Petri Koivisto

Ärsyttävä ongelma IE8:n kanssa.

41 viestiä aiheessa

Moro, lainaan vanhaa aihettani kun on ilmestynyt uusi pikku ongelma. Eli eräänä kauniina päivänä kun avasin netin, ja siihen uuden välilehden niin siellä ei enää näkynytkään noita suosituimpia sivuja sellasina "kuvina", kuten siihen asti näkyi. Eli siis ne sivut missä oli käyty eniten, näkyivät siinä uudella välilehdellä pieninä ruutuina, olikohan niitä nyt 9 vai mitä... Mistäköhän johtuu että ne yhtäkkiä katosi? Saako ne jostain takaisin?

Nyt siinä näkyy vaan tuo "Mitä haluat tehdä seuraavaksi?" "Avaa suljetut välilehdet uudelleen" jne...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Nuo pikkukuvat liittyvät käsittääkseni Google Toolbariin, joka minulla oli työkoneella (XP-pro) aiemminkin. Asensin sen myös kotikoneelle (VistaPrem), mutta kesti kauan, ennen kuin se lopulta alkoi generoida pikkukuvia. Eilen työkoneeltani katosivat pikkukuvat ja kävi juuri, kuten Petri mainitsi. Jokin päivitys söi ne?

Jaa, no hitto. Oli todella nopea ja kätevä kun oli ne kuvat siinä. Tulee kuitenkin avattua nuo samat sivut aina kun on selain auki, ja tuosta se kävi nopeasti klikkaamalla niitä ruutuja...

Laita ne sivut avautumaan automaattisesti, kun avaat selainikkunan?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laita ne sivut avautumaan automaattisesti, kun avaat selainikkunan?

Jos IE:n asetuksissa laittaa puolipisteellä erotettuna Home Page -kohtaan useita osoitteita niin ne aukeavat omiin tabeihinsa aina kun selaimen avaa. Ei ehkä kätevää, jos on paljon mobiiliyhteyden päässä, mutta esim. kotikoneella menettelee.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tuo pikkukuvasysteemi oli kyllä kätevä. Kun Ctrl-T:llä avasi uuden välilehden, saattoi siitä valita haluamansa (ei siis aina saman) usein käyttämistään sivuista. Kuvakkeet valitsivat käyttöastehierarkiansa ja niitä saattoi siivota pois kuljeksimasta. Toivottavasti tuon toiminnon saa takaisin.

Google Chromessa tuo toimii ainakin oletuksena juuri noin. Kannattaa päivittää :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jos IE:n asetuksissa laittaa puolipisteellä erotettuna Home Page -kohtaan useita osoitteita niin ne aukeavat omiin tabeihinsa aina kun selaimen avaa. Ei ehkä kätevää, jos on paljon mobiiliyhteyden päässä, mutta esim. kotikoneella menettelee.

Siis miten? Kokeilin tuota mutta kaikki osoitteet menivät osoiteriville yhteen pötköön eikä auennut mitään... ;D

Laitoin siis näin: www.fsnordic.net;www.facebook.com jne...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Google Chromessa tuo toimii ainakin oletuksena juuri noin. Kannattaa päivittää :)

Ei passaa ronkkia työpaikan konetta ;)

KotiVistassa toistaiseksi toimii edelleen (vielä aamulla ainakin). Tää on epäilemättä Suuren ja Mahtavan Machosoftin jäynäntekoa pienelle mutta pippuriselle kuukkelille ::)

BTW, oisko Petrin pitänyt puolipisteen jälkeen lyödä vielä välilyönti (<= Scientific Wild Ass Guess)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

BTW, oisko Petrin pitänyt puolipisteen jälkeen lyödä vielä välilyönti (<= Scientific Wild Ass Guess)

Eipä toiminut noinkaan... ???

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

KotiVistassa toistaiseksi toimii edelleen (vielä aamulla ainakin).

...vaan eipä toiminut enää illalla >:(

Hyvästi vain, käyttökelpoinen toiminto. Ei tuntunut googlaamalla - ainakaan hetiäkkiä - löytyvän maailmankaikkeudesta gurua, joka olisi tiennyt mistä on "kymysys" :thmbdn:

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olisiko aika harkita selaimen vaihtoa  :P

Voi olla.

Nimittäin lisää ongelmia. En tiedä johtuuko koneesta vai selaimesta, mutta on alkanut takkuilemaan nyt viimepäivinä todella "paljon", meinaa hermo mennä kun saa sen muutaman sekuntia pidempään odotella välillä... ;D Onkohan muilla ollut tuollaista hidastelua IE:llä?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään