Jorma Laiho

Pieni lentopaikka-arvoitus

4 viestiä aiheessa

Tässäpä pieni ilmailuhistoriallinen kopterikenttäkuva-arvoitus iltojen iloksi !

Helikopterikenttiä Suomessa on pilvin pimein. Ennenmuinoin sellaiset olivat todella harvinaisuuksia. Tarkasti kuvan etualaa tutkimalla erottaa neliömäisen rakennuksen, jonka molemmissa kulmissa on lentoestevalot. Siinä hallissa kopteri majaili ennenmuinoin. Kenttä oli aikanaan yksityisten kopterikenttien huippu, asvaltoitu kenttä, komeat maalaukset, tuulipussit, konesuoja, huoltotilat ja jopa hienot tankkauslaitteet. Kenttä on nykyisin aivan muussa tarkoituksessa, täynnä erilaista varastokamaa, toki kentällä on vielä kulkupelikin, henkilökuntakerhon kirkkovene !

Koko kopteritarina liittyy läheisesti suomalaiseen teollisuushistoriaan ja kertoo vanhoista hyvistä ajoista, jolloin oli varaa pörhältää ikiomalla kopterilla hetken päähänpistosta lähimmälle lentoasemalle, jossa odottava kiinteäsiipinen sitten vei kiireisen omistajana milloin minnekin päin maailmaa. Joutohetkinä urhea lentävä henkilökunta huvitteli (tarinan mukaan) lentämällä kopterilla läheisen kartanon jyrkkäharjaiselle ladolle, jonka harjalle kopterin sai nätisti istumaan hajareisin. Tästä uroteosta ei ole tiedossani kuvaa, enkä ole moista temppua itse nähnyt. Oli siinä rahvaalla ihmettelemistä. Myös kyseisellä kartanolla on oma vuosisatainen historiansa, eikä kartanon vaiheet ole värittömiä nykyisinkään.

Siis kysymys kuuluu:

Mikä paikkakunta on kyseessä, kenen kopterihallista oli kysymys, minkä suurehkon teollisuuslaitoksen väki soutaa kuvan kirkkovenettä ja minkäköhän kartanon ladonharjaa käytettiin laskeutumisalustana sekä mihin aikoihin tämä sijoittuu.

 

[ Attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aivan oikein !

 

Olet nähtävästi ajanut tuosta usein ohi.Muille tiedoksi, että se on ihan vanhan VT1:n varrella noustaessa Salosta kohti Turkua ohi vanhan Saloran tehtaan.

 

Saloran omisti Jouko Nordell tuohon aikaan ja Salora-hommassa kävi sitten Nokian historiassakin kerrotulla tavalla. Ko. ladot, niitä oli useimpia samanmallisia, sijaitsevat naapuripitäjän Halikon puolella Joensuun kartanon mailla, joka nykyisin on "Nalle" Wahlroosin omistuksessa.Tarinan toisen version mukaan kopteri olisi käynyt myös hiukan etäämmällä olevan pienemmän talon ladon katolla, tässä talossa oli ilmailuihmisiä ja sen pellolla on nähty kopteri ihan laillisestikin...

Muistatko tai tiedätkö minkä tyyppinen tuo Saloran Jet Ranger oli, kiinteäsiipinen oli kai oikein joku pikkujetti ? Pilotithan oli ex-ilmavoimalaisia, monet edelleen hengissä, muistelmia odotellaan.....

Salon seudulla on ollut muitakin lentäviä teollisuusmiehiä, mm. Matti Eloranta, ent. Elorannan hovipilotin Antero Maanselän kotisivuilla näkyi näistä ajoista muisteluksia. Anteron sivuilla oli myös nostalgisia kuvia kaukomatkoilta.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Onhan siitä joskus tullut ohikin ajettua, mutta hommahan tapahtui ihan vastikään 70-luvun lopulla, joten se on aika hyvin muistissakin. Se kopteri oli Agusta-Bell 206B Jet Ranger OH-HIL, kiinteäsiipinen oli ensin LearJet 24D OH-GLA ja sittemmin Dassault Falcon 20 OH-FFJ (niinkuin Jouko). Pilotteja oli ainakin Tähtisen Veksi, Sihvosen Pietro, Kiianlinnan Eki ja Nordmanin Kale.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään