Olle Sälgmark

"Suoraan reitille, VFR" (Oli: Tyhmiä kysymyksiä ilmailusta)

340 viestiä aiheessa

Sanoisinpa Suomessa saatavan liikenneilmoituksia säännönmukaisesti lähilennonjohdolta sekä jossain määrin lähestymislennonjohdoilta - kuten Helsingin tai Pirkkalan tutkalta, mutta alueelta en muista saaneeni sellaisia ikinä. Saatan tietty muistaa väärin, mutta kovin yleistä se ei tunnu ainakaan olevan. Tai sitten kartan muita liikkujia ujouttani luonnostaan. Lähilennonjohdolla taitaa olla sikäli harvakseltaan tutkakuvaa käytettävissä, ettei kovin eksaktia paikkatietoa voi antaa, vai olenko tyyten väärässä.

Handoffit (ylijättö on karmivaa suomea eikä moista tule tämän jälkeen käyttämän, pitäs lingota sp*** ja n*** uud*** moisen kirjalliseen ohjeistukseen saattamisesta vastuullinen  :'( ) hoituvat valvotussa lennonjohtoelimeltä toiselle mitä mainioimmin, mutta valvotusta valvomattomaan tai päin vastoin ne täytyy sangen pääsääntöisesti pyytää pilotin toimesta. Tästä on tosin poikkeuksia. Mikäli tilannekuva on pääosin radioliikenteen varassa, lienee loogista tuo pilotin mukana olo jaksonvaihtoja arvioitaessa.

Mitä tulee etelänaapuriimme, siellä homma on kyllä tiukan kontrolloitua ja palvelu toisenlaiseen tottuneelle tuntuu välillä jopa yli-informatiiviselta. Liikenneilmoituksia tulee aina ja jaksonvaihdot ilmoitetaan säännönmukaisesti. Vähintään tulee peltipurkkiin puhumista muistuttavalla saundilla "Frjiiksvjensi tsjeins apruvt". Mutta eihän siinä. Sillä ne eivät vissiin oikein tykkääkään transponderittomista koneista, mikä taas omalla tavallaan ahdistaa moisen omistajana.

-A-

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mitä tulee etelänaapuriimme, siellä homma on kyllä tiukan kontrolloitua ja palvelu toisenlaiseen tottuneelle tuntuu välillä jopa yli-informatiiviselta. Liikenneilmoituksia tulee aina ja jaksonvaihdot ilmoitetaan säännönmukaisesti.

-A-

Rehellisyyden nimissä on sanottavaa että tämä palvelu koskee vain ulkomaalaisia koneita,valitettavasti.Kun lennät Ruotsalaisella koneella niin toimii harvoin,lj antaa palvelua jos on "aikaa",sama koskee myös valvottua ilmatilaa.

Uudet tuulet alkoivat puhaltamaan muutama vuosi sitten...... :'(

Tämä palvelu on varmaa ainoastaan kun lennät CTR:ssä SVFR ja silloinkin vain jos näkyvyys menee alle 5km(jos muistan oikein,ehkä vain jos on alle 3km mutta vähintään 1.5km)

Edit /Huomasin että tarkoitit Eestiä. :-[  Meni ilmansuunnat sekaisin,helteen vika.....

Olet oikeassa,Eestissä toimii hyvin,jo vuodesta 1993

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sama toistui Vaasassa seuraavana päivänä. Silloin oli kyseessä porrastus saapuvaan IFR liikenteeseen. Tiedotus pelasi loistavasti.

Ei kai Vaasa sentään porrastanut VFR- ja IFR-ilma-aluksia keskenään? Ymmärtäisin näin, kun mainitsit että sait tiedotuspalvelua.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo tuo porrastus sana huljahti vahingossa tuohon. Tilanne meni yksinkertaisuudessaan niin, että olin selvitetty suoraan reitille 3000ft ja lähestyvä bluefin 4000ft:iin aloittamaan näkölähestyminen 34:lle. Ennen kohtaamista torni antoi vielä molemmille muistutuksen liikenteestä, koska lentoradat menivät suht läheltä toisiaan.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noh niin,nyt on selvitetty selvitykset,orbiitit,porrastukset,tulkittu selvityksiäkin ollaan ja muut mukavat,lisäksi sopu vallitsee,myös vanhojen ja nuorien partojen välillä. :thmbup:

Tässä helteessä lueskellu erinomaista opusta "ilmailun radiopuhelinliikenne" ja saapuvuttanut sivun 81,VFR saapuva EFHF.

Olis kysymys,tää jeppe saa selvityksen "liity perusosalle kiitotie 18 DEGERIN kautta 1000 jalkaa tai alapuolella,VFR.....

Siis jeppe on saanut selvityksen perusosalle.

Pitääkö ilmoittaa DEGER?

Ja jos joku uskaltaa kommentoida "että jos on jotain epäselvää niin kysy tornilta",niin repeän tai päätän päiväni.......

Oletan että Suomessa on joku poikkeus tähän juttuun tai sitten jeppe vaan on fiksu ja herättää parran. ::)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitääkö ilmoittaa DEGER?

Itse en ilmoittaisi koska selvitysraja on peruksella. Mutta tuskin tuosta tapetaan vaikka sen höläyttää..

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän asti olen huikannut "Deger sisään", mutta olenkin vasta aloittelija  ;D

Vielä en ole saanut tornin pakeilta kommenttia, että lakkaa lässyttämästä turhia siihen raadioon...

Ihan ilmailulain mukaista faktaa mulla ei ole heittää, koska en tiedä juuri siitä laista ja niistä asetuksista mitään - enkä oikein mistään muistakaan säännöksistä. Mä en lennä tiedolla, enkä taidolla - vaan tuurilla. Paras A-ryhmä vetää tuurilla!!!!

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tähän asti olen huikannut "Deger sisään", mutta olenkin vasta aloittelija  ;D

  ...jaa, jos saat asematasolla selvityksen rullaa kiitotielle se ja se, niin ilmoitteletkos mennessäs odotuspaikat.. ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pitääkö ilmoittaa DEGER?

Lähestyisin asiaa siltä kantilta, että DEGER on karttaan merkitty mustalla kolmiolla, joka merkkaa pakollista ilmoittautumispaikkaa. Siis ilmoitetaan aina, jos ei pyydetä jättämään ilmoitusta pois.

Siis Suomessa on poikkeus tässä,hyvä tietää.

En toki usko vielä että näin voi olla tässä tapauksessa,tiedän kyllä mitä musta kolmio tarkoittaa......

Kyllä saa pälistä radioon turhia juttuja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

  ...jaa, jos saat asematasolla selvityksen rullaa kiitotielle se ja se, niin ilmoitteletkos mennessäs odotuspaikat.. ;)

En sentään niin paljoo pelkää lennonjohtajaa  ;)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmoitan DEGERin aina (vaikka vähän takakäteen, jos en saa ajoissa suunvuoroa) juuri tuon kolmion mustuuden takia - ja niin taitavat kaikki muutkin Malmin kanta-asiakkaat tehdä.

FAZERia en ole ilmoittanut, ellei ole vasiten kyselty (sehän onkin ääriviivakolmio), vaikka sanomalla Fazer pitäisi kuulemma saada hyvää.  :D

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

En sentään niin paljoo pelkää lennonjohtajaa  ;)

Juu,ei pelätä pätkääkään,soittanu torniin monta kertaa "poikkeavuuksien" johdosta,myös lähestymiseen ja alueelle. :)

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmoitan DEGERin aina (vaikka vähän takakäteen, jos en saa ajoissa suunvuoroa) juuri tuon kolmion mustuuden takia - ja niin taitavat kaikki muutkin Malmin kanta-asiakkaat tehdä.

FAZERia en ole ilmoittanut, ellei ole vasiten kyselty (sehän onkin ääriviivakolmio), vaikka sanomalla Fazer pitäisi kuulemma saada hyvää.  :D

Selvityksellä on raja. :) /tai ehto tai........

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Juu, selvitysrajahan toki oli se perus 18, mihin asti on lupa tulla. FAZER olisi sikäli mukavampi, sillä jos ei heti saa lupaa jatkaa, voi pysähtyä pullakahville ;D khihihii...

Iltaa vaan Juha,taas mennään..... :)

Nyt on kyllä mun sanottava että ainahan voi kysyä jos on jotain epäselvää,koska joku sen kohta kuitenkin laukasee sillä seurauksella että päiväni päättyy. ;D

Kuka muuten omistaa Faz.....

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Lähestyisin asiaa siltä kantilta, että DEGER on karttaan merkitty mustalla kolmiolla, joka merkkaa pakollista ilmoittautumispaikkaa. Siis ilmoitetaan aina, jos ei pyydetä jättämään ilmoitusta pois.

Enpä ole koskaan kuullut tuon kaltaista selvitystä." Selvä lähestymään Degerin kautta perukselle 18. Älä ilmoita Dederiä." :o

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Selvityksellä on raja. :) /tai ehto tai........

Niin... minulla ei ainakaan ole tiedossa mitään ohjeistusta/määräystä, joka poistaisi tarpeen ilmoittaa reitille osuva pakollinen ilmoittautumispaikka, jos selvitysraja on kauempana. Voipi olla että jostain tällainen ohjeistus löytyy.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä ole koskaan kuullut tuon kaltaista selvitystä." Selvä lähestymään Degerin kautta perukselle 18. Älä ilmoita Dederiä." :o

Toivotaan että niitä ei aleta edes antamaan,jos homma etenee näin niin ei kukaan saa sananvuoroa taajuudella.......

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä ole koskaan kuullut tuon kaltaista selvitystä." Selvä lähestymään Degerin kautta perukselle 18. Älä ilmoita Dederiä." :o

Miltäs kuulostaisi "ilmoita seuraavaksi perusosa" tai "jätä pois paikkailmoitukset"?

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Miltäs kuulostaisi "ilmoita seuraavaksi perusosa" tai "jätä pois paikkailmoitukset"?

No,perusosa on pakko ilmoittaa......se on raja.

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Enpä ole koskaan kuullut tuon kaltaista selvitystä." Selvä lähestymään Degerin kautta perukselle 18. Älä ilmoita Degeriä." :o

En minäkään, en edes noin muotoiltua alkuosaa. Ollen kertoman kaltaisia olen kyllä kuullut useita ::)

Yleisin kuulemani kommentointikielto on "Laskulupa tulee kynnyksellä, älä kuittaa!"

(Ei kai vain Cloetta omista Fasua  ??? )

Jaa viesti

Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään