Sami Puro

Finnairin alkuvuosi miinuksella

2 viestiä aiheessa

Lehdistötiedote

17.8.2004

 

Öljyn hinta painoi Finnairin alkuvuoden tuloksen tappiolle

 

Finnairin liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa lähes 12 prosenttia 410 miljoonaan euroon. Liiketappio ilman myyntivoittoja oli 2,8 miljoonaa euroa. Toisen vuosineljänneksen tulos verojen jälkeen oli kuitenkin 7,5 miljoonaa euroa voitollinen ja osakekohtainen tulos oli siten 0,09 euroa. Tulosta painoivat ennen muuta ennätyskorkea öljyn hinta ja viidenneksen viimevuodesta laskeneet lentolippujen hinnat.

- Vuoden toinen neljännes oli meille tuloksen osalta selvä pettymys. Toteutunut hintataso jäi arvioitua alemmaksi ja kohonnut polttoaineen hinta rasittaa tulosta. Finnairille lentopetrolin lisälasku on tänä vuonna arviolta 50 miljoonaa euroa, Finnairin pääjohtaja Keijo Suila sanoo.

 

Finnairin kysynnän kasvu on alkuvuodesta jatkunut vahvana. Henkilökilometreissä mitattava kysyntä kasvoi tammi-kesäkuussa noin 24 prosenttia. Matkustajaliikenteen yksikkötuotot laskivat samanaikaisesti 15 prosenttia viime vuodesta, toisella neljänneksellä runsaat 17 prosenttia.

- Myönteistä on, että kysynnän kasvu ja toiminnan laatu ovat olleet eurooppalaista kärkiluokkaa. Tarjonnan lisäyksestä huolimatta käyttöasteemme ovat olleet viimeiset 12 kuukautta plusmerkkisiä. Nämä luovat hyvän lähtökohdan tulevaisuuden menestykselle, Suila toteaa.

 

Toimintakulut nousivat yhdeksän prosenttia lisääntyneen liikenteen sekä Nordic Airlinkin toiminnan käynnistämisestä ja laajentumisesta aiheutuneiden kustannusten vuoksi. Lentotoiminnan yksikkökustannuksia saatiin alennetuksi alkuvuoden aikana runsaat 15 prosenttia. Henkilöstökulut laskivat kolme prosenttia ja niiden osuus kaikista kustannuksista laski runsaat kolme prosenttiyksikkö 27 prosenttiin.

- Olen luottavainen, että tehostamisohjelmamme tuoma yksikkökustannusten aleneminen ja hintatason korjaantuminen antavat meille edellytykset tulosparannukseen viime vuodesta ja voitolliseen tulokseen ensi vuonna.

 

Finnair-konsernin lentoyhtiöiden tarjonnan suunnitellaan kasvavan kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla noin 12 prosenttia. Tarjonnan nousu kohdistuu erityisesti Aasiaan ja Nordic Airlinkin tarjontaan Skandinavian liikenteessä.

 

Yleisen hintatason laskun arvioidaan pysähtyvän kaikkien pyrkiessä nostamaan hintatasojaan kohonneiden polttoainekustannusten paineessa.

- Oman keskihintamme arvioimme nousevan 7,5 prosenttia nykytasosta. Noston vaikutukset tulevat kuitenkin viiveellä ja painottuvat vuoden viimeiselle neljännekselle, joten kuluva vuosineljännes jää vielä heikoksi ja tämän vuoden tuloksesta tulee tappiollinen, pääjohtaja Suila arvioi.

 

Finnair Oyj

Viestintä

17.8.2004

 

Lisätietoja:

 

Christer Haglund, viestintäjohtaja, p. 09 818 4007

Taneli Hassinen, taloustiedottaja, p. 09 818 4976

 

Katso myös pääjohtaja Keijo Suilan webcast-haastattelu osoitteessa www.finnair.fi/konserni.

 

Osavuosikatsaus kokonaisuudessaan

 

 

Finnair Oyj

Viestintä

17.8.2004

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

äh - olikin mainittu jo "lentoyhtiöuutisia lyhyesti" ketjussa. No, tämä ei ollut "lyhyesti", niin jääköön omakseen. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään