Lapsia ?

[Guest ToniH22]

Yksi on tällä hetkellä, Aleksi poikamme. Täyttää tuossa Heinäkuun 4. päivänä 2 vuotta.

Uusi on tuloillaan ja laskettu aika on 10.9.09, ensiviikolla varmistuu onko Tyttö vaiko Poika

[Tatu Kantomaa 2 907]

ensiviikolla varmistuu onko Tyttö vaiko Poika

 

Tai sitten ei.  Meidän tyttö piti kyllä jalat niin tiukasti yhdessä ettei siitä saanut missään vaiheessa selvää kumpi sieltä on tulossa.

 

EDIT

 

Muuten kuulostaa kyllä hyvältä, onnea vaan "loppumetreille" Aleksin pikkuveljen tai siskon kanssa. 

[Guest PekkaK]

Minä olen Artun kanssa vähän samoilla linjoilla, etten kovin hyvin tule toimeen lasten kanssa ja vähän karsastan lapsiseuraa. Johtuisiko epäsosiaalisesta erakkoluonteestani.

 

Joskus kyllä löydän itseni päiväunelmoimasta siitä, miten kiva oma poika tai tyttö olisi, miten mukavaa olisi näyttää omalle lapselle maailman kuviot, viedä lentokentän tai junaradan vierelle katsomaan jänniä juttuja, ja miten lapsi voisi tuoda uutta sisältöä elämään. Mutta ei kai tosielämä koskaan niin romanttista ole. Monesti olen ajatellut, että perustan perheen "sitten isona", milloin se mahtaa sitten tullakaan, jos on tullakseen. En ota paineita asian suhteen. Tyydyn mieluummin siihen, että maailmassa on väkeä riittämiin (ja vaikka syntyvyys kääntyisi laskuun, ei ihmiskunta kuole sukupuuttoon), ja siihen, että en ole ns. sukuihminen ollenkaan. Suvut ja perheet eivät ole tämän erakon juttuja.

 

 

[Guest arttula]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

[Olle Sälgmark 2]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

 

Joo,noin 25 vuotta sitten allekirjoittanutta koitettiin väkisin osallistumaan,kieltäydyin jyrkästi.

 

Ruotsissa oli "muotia" tämä osallistuminen,on vieläkin.Kieltäytyminen leimattiin epäisälliseksi.

 

Osallistuuko vai ei on titenkin jokaisen oma asia,mutta minulle ei sopinut,eikä sovi tänäänkään.

 

 

[Guest ToniH22]

Itse osallistuin täysmääräisesti lapsen kehittymiseen aina syntymään asti ja siitä etiä päin ja samalla mallilla olen ollut mukana tämän tulevan kanssa.

Se on hieno kokemus kun näkee oman jälkikasvun tulevan maailmaan. Isoveljelläni on esikoinen vasta tuloillaan, laskettu aika on noin kuukausi aiempaan kun meidän tulevalla.

Saa sitten neuvoja antaa viisaampana veljelle, eli jossain asioissa näin päin

[Juha Lahtonen 5]

Joskus kyllä löydän itseni päiväunelmoimasta siitä, miten kiva oma poika tai tyttö olisi, miten mukavaa olisi näyttää omalle lapselle maailman kuviot, viedä lentokentän tai junaradan vierelle katsomaan jänniä juttuja, ja miten lapsi voisi tuoda uutta sisältöä elämään. Mutta ei kai tosielämä koskaan niin romanttista ole.

No eihän se toki aina ole, eikä ne lapset aina pidä samoja asioita jänninä, kuin vanhempansa. Eipä se elämä muutenkaan taida aina olla ruusuilla tanssimista. Joka asiassa on omat hyvät ja huonot asiansa. Minun elämääni ne lapset ovat tuoneet enemmän hyviä, kuin huonoja asioita.

 

-Juha

[Juha Lahtonen 5]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

Tämä kai on puhtaasti yksilöllinen kysymys. Itse olen ollut mukana molemmilla kerroilla enkä ole katunut. Mielestäni hieno kokemus. Jos asia kuitenkin kammottaa, niin väkisin sinne ei kannata vääntäytyä. Toivottavasti kukaan ei koe tuosta myöskään sosiaalisia paineita vain sen takia, että se on jotenkin trendikästä mennä synnytykseen mukaan.

 

Yhden tuttavaperheen rouva oli raskautensa loppuvaiheilla sitä mieltä, että ei huoli miestään mukaan synnytykseen. Se olisi toisaalta ollut aika kurja temppu, sillä tuleva isä oli kovastikin innostunut asiasta. Onneksi tämä naisihminen tuli sitten toisiin aatoksiin. Säilyi perhesopu sielläkin.

 

-Juha

[Guest TLinkku]

Moi. Molempien tyttöjen synnytyksessa olin läsnä ja leikkasin napanuoran poikki. Lapsen ensimmäinen parkaisu on tosi mukava ääni, mutta... kaikki parkaisut ja itkut sen jälkeen käy mun korvaan tosi pahasti. Eli en tykkää vauvan kitinästä yhtään, vaikka vauva on rakas. Vanhemman tytön (2.5v.) kanssa on jo ihan hauskaa ja mukavaa leikkiä,koska hän osaa puhua. Nuoremman (2kk) kanssa ei ole hauskaa tehdä mitään, vielä... Rankkaa on, ainakin minun mielestä.

 

Lnd

[Hanna Räihä 6]

mun tyttäreni isä oli mukana synnytyksessä vaikka tosiasiassa olisi voinut pysyä poiskin - siitä tais olla enemmän haittaa kuin hyötyä siellä. Uhkailin suhteellisen pitkällä tiskivuorolla kun oli minut moiseen tilaan saattanut... myöskään ei ollut mitään asiaa liikahtaakaan pään vierestä kurkkimaan mitään muuta. Ristus kun se homma on muutenkin suhteellisen kivuliasta niin sitten vielä toinen kettuilee vieressä että "sattuuko, koita nyt hengittää ja kyllä se siitä". Tuuppas ite tunkeamaan meloni ulos luumun kokoisesta reiästä ja puhutaan sitten uudelleen ...

 

[Mika Koski 0]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

 

Eka kerralla olin ja toista kertaa (jos sellainen tulee) en mene. Tästä on sovittu jo ao. sidosryhmien kanssa.

 

Synnytyksessä on verta, huutoa ja itkua kuin taistelutantereella. Olet avuttomana seisomassa tiellä ja et edes ymmärrä mitä näet ympärilläsi. Enemmänkin pelottava asia kuin elämäni suurin hetki*. Polvet eivät pettäneet alta ja liikutus ei tuonut tippaa silmää. Lähinnä epätietoisuus missä mennään ja adrenaliinin tuoma levottomuus jäivät päällimmäisiksi muistikuviksi.

 

Yleisesti lapsista. Jos kohdalle sattuu sellainen lapsi kuin meillä, joka valvotti useaan otteeseen joka yö ensimmäiset 1 v 5 kk, niin onhan se helvetillisen raskasta aikaa. Päivät ja yöt vaellat "sumussa", töistä ei tule mitään, parisuhde... no, jaa.. got the picture?  Kannattaa laittaa muu elämä hyllylle** vauva-ajaksi ja uskoa lujasti siihen, että kyllä se vielä muuttuu. Sitten 3 v. ikäisenä, kun lapset jo puhuvat ja eivät enää käytä vaippoja, niin siitä lähtien ne ovat elämäsi suurin rikkaus. Oma elämäkin normalisoituu.

 

Lapsissa on vielä sekin, että luot uudelleen yhteyden vanhempiisi, sisaruksiisi ja muihin sukulaisiin. Tavallaan se irtautuminen, jonka olet aikuistuessa tehnyt, kurotaan umpeen hieman eri reittiä ja sinun suhteesi esim. omiin vanhempiisi muuttuu erilaiseksi, paremmaksi. Et ole enää heidän lapsi, vaan yksi lenkki sukupolvien ketjussa.

 

Mika

 

* Se elämäni suurin hetki on ollut, kun n. 3 v. poikamme, joka oli ollut 10 vrk matkoilla ilman isää, löysi katseellaan minut ja juoksi kädet ojossa EFHK:n terminaalin poikki, halasi pitkään ja rutisti niin kovaa kuin pieni poika jaksaa. Silloin tunsin, että olen tuolle ihmiselle tärkeä ja rakas.

 

** Itse tein sen virheen, että suoritin täydennysopintoja, vedin projektia Suomen suurimmassa startupissa Suomen suurimmalle pankille, kunnostin venettä ja yritin jopa purjelentää kesäisin. Kaikki meni v*tuiksi.

[Katja Korvola 0]

Hauska juttu muuten tuo, että onko isukki mukana synnytyksessä niin esikoisen syntyessä hellu oli mukana. Tosin itse olin ihan nuori ja vihreä silloin, joten ihan hyväkin että oli tököttämässä siellä. Kaksi muuta on syntynyt siten, että kun ei sukulais ihmisiä asu lähellä niin mies on jäänyt hoitamaan lapsia, minä olen ajanut illalla tai yöllä sairaalaan, synnyttänyt tyypin ja tullut aamulla kotiin tyyliin että tämmönen sieltä nyt tuli

 

Ja kuten aikaisemmin sanoin, meillä on mielestäni ollut kohtalaisen helppoa koko vauva-veivuu....esikko kärsi koliikista ja oli kovin itkuinen vauva muutenkin aikoinaan, mutta erittäin hyvin pätee sanonta "siinä menee toinen tai kolmaskin". Ei ole sen kummempi konkurssi tullut näiden kanssa.

Mies on hyperpaljon poissa kotoa (vähintään 12h päivässä töissä) joten olen aivan tottunut itse pyörittämään tätä touhua, itse asiassa mulla on kyllä niinpäin, että jollei noita tenavia olisi aika tyhjää elo voisi olla.

Tälläkin hetkellä mulla on täällä kuusi kaveria leikkimässä, ja ihan tolkuissani olen. Tosin juuri nyt ei kukaan huuda eikä hepuloi.

 

Asiat pitää vaan organisoida niin että juttu toimii

 

[Timo Koski 143]

Kuten joku jo sanoikin, olen vaikea erakkoluonne, jolle ei toisten tavat sovi, joten eipä ole naista talossa( eikä miestäkään ). Eikä myöskään lapsia. Ne on ihan yees, kunhan on oikeassa iässä eikä känkkäränkkä hetkiä. Joten olen tyytynyt satunnaisiin vahtisessioihin sisarusten muksujen kanssa ja harvemmin muidenkin sukulaisten kakrujen kanssa ajanviettoon. Onneksi taitaa vielä olla niin että kai muksut on hiukan kauniimmin kun ei ole omia vanhempia läsnä. Yleensä ne isommat äksyilyt alkaa sitten kun ne tulee takaisin .

[Osku Leskinen 6]

Uusi on tuloillaan ja laskettu aika on 10.9.09, ensiviikolla varmistuu onko Tyttö vaiko Poika

 

Olisipa helppoa muistaa syntymäaika/sotu, jos syntyisi päivän aiemmin

 

090909

[Katja Korvola 0]

Ja mun esikko täyttää 18.10.18 18v *vaikkei tämäkään mihinkään mitenkään kuulunut*

[Guest Henkka]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

 

Minulle "valinta" oli luonnollinen, en pohtinut sitä etukäteen. On jokaisen oma asia tämäkin. On henkilöitä jotka eivät kestä esimerkiksi nähdä verta ollenkaan, vaikka halua olisi olla läsnä. Eikä missään sanota että pitäisi olla katsojana siellä päässä mitä ns. tapahtuu. Uskoisin itse että tärkeintä on läsnäolo ja vaikkapa kädestä pitäminen, eli tukeminen. Onhan synnytys naiselle valtava ponnistus fyysisesti ja myös henkisesti.

 

Itse koin että synnytys oli yhteinen asia ja näin ollen halusin olla tukemassa vaimoa H-hetkellä. Vaikka meillä synnytys oli hyvin pitkä ja olin itsekkin aika lopussa niin leikkiä se oli silti vaimoon verrattuna.

 

Me olemme erilaisia jo jokin asia on toiselle helpompi ja luonnollisempi ja toiselle ei. Tästäkään aiheesta ei ole olemassa oikeaa ja väärää tapaa toimia.

 

[Juha Lampi 277]

Nyt, kun tässä on jo mainittu syntyminen, niin laajennen kysymystä koskemaan myös isän läsnäoloa synnytystapahtumassa ? Millaisia mielipiteitä täältä löytyy ?

Jeps, kaikki kolme kertaa olen ollut ja mielestäni kannatti olla 

 

Ekalla kerralla jotkut vanhat kätilötädit vähän nyrpistelivät "turhanaikaiselle sivulliselle", mutta jo seuraavilla kerroilla systeemi toimii kuin junan vessa (tai no hmmmmhöh väärä kielikuva  )

 

Mainittakoon ooteena, että yhtä lailla olen ollut edellisen polven saattohoidossa mukana, suosittelen sitäkin niin raskasta ja surullista se saattaakin olla  :'(

 

Ainiin, tein ekan kerran inspiroimana diplomityöni aiheesta "perhesynnytyskeskus". Tätä hommaa varten kävin "osallistumassa" TaYKSissa muutamiin ihan vieraiden rouvien synnytykseen 

[Marco Tallskog 0]

Lapsia joo, kolmas (iltatähti) syntyi vähän yli viikko sitten. Mikä onkaan mukavampaa kuin olla köllötellä vauvan kanssa vastapainoksi sille kun vanhempia lapsia pitää joko kuskata harrastuksiin, vahtia läksyntekoja, sovitella veljesriitoja, laittaa ne siivoamaan huoneensa etc. Vauvan kanssa on hyvinkin rauhallista, vaikka joskus hieman itkeä pillittääkin (itkuhan on ensimmäinen merkki siitä, että lapsi elää - jos jotain positiivista ko asiasta pitää hakea).

 

Jokaisella kerralla olen ollut mukana synnytyksessä ja pitää kyllä sanoa, että kaduttaisi jos en olisi ollut. Vaikkei siinä isällä suurempaa tekemistä ole (muuta kuin olla tiellä) niin tuntui ainakin siltä, että emäntä oli tyytyväinen kun oli edes jotakin seuraa.