Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Kaikille fanaatikoilla tässä ketjussa ja muuallakin tällä foorumilla: Yrittäisitte keskittyä asiaan ja jättää toisen kirjoittajan henkilöön käyvän "sulla ei taida olla mitään ideaa"-tyylisen viisastelun vähemmälle. Kertokaa miten asia teidän arvauksenne mukaan on, sen sijaan että alatte kertoa siitä, minkälainen se toisen arvauksen esittänyt henkilö ja hänen arvauksensa teidän mielestänne on. Koska täällä on mukana kansan koko kirjo, myös niitä aatteen sokaisemia, joille asiat eivät välttämättä mene ihan tuosta noin vain jakeluun, niin alla esimerkki: Kirjoittaja A: "Pilotit pitäisi laittaa post-morteemisti rikosoikeudelliseen vastuuseen 228 kuolemantuottamuksesta." Kirjoittaja B: "Minusta pilotteja ei pitäisi saattaa post-morteemisti rikosoikeudelliseen vastuuseen näistä 226 kuolemantuottamuksesta. Tässä on kärsitty jo tarpeeksi ja lisäksi lentäjillä on omille kämmäilyilleen syytesuoja. He ovat lain yläpuolella, koska heillä on usean vuoden koulutus." Kirjoitaja C: "joo ei mitään triallia. Airbusin edustajat sinne rosikseen joutais". Tässä siis kolme kirjoittajaa on eri mieltä asiasta, mutta he eivät ala puida toinen toistensa sanomisia, vaan esittävät omat kantansa itse asiaan, ja päälle vielä raudan lujat argumenttinsa. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Joko Finnair on korjannut omien lussujensa pitot-putket? Mulla on vain yksi elämä ja A330 -lento tulossa kohtsillään. Vaadin saada tietää totuuden. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Joko Finnair on korjannut omien lussujensa pitot-putket? Mulla on vain yksi elämä ja A330 -lento tulossa kohtsillään. Vaadin saada tietää totuuden. Kysy Finnairilta? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Joko Finnair on korjannut omien lussujensa pitot-putket? Mulla on vain yksi elämä ja A330 -lento tulossa kohtsillään. Vaadin saada tietää totuuden. Jos ensin päättäisit, että meinaatko mennä lussun , vai A330 koneen kyytiin. Ne on varmaan bussin tehtalla ihan hyvää hyvyyttään laittaneet noihin kolmekymppisiin vanhanmalliset pitot putket ongelmien havaitemisenkin jälkeen että lentoyhtiöt saavat niitä vaihdella kun niillä ei muuta tekemistä ole. Ja jos oikein muistan niin myös nelikymppiset Finnairilla on kohtuu tuoreita joten eiköhän niissäkin ole jo tuo asia huomioitu tehtaalla, sikäli jos vaihtosuositus on kerran julkaistu jo pari vuotta sitten. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Meikä on silentina seurannut tätä ketjua alusta asti mutta nyt alkaa riittää... Kasvakaa nyt herranjestas aikuisiksi ja lakatkaa vauhkoamasta! Taisit juuri astua Virtasen virittämään provoansaan Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Kun aikanaan Cometteja tippui taivaalta, spekuloitiin aihetta monin tavoin. Ei ollut CVR:ä eikä ACARS:a. Toisen koneen osat nostettiin ylös, tehtiin ehjällä koneella mittava vesitankkitesti, uhreille lukuisia ruumiinavauksia jne. Pommi oli silloinkin vahvasti esillä, mutta lopulta syyksi osoittautui paineistuksen pettäminen, joka johtui mm. navigaatiolaitteiden ja ikkunoiden konstruktioista. http://www.youtube.com/watch?v=VW_qGRXHayk Saapas nähdä, kuinka tämä onnettomuus rekonstruoidaan. Nykyaikainen sukellusvene kykenee erottamaan CVR signaalin, mutta jos alue on esim 200 * 200 km vie sen tutkiminen yhdellä aluksella yli kuukauden. Samanlaista mysteeriä, kuin esim. TUDOReiden totaalinen katoaminen Bermudaan ei tästä silti onneksi synny. Sen verran aineistoa jo on. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Sao Paulosta nousivat Lufthansa klo 18.58, Swiss lähes samoihin aikoihin (?) ja KLM 19.27. Mitä ne havaitsivat? Kysymys ihan yleisesti. Kerran MD-11 ohjaamossa istuessani kapteeni näytti jostain näytöstä ylä-ja alapuolella sekä samalla korkeudella olevia muita koneita, jotka muistaakseni indikoitiin ruudulla valkoisilla, keltaisilla ja lilan värisillä kolmioilla. Mikä laite mahtoi olla kysessä ja kuinka "kauas" yleensä tuollaisella laitteella näkee ja kuinka kauan se on säädetty havaitsemaan maalit? Syntyi ajatus, että jos lennetään sellaisilla alueilla, jossa ei ole lennonjohtopalvelua, niin toimiiko tuollainen laite törmäyksenestoon ja onko edes mahdollista, että nuo muut koneet ovat nähneet Air Francen? Mika Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Kysymys ihan yleisesti. Kerran MD-11 ohjaamossa istuessani kapteeni näytti jostain näytöstä ylä-ja alapuolella sekä samalla korkeudella olevia muita koneita, jotka muistaakseni indikoitiin ruudulla valkoisilla, keltaisilla ja lilan värisillä kolmioilla. Mikä laite mahtoi olla kysessä ja kuinka "kauas" yleensä tuollaisella laitteella näkee ja kuinka kauan se on säädetty havaitsemaan maalit? Syntyi ajatus, että jos lennetään sellaisilla alueilla, jossa ei ole lennonjohtopalvelua, niin toimiiko tuollainen laite törmäyksenestoon ja onko edes mahdollista, että nuo muut koneet ovat nähneet Air Francen? http://en.wikipedia.org/wiki/TCAS Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Kysymys ihan yleisesti. Kerran MD-11 ohjaamossa istuessani kapteeni näytti jostain näytöstä ylä-ja alapuolella sekä samalla korkeudella olevia muita koneita, jotka muistaakseni indikoitiin ruudulla valkoisilla, keltaisilla ja lilan värisillä kolmioilla. Mikä laite mahtoi olla kysessä ja kuinka "kauas" yleensä tuollaisella laitteella näkee ja kuinka kauan se on säädetty havaitsemaan maalit? Syntyi ajatus, että jos lennetään sellaisilla alueilla, jossa ei ole lennonjohtopalvelua, niin toimiiko tuollainen laite törmäyksenestoon ja onko edes mahdollista, että nuo muut koneet ovat nähneet Air Francen? Mika Traffic collision avoid system. Näin koneet havaitsevat toisensa taivailla vaikka tutkapeittoa/tutkalennonjohtoa ei ole käytettävissä. Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Elä mietiskele liikaa, niin ei tule tehtyä faktoihin perustumattomia johtopäätöksiä. Etenkään Iltalehti ei ole lähteenä ihan paras mahdollinen, kun eivät näytä osaavan kääntää terminologiaa saati että ymmärrystä aihetta kohtaan muutenkaan hyvin runsaasti olisi. Koneet voivat lentää joiltakin osin viallisina, joskin tarkkaan säädellyin ehdoin. Koneisiin tehdään modifikaatioita ja parannuksia kaiken aikaa. Mikäli ne eivät ole pakollisia ennen seuraavaa lentoa, koneet lentävät. Mikään ei viitanne siihen, että kyseinen modifikaatio olisi voinut jollakin tapaa ehkäistä turman, vaan luonnonvoimat ovat toisinaan liikaa ihmiselle ja ihmisen rakkineille. Koneessa ei ollut mitään "pahanlaatuista airspeed ongelmaa". Se on varmasti lähtenyt riittävällä varustuksella taivaalle. Tai sitten AF:n turvallisuuskulttuurissa on jotakin erittäin pahasti pielessä, joskaan en siihen usko. -A- Tietääkseni koneissa on MEL(minimum equipment list ) jonka läpikäymällä voivat lentäjät vikaantuneiden laitteistojen kanssa päättää voiko koneella lentää turvallisesti. Tässä vielä lainaus: "In aviation, a minimum equipment list (abbreviated MEL) provides for the operation of an aircraft in airworthy conditions, although certain instruments or equipment are inoperative. It lists the instruments and equipment that may be inoperative without jeopardizing the safety of the aircraft. " Jukka Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Tietääkseni koneissa on MEL(minimum equipment list ) jonka läpikäymällä voivat lentäjät vikaantuneiden laitteistojen kanssa päättää voiko koneella lentää turvallisesti. Tässä vielä lainaus: "In aviation, a minimum equipment list (abbreviated MEL) provides for the operation of an aircraft in airworthy conditions, although certain instruments or equipment are inoperative. It lists the instruments and equipment that may be inoperative without jeopardizing the safety of the aircraft. " Juu, niin minäkin olen ollut ymmärtävinäni - ja siihen suuntaan kommentillani hieman viittasinkin -A- Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Mediassa spekuloidaan, että pitotputki olisi jäätynyt. Tuli vaan mieleen, että mistä se vesi pitotputkiin olisi tullut tuolla pinnoilla, jossa on pakkasta abt. -40C???? Tomppa Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Mediassa spekuloidaan, että pitotputki olisi jäätynyt. Tuli vaan mieleen, että mistä se vesi pitotputkiin olisi tullut tuolla pinnoilla, jossa on pakkasta abt. -40C???? Tomppa Hypoteesi: Pitotputki on huonosti suunniteltu, sulattaa jäätä vedeksi putken suulta, mutta antaa sen jäätyä uudelleen syvemmällä ? Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 eikös sitä lämmitetä? Niimpä, muuttuuhan se jää nestemäiseksi kun sitä "sulatetaan". Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Juu, siis lämmitetään, mutta tarkoitin siis, että jos putken suunnittelussa on tapahtunut pieni virhe siten, että putken "takaosassa" kertaalleen sulanut vesi pääsee jäätymään uudelleen, ja tukkimaan tuubin. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Luultavasti ei normaalisti päästäkään, mutta jos sähkövika on lopettanutkin lämmityksen... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Luultavasti ei normaalisti päästäkään, mutta jos sähkövika on lopettanutkin lämmityksen... Onhan sekin tietysti mahdollista - kuten sekin, ettei koko turma johtunut alkuunkaan pitotputken jäätymisestä... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Tuossa kuvassa näkyy aika nätisti miten se kone on suurinpiirtein ohittanut tuota rintamaa. Tietysti ei ole mikään ihme jos tuossa korkeudessa pieni raekuuro yllättää. Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 tuo kuva on epävirallinen...kannattaa lukea lähde...(klikkaa oikea hiiren nappula ja kts ominaisuudet) ...silti todennäköinen... Pitotputken jäätyminen on mielestäni yksi keskeinen teoria... kuin myös tuo erityinen olosuhde: voimakkaita ylävirtauksia... ...koneen käsiohjaamisen vaikeus ja esim peräsinosan osittainen rikkoutuminen ja vaikeuksien syveneminen... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Mediassa spekuloidaan, että pitotputki olisi jäätynyt. Tuli vaan mieleen, että mistä se vesi pitotputkiin olisi tullut tuolla pinnoilla, jossa on pakkasta abt. -40C???? Jos siihen putken nokkaan on lentänyt ja jämähtänut sellainen jorman pään kokoinen rae Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Jos siihen putken nokkaan on lentänyt ja jämähtänut sellainen jorman pään kokoinen rae Kimmo Kinnunen on vuosi vuodelta enemmän ja enemmän isänsä jorman näköinen... (sorry ei sitten malttanut...) Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 No mitäs vittuilua tuossa lauseessani oli? En ymmärrä mitä käyttämäsi sanat tarkoittaa ja perään esitin oman amatöörin näkemykseni siitä, mitä osat muistuttaa? Kaipa kyse on vain siitä, että usein sanaparia "hieno termi" käytetään yhtenä tapana sanoa kiertäen "äläs nyt siinä elvistele". Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 On esitetty sellaisia selityksiä, että tuolla alueella esiintyvissä myrskypilvissä esiintyy voimakkaita nousevia ilmavirtauksia, jotka tuovat kosteutta alhaalta nopeasti ylöspäin, nousten jopa 70000 jalan korkeuteen, pysyen jopa kymmeniä asteita lämpimämpinä kuin -40 astetta. Sitten, kun kosteus kohtaa tiivistymispisteen, ts. lentokoneen pinnan, kosteus jäätyy äkkiä ja tukkii kaikki aukot ja röörit. Tiedä sitten, alueen sääolot ovat eksoottiset meikäläisten näkökulmasta. Asiasta toiseen: taas on ilmennyt, ettei kukaan tunnu tietävän, kuinka syvää löytöjen tapahtumapaikalla on. CNN esittää peräti 6-8 kilometrin syvyyksiä: The bodies, along with hundreds of other items, were found floating in water that was between 6,000 and 8,000 meters (4 to 5 miles) deep. http://edition.cnn.com/2009/WORLD/americas/06/07/brazil.plane.crash/index.html Kuitenkin aivan löytöpaikkojen lähellä on jopa pieni saariryhmä, siis tietysti merenpinnan yläpuolella, nimeltä Saint Peter and Saint Paul Islets, jossa sijaitsee Brasilian laivaston tutkimusasema: http://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Peter_and_Paul_Rocks Siis ihan joka paikassa lähistöllä ei ole 8000 metriä syvää... Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla
Kirjoitettu Kesäkuu 7, 2009 Asiasta toiseen: taas on ilmennyt, ettei kukaan tunnu tietävän, kuinka syvää löytöjen tapahtumapaikalla on. Veikkaan, että USA:n (tai entisen NL:n) laivastot saattavat tietää suht. tarkkaankin. Toinen asia on, kertovatko, vaikka kysyttäisiin. PR Jaa viesti Link to post Jaa muulla sivustolla