Mainila osa II

[Antti Laukkanen 15]

Kun viime vuosina on tarkkaillut Venäjän poliittista kehitystä, ei ole mitään epäselvää, etteikö se olisi pyrkimässä takaisin NL:n hajottua menettämäänsä suurvalta-asemaan. Lisärikkana rokassa ovat mm. valtava nationalismin nousu, hetken aikaa jo edes hippisen kohti realismia menneen historiankirjoituksen uudelleenvääristely, Stalinin "kunnian" palauttaminen ja samoin hetken aikaa kasvaneen avoimuuden kääntyminen takaisin kohti suljettuja ovia. Mitä uskomattomin on tämä voitonpäivänä lanseerattu lakiesitys, joka tullee sellaisenaan voimaan 22.6. Sen mukaan olisi tuomittavaa asettaa Neuvostoliiton toiminta tai puna-armeijan menestys suuressa isänmaallisessa sodassa jollakin tapaa kyseenalaiseksi. Neuvostoliittoa on siis pidettävä varauksetta uhrina, mutta kuitenkin sankarillisena natsien kukistajana ja Euroopan vapauttajana. Epäily ja vastaansanominen tulevat mahdollisesti aiheuttamaan tuomioita myös ulkomaalaisille, joten voipi olla tyhmää tällekin foorumille muuta kirjoittaa - Tehtaankadulla näitä kuitenkin luetaan 

 

Kuitenkin viime vuosina Venäjä on esittänyt mainilamainia proseduureja mm. Tsetseniassa ja Georgiassa. Jälkimmäiseen on sovellettu oikein suomen kansantasavaltamaisia metodeja ja edellisessä harjoitettu suoranaista kansanmurhaa. Samaan aikaan Venäjä uhittelee jokaisen tilaisuuden tullen naapureilleen. Itäinen naapurimme on äärimmäisen korruptoitunut, pienten piirien vallassa ja hallinnassa oleva antidemokratia ja entisestä poiketen yltiökapitalismin tyyssija. Tai kai se kapitalismi kommunismin aikaankin johtajien piirissä kukoisti. Se on valitettavasti edelleen ja etenkin tulevaisuudessa täysin arvaamaton, joten siihen kannattaa suhtautua aina vähintään pienellä varauksella. Kommentin tarkoitus ei ole millään muotoa arvostella yksittäisiä venäläisiä kansalaisia - ääriaineksia lukuunottamatta - vaan enimmäkseen järjestelmää ja vuosisatojen aikana syntynyttä pomo-orja -asetelmaa. Asiat eivät ole Venäjällä mitenkään äärimmäisen hyvällä mallilla, ja talouden taantuman myötä menevät entistä huonompaan suuntaan. Tuntuu, että tuo uho ja isottelu ovat suoraa seurausta siitä, ettei Venäjällä edelleenkään pystytä järjestämään asioita demokraattisesti.

 

Mitä sitten tulee saksalaisiin, en oikein osaa yhtyä saksalaisvihakäsityksiin. Yksittäisiä tapauksia varmaan on, ja jotenkin tuo neukkuhistorian ylistys ja natsisminvastaisuus on nostanut viime aikoina päätään siihen malliin, että kai sitä jotkut tahot yhdistävät saksalaiset edelleen natseihin. Mutta aika moni suomalainen lienee havainnut, etteivät saksalaiset olleet täällä 40-luvulla pääsääntöisesti natsismia levittämässä vaan lähinnä avustamassa suomalaisia itänaapurin päihin pätkimisessä. Hyvinpä sinällään avustikin. Venäjän koillisraja voisi muuten hyvinkin olla Tornionjoella, tai vielä todennäköisemmin Atlantilla. Lapin kansalla voi olla osin tietysti negatiivisia mielipiteitä saksalaisista, mutta voi vain miettiä minkä valtion toimien ansiota Lapin polttaminenkin pohjimmiltaan oli. Itäisessä Suomessa en ole koskaan törmännyt sen vakavampaan saksalaisvihamielisyyteen kuin "jos männää eeuuhu ne tullee ja ostaa kaikki meiän rannat ja mökit". Yleisempi mielipide on kuitenkin vaikuttanut olleen kiitollisuus noista apuhommista 40-luvulla. Tietysti pohjimmiltaanhan kunnon suomalainen vieroksuu kaikkea erilaista omasta naapurista lähtien... Saksalaisiahan liikkui Suomessa kesäisin ennen vanhaan plutoonittain ja moni sai heistä ystäviäkin. Viime laman jälkeen määrät ovat selkeästi vähentyneet.

 

-A-

[Pekka Holopainen 98]

...eli sanalla sanoen naapurissamme Venäjällä ei pohjimmiltaan ole mikään muuttunut satoihin vuosiin (vain ilmiasu on vaihdellut). Voimme vain toivoa, että siellä kulloinkin olisi (yksin)vallassa järkevä "tsaari". Siinä vaiheessa kun ei ole, hyvät neuvot ovat kalliita.

 

Pekka

 

[Antti Laukkanen 15]

...eli sanalla sanoen naapurissamme Venäjällä ei pohjimmiltaan ole mikään muuttunut satoihin vuosiin (vain ilmiasu on vaihdellut). Voimme vain toivoa, että siellä kulloinkin olisi (yksin)vallassa järkevä "tsaari". Siinä vaiheessa kun ei ole, hyvät neuvot ovat kalliita.

 

Sinäpä sen sanoit. Sinisilmäisyys ei ole hyvästä tässäkään asiassa, vaikkei pelkääminen tällä hetkellä aiheelliselta näytäkään. Jos historia jotain opettaa, se opettaa, että samat virheet tehdään kerta toisensa jälkeen uudelleen. Toivoa toki sopii parempaa huomista, muttei huonommallekaan vaihtoehdolle ehkä kannata silmiään ummistaa.

 

-A-