Jukka Takamaa

Veteraanin tarina sairasvuoteella.

19 viestiä aiheessa

Joskus ennen lamaa ( 1990-1991 ) tai sen alkuaikoina olin sairaalassa pienen sormioperaation takia ( jännettä korjattiin ). Nukutuksen jälkeisen heräämisen aikoihin oli huoneessa keuhkovaltimosuonien vaihtoon ( muovista uutta putkea ) odotteleva noin 75-80 vuotias herra joka oli osallistunut tositoimiin rintamalla Jatkosodassa.

 

Kysyin koska ilmailuasiat ovat aina kiinnostaneet että näitkö koskaan kotimaista konetta taivaalla. Ensireaktio oli, että aika harvoin, mutta sitten joku lamppu syttyi ja kaveri muisti olleensa jollain mäenharjanteella ja nähneensä kun hakaristitunnuksinen hävittäjä ampui alas 6 IL-2 maataistelukoneeta hyvin lyhyessä ajassa ( täytynyt olla jos kerta näki maasta koko episodin ).

 

 

Voiko tuossa olla mitään perää ? Itse muistelen kerran Hans Windin huhuilleen missä Nipa oli ja Nipa vastasi, että täällähän minä IL-2:sten siivellä tms. Tuolloin napsi niitä kuulema muutaman. Voisiko olla sama keissi ?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asia ei muuten niin hirveesti kiinnosta tietää, mutta kokeilin kaverin kertomaa taktiikkaa jota väitti Mersupilotin käyttäneen ja sain ammuttua sen ainoan kerran kun kokeilin veljenpojan IL-2 simua 15 minuuttia niin 4 IL-2 konetta todellakin sekunneissa alas. Epäilin sen jälkeen, että tuo nurmipora ei ehken ollut aivan hallusinaatioissa, vaan todella näki ilmavoimien miehen tienaamassa lentopäivärahojaan hikisintä tietä.

 

:thmbup:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kössi Karhila ampui 2.7.1944 viisi Sturmovikia alas Juustilassa, olisiko kyseessä tämä tapaus. Todistajien puutteen vuoksi nämä jäivät epävarmoiksi.

 

G-F Geust on arkistoja tutkimalla todistanut nämäkin varmoiksi tapauksiksi. Kaikkiaan Kössin epävarmoista pudotuksista on jälkikäteen voitu todentaa 11 varmoiksi, eli kokonaismäärä olisi siten 43 1/4.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luulen että se tuli nyt toteen näytetyksi..yhdellähän se tarina voi hyvinkin heittää. Kerropa vielä kuinka Kössi ne ampui niin olen edesmenneen kaverin puolesta todistajana.

 

Olin nimittäin silloin kovassa Air Combat iskussa juuri 1/12 kokoisien R/C mersujeni takia. Siksi muistan tarinan niin hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän on muuten jatkokertomuskin.

 

Seuraavan kerran olin samassa sairaalassa ( tällä kertaa hermojuuriblokadin takia  joskus 2003 ) ja taas veteraani vastapäisessä punkassa ja sama kysymys hänelle.

 

Kersantti Ylipahkala oli ollut komppanian kanssa menossa hiekkatietä pitkin ja takaa heidät yllätti ilmeisesti juuri useampi IL-2 maataistelukone. Seurannut sekasorto oli ollut kuulemma kammottava. Miestä ja hevosta ja polkupyörää ja huutoa sekä verta yltympäriinsä jne. Mersuja ei ollut näkynyt.

 

Ylipahkalalla oli ollut jo toinen lonkkanivel remontissa. Edellisen vaihdon aikana oli saanut MRSA:n ja sen yhteydessä uusi tuberkuloosi joka oli lapsena jäänyt elimistöön. Mies oli ollut kuoleman esikartanossa sen takia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Referointi kirjasta "Reservipilottien ykkösässä". kirjoittanut Heikki Nikunen ja Kyösti Karhila, perustuu Kössin päiväkirjamerkintöihin.

 

"Suojauslento. Lappeenranta 19.55 - paluu 20.40 Taipalsaareen. Nousimme hävittälentolaivue 24/3 lentue odotuspaikalle Nuijamaanjärvi 5000 m. Koneeni edelleen MT-461 (3/20 mm tykkiä ja 2/12,7 mm konekivääriä). -clip- Huomasin alapuolellamme matalalla koneita, ilmoitin meneväni katsomaan mitä ne ovat ja kehotin muita seuraamaan lennonjohtajien ohjeita. Laskeutuessani alaspäin tunsin koneet Il-2/6 kpl, samalla tarkkailin onko koneilla hävittäjä suojaa, ei näkynyt. Avasin tulen n. 150 metrin etäisyydeltä lähinnä olevaan viholliskoneeseen. Ihmettelin että minua kohti ei tullut  minkäänlaista torjuntatulta. Otaksuin tällöin, että koneet olivat käyttäneet kaikki ammustarvikkeensa hyökkäyskohteisiin Lappeenrannassa. Ei siis ammuksia eikä suojahävittäjiä. Mikä tilaisuus! Sarjani osui sivuperäsimeen ja perärunkoon tuhoten sen. Il syöksyi alas oikealle. Kone katosi oikean tasoni alle. Seuraava Il-2 `piikille`, siitä sarjani rikkoi korkeusperäsimen oikean puolen. Ei vieläkään torjuntatulta, eikä merkkiäkään suojahävittäjistä. Seuraavaan eli 3. Il-2:een sarjani osui runkoon seurauksella että laskuteline rupsahti alas ja kappaleita rungon oikealta puolelta ja Il syöksyi alas. Seuraava eli 4. sain siihen osuman vasemman siiven tyveen, kone räjähti kappaleiksi. Seuraava oli 5., osuin sitä runkoon oikealle, isoja kappaleita irtosi koneen oikealta sivulta, se kallistui oikealle ja meni jonkinlaiseen kierteeseen. Se oli 5. voittoni tänään. Nyt olivat minun ammukseni loppu ja aseitteni ääni päättyi. Tein latausotteita, ei apua! Kysyin radiolla näkikö kukaan maahan syöksyviä koneita - syvä hiljaisuus."

 

Neuvostoliiton arkistotiedot: 281 shAD menetti 2.7.1944 yhdeksän Il-2:sta Viipurin seudulla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep pidän tätä nyt aika varmana.

 

Nyt pitäisi selvittää kuka se samaan aikaan operoitavana ollut kaveri oli ja missä joukko-osastossa palveli ja oliko Juustilassa tuolloin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyöstiltä itseltään kysyin tuota taktiikkaa ja vastasi 1:1 siihen mitä veteraani sairaalassa kertoi.

 

Kössin oma arvio 5 pudotukseen oli 3-4 minuuttia. Kudit loppuivat aseista ja torjunta piti keskeyttää.

 

Venäläiset ovat varmistaneet, että ko. koneet puuttuivat kirjavahvuudesta.

 

Pudotusta ei voida varmistaa ellei sille ole ollut suomalaista silminnäkijää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asia ei muuten niin hirveesti kiinnosta tietää, mutta kokeilin kaverin kertomaa taktiikkaa jota väitti Mersupilotin käyttäneen ja sain ammuttua sen ainoan kerran kun kokeilin veljenpojan IL-2 simua 15 minuuttia niin 4 IL-2 konetta todellakin sekunneissa alas. Epäilin sen jälkeen, että tuo nurmipora ei ehken ollut aivan hallusinaatioissa, vaan todella näki ilmavoimien miehen tienaamassa lentopäivärahojaan hikisintä tietä.

 

:thmbup:

 

Tähän piti lisätä vielä se että...ajoin ensin ohi Il-2:sista ja toisella kertaa ammuin ne alas, mutta kuulaa tuli sen verran kohti, että piti tehdä pakkolasku veteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep tämä oli juuri se yksityiskohta joka varmisti, että veteraani ei puhunut "pehmosia".

 

Eli kysyin Kössiltä ( tämähän ei ole esiintynyt kirjallisuudessa ) että ammuitko koneet kuten veteraanilta kuulin; "  Veteraani sanoin että kone kiepsahti aina toisen taakse jne. ! "...eli siis tulkitsin että Kyösti Karhila oli pitääkseen IL-2:set "piikillä" edennyt koneelta koneella tynnyri vaakakierteellä ( barrel roll ). Tämän kuultuaan myös Kössi vakuuttui asiasta ja sanoi: " Kyllä juuri niin se meni..." ja äänenpainossa tapahtui selvä muutos.

 

Itse kokeilin manööveriä siipitykein varustetulla G-6:lla ja Kössi sanoi lentäneensä juuri sellaisella. Mulla vaan kastu jalat, koska kekälettä tuli aikalailla. Enhän tiennyt, että Kössin tapauksessa IL-2:set oli ilman kuulia.

 

Uudesta Ilmatorjunta -lehdestä luin että IL-2 laivueet kärsi 80% tappiot sodassa. Hatunnosto on myös heille paikallaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

keuhkovaltimosuonien vaihtoon ( muovista uutta putkea )

 

Öh, anteeksi, MIHIN leikkaukseen ? :o

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Öh, anteeksi, MIHIN leikkaukseen ? :o

 

Nyt en ymmärrä kysymystä....tohtori Lepojärvi suoritti tuohon aikaan noita valtimoputkioperaatioita ? Tapahtui OYKS:ssa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nyt en ymmärrä kysymystä....tohtori Lepojärvi suoritti tuohon aikaan noita valtimoputkioperaatioita ? Tapahtui OYKS:ssa.

 

En vaan ole koskaan kuullut, että keuhkovaltimoita korjattaisiin proteeseilla. Mutta kaipa Oulussa on kaikki mahdollista... :P

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jep, sen takia se jäikin mieleeni niin hyvin. Solisluiden alla ( tai päällä ) oli laastarit/siteet kaverilla. Saattoi ne olla laskimotkin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tohtori Heikki Wiik yritti jäljittää ko. herran käyntiä ja minun samanaikaisuutta OYKS:ssa. Ilmeisesti juurikin noin vanha 1991 tapahtunut juttu ei ole digitaalisessa järjestelmässä ja vastaavuutta ei ainakaan vielä löytynyt. Harmin paikka...en kuitenkaan ole voinut itse tuota sepittää koska vasta muutama kk sitten Kössiltä kuulin tapahtumien kulun vastaavan veteraanin tarinaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Erich Hartmannilla oli kaksi tapaa pudottaa Il-2 (Toliver & Constable: Erich Hartmann, Koala 2003, s.89):

Paras tapa oli salamahyökkäys alhaalta ja tulitus vatsapuolelle, jolloin öljynjäähdyttimeen sattuneet osumat pakottivat joko pakkolaskuun tai sytyttivät koneen tuleen. Silloin kun alhaalta lähestyminen oli mahdotonta, tultiin suoraan takaapäin ja yritettiin keskittää tuli puisen siiven tyveen, jolloin ammusryöppy sai raskaasti kuormatun koneen siiven katkeamaan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään