Guest Hewe

Tie taivaalle (liikennelentäjäksi)

21 viestiä aiheessa

Nyt kun jatko-opiskelut ja eri mahdollisuudet alkaa painaa päälle, niin huomaan että yksi on ylitse muiden. Joo tiedetään, että sama tarina kaikilla, mutta haave liikennelentäjän urasta on iskeytynyt kuin leka takaraivoon. Pelkkä koneen lentoon nousun näkeminen saa mielen kepeäksi, puhumattakaan kyydissä olemisesta ja näin on ollut jo pienestä lähtien.

Nyt sitten on edessä nämä kolme klassista vaihtoehtoa: SIO, Salpauslento/Ab Initio + 3 vuoden soppari Finncommin kanssa ja Patria. Ja kyllä, olen lukenut lähes kaikki aiheeseen liittyvät topicit, mutta nyt kaipaisin vähän enemmän. Mielestäni olisi loistavaa, että tähän keskusteluun halukkaat voisivat kertoa hieman omasta urastaan ja sen lähtöön saattamisesta.

Etenkin tietoa kaipaisin näiden kahden jälkimmäisen kurssin suorittaneiden (joita vaikuttaisi viime vuosina olleen useita tällä foorumilla) kokemuksista ja siitä miten paikka taivailla avautui ja millä yhtiöllä. Millaiset mahdollisuudet ovat työllistyä suuremmassa yhtiössä, toimittuasi perämiehenä muutaman vuoden ajan pienemmässä yhtiössä? Olisin erittäin kiinnostunut lukemaan vastauksianne. Jos joku ei halua jakaa tietojaan yleisesti, niin kiitollinen olisin, jos muutama privaviestikin kilahtaisi laatikkoon  ;) . Tätä haavetta lähden nyt tosissani toteuttamaan ja toivottavasti pitkälle päästään  :)

- Hewe

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Terve kaima,

en valitettavasti voi kertoa omasta "urastani", kun vielä koulunpenkillä olen  :D

Lähetä vain privaviestiä jos on kysyttäviä, vastaan mielelläni ja parhaani mukaan, en jaksa tänne alkaa kirjoittelemaan  :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ensin nämä sotaleikit pitää käydä alta pois ja sitten päästään hakemaan kouluihin. Henrin blogiin en ole aiemmin törmännyt, joten kiitos siitä :) Kyllä mä sua Karlsson voisin hieman tenttiä kunhan ehdin ;) Istut ilmeisesti Patrian koulun penkillä, ihan hyvä sinänsä niin saan hieman sisäpiiritietoa sieltäkin. Iso käsi myös heille, joilta sain todella hyviä neuvoja ja tietoa Salpauslennon kursseista privaviesteinä  :thmbup: . Jos muutkin vaivautuvat kertomaan omia tarinoitaan, niin mielenkiinnolla luen ne ja mahdollisesti kyselen myös lisää.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Moi Henri,

Minä opiskelin lentohommiin modulaarisesti, eli kursseja otin hyväksytyistä kouluista Euroopasta. PPL:n ja tuntien keräämisen suoritin Suomessa, ATPL(A) teoriat Englannissa ja ME/IR kelpuutuksen lensin Malagassa, Espanjassa. CPL-koulutuksen suoritin Patrialla Suomessa ja MCC-kurssin Englannissa Bournemouthissa.

Mukavaa on ollut, ja hetkeäkään en ole katunut päätöstä :) Tosin opinnot ei mene läpi ihan sormia napsauttamalla, ei integroidussa eikä modulaarisessa opiskelussa. Paljon siihen menee aikaa ja rahaa, mutta paljon siitä opiskelustakin saa.

Jos alkoi tuo modulaarinen (virallisesti ositettu-kurssi) kiinnostaa, niin voin laittaa yksityisviestillä siitä hieman lisätietoja.

Nyt odottelen lentotöitä, tehden väliajalla muita ilmailuun liittyviä hommia.

Tsemppiä tulevaisuuteen ja opintoihin :thmbup:

Eiköhän se talouskin lähde kohta nousuun, ja alkaa taas parin vuoden sisällä olla suurempi tarve piloteille..

Ville

Onhan se rakaa opiskelua kurssin ja koko uran ajan, mutta sen verran ollaan valmiita uhraamaan :D

Näiltä näkymin pyrin kouluttautumaan integroidusti, vaikka onhan tässä noin vuosi aikaa vielä mieltään muuttaa useaankin kertaan. Hyvä, kun annoit keskusteluun tämänkin näkökulman :)

Näin toivotaan ja ainahan se aamukin koittaa  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan se rakaa opiskelua kurssin ja koko uran ajan, mutta sen verran ollaan valmiita uhraamaan :D

Näiltä näkymin pyrin kouluttautumaan intregoidusti, vaikka onhan tässä noin vuosi aikaa vielä mieltään muuttaa useaankin kertaan. Hyvä, kun annoit keskusteluun tämänkin näkökulman :)

Näin toivotaan ja ainahan se aamukin koittaa  ;)

Hieno juttu, asenne sinulla tuntuu ainakin olevan kohdallaan :thmbup:

Kannattaa myös katsella ulkomaisia integroituja kouluttajia mm. Englannista.

Ville

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Patrialla/SL:lla hinta tietysti rajoittaa jonkin verran hakijoita, mutta kuinka vaikeaa tuonne on päästä esim. paperikarsinnoista jatkoon verrattuna SIO:oon? Oletetaan että rahoituspuoli olisi kunnossa, mutta koulumenestyksessä toivomisen varaa. Motivaatio tietenkin kova.

Toisin sanottuna, onko Patrialle/SL:lle "helpompi" päästä hieman heikommillakin papereilla? SIO:oon pääsee tietysti vain parhaimmat, sehän on selvä.

Mitä enemmän hakijoita, sitä korkeampi karsintakynnys. SIO:oon pyrkii jokatoinen vuosi noin tuhat hakijaa, koska kurssimaksu on vain kymmenentuhannen euron paikkeilla ja taataan lähes varma työllistyminen suoraan Finnairille. Kun taas esim. Patria on kymmenen kertaa kalliimpi ja työllistymistä ei ole taattu muulla kuin omalla kovalla yrittämisellä. Tästä seuraa se, että Patrialle ja SL:lle hakee vuosittain vain murto-osa SIO:n hakijoista ja näin ollen kyseiset koulut laskevat kriteereitään sille tasolle, että koululle vaadittu kurssimäärä saadaan täyteen. Kriteerit pysyvät kuitenkin liikennelentäjältä vaaditulla tasolla ja ovathan kyseiset koulut myös todella laadukkaita  :).

Riippuu tietysti täysin, miten paljon koulumenestyksessäsi olisi toivomisen varaa :laugh: . En nyt itse ala mitään arvioita heittämään.

-Hewe

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Patrialla/SL:lla hinta tietysti rajoittaa jonkin verran hakijoita, mutta kuinka vaikeaa tuonne on päästä esim. paperikarsinnoista jatkoon verrattuna SIO:oon? Oletetaan että rahoituspuoli olisi kunnossa, mutta koulumenestyksessä toivomisen varaa. Motivaatio tietenkin kova.

Toisin sanottuna, onko Patrialle/SL:lle "helpompi" päästä hieman heikommillakin papereilla? SIO:oon pääsee tietysti vain parhaimmat, sehän on selvä.

Ei taida paperit kovinkaan montaa hakiaa Patrian/SL:n hauissa karsia. Jos soveltuvuuskokeet läpäisee ja rahoitus on kunnossa, pitäisi paikka kurssille irrota.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei voi sanoa että SIO:on pääsevät parhaat. Sinne päässeet täyttävät Finnairin lentäjilleen asettamat vaatimukset, mutta jotkut heistä eivät välttämättä kelpaisi esim. Finncomille.

Finnair työllistää sellaiset, jotka pärjäävät myös tyyppikurssilla, on sieltäkin kuulun mukaan joskus SIOlaisia tippunut pois.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa... Kai minäkin saan ottaa kantaa, vaikka tuo lentäjän ura on vielä pelkkä haave? :)

Minusta tuo FinnCommin järjestämä Ab Initio ja kolmen vuoden sopimus kuulostaisivat aika hyviltä. Eipähän ainakaan heti joutuisi työttömäksi ;D

Jep, Finnairille ei ole merkitystä onko kaveri käynyt SIO:n, Patrian, Salpauslennon kurssit. Kaverit laitetaan paperikarsinnoissa ja testeissä samaan riviin.

Jaa... Kai minäkin saan ottaa kantaa, vaikka tuo lentäjän ura on vielä pelkkä haave? :)

Minusta tuo FinnCommin järjestämä Ab Initio ja kolmen vuoden sopimus kuulostaisivat aika hyviltä. Eipähän ainakaan heti joutuisi työttömäksi ;D

Öööh miten niin et voi joutua työttömäksi?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

No sii tarkoitin sitä, että ainakin olisi alkuun työpaikka. Ettei tarttisi sitä ettiä. Lentäjillä kun ei vissiin ihan niin hirveesti oo noita paikkoja avoinna kuten esim opettajilla.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei taida paperit kovinkaan montaa hakiaa Patrian/SL:n hauissa karsia. Jos soveltuvuuskokeet läpäisee ja rahoitus on kunnossa, pitäisi paikka kurssille irrota.

Niin, itselläni lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 7 tuntumassa ja kirjoitukset meni, no, sanotaanko vaihtelevasti.  :-[ SIO:oon pistän paperit toki menemään seuraavassa haussa, mutta lottovoittokin on kai todennäköisempi kuin edes paperikarsinnasta läpi pääsy... Patria/SL on sitten se vaihtoehto, SIO:n varaan kun en realistina hirveästi ole laskenut, ainakaan tämänhetkisillä papereilla.

Suunnitelmissa olisi kuitenkin nostaa lukion numeroita (äidinkieli, englanti, matikka?). PPL:kin olisi tarkoitus hankkia tänä tai tulevana kesänä, ellei sitten satu sitä ennen pääsemään esim. Patrialle/SL:lle.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

kyllä yksityiselle pääsee kun on rahat kurssille, ei niitä varmaan paljoa kiinnosta tuletko joskus läpäisemään yhtiöiden testit ja työllistymään  :D

Eikä sinne FinnCommille ennen pääse töihin kun paikka aukeaa, jos aukeaa vaikka olisikin 3v Bond

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin, itselläni lukion päättötodistuksen keskiarvo oli 7 tuntumassa ja kirjoitukset meni, no, sanotaanko vaihtelevasti.  :-[ SIO:oon pistän paperit toki menemään seuraavassa haussa, mutta lottovoittokin on kai todennäköisempi kuin edes paperikarsinnasta läpi pääsy...

Yhdellä lapulla lottovoiton todennäköisyys on pyöreät 1/15,3 miljoonaa. Tuolta tilastojen mukaan viimeksi haussa paperikarsintaan osallistuneesta 1276 hakijasta päässyt jatkoon 549 hakijaa, eli 43%.

Saadaksesti lottovoiton todennäköisemmäksi kuin paperikarsinnasta läpipääsemisen, joudut täräyttämään 6,5 miljoonaa kuponkia R-kioskin tiskille.

Ei nyt ole mittaa tai lottokuponkia käsillä, mutta oletetaan kupongin paksuudeksi 0,50mm. Tällöin lottokuponkipinosi yltää noin suunnilleen lentopinnan 100 paikkeille. Siitä ylöspäin tarvitaankin sitten jo lisähappea.

"Lotto on lisävero laskutaidottomille" :)

t.Pietu

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei se Ab Initio soppari takaa työpaikkaa.

No mutta ompahan ainakin alustava sopimus jonnekkin. Ei sitten ihan heti tarttee ruveta panikoimaan, että minne päsee töihin ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ja eiköhän jokaisen kannata kokeilla miten LentoRuk tärppää. Haluaa hävittäjälentäjäksi tai ei niin varmasti erottuu massasta SIO:n paperikarsinnassa :thmbup:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvä. Kiitos :)

Ymmärtäkää nyt, ettei 13 vuotias nytihan kaikkea näistä asioista tiedä ;D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään