Tomi Rissanen

Kuukauden kuva - Toukokuu 2009

49 viestiä aiheessa

Aloitin viime kuussa uudelleen Kuukauden kuva -sarjan.

 

Laitan kertauksena vielä homman juonen.

Tämän aiheen tarkoituksena on kerätä otsikossa mainitulta kuukaudelta kuvaajan mielestä hänen paras kuvansa.

Toivon, että kuvamäärä per kuvaaja pysyisi yhdessä. Näin kuvaajan on itse ensin mietittävä mikä on hänen mielestään paras kuva ja miksi. On myös erittäin toivottavaa, että kuvaaja kertoo kuvan laittamisen yhteydessä, mikä kuvasta tekee hänelle erikoisen. Tätä kautta toivon, että saamme nähtäväksi huikeita ilmailuaiheisia kuvia, jotka eivät aina ole samasta muotista veistettyjä. Kukin kuvaaja itse määrittelee sen, mikä tekee kuvasta kuukauden parhaan.

Samassa yhteydessä on varmasti hyvä mainita kuvasta joitain valotukseen liittyviä tietoja, kuten valotusaika ja aukko, miksei enemmänkin.

 

Oman toukokuun kuvan valinta oli hankalaa. Toukokuussa oli paljon kuvattavaa ja läpikäytävää materiaalia todella paljon. Alla oleva kuva seuloontui kuitenkin hyvin nopeasti muutaman suosikin joukkoon. Jostain syystä pidän kuvista, joissa on useampia koneita näkyvissä. Se tekee kuvasta usein vähemmän staattisen oloisen. Lisäksi kuvassa olevat koneet ovat omaa silmää miellyttäviä ja kotimaassa harvinaisia.

Kuva on otettu 2.5.2009 Frankfurtissa ja etualalla on hinauksessa Thain B744 HS-TGH samalla kun Emiratesin B773ER sorvaa laskua 25L:lle.

_big.jpg

D300, 17-55 2.8, 31mm, f/8, 1/800, ISO200

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mun osalta valinta on ihan selvä. Tämä kuva meni Jetphotosiinkin. Auringonlasku värjäsi taustan, kait kaikki nyt näkee että tämä on mun elämän paras kuva? Kohinaa tosin on vähän, ja ei ole ainoa viime kuun Jetphotos-kuva, mutta parempi tää on niistä kahresta.

 

Canon EOS450D & EF 70-300mm f/4-5.6 IS, 300mm, f/7.1, 1/400s, ISO200.

 

[ attachment removed / expired ]

 

EDIT: Tämä kuva taitaa kuulua sarjaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Varmaan tämä OH-LEE. Paras kuva koko kuussa :)

[ attachment removed / expired ]

Ja ihan on Sonyn cybershot pokkarilla kuvattu:-[

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä nyt nopeesti etsittynä "paras". Tälläinen osui silmään.

 

 

Elikkäs Pullmantur Air B747-400 EC-KSM ja EC-KQC taustalla

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

Panasonic Lumix DMC-FZ30 ISO-80, 1/500s, Polttoväli 229mm, f/5.6.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämmösen löysin mikä oli mielestäni paras kuva omista kuvista

Hallin ilmailupäiviltä. :)

 

Midnight Hawksit tiukassa muodostelmassa :thmbup:

[ attachment removed / expired ]

 

EOS 40D ,70-200 4.0 + 1.4x, 280mm, f/6,3, 1/800s , ISO-100

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olin kahden vaiheilla tämä vai mediheli ja arpa osui tähän.

Peruskauraa DHL:n kalliolta mutta pilvet toi oman mausteensa kuvaan.

OH-LKL

 

[ attachment removed / expired ]

 

Canon EOS 100 / Sigma 170-500 / aukkoja ja valotusaikaa en osaa sanoa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämmösen löysin mikä oli mielestäni paras kuva omista kuvista

Hallin ilmailupäiviltä. :)

 

Midnight Hawksit tiukassa muodostelmassa :thmbup:

 

Vain hitusta aikaisemmin

 

[ attachment removed / expired ]

Noista läpeensäharmaista Hawkeista kun ei oikein mitään kunnollista tunnu saavan aikaan, mutta nuo savut kyllä parantaa asiaa. 1/1000,  300mm, ISO 200

 

...ja seuraavaksi pitääkin tutkia, että missähän välissä nuo pölyt oikein ovat...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkäpä tämä - Playboy Senior..

 

[ attachment removed / expired ]

f 5.6, 1/80, 280mm, ISO 400, Canon EOS 40D, EF 70-200 f 4.0 L IS USM, EFJM

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä ny vaan ei ole "samasta muostista veistetty", vaan poikkesi kovasti kaikesta muusta kortille päätyneestä...   ::)

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

(Nikon D200, Sigma 120-300/2,8 EX APO HSM, 250mm, 1/250s, f 4.0, ISO200)

 

-A-

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Peruskuvaajan peruskuva peruskaura-genreä edustavasta perusbussista, sinivalkoisesta A320:stä OH-LXM:stä peruskameralla, Nikon D50:llä ja 70–300-millisellä vakaajalla varustetulla Nikkorilla. Aukko 8, nopeus 1/640s, ISO-arvo 200 ja zoomaus pysähtynyt 270mm:n kohdalle. Paikka EFHK (RWY04L) ja aika 29.5.2009 klo 19.32. Kuvan nimenä olkoon "Pellit auki".

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

ehkä tämä oli mieleenpainuvin toukokuussa erikoisen maiseman takia (hauhuu, virrat)

että virtaa vesi monen mutkan kautta uurasjärvestä tarjanteeseen!

 

 

 

[ attachment removed / expired ]

 

kamera canon eos 5d ja 24-105  L zoomobjektiivi

aukoista tms. ei käsitystä ::)

 

 

lisää kuvia toukokuulta www.parinapojanjorinoita.blogspot.com

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

ehkä tämä oli mieleenpainuvin toukokuussa erikoisen maiseman takia (hauhuu, virrat)

että virtaa vesi monen mutkan kautta uurasjärvestä tarjanteeseen!

 

Voi mun silmiäni  :o Mainio kuva kerrassaan, mutta tuo järjetön saturaation käyttö tekee kuvasta lähes katselukelvottoman. Siis tuo sininen lähes sattuu silmiin.

 

Kehtaisitko tehdä kuvallesi palveluksen ja vähentää saturaatiota oikein roimasti. Hieno kuva ei ansaitse tuollaista ylilyöntiä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä se taitaa olla...

[ attachment removed / expired ]

 

Ja varmaan moni on kiinnostunut että mikä auto se siinä koneen vieressä on...

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hop,

 

Tullut viimeaikoina aika vähän kuvailtua, joten tässä lienee oma kuukauden paras..

 

EOS 5D, 70mm, f/8, 1/500s, ISO100

[ attachment removed / expired ]

 

 

- Marko

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ehkäpä tämä - Playboy Senior..

 

Tää saa kyllä multa pisteet! Kiva aihe (välillä jotain muuta kuin matkustajakone Vantaalla...) ja hyvin kuvattu, liike mukana.

 

PR

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jossain kysyttiin autosta... Se on Jukka Rajalan MB Sprinter joka ajaa pääasiassa pikarahtia Suomessa ja Ruotsissa. Kuvassa on Rajala junior ratin takana. Laivalla nähdään useasti viikossa koska ajan itse myös pikarahtia. Rekalla sentään...  8)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaipa se tämä on se meikäläisen kuukauden kuva vauhdikkuutensa vuoksi.

 

1/250s f9.1 115mm ISO100

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hitsinpimpulat kun on pieni maavara tuossa Commanderissa  ;D Vähänkin pyöreämpi pilotti niin alkaa pohja laahaamaan maata  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hitsinpimpulat kun on pieni maavara tuossa Commanderissa  ;D Vähänkin pyöreämpi pilotti niin alkaa pohja laahaamaan maata  ;)

 

Niin ja ulkomuoto näyttää siltä että veteenlasku voisi jopa onnistua. Kunnes potkurit haukkaa vettä...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla