Jussi Seppälä

Air Francen lento 447 kadonnut ja löytynyt

709 viestiä aiheessa

Tein pieniä laskelmia liittyen väitettyyn Air Cometin havaintoon valonvälähdyksestä, ja päädyin seuraaviin tuloksiin:

Koneiden etäisyys arvioidulla onnettomuushetkellä oli noin 2000 km. Tätä lukua en ole itse tarkistanut, mutta vaikuttaisi olevan riittävän lähellä totuutta.

- Edellisestä johdettuna koneiden etäisyys toisistaan oli noin 18 astetta. Tämä vastaa kutakuinkin etäisyyttä Helsingistä Etelä-Bulgariaan tai vaihtoehtoisesti Nuorgamista Valko-Venäjän eteläosiin.

- Koneiden korkeus maanpinnasta olisi pitänyt olla noin 80 - 100 kilometriä, jotta havainnointi olisi onnistunut maapallon tulematta väliin (kaarevuuden vuoksi).

- Onnettomuuskone näyttää 2000 kilometrin päästä kutakuinkin samansuuruiselta kuin muurahainen 300 metrin päästä.

Epäilen että tämä kartalle piirretty Cometin lentoreitti  perustuu lähinnä "viivojen vetoon" kahden paikan välillä, vai onko esitetty reitti silloin myös lennetty?

Vakiolentoreitit vaihtelevat usein paljonkin mm. tuulien takia, vaikka pyritäänkin menemään sitä suorinta mahdollista reittiä. Lisäksi Atlantia ylitettäessä pitää ottaa huomioon myös mm. varakentät.

Hieman vain itseäni mietityttää että josko Cometin reitti olisi tuolloin kulkenut lähempää AF:n reittiä? Näin on tietysti jos Cometin miehistön näkemä välähdys oli AF:n aikaansaama. Jotain he varmasti näkivät mutta liittyykö se tähän?

Muistan lukeneeni että he ilmoittivat tästä ilmiöstä, koska havainnon aika ja sijainti voisi täsmätä AF:n sijainnin suhteen. Silloin he tuskin olisivat olleet 2000km päässä.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Aviationweek:

Separately, a Spanish newspaper quotes the crew of an Iberia Airbus A340 that flew seven minutes behind AF447 on the same track. According to the crew, air traffic control failed to contact the Air France jet after 1:33 a.m. zulu in spite of trying several times. The Iberia pilots - who deviated 30 miles east from the track to circumnavigate thick clowds - then tried to get in touch with their French colleagues, too, but did not succeed either. The pilot of a Lufthansa Boeing 747-400 that had passed the region 30 minutes earlier said that he had to fly several detours to avoid heavy weather, but otherwise described the flight as routine.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

BBC:n radiouutiset juuri raportoivat, että kone olisi lähettänyt 24 automaattista viestiä viimeisillä hetkillään. Odotetaan/odotan jotain lähdettä tälle. ???

(BBC 6Music-radiokanavan uutiset tulevat usein tunnin puolivälissä eivätkä tasatunnein.)

Edit.

Kaipa tälle kohta tulee jotain kirjallistakin lähdettä, kun uutinen on "Breaking News" BBC:n uutissivustolla.

Tässä: http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/americas/8086860.stm

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

"Air France ryhtyy toimiin: Mittauslaitteistot vaihtoon" uutisoi mtv3 : http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/06/893311

Finnairilta tuo kuitataan väärinkäsityksenä:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/06/893331

Miten muuten, onko noissa isoissa busseissa pitot putket siipien alla, kuten molemmissa uutisissa väitetään? Eikö ne siinä koneen nokassa ole? Onkohan nyt AP tehnyt hätäisiä johtopäätöksiä sen Cessnan pitot-putken kuvan johdosta? :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

http://www.airliners.net/photo/Qatar-Airways/Airbus-A330-202/1532637/L/

Tuossa näkyy myös static portit Qatar-tekstin toisen A:n alapuolella. Näyttää että niitä olisi kolmet tuolla puolella, toisella puolella lienee saman verran? Suunnilleen matkustamon ensimmäisen ikkunan alapuolella on ilmeisesti AoA-anturi, pitääkö paikkansa? Toisten kuvien perusteella toisella puolella olisi kaksi lisää, eli onko noita yhteensä siis kolme? Nokassa tutkakuvun alapuolella on sitten pitot-putkia. Kuinka monta noita yleensä koneesta löytyy? Entä onko siellä vielä jotain muitakin antureita tai antenneja?

Pahoittelen kysymystulvaa, mutta olisi hienoa jos joku osaisi vastata edes osaan kysymyksistä! Vastaukseksi riittää yleisempikin Airbus-tekniikka, ei tarvitse olla A330-spesifistä.

http://www.airliners.net/photo/Scandinavian-Airlines--/Airbus-A319-132/1507413/L/

Tuossa A319:sta hyvä kuva. Ilmeisesti pitot-putkia on neljä kappaletta? Entä osaako joku sanoa, mitä nuo suoraa static portin alla olevanlaiset oranssit siivekkeet ovat? Lisäksi nuo mustat mötit etummaisen oranssin siivekkeen molemmin puolin mietityttää.

AoA-antureita on molemmilla puolilla koneen runkoa, kipparille ja perämiehelle omansa. Pitot-static-putkia/aukkoja on myös molemmille lentäjille omansa koneen rungon molemmilla puolilla. Näiden lisäksi stby-mittareille on oma erillinen anturinsa ja yleensä anturi on koneen rungon oikealla puolella.

Tuossa SASsilaisessa näyttäisi olevan näkösällä pari kappaletta RAT-anturia (Ram Air Temperature) ja pari pitot/static-putkea. Nuo 'oranssit siivekkeet' näyttäs äkkiseltään olevan jotain huohottimia/drain mast:eja (mikähän tuollekin olisi kuvaava suomennos?), paha sanoa tarkemmin kun ei ole kokemusta/tyyppikoulutusta tuohon ranskalaiseen ilmailuaparaattiin.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Johan on media taas riemastunut kirjoittelemaan omiaan tai ilmailufoorumeilta poimittuja juttuja - ymmärtämättä niitä.

Pitotputket pitää sijoittaa sellaiseen paikkaan, missä moottorien aiheuttama ilmavirtaus ei pääse vaikuttamaan lukemiin. Liikennekoneissa nokka on looginen paikka. Cessnan pitotputki on siiven alla eikä nokassa, jottei potkurivirtaus pääse vaikuttamaan siihen.

Pitotputkien vaihtamisesta on tosiaan lähtenyt viesti Air Francen työntekijöille. Taisi medialta jäädä huomaamatta, että se tapahtui vuonna 2002, jolloin putket vaihdettiin. Seitsemän vuotta sitten siis.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä että edes nyt on jotain löydetty! Ettei jää ikuiseksi myteeriksi kun tuosta Atlantista on vähän heikko mitään löytää :-\

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Iltalehden versio: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200906060195949_ul.shtml

Jokohan nyt tärppäisi paikan suhteen  :o

Siltä näyttää. Sieltä noin 900 km päästä Fernando de Noronhan saaresta (noin 70 km paikasta, josta kone oli lähettänyt viimeisen viestin) on löytynyt myös mm. käsilaukku, jossa on Air Francen piletti, ja sininen istuin, jossa näkyy sarjanumero. Salkussa ja repussa näkyy omistajien nimet. Lähde: O Globo.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitenköhän nyt jo voidaan tietää, että kyseessä on lennolla olleitten ruumiita. Hiukan epäilyttää taas tuo asian varmaksi uutisointi, vaikka varmaan aika todennäköistä onkin että kyseessä koneessa olleitten ruumiita onkin.

Noo, tuolla alueellahan tippuu koneita vähän väliä, joten ei voida tosiaankaan olla varmoja mistä koneesta ruumihit ovatten.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noo, tuolla alueellahan tippuu koneita vähän väliä, joten ei voida tosiaankaan olla varmoja mistä koneesta ruumihit ovatten.

Tuskin niitä tippuu kuitenkaan niin tiuhaan, ettei jotain voisi sanoa trooppisessa vedessä olleen ruumiin mädäntymisasteesta...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noo, tuolla alueellahan tippuu koneita vähän väliä, joten ei voida tosiaankaan olla varmoja mistä koneesta ruumihit ovatten.

Koska viimeksi?  ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh yhtähyvin voi muutama merimieskin ym. laivasta heitetty "kapianen" siellä olla...

Ei pakosti juuri AF447:n matkustajia

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh yhtähyvin voi muutama merimieskin ym. laivasta heitetty "kapianen" siellä olla...

Niin ja niillä kapiaisilla on AF:n tavaraa käsilaukuissa? Mediaan kannattanee suhtautua skeptisesti mutta varmasti oma rationaalisuus kannattanee säilyttää kun näin 2000-luvulla elellään ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm mielestäni uhreilla ei ollut mitään laukkua päällänsä?

Eihän noilla ole vielä mitään yhtäläisyyksiä (vai onko?)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm mielestäni uhreilla ei ollut mitään laukkua päällänsä?

Eihän noilla ole vielä mitään yhtäläisyyksiä (vai onko?)

No joo ei konkreettisesti kylläkään, olet oikeassa :) Mutta hyviä viitteitä sen suhteen on ilmassa, että edes jonkinlaista selvyyttä saadaan tapaukseen...

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hmm mielestäni uhreilla ei ollut mitään laukkua päällänsä?

Eihän noilla ole vielä mitään yhtäläisyyksiä (vai onko?)

Sieltä on sanottu löytyneen kadonneen koneen istuin sekä useampi ruumis - jotka ovat ilmeisen tuoreita. Olisiko tälle olemassa jokin parempi selitys?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sieltä on sanottu löytyneen kadonneen koneen istuin sekä useampi ruumis - jotka ovat ilmeisen tuoreita. Olisiko tälle olemassa jokin parempi selitys?

En minä näe mitään syytä, miksei ne AF477:n matkustajia, romua ja matkatavaraa voisi olla, mutta tässä on jo oppinut ottamaan tuon uutisoinnin hieman varauksella.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En minä näe mitään syytä, miksei ne AF477:n matkustajia, romua ja matkatavaraa voisi olla, mutta tässä on jo oppinut ottamaan tuon uutisoinnin hieman varauksella.

No tässä jo odotellaankin, että huomenna uutisoidaan ettei ne ruumiit ja muut löydökset taas olleetkaan peräisin turmakoneesta.  :P

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään