Reijo Puumalainen

EFHK kolmannesvuosisata sitten

587 viestiä aiheessa

Samaisena iltana otsikoihin nousi kuitenkin aivan toinen tapahtuma – Ookko nää Oulusta ? Kaappaakko nää lentokoneita? Ensimmäinen suomalaisin voimin suorittama lentokonekaappaus oli käynnissä.

 

Hienoa materiaalia. Tuo syksy 1978 olikin uutisrikasta aikaa. Offtopic: Tuolloin Caravelle -kaappauksen päivänä 30.9. 1978 (aika ennen meripelastushelikoptereita, paitsi Mi-8) hukkui lisäksi Viikinki -huviveneen karilleajossa kymmenen nuorta henkilöä Hangon kaakkoispuolella.

30.9.1978:

"Viikinki-veneestä lähetetyt hätämerkit havaittiin Russarön linnakkeella ja niistä meni tieto merivartiostolle. Etsintätoimien koordinointi oli kuitenkin puutteellista. Ajelehdittuaan noin tunnin lounaaseen päin karilleajopaikasta vene upposi ja ihmiset joutuivat +8-asteisen veden varaan kohtalokkain seurauksin."

 

     

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

1960-luvulla piti muistaakseni U.S. Air Forcen Convair 240 asemapaikkanaan Hki-Vantaata. Lentoja ei ollut runsaasti; kuulemma kerran viikossa veivät pyykkiä pestäväksi Frankfurtiin ja toivat paluulennolla puhdasta takaisin...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Spotteri tarvitsi noihin aikoihin hyvän virityspeukalon lisäksi nopeita jalkoja. Lokakuun 14. päivä matkalla lentokentälle vilahti Sirolan bussin ikkunasta 22:n päähän rullaava Maerskin Boeing 720-020B. Ei auttanut muu kuin hypätä kyydistä pysäkkiä normaalia aiemmin ja "ottaa Ritolat". Olo oli kuin ampumahiihtäjällä pystyammuntapaikalle tullessa, kun käsissä tärisevää zoomia yritti huohottaen suunnata ja tarkentaa nousevaan sinilintuun, tietäen että aikaa oli vain yhteen laukaukseen. OY-APW oli tullut Tukholman huonon sään paranemista odottelemaan ja nyt siis kaasutti varsinaiseen määränpäähänsä. Vuonna 1981 kone siirtyi Conairille ja vuonna 1987 se päätyi Davis-Monthanan hautausmaalle.

[ attachment removed / expired ]

 

Samana päivänä lisää pohjoismaista väriä tarjosi Nor-Fly:n Convair 440. Nor-Fly kuskasi öljylauttojen työntekijöitä lomilleen varsin asiallisella kalustollaan ja oli sangen tuttu vieras EFHK:lla. Kyseinen kone oli palvellut SAS:a parikymmentä vuotta ja siirtyi Nor-Fly:lle vuonna 1976. Vuonna 1982 LN-MAP sitten joutui Oslon lentokentän palomiesten harjoitusleluksi. Nor-Fly:n nimi havisi vuonna 1985 Partnair:n syleilyyn.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

...Maerskin Boeing 720-020B...

 

Silloin kun lentotomaatit oli talvella kova juttu, Maerskin yritti saada osansa tuosta kaupanteosta. Yhtiöllä oli ilmeisesti rajallisesti rahaa, koska kevään viimeistä lastia Helsingissä ei kukaan suostunut purkamaan. Ohjaajatkin ottivat pitkät ilmeisesti maksamattomien palkkojen takia. Kevätaurinko alkoi kuumentaa konetta ja tomaatit kypsyivät. Ne alkoivat käydä. Meni viikko ja meni kaksi, paineistus sai aivan uuden merkityksen. Kone seisoi rahtiplatan reunalla aika pitkään ennen kuin omistaja huolestui kadoksissa olleesta koneesta ja sen ketsuppikuormasta.

 

jk

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuossa mainittiin Sirolan bussi, tuossa vanhanmallin ko. bussi:

http://bussidata.kuvat.fi/kuvat/S/Sirolan+Liikenne/04+AMO-704+SLHS-PV.jpg

 

 

Kiitos 615:n bussikuvasta Simo! Samasta lähteestä löytyy myös kuva 614:sta, jonka kyyti tuli myös tutuksi vuosien varrella.

 

Sateisena päivänä 20/10 ihmeteltiin tekniikan hallien suojissa lymyilevän OH-LYD:n muskeleita. Sen verran hyvin konetta hoivattiin, että se on lennellyt näihin päiviin asti (5Y-XXA). Tosin sen operaattori, kenialainen East African Safari Air Express, ostettiin paikallisen halpalentofirman, Fly540, toimesta viime vuoden lopulla. Saas nähdä milloin ex-OH-LYD:n reilut 90.000 cycleä antavat aiheen sen siirtämiseen liikenteestä, siskonsa ex-OH–LYC:n seuraksi. Ja vielä näiden ikäneitojen perään kuolataan:

http://web.mac.com/kari.voutilainen/iWeb/Sivusto%203/Blogi/Arkisto.html

[ attachment removed / expired ]

 

Pratt & Whitney JT8D:n eri versioita on valmistettu yli 14.000 kappaletta, ollen aikansa yleisin suihkumoottori – voimanlähteenä esim. Viggenissä jälkipolttimella varustettuna. Alla OH-LYD:n kyljessä myllyn seiskaversio lähemmin tarkasteltuna.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hienoa moottoritekniikkaa. Karairin vanhassa DC-8:ssa näkyy kuvassa oikealla moottoreiden kyljissä Pratt and Whitneyn lintulogot:

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lokakuun lopussa 28/10 pohjoistuuli ohjasi liikenteen nousemaan 33:lta. Valoa olikin sen verran niukasti, ettei zoomilla olisi saanut iltakaluston liikkeistä kelvollista tulosta. Kuvan Air France:n B727-200 F-BPJO oli AF.n toiminnassa mukana vuoden 1991 lopulle - ja ilmeisesti paloiteltiin Oklahomassa vuonna 1992.

[ attachment removed ]

 

British Airways:n Hawker Siddeley Trident 2E ehti sekin kehiin ennen auringonlaskua. G-AVFB:n historiaan hieman väriä antaa sen viiden vuoden Kyproksen retki, jolta se palasi vuonna 1977. Vuonna 1982 se lahjoitettiin Duxford Imperial War Museum:n kokoelmiin vain runsas 11,000 cycleä ja 21,000 tuntia tiimaa kropassaan (http://www.das.org.uk/trident.htm).

[ attachment removed ]

 

British Airways taipui kuitenkin valtavirtaan tilaten Boeing 737-200:t. Niitä odotellessa Tridenttejä tuuraamaan oli vuokrattu Transavialta kolme Boeing 737-200 sarjalaista. Kuvassa 7/11 PH-TVH (kuvan ottaja tulkoon esiin kun en itse muista...), jonka vaiheikas historia pysähtyi Limaan (OB-1783-P) operaattorinsa Nuevo Continente:n jouduttua liriin vuonna 2004.

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kirkas syyssää 11/11 pakotti virityspeukalon liikkeeseen myös kotimaisten taviksien edessä. OH-LSC poseerasi kotimaan päädyssä portaiden kera. "Turku" siirtyi vuonna 1981 valmistusmaansa rekistereihin (F-BJEN) lennellen EAS Europe Airlines:n omistamana Air Charter:n piikkiin vuoteen 1995, jolloin EAS:n kiito loppui. Kone pilkottiin Perpignanissa, mutta rungon etuosa on nähtävinä Corlier Altiport:lla - 70 km Genevestä länteen, jonne se kuskattiin vuonna 1997, tarjoten Aeroclub du Haut-Bugey:lle hienon clubimajan: http://forum.pegase.tv/viewtopic.php?p=39530&sid=d7940ec3641e872948a8a19f8ceb957d#p39530

[ attachment removed ]

 

Voimanlähteinä JT8D:t, kuinkas muuten.

[ attachment removed ]

 

Kun nyt OH-LYD oli esillä (hallissa) pari viikkoa sitten, niin pistetään nyt siitä todistusaineistoa koneen ottaessa raikasta syysilmaa etuovensa kautta. Kone seisoskelee nykyisin Nairobissa Kenian rekistereissä kaverinaan ex-OH-LYC. Mikä mahtaa olla tämän dynaamisen duon kohtalo…

[ attachment removed ]

 

DM-SCY ponnistaa nuoruutensa innolla, sillä kone oli toimitettu Interflugille vasta kesäkuun lopulla. Virtaa siinä riittää edelleen koneen lentäessä tunnuksin RA-65622 viimeisiä reittejään ennen UTair Express:n siirtymistä uudempaan kalustoon.

[ attachment removed ]

 

Air France helli matkailijoita silloin tällöin Caravelle III:lla, vaikka Boeingin tuotteet yleistyivät päivä päivältä. F-BHRM oli alkupään Caravelle-tuotantoa valmistusnumerollaan 37 ja poistuikin reiteiltä vajaa vuosi kuvan ottamisesta. "Quercy" vietti viimeiset päivänsä palomiesten ammattia harjaannuttaen Lyonin kentällä, jossa se sitten pilkottiin julmasti osiin viime vuoden kesällä.

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edellisiä otoksia seuraavana iltana oli aika ottaa tukea jalustasta - kohteina kolme vireää ilma-alusta, joiden ura jatkuu/jatkui pitkään näistä otoksista.

 

Ensiksi toinen kahdesta British Airways:n väreissä ja BA:n Transavialta vuokraamista B737-200:sta. PH-TVE palautettiin omistajalle ennen kesäaikataulujen alkua vuonna 1980. Kymmenen vuotta tuosta se meni ranskalaisiin käsiin ja on vuodesta 2004 lentänyt rahtia Indonesiassa (PK-RPI).

[ attachment removed / expired ]

 

Eikä illan Interflug jää ikävertailussa edellistä huonommaksi. Tämä Vip-Tu-134A DM-SCW on kylläkin pari kuukautta nuorempi kuin PH-TVE, mutta on kestänyt hyvin iän tuomia kulumia. Vuodesta 2008 se on lentänyt Kazakhstanissa (UP-T3405) operaattorinaan Ministry of Emergency Situations.

[ attachment removed / expired ]

 

LOT:n IL-18E kantoi vielä yllään firman vanhoja värejä. SP-LSI oli sekin (kuten SP-LSH) entinen Puolan ilmavoimien "102", joka vuonna 1975 oli siirtynyt LOT:lle – mennen SP-LSF:n tapaan Balkanille vuonna 1991. Uuden vuosituhannen se vietti valonarkoja tavaroita kuskaten V. Bout.n Phoenix Aviationille (http://kazworld.info/?p=15701) ja Intal Air:lle aina vuoteen 2009.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Upeita kuvia, tulee ne ajat mieleen kun tuolla 615:lla tultiin koneita katsomaan koko päiväksi ja liikuttiin koko kenttäalueella mm. huoltoteillä, toisin kun nykyään

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kirkas syyssää 11/11 pakotti virityspeukalon liikkeeseen myös kotimaisten taviksien edessä. OH-LSC poseerasi kotimaan päädyssä portaiden kera. "Lahti" siirtyi vuonna 1981 valmistusmaansa rekistereihin (F-BJEN) lennellen EAS Europe Airlines:n omistamana Air Charter:n piikkiin vuoteen 1995, jolloin EAS:n kiito loppui. Kone pilkottiin Perpignanissa, mutta rungon etuosa on nähtävinä Corlier Altiport:lla - 70 km Genevestä länteen, jonne se kuskattiin vuonna 1997, tarjoten Aeroclub du Haut-Bugey:lle hienon clubimajan: http://forum.pegase.tv/viewtopic.php?p=39530&sid=d7940ec3641e872948a8a19f8ceb957d#p39530

 

Pieni viilaus tähän väliin: OH-LSC oli "Turku", OH-LSE oli "Lahti"

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pieni viilaus tähän väliin: OH-LSC oli "Turku", OH-LSE oli "Lahti"

 

No jopas nyt - mitähän mä olin nauttinut kun olin noin sekaisin. Kiitos Olavi korjauksesta ja mukava huomata että joku lukee ketjun tekstailua ajatuksella... Bugi korjattu.

 

Siirrytään vaihteeksi kevyempiin ilma-aluksiin, joita Business Flight Center tarjosi 17/11. Aidanraosta tavoitettu Beech 200 Super King Air HB-GGO edusti vuoden 1977 mallia. Italian ja Ranskan ilma-alusrekistereiden jälkeen se rekisteröitiin jenkkeihin (N147AP) vuonna 2008. Taustalla oikealla olevan Meteon rakennuksen (muistinkohan oikein?) juurella filmiä polteltiin useamman spotterin voimin.

[ attachment removed / expired ]

 

Abelagi:n Cessna 340 OO-LFE oli sangen tiiviisti muiden koneiden ympäröimänä. Vuonna 1980 se jätti Belgian ja lopulta poistettiin 5/4/1993 jenkkirekisteristä (N567DB).

[ attachment removed / expired ]

 

Skärgårdsflygin Cessna U206F OH-CAC pistäytyi visiitille työmaan keskelle. Kone hyvästeli Suomen vasta hiljattain ennen juuri mennyttä kesää ja siirtyi "FL 140 PARACHUTISME BORDEAUX":n haltuun  (F-GPHZ).

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eikös kyseisellä firmalla ollut myös C 185?

 

Ainakin OH-CDQ on esillä J. Sipilän kuvaamana: http://www.airliners.net/photo/Skärgårdsflyg/Cessna-185E-Skywagon/1178099/&sid=3d7de90029ace42c6b0ff0ace5de0215

 

Sitten takaisin HK:lle...

 

23/11 oli kokeiltava kuinka hyvin zoomailu onnistuu käsivaralta keinovalossa. No, ei sitä tarvinnut tämän enempää yrittää huomatakseen, ettei KR64:n ISO-herkkyys (tai sen puute) anna tarpeeksi lyhyttä valotusaikaa levottomina vapiseville käsille. DO-7 sen sijaan oli kohteena kelvollinen harjoitusmaali. Vuonna 1984 se myytiin Dutch Dakota Association:lle (PH-DDA), mutta menetettiin tuhoisasti vuonna 1996 NASB:n raportin mukaisesti: http://www.douglasdc3.com/dda/dda.htm. Mistäs saisi käsiinsä vastaavan raportin DO-10:n osalta ?

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sitten muutama sarjasta lumikenttien kutsu:

 

Lumi auttoi hieman valaisemaan 5/12 Air Francen Caravelle-kaunottaren saapumista Pariisista. F-BJTF "Orleanais" oli saatu käyttöön vuonna 1962, mutta jo vuonna 1980 sen lennot olivat lopullisesti historiaa.

[ attachment removed ]

 

Talven tuulet puhaltelivat rahtiasemalle Tradewinds:n Boeing 707-320C:n, jota lumikasojen keskeltä 7/12 ihmeteltiin aamun ratoksi. Asianosaisen aamun voimisteluun kuului kiertää aidanreunaa upottavassa hangessa…

[ attachment removed ]

 

G-BFEO oli sekin vuoden 1962 tuote. Tämä entinen American Airlinesin rahtikone oli tullut vuotta aiemmin Tradewindsin omistukseen, jolla se viettikin viimeiset vuotensa päätyen Davis-Monthanin rivistöön vuonna 1986.

[ attachment removed ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

Kiitti Simo ! Noi 614-615:t osas ennen unissaankin - ja nyt kun ei enää osaa niin tostahan ne voi kätevästi palauttaa RAM-muistiin...

 

10/12 törmättiin lumen verhoamaan Beech B95A Travel Air:iin. Tämä vuoden 1963 malli, N72588, oli jo ehtinyt kiertää useassa rekisterissä (OY-AOP, G-ASZC, OH-BTB, SE-FNF), mutta on sittemmin viihtynyt hyvin Texasin taivaan alla.

[ attachment removed / expired ]

 

Samana iltana tässä ketjussa jo pariin otteeseen referoitu LOT.n Il-18D SP-LSH antoi aiheen jalustan käyttöön. Rouva jätti lentopuuhat vuonna 1989 palvellen nykyään ravintolana – vai onko se sittenkin SP–LSD? Ota tosta nyt selvää: http://www.airliners.net/search/photo.search?placesearch=Off-Airport%20-%20Koscielec&distinct_entry=true

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

15/12 USAF:n (438th MAW) C-141A tuurasi lentokiellossa olevia Herculeksia, jotka tavanomaisesti kävivät parillisina kuukausina huoltamassa lähetystöään. 65-9412 konvertoitiin ensin B- ja sittemmin myös C-versioksi, joutuen vuoden 2005 paikkeilla Davis-Monthan hautausmaalle.

[ attachment removed / expired ]

 

Samana iltana oli paikalla myös toinen nelimoottorinen suihkuputki. Monarch:n B720 G-AZNX esiteltiin reilu pari vuotta sitten tässä ketjussa ( http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,86471.msg1205042.html#msg1205042), mutta kun kerran kuva on sieltä jo kadonnut niin pistetään kiusallakin vielä nämä vuoden 1978 versiot – nyt tosin dioista scannattuina.

[ attachment removed / expired ]

 

Kiitos Nurmisen, kun konetta sai ihailla eturivistä. Mielellään olisi noita portaita noussut ottamaan konetyypistä kylmät tyypit. Viimeinen Boeing 720, P&W:n moottorien testausalus (C-FETB - mm. ex. OD-AFQ), poistettiin muuten käytöstä vain hieman yli vuosi sitten: http://www.wingsmagazine.com/index.php?option=com_content&task=view&id=4558

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Monarch:n B720 G-AZNX esiteltiin reilu pari vuotta sitten tässä ketjussa ( http://www.flightforum.fi/discussion/index.php/topic,86471.msg1205042.html#msg1205042), mutta kun kerran kuva on sieltä jo kadonnut niin pistetään kiusallakin vielä nämä vuoden 1978 versiot – nyt tosin dioista scannattuina.

 

Tein vielä enemmän kiusaa tätä kuvaliitteiden poistamista kohtaan ja palautin ottamani kuvat ketjuun ja nyt kadonnut kansanperinne on taas kaiken kansan ihmeteltävissä. Katso Reijo, onnistuisiko sinulta sama operaatio ainakin joidenkin kuvien osalta. On sääli, jos historiallinen kuvaketjusi happanee alkupäästä sitä mukaa kun ehdit kartuttaa loppupäätä.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla