Taneli Äikäs

Sotamarsalkka Mannerheim Jämijärvellä

6 viestiä aiheessa

Sotamarsalkka Mannerheim oli viime sunnuntaina Jämijärvellä pidetyssä Suomen Ilmapuolustusliiton järjestämässä purjelentonäytöksessä kunniavieraana. Myös puolustusministeri Oksala ja eräitä korkeita upseereita oli saapuvilla. Tilaisuuteen oli kertynyt useita tuhansia henkilöitä. Sotamarsalkkaa oli vastaanottamassa aluepäällikkö Korpikosken johtama kunniakomppania.

Alkutervehdysten jälkeen vieraat siirtyivät korkealle hiekkaharjulle seuraamaan purjelentonäytöstä, mihin osallistui etupäässä purjelento-oppilaita, käyttäen erilaisia konetyyppejä. Starttaus tapahtui  sekä kumiköysillä että autolla, ja olivat lennot olosuhteisiin katsoen hyvin onnistuneita. Kun ei tällä kerralla ollut lainkaan käytettävissä lentokoneita hinaukseen, eivät lentäjät voineet saavuttaa niin suuria korkeuksia kuin edellisvuoden näytöksessä, mihin sitäpaitsi osallistui m.m. saksalaisia purjelentotaitureita.

Viimeisenä esityksenä oli purjelentokoulun johtajan T. B. Nissisen taitolentonäytös kauniine loopingeineen ja kaarteineen, vaikka voikin edellämainittua starttausta käytettäessä saavuttaa vain noin 300 metrin korkeuden.

 

 

Kysymys kuuluu, mikä vuosi ? Tänään saamassani lehtileikkeessä ei ole vuosi lukua, kiinnostaisi tietää tuo.. Tuo ylläoleva teksti on vain johdanto juttuun, jonka mukaan herrat saapuivat Helsingistä klo 11.45 Junkers - koneella, paitsi Mannerheim, joka saapui paikalle klo 13 Kankaanpäästä, missä oli ollut seuraamassa taisteluharjoitusta reserviläisten leirillä. Näytöksen ensimmäinen esiintyjä oli vaasalainen purjelento-oppilas Aili Hedström, jota tekstissä Suomen tulevaksi die Hannaksi tituleerattiin..

 

"Näytöksen järjestely oli kaikin puolin onnistunut aina parkkeerauspaikkoja myöten, ellemme ota lukuun sitä vaasalaista, pahinpaan mutkaan ja keskelle tietä parkkeerannutta autoa, jonka viimeinen numero on 9 ja joka oli siirrettävä hieman syrjempään oikein miesvoimalla."

 

Ne on ne vaasalaiset tuollaisia.. ;D

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomen Ilmapuolustusliitto järjesti kiertueen syksyllä 1936, jonka toinen näytös oli Viipurissa 13.9.-36. Aili Heikinaro ristittiin Suomen "Die Hannaksi" juuri Viipurin lentonäytöksen jälkeen (Vaasan Lentokerhon historiikin mukaan). Kiertueen ensimmäinen näytös oli Turussa 6.9.-36. Aili Hedström (myöhemmin sukunimi suomalaistettu Heikinaroksi, sittemmin naimisissa Smirnoff) suoritti samana vuonna eli 1936 purjelennon A- ja B-tutkinnot, ja vuonna 1937 C-tutkinnon. Lentäjät Lars "Lasse" ja Kalle Heikinaro (Hedström), jotka touhusivat myös Jämillä aikoinaan, olivat Ailin veljiä.

 

ps. samanlaista touhua on tuo parkkeeraaminen Vaasassa nykyäänkin... ;D

 

Jukka

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Suomen Ilmapuolustusliitto järjesti kiertueen syksyllä 1936, jonka toinen näytös oli Viipurissa 13.9.-36. Aili Heikinaro ristittiin Suomen "Die Hannaksi" juuri Viipurin lentonäytöksen jälkeen (Vaasan Lentokerhon historiikin mukaan). Kiertueen ensimmäinen näytös oli Turussa 6.9.-36. Aili Hedström (myöhemmin sukunimi suomalaistettu Heikinaroksi, sittemmin naimisissa Smirnoff) suoritti samana vuonna eli 1936 purjelennon A- ja B-tutkinnot, ja vuonna 1937 C-tutkinnon. Lentäjät Lars "Lasse" ja Kalle Heikinaro (Hedström), jotka touhusivat myös Jämillä aikoinaan, olivat Ailin veljiä.

 

ps. samanlaista touhua on tuo parkkeeraaminen Vaasassa nykyäänkin... ;D

 

Jukka

 

 

Kiitoksia.. sain vahvistuksen vuosiluvulle kun juttelin kaverin kanssa joka on nähnyt kaikki Jämin näytökset vuodesta 1935 alkaen ja tänä vuonna ottaa itsekin osaa näytökseen...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Sotamarsalkka Mannerheim oli viime sunnuntaina Jämijärvellä pidetyssä Suomen Ilmapuolustusliiton järjestämässä purjelentonäytöksessä kunniavieraana.

 

Mannerheimista  ko. Jämin vierailulla v. 1936 on kuva ja tekstiä teoksessa Mikko Uola: Suomen Ilmailuliitto 75 vuotta 1919-1994 sivulla 87. (Kuva on eri kuva kuin ns. Stenbergin albumissa oleva kuva).  Sivun 80 tienoilla ko. kirjassa on käsitelty Jämin alkuaikoja muutenkin, kuvissa mm. lentokeskuksen johtaja T.B. Nissinen ja Lasse Heikinaro.     

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

14.8.1936 Pohjois-Satakunta - lehti kirjoitti:

 

Sotamarsalkka Mannerheim oli viime sunnuntaina Jämijärvellä pidetyssä

Suomen Ilmapuolustusliiton järjestämässä purjelentonäytöksessä

kunniavieraana. Myös puolustusministeri Oksala ja eräitä korkeita

upseereita oli saapuvilla. Tilaisuuteen oli kertynyt useita tuhansia

henkilöitä. Sotamarsalkkaa oli vastaanottamassa aluepäällikkö

Korpikosken johtama kunniakomppania.

 

Alkutervehdysten jälkeen vieraat siirtyivät korkealle hiekkaharjulle

seuraamaan purjelentonäytöstä, mihin osallistui etupäässä

purjelento-oppilaita, käyttäen erilaisia konetyyppejä. Starttaus

tapahtui  sekä kumiköysillä että autolla, ja olivat lennot

olosuhteisiin katsoen hyvin onnistuneita. Kun ei tällä kerralla ollut

lainkaan käytettävissä lentokoneita hinaukseen, eivät lentäjät voineet

saavuttaa niin suuria korkeuksia kuin edellisvuoden näytöksessä, mihin

sitäpaitsi osallistui m.m. saksalaisia purjelentotaitureita.

 

Viimeisenä esityksenä oli purjelentokoulun johtajan T. B. Nissisen

taitolentonäytös kauniine loopingeineen ja kaarteineen, vaikka voikin

edellämainittua starttausta käytettäessä saavuttaa vain noin 300

metrin korkeuden.

 

--

 

 

Purjelentäjiemme suurkatselmuksessa Jämijärvellä läsnä sotamarsalkka

ja puolustusministeri. 5000-päiselle yleisölle esitettiin

kumiköysistartti ja autovintturi. Teholiitäjät tekivät kauniita

kaarroksia Jämijärven "purjelentomaaston" yllä.

 

Pohjois-Satakunnassa ja sen laajassa ympäristössä johtivat viime

sunnuntaina kaikki tiet Jämijärvelle, jossa sijaitsee Suomen

Ilmapuolustusliiton purjelentokoulu ja jossa eilen pidettiin

purjelentäjiemme suurkatselmus. Suuret joukot autobusseja,

kuorma-autoja, yksityisautoja, moottoripyöriä ja polkupyöriä toi

yleisöjoukkoja paikalle aina Tampereelta, Porista ja Helsingistä sekä

Vaasasta saakka. Tälle paikalle kokoutui 5.000 - päinen yleisöjoukko,

joka totesi mielihyvin, että meikäläiset purjelentäjät ovat päässeet

kehityksessään jo pitkälle. Eilisessä näytöksessä ei esiintynyt

ainoaakaan ulkomaalaista purjelentäjää, vaan ohjelman suorittajat

olivat kaikki suomalaisia, niinkuin kaikki lennossa käytetyt koneetkin

olivat suomalaisia ja suomalaisten harrastajien vapaaehtoisesti

rakentamia eri ilmapuolustusyhdistysten purjelentokerhoissa.

 

Suurkatsemusta kunnioittivat läsnäolollaan sotamarsalkka Mannerheim ja

puolustusministeri Oksala. Muista läsnäolijoista mainittakoon

ilmavoimien v.t. komentaja, eversti Opas, eversti Airo

yleisesikunnasta, eversti Vinell Kankaanpään harjoituskeskuksesta,

lentoasema 5:n komentaja, everstil. Rekola, sotilasläänin komentaja,

eversti Siilasvuo, eversti evp. Vuori, everstil. Karikoski,

ilmailuasian esittelijä, tuomari Linsén kulkulaitosten ja yleisten

töiden ministeriöstä, ins. Ståhle Aero-yhtiöstä, Suomen

Ilmapuolustusliiton johtokunnan ja keskustoimikuntien jäsenet sekä

lukuisat Ilmavoimien upseerit. Paikalla oleva yleisö oli siis

mahdollisimman edustavaa ja asiantuntevaa.

 

Kello 11.45 saapuivat Helsingistä Jämijärvelle ilmavoimien

Junkers-koneella puolustusministeri Oksala ja ilmavoimien v.t.

komentaja, eversti Opas. Kello 13 saapui purjelentoalueelle

sotamarsalkka Mannerheim, joka oli viettänyt edellisen yön Tampereella

sekä lähtenyt sieltä klo 6 aamulla seuraamaan taisteluharjoitusta

Kankaanpään reservileirille. Sotamarsalkka saapui nyt suoraan

Kankaanpäästä. Häntä vastassa oli Satakunnan suojeluskuntapiirin

kunniakomppania soittokuntineen ja lippuineen, Suomen

Ilmapuolustusliiton puolesta toivotti sotamarsalkka Mannerheimin

tervetulleeksi ylitirehtööri Vartiovaara esitellen hänelle saapuvilla

olleet liiton johtokunnan jäsenet ja keskustoimikunnan jäsenet.

Sotamarsalkka tervehti myös lottien edustajia, ja samalla ojensi eräs

pieni tyttönen sotamarsalkalle ruusukimpun. Sitten tarkasti

sotamarsalkka kunniakomppanian tervehtien sitä. Komppaniassa, johon

kuului miehiä Jämijärveltä, Kankaanpäästä ja Parkanosta oli myöskin

"Parkanon Paroonin" nimellä tunnettu parooni Wrede kuuluisine

sauvoineen. Häntä kätteli sotamarsalkka erikoisesti.

 

Seurue siirtyi sitten harjanteelle seuraamaan esityksiä. Sotamarsalkan

oppaina toimivat ylitirehtööri Vartiovaara ja purjelennon

keskustoimikunnan puheenjohtaja, ins. Ståhle.

 

Ohjelmassa oli aluksi koulutusesimerkki kumiköysistartilla, joka

suoritettiin Lappeenrannan Ilmapuolustusyhdistyksen

(kansakoulunopettajien) rakentamalla alkeiskoulukoneella, mallia

Grünau 9. Pitkien kumiköysien avulla lingottiin kone harjanteelta

ilmaan. Tämä numero, niinkuin kaikki muutkin, onnistui hyvin, ja

vaivattomasti laskeutui lentäjä metsän reunaan. Seuraava lento, joka

oli verraten pitkä, suoritettiin Satakunnan Ilmailukerhon

rakentamalla, samanmerkkisellä koneella. Yleisölle esiteltiin edelleen

Etelä-Suomen Ilmapuolustusyhdistyksen rakentama alkeiskoulukone

Wronabis, Lentoasema 2:n asevelvollisten rakentama jatkokoulutuskone

Kassel 12, joka on verraten "vanhanaikainen" malli, ja Helsingin

Ilmapuolustusyhdistyksen rakentama teholiitäjä Grünau Baby II.

Viimeksimainittu teholiitäjä liiti luonnollisesti pisimmälle, noin

kaksi kertaa pitemmälle kuin alkeiskoulukoneet.

 

Sitten esiteltiin yleisölle lentoonlähtö autovintturia käyttämällä.

Kuten tunnettua, suoritetaan se siten, että lentokoneen nokkaan

kiinnitetään pitkä teräsvaijeri. Tämä vaijeri kelataan sitten nopeasti

auton takapyörän sijalle asetettuun kelaan, jolloin teholiitäjä saa

tarpeellisen alkunopeuden noustakseen ilmaan. Hinausvaijerin pituus

oli 800 metriä, jonka matkan koneet kulkivat hinausvaijerin vetäminä.

Päästyään suunnilleen auton yläpuolelle irroittivat lentäjät vaijerin

koneestaan ja jatkoivat liitelemistään yleisön yläpuolella.

 

Ensimmäisenä esiintyi purjelento-oppilas Aili Hedström Vaasasta

(Suomen tuleva "die Hanna" ?). Kauniisti kaarteli hän harjanteen

yläpuolella ja laskeutui sitten takaisin lähtöpaikkaansa. Hän lensi

Kuopion Ilmapuolustusyhdistyksen Grünau 9:llä. Sitten lensi

purjelento-oppilas Veikko Linnaluoto Turusta Turun

Ilmapuolustusyhdistyksen rakentamalla alkeiskoulukoneella Grünau 9.

Lopuksi seurasivat teholiitäjäesitykset, joita suorittivat ins. Yrjö

Mehtonen Viipurista viipurilaisella Komar-koneella, tekn. ylioppilas

Kalevi Tirronen Helsingistä turkulaisella Grünau Baby II:lla ja

purjelento-oppilas Matti Kukkonen Lahdesta vaasalaisella Grünau Baby

II:lla. Ohjelman päättivät purjelentokoulun yliopettajan T. B.

Nissisen aerobatiaesitykset. Hra Nissinen teki harjanteen kohdalla

yleisön yläpuolella pari loopinkia eli surmansilmukkaa saaden osakseen

katsojien kättentaputukset.

 

Sotamarsalkka Mannerheimin poistuessa tilaisuudesta kohotti saapuvilla

ollut yleisö hänelle kolminkertaisen eläköönhuudon.

 

Lentonäytös sujui kaikin puolin suunnitelmien mukaan, ja sitä suosi

kaunis sää. Tuhatpäisen yleisöjoukon muonittamisesta huolehtivat

Jämijärven lotat, joiden ruoat menivät kuin kuumille kiville.

Näytöksen järjestely oli kaikin puolin onnistunut aina

parkkeerauspaikkoja myöten, ellemme ota lukuun sitä vaasalaista,

pahinpaan mutkaan ja keskelle tietä parkkeerannutta autoa, jonka

viimeinen numero on 9 ja joka oli siirrettävä syrjempään oikein

miesvoimalla.

 

--

 

Juttu julkaistiin samaisessa lehdessä uudelleen 9.7.2009 , tällä kertaa valokuvien kera; Kolme kuvaa Harry Stenbergin albumista..

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään