meri että ilmailuhommista.

Ellei apukuski uskalla sanoa kipparille, "tuon Eiffeltornin pitäisi olla kauempana" ollaan myös hakoteillä.

Eiköhän tuollainen auktoritaarinen johtaminen tuolla keulilla tule helpommin merijalkaväestä kun iltalukiosta, luulisin.

Eli eikun kaikki kipparit sotaan.

Vai pitäiskö kuitenkin keskustella asiasta kun tuo torni on niinkin lähellä.

 

Kaikki tämä p-jauhaminen, halusinkin vain kertoa, jos on kriittinen tilanne, ei kannata hakea apuja hirvittävän kaukaa, tilanne menee ohitte äkkiä ja taas lehdissä kirjoitellaan.

 

Sopiiko tähän väliin tarina nosturinkuljettajasta Helsingissä -50 luvulla.Oli mies vakaasti uskossa, ei siinä mitään pahaa, nosteli taakkoja ja kiskoilla oleva nosturi nosteli omiakin pyöriään koska taakka oli iso.

Kuljettaja lauleskeli yläkertaan luottavana "Han har lovat mig att han en gång skall komma", kääntäkää ite, olette opiskelleet minua enemmän.

Kaatui kuitenkin nosturi ja ohjaamo särkyi, eli ei kannata liika kaukaa hakea apuja, itse nuo päätökset tulisi tehdä jos hyvänä pomona aikoo toimia.

 

Se nyt vaan tiimityöskentelystä, en ole mikään urheilun asiantuntija mutta ei kai ne nyt jääkiekossa tai jalkapallossa yms nyt ala palaveria pitämään

kun vastustaja pallon kanssa on tulossa kovaa vauhtia maalia kohti. Ei homma myöskään toimi sotilasjohtamisella jossa yksi äijä huutaa koko ajan

että mihin muiden on juostava. Siinä välissä ketterä vastustaja kiertää pallon kanssa toista laitaa ja kukaan joukkueen jäsenistä ei tee mitään

kun se olisi käskystä poikkeamista.

 

Tiimityötä on osata toimia yhdessä ja luottaa siihen että kaverikin osaa ja että jokaisella on omat aivot.

 

Kate

 

[Antti Laukkanen 15]

Se nyt vaan tiimityöskentelystä, en ole mikään urheilun asiantuntija mutta ei kai ne nyt jääkiekossa tai jalkapallossa yms nyt ala palaveria pitämään

kun vastustaja pallon kanssa on tulossa kovaa vauhtia maalia kohti. Ei homma myöskään toimi sotilasjohtamisella jossa yksi äijä huutaa koko ajan

että mihin muiden on juostava. Siinä välissä ketterä vastustaja kiertää pallon kanssa toista laitaa ja kukaan joukkueen jäsenistä ei tee mitään

kun se olisi käskystä poikkeamista.

 

Tiimityötä on osata toimia yhdessä ja luottaa siihen että kaverikin osaa ja että jokaisella on omat aivot.

 

Taitaa nyt oikeastaan unohtua tästä keskustelusta se, että Puolustusvoimissa nimenomaan opitaan johtamaan joukkoja. Pienistä ryhmistä sangen suuriinkiin. Näiden joukkojen jäsenillä on oma koulutuksensa, osaamisensa ja tehtävänsä. Yksilöiden toimiessa ryhmänä homma on tiimityötä, jolla on selkeä päämäärä. Johtajan perimmäinen tarkoitus on johtaa kokonaisuuksia ja yksilöiden toimia kokonaisuuksien osana omien kykykensä ja osaamisensa puitteissa. Analogia joukkueurheiluun on sangen selkeä. Johtajalla on ikään kuin pallo hallussa, mutta komentojen tarkoitus ei ole vapauttaa yksilöä ajattelemasta tai toimimasta yhteisen hyvän eteen. Yksilötason meuhkaaminen kuuluu peruskoulutukseen. Varusmiesjohtajat ovat myös saamassa peruskoulutusta tehtäviinsä, joten näiden toiminta ei varmasti aina ole ihan loppuun asti harkittua - valitettavan usein jopa kaukana siitä.

 

Näkisin sotilasjohtamisen olevan hyvinkin lähellä sitä johtamista, jota tarvitaan liikennelentämisen saralla. Tietystikään kommunikaatio ei ole samanlaista, mutta peruslähtökohdat ovat. Ammattiupseeritkin voivat olla keskenään sangen kaukana muodollisesta, mutta jokainen heistä tietää silti tasan tarkkaan, mikä on hierarkia ja miten päätöksenteko tapahtuu.

 

Pyrkimättä nyt sinällään väittämään varusmiespalveluksen tai varusmiesjohtajakoulutuksen olevan tie onneen ja autuuteen, tiedän myös aika tarkkaan, ettei sitä läpikäymätön oikein kykene sen merkitystä tiedostamaan. Lentokonetta kykenee tietysti ilmankin lentämään, mutta hyväksi havaittu lisä se on - ennen aikaan aika suora vaatimus. Rohkenen epäillä (tai jopa tiedän) edelleenkin Suomessa karsastettavan jossain määrin varusmiespalvelusta suorittamattomia mieshenkilöitä, jotka lentäjäammattilaisiksi mielivät, joten asiaa kannattaa ajatella, mikäli tällaisia haaveita elättelee.

 

-A-

[Arne Wallen 72]

Se nyt vaan tiimityöskentelystä, en ole mikään urheilun asiantuntija mutta ei kai ne nyt jääkiekossa tai jalkapallossa yms nyt ala palaveria pitämään

kun vastustaja pallon kanssa on tulossa kovaa vauhtia maalia kohti. Ei homma myöskään toimi sotilasjohtamisella jossa yksi äijä huutaa koko ajan

että mihin muiden on juostava. Siinä välissä ketterä vastustaja kiertää pallon kanssa toista laitaa ja kukaan joukkueen jäsenistä ei tee mitään

kun se olisi käskystä poikkeamista.

 

Tiimityötä on osata toimia yhdessä ja luottaa siihen että kaverikin osaa ja että jokaisella on omat aivot.

 

Kate

 

 

Enkö juurikin itsekseni ajatellut tuossa ylempänä että persrangassa tuon pomon päätöksen nopeissa tilanteissa tulisi olla, eli suomex jos ohjamoon tulee käsitys jostain syystä, menee reisilleen ja korjaukseen on aikaa 0,5 aikayksikköä, pidämmekö tiimikokouksen Espoossa vai teenkö jotakin itse tai hyvin treenatun mallin mukaan.

Kumman opit iltalinjalla, kumman Frenckelin tallissa tai sotaväen kertausharjoituksissa, ehkäpä peruskoulutuksessakin.

Kauppaopistossa en ole ollut joten sieltä saadusta opista en ole varma.

[Mikko Klemola 2]

Mielestäni PV:n antama johtajakoulutus ei tee kenestäkään johtajia vaan siellä pystyy mallintamaan sellaisia skenarioita eri rasitus, ketutus, väsymys yms. tiloissa (myös "johdettavat")mitä siviilissä ei helpolla voida järjestää. Kiitettävillä arvosanoilla suoritettu palvelus johtajana antaa (yksilöllisineen ja tarkkoineen arvosteluineen) ko. henkilöstä sellaisen kuvan sekä myös "mustaa valkoisella", että ko. henkilöllä on vaadittavia resursseja toimia menestylleksisesti vastaavissa tilanteissa myös siviilielämässä. Paineensieto-, rauhallisuus ja nopea päätöksentekokyky on käsittääkseni aika painavia valintakriteereitä lentäjäksi valittavilta. Armeijan johtajakoulutuksessa ja varsinkin johtajakaudella pääsee myös jokainen johtaja varmasti kokeilemaan oman sieto- ja ongelmanratkaisukyvyn rajoja. Tästäkin on ko. hekilölle itselleen suurta hyötyä, kun tietää noin suurin piirtein mihin itse kykenee ja mihin ei.

 

Sotatilanteessa kaikki edellinen kaatuu todennäköisesti päälaelleen ja se paras johtaja voi kuoriutua yllättävistäkin henkilöistä, mutta parempaa mallinnusta tai "testiä" ei mielestäni hekilön kapasiteetille ei oikein voida suorittaa kuin armeija ja siellä johtajakoulutus ja varsinkin johtajakausi. Uskon kumminkin, että kiitettävillä arvosanoilla kotiutunut 6kk korpraali on kovemmassa huudossa kuin huonoilla arvosanoilla alikersantiksi jäänyt kokelas.

[Heikki Peltonen 0]

Voisin kyllä myös kuvitella että johtajakoulutuksesta on hakuprosesseissa hyötyä, mutta vaikea sanoa kuinka paljon. Mielestäni siitä annettavat plussat tulisi olla aika maltillisia, jottei jatkosta suotta suljeta pois muutoin täysin hyvää ainesta. Kaikkia, myös fiksuja ja kyvykkäitä tyyppejä, ei vaan välttämättä kiinnosta lähteä varusmiesaikanaan johtajakoulutukseen. Heitä ei tulisi siitä huolimatta aliarvioida heti paperikarsintavaiheessa. Pitäisin hakijan ilmailuun osoittamaa kiinnostusta koulutuksen ja soveltuvuuden kannalta ehdottomasti tärkeämpänä tekijänä. Täytyy vaan toivoa että valintakokeet on laadittu siten että koulutukseen hakeutuu motivoitunutta ja kaikin puolin kehityskelpoista ainesta, huolimatta siitä onko aikanaan käynyt läpi siviilipalveluksen vai johtajakoulutuksen. Siellä koulutuksessahan vasta opiskellaan lentäjiksi, ja vuosien työkokemuksen kautta edetään koneen päälliköksi mikäli niin haluaa.

 

[Jari Laakko 0]

Kannattanee muistaa että moni PV:n opettajista (pv:n henkilökuntaa) käy kouluttamassa spedaa siviilissä , yliopistot jne.  Yhtenä esimerkkinä Vesa Nissinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Syv%C3%A4johtaminen)

 

 

[Kate Alhola 0]

Taitaa nyt oikeastaan unohtua tästä keskustelusta se, että Puolustusvoimissa nimenomaan opitaan johtamaan joukkoja. Pienistä ryhmistä sangen suuriinkiin. Näiden joukkojen jäsenillä on oma koulutuksensa, osaamisensa ja tehtävänsä. Yksilöiden toimiessa ryhmänä homma on tiimityötä, jolla on selkeä päämäärä. Johtajan perimmäinen tarkoitus on johtaa kokonaisuuksia ja yksilöiden toimia kokonaisuuksien osana omien kykykensä ja osaamisensa puitteissa. Analogia joukkueurheiluun on sangen selkeä. Johtajalla on ikään kuin pallo hallussa, mutta komentojen tarkoitus ei ole vapauttaa yksilöä ajattelemasta tai toimimasta yhteisen hyvän eteen. Yksilötason meuhkaaminen kuuluu peruskoulutukseen. Varusmiesjohtajat ovat myös saamassa peruskoulutusta tehtäviinsä, joten näiden toiminta ei varmasti aina ole ihan loppuun asti harkittua - valitettavan usein jopa kaukana siitä.

 

Näkisin sotilasjohtamisen olevan hyvinkin lähellä sitä johtamista, jota tarvitaan liikennelentämisen saralla. Tietystikään kommunikaatio ei ole samanlaista, mutta peruslähtökohdat ovat. Ammattiupseeritkin voivat olla keskenään sangen kaukana muodollisesta, mutta jokainen heistä tietää silti tasan tarkkaan, mikä on hierarkia ja miten päätöksenteko tapahtuu.

 

Pyrkimättä nyt sinällään väittämään varusmiespalveluksen tai varusmiesjohtajakoulutuksen olevan tie onneen ja autuuteen, tiedän myös aika tarkkaan, ettei sitä läpikäymätön oikein kykene sen merkitystä tiedostamaan. Lentokonetta kykenee tietysti ilmankin lentämään, mutta hyväksi havaittu lisä se on - ennen aikaan aika suora vaatimus. Rohkenen epäillä (tai jopa tiedän) edelleenkin Suomessa karsastettavan jossain määrin varusmiespalvelusta suorittamattomia mieshenkilöitä, jotka lentäjäammattilaisiksi mielivät, joten asiaa kannattaa ajatella, mikäli tällaisia haaveita elättelee.

 

Pitääkö tästä nyt lukea rivienvälistä että nainen tai sivari yms armeijan käymätön ei mielestäsi kelpaa johtajaksi tai lentäjäksi ?

 

Kun nyt miesvaltaisessa työpaikassa niin johtajana kuin ryhmän jäsenenäkin pitkään toimineena voin kyllä

sanoa että olen kuullut pelkkiä huonoja kokemuksia armeijan vaikutuksesta. Ne siellä tavallisina sotilaina toimineet

ovat yleensä oppineet tuosta johtamisesta lähinnä tavan välttää vastuuja ja tehtäviä, eli olla tekevinään

jota armeijaslangilla kaiketi lusmuiluksi kutsutaan. Homma sopii täydellisesti yhteen jos johtajaksi

tulee nuori juuri joksikin ihmeen upseeriksi armeijasta valmistunut tyyppi joka yrittää komentamalla

saada porukan tekemään hommia. Lopputulos on että mitään tulosta ei synny ja tiimityöstä ei ole tietoakaan.

Yleensä hommaan tulee muutos siinävaiheessa kun tämä uusi johtaja saa silmillensä ylemmiltään kun hommat kusee.

 

Yleensä yrityksissä panostetaan paljon juuri tiimityön kehittämiseen ja tässä hommassa käskemisen sijaan

tärkeätä on molemminpuoleinen luottanus ja arvostus. On yleisesti tunnettua että vähänkin isommissa

firmoissa johtajat joutuvat arvostelemaan alaiset vuosittain, bonarit ja urakehitys taas riippuvat näistä

arvioista miten tavoitteet on saavutettu. Jos tulee huonot arvostelut tullekin sitten ohjelma miten hommaa

pitää parantaa.

Mutta onko yhtä tunnettua että myös alaiset arvostelevat johtajansa ? Näiden arvostelujen perusteella

taas on sitten pakko tehdä parannusohjelma. En ole nähnyt yhtään johtajaa joka hirveän monta kertaa

huonot scoret ottaisi ainakaan enää niissä hommissa.

 

Siis, yksinkertaistettuna, ei ole vaikeaa päätellä mitä armeijatyylisesti johtavan johtajan omat esimiehet

sanovat jos johtaja arvostelee kaikki alaisensa huonoiksi, alaiset johtajan huonoksi ja tulosta ei synny.

Onko mahdollista että juuri tälle yhdelle johtajalle ovat kertyneet kaikki huonot alaiset ?

 

Jotenkin minulle on tullut sellainen subjektiivinen kuva armeijan johtamisesta että jokaiselta joka

k.o paikasta on tavallisena sotilaana tullut haukkuu paikan ja kehut tulee näiltä jotka

ovat saaneet leikkiiä johtajaa.  Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa johtamisopeista.

Olisi mielenkiintoista nähdä miten armeijassa homma toimisi jos alaiset saisivat myös

arvostella esimiehensä ja tämän arvosana riippuisikin saadusta tuloksesta.

 

Ei sinänsä niin vieras ajatus ollenkaan. Kun olen myös työkseni kouluttanut niin kaupallisella

kuin julkisella puolellakin niin ero oli siinä ett äjulkisella puolella opettaja arvioi oppilaat,

kaupallisilla kursseilla oppilaat arvostelivat opettajan ja kurssin.

 

Ja jos nyt ajattelee lentäjäksi haluavia nuoria, eikö silti sieltä armeijasta suurin osa tule

niinä tavallisina sotilaina ?

 

Kyllä minun on pakko tähän todeta jokaiselle nuorelle naiselle joka haluaa johtajaksi

yrityselämään niin vähintään yhtä hyvät eväät sinulla on hommaan kuin armeijan käyneillä

miehilläkin. Ei se homma käskemällä toimi vaan tiimityöllä. Uskoisin että sama pätee

muuallakin eikä lentäjä ole poikkeus.

 

Kate

 

 

[Antti Laukkanen 15]

Pitääkö tästä nyt lukea rivienvälistä että nainen tai sivari yms armeijan käymätön ei mielestäsi kelpaa johtajaksi tai lentäjäksi ?

 

Josko lukaiset vain rivien päältä, niin voit lukea vastauksen suoraan. Etenkin viimeinen kappale valottanee asiaa. Naisistahan ei missään vaiheessa edes ollut puhe, joskaan naiseus ei ole enää vuosikausiin ollut este varusmiespalveluksen suorittamiseen.

 

Siltä varalta, ettei se selviä, minulla ei ole mitään antipatioita naisten toimimiseen aivan missä hyvänsä tehtävässä. En usko sinällään sivariuden olevan sinällään este mihinkään tehtävään. Molempien kanssa olen tullut ihan oivallisesti juttuun. Sivareita ei ole tosin tainnut olla sen paremmin esimiehinä kuin kollegoinakaan. Muutenhan noita kaveripiiriinkin kuuluu useampia.

 

Minulla oli kunnia omana varusmiesaikani joutua tekemisiin muutaman uskomattoman huonosti johtamistehtäviin soveltuvan henkilön kanssa - joskin myös monen hyvin soveltuvan. Useimmin niillä oli kaksi väkästä kauluksessa, parilla - joskin selkesti harvemmalla joukolla - pari salmiakkia. Tämäkin havainto tukee jossain määrin sitä väittämää, että RUK:n käyneistä suuri osa on jo sinne joutuessaan käynyt seulan läpi, eli parempi johtaja-aines on seulottu kenties heikommasta. Ei hyvä johtaja ole armeijassakaan idiootti. Mainitsemasi tyyppiesimerkit eivät todennäköisesti kuuluneet siihen kaartiin alun alkaenkaan. Sinulla on mitä ilmeisimmin hieman virheellinen kuva Puolustusvoimien johtajakoulutuksen nykytilasta.

 

Mitä tulee siihen tiimityöhön, se on kaunis ja usein toimivakin ajatus, mutta kyllä sillä hevonpaskabingolla niin paljon turhaa aikaa ja rahaakin on tässä maailmassa tuhlattu, ettei ole järjen määrää.

 

-A-

 

 

[Mikko Klemola 2]

Pitääkö tästä nyt lukea rivienvälistä että nainen tai sivari yms armeijan käymätön ei mielestäsi kelpaa johtajaksi tai lentäjäksi ?

 

Kun nyt miesvaltaisessa työpaikassa niin johtajana kuin ryhmän jäsenenäkin pitkään toimineena voin kyllä

sanoa että olen kuullut pelkkiä huonoja kokemuksia armeijan vaikutuksesta. Ne siellä tavallisina sotilaina toimineet

ovat yleensä oppineet tuosta johtamisesta lähinnä tavan välttää vastuuja ja tehtäviä, eli olla tekevinään

jota armeijaslangilla kaiketi lusmuiluksi kutsutaan. Homma sopii täydellisesti yhteen jos johtajaksi

tulee nuori juuri joksikin ihmeen upseeriksi armeijasta valmistunut tyyppi joka yrittää komentamalla

saada porukan tekemään hommia. Lopputulos on että mitään tulosta ei synny ja tiimityöstä ei ole tietoakaan.

Yleensä hommaan tulee muutos siinävaiheessa kun tämä uusi johtaja saa silmillensä ylemmiltään kun hommat kusee.

 

Yleensä yrityksissä panostetaan paljon juuri tiimityön kehittämiseen ja tässä hommassa käskemisen sijaan

tärkeätä on molemminpuoleinen luottanus ja arvostus. On yleisesti tunnettua että vähänkin isommissa

firmoissa johtajat joutuvat arvostelemaan alaiset vuosittain, bonarit ja urakehitys taas riippuvat näistä

arvioista miten tavoitteet on saavutettu. Jos tulee huonot arvostelut tullekin sitten ohjelma miten hommaa

pitää parantaa.

Mutta onko yhtä tunnettua että myös alaiset arvostelevat johtajansa ? Näiden arvostelujen perusteella

taas on sitten pakko tehdä parannusohjelma. En ole nähnyt yhtään johtajaa joka hirveän monta kertaa

huonot scoret ottaisi ainakaan enää niissä hommissa.

 

Siis, yksinkertaistettuna, ei ole vaikeaa päätellä mitä armeijatyylisesti johtavan johtajan omat esimiehet

sanovat jos johtaja arvostelee kaikki alaisensa huonoiksi, alaiset johtajan huonoksi ja tulosta ei synny.

Onko mahdollista että juuri tälle yhdelle johtajalle ovat kertyneet kaikki huonot alaiset ?

 

Jotenkin minulle on tullut sellainen subjektiivinen kuva armeijan johtamisesta että jokaiselta joka

k.o paikasta on tavallisena sotilaana tullut haukkuu paikan ja kehut tulee näiltä jotka

ovat saaneet leikkiiä johtajaa.  Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa johtamisopeista.

Olisi mielenkiintoista nähdä miten armeijassa homma toimisi jos alaiset saisivat myös

arvostella esimiehensä ja tämän arvosana riippuisikin saadusta tuloksesta.

 

Ei sinänsä niin vieras ajatus ollenkaan. Kun olen myös työkseni kouluttanut niin kaupallisella

kuin julkisella puolellakin niin ero oli siinä ett äjulkisella puolella opettaja arvioi oppilaat,

kaupallisilla kursseilla oppilaat arvostelivat opettajan ja kurssin.

 

Ja jos nyt ajattelee lentäjäksi haluavia nuoria, eikö silti sieltä armeijasta suurin osa tule

niinä tavallisina sotilaina ?

 

Kyllä minun on pakko tähän todeta jokaiselle nuorelle naiselle joka haluaa johtajaksi

yrityselämään niin vähintään yhtä hyvät eväät sinulla on hommaan kuin armeijan käyneillä

miehilläkin. Ei se homma käskemällä toimi vaan tiimityöllä. Uskoisin että sama pätee

muuallakin eikä lentäjä ole poikkeus.

 

Kate

 

 

 

Johtajat saavat lopussa arvosanat (1-5) ja yksityiskohtaisen sekä suhteellisen laajan palautteen (johtaja-arviointi) eri johtamisen osa-alueista niin esimiehiltä, vertaisilta (muut varusmiesjohtajat) ja alaisiltaan. Johtaja-arvioinnissa on myös määritelty vahvuusalueet sekä heikkoudet lisäksi on myös yksikön keskiarvo jokaisesta osa-alueesta johan voidaan ko. kaverin suoritusta verrata. Joten uskallan väittää, että PV:ssä toi arvioiminen on hiottu PV-mäiseen tyyliin aika kattavaksi. Tätä nimenomaan tarkoitinkin edellisessä viestissäni, että palvelustodistuksesta ja johtaja-arvioinnista varmasti huomaa sen miten kaveri on suoriutunut tehtävässään. Eli ei se pelkkä AUK tai RUK ole mikään autuaaksi tekevä joka takaa, että kaikki ovet aukeaa. Mutta se, että johtajakausi on mennyt kiitettävästi ja arvosanat niin alaisilta, vertaisilta kuin esimihiltäkin on kiitettävällä tasolla sekä yksikön keskiarvoa paremmat varmasti merkitsee jotain?

 

Edit: Unohdin mainita, että se on kyllä valitettavasti totta ettei AUK:ssa tai RUK:ssa valitettavasti pääse sitä johtamista harjoittelemaan kauhean paljon vaan siellä annetaan pohja ja tietotaito joita sovelletaan itse johtajakaudella. Muistan kun RUK:sta saapuessani tuoreena kokelaana perusyksikköön jouduin heti ottamaan koko komppanjan ulos neliriviin ja tekemään ilmoituksen komppanjan päälikölle niin oli siinä hieman perhosia vatsassa, mutta hyvin siitä selvittiin. "Vaativin" johtajakokemus AUK:n ja RUK:n aikana minulla oli (sulkeisten pitämisen, ja metsässä ryhmänjohtajana vertaisille toimimisen lisäksi) RUK:ssa SissiK:n 1. Tiedustelujoukkueen joukkueenjohtajana toimiminen Kirkkojärven marssissa. Voin kertoa, että siinä oli laitettu iso kivi harteille niin perinteiden kuin kantahenkilökunnankin puolesta. Hyvin siitäkin selvittiin Varsinaisten johtajakokemusten katson alkaneen vasta johtajakaudella jossa omien virheiden ja onnistumisien kautta pystyi muokkaamaan käytäntöön aikaisemmin teoriatasolla oppimaansa. Sen huomasin, että suurin turhautumisen syy armeijassa oli niin alaisilla kuin johtajille se, ettei tiennyt mikis jotain tehdään. Kaikilla äksiisi sulkeisilla sun muilla on kuitenkin jokin syvempi tarkoitusperä ja koulutustavoite kuin se pelkkä suoritus ja sen ymmärtäminen oikeasti avaa silmiä vaikka tuntuukin oudolta.

[Jukka Ruoti 1]

Ne siellä tavallisina sotilaina toimineet ovat yleensä oppineet tuosta johtamisesta lähinnä tavan välttää vastuuja ja tehtäviä, eli olla tekevinään jota armeijaslangilla kaiketi lusmuiluksi kutsutaan.

 

Tuota tuskin armeijassa kenellekkään vartavasten opetetaan. Yllämainittu kertonee sen sijaan varusmiespalveluksen käyneen kertojansa halusta oppia ja kantaa vastuuta sitäkin enemmän. Vastaavalla logiikalla voisi kai sanoa että tavallisessa koulussa "opetetaan" mm. lunttaamaan, lintsaamaan tunnilta, kiusaamaan koulukavereita ja käyttämään huumeita? Ihan niin hölmö en sentään ole, että menisin tosissani väittämään tuollaista...

 

Armeijassa, aivan niinkuin missä muussa oppilaitoksessa tahansa, oppilaalle annetaan mahdollisuus oppia tietoja ja taitoja joista voi olla hyötyä myös arkielämässä. Tätä tietoa voisi verrata esimerkiksi työkaluihin. Ja noin yleensä, mitä useampia "työkaluja" henkilöllä on käytettävissään ( ja taitoa niiden käyttöön ), sitä suuremmat mahdollisuudet hänellä on menestyä. Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.

 

Tässä keskustelussa on tullut jotenkin esiin vastakkainasettelu armeijajohtaminen vs. nykyaikainen yritysjohtaminen, aivan niinkuin ne olisivat jotenkin kokonaan toisensa poissulkevia. Korostettakoon yhä että mielestäni kummallekkin on aikansa ja paikkansa. Lentämisessä eteen saattaa joskus tulla ns. tiukka paikka, sellainen joka vaatii välitöntä reagointia ja toimenpiteitä asian hoitamiseksi. Silloin vastuuhenkilön "työkaluvalikoimista" täytyy löytyä keinot tilanteen hallitsemiseksi. Ei ole kovinkaan suurta väliä sillä onko tuo tietotaito hankittu armeijan oppeja apuna käyttäen tai jostain muualta. Pääasia on se että tuo tietotaito löytyy.

 

Ja vielä lopuksi: Hän, joka kuvittelee armeijajohtamisen perustuvan vain komentamiseen ja käskytykseen on aivan yhtä "oikeassa" kuin sellainen joka väittää yritysjohtamisen olevan pelkkää lässytystä, vastuunsiirtoa ja "miltä sinusta nyt tuntuu?" vuorovaikutusta. Totuudenmukaista tietoa asioista on saatavilla, jos vain on halua ja ymmärrystä sen etsimiseen.