Juha Paulavuo

EADSn johtajille tulossa 12 miljoonan euron sakot ??

2 viestiä aiheessa

Ranskan pörssikauppojen laillisuutta valvova viranomainen vaatii yli 12 miljoonan euron sakkoja eurooppalaisen ilmailukonsernin EADS:n seitsemälle johtajalle sisäpiirijutussa.  Kyseessä on vasta valvontaviranomaisen esittämä vaatimus. Epäiltyjä kuullaan asiassa myöhemmin tänä vuonna. Osa heistä on jo rikostutkimuksen piirissä.

 

Entiselle pääjohtajalle Noël Forgeardille vaaditaan lähes viiden ja puolen miljoonan euron sakkoja hänen saamastaan 3,7 miljoonan osakekauppavoitostaan.  Kaupallisen johtajan John Leahy'n maksettavaksi tulisi 3,6 miljoonaa euroa 2,2 miljoonan euron osakevoitosta. Viidelle muulle Airbusin emoyhtiön johtoon kuuluneelle vaaditaan yli kolmen miljoonan euron sakkoja.

 

Valvontaviranomaisen mukaan johtajat olivat myyneet maaliskuussa 2006 omistamiaan yhtiön osakkeita tietoisina Airbusin uuden superjumbon A380:n tuotanto-ongelmista. Tuotannon viivästymisistä ilmoitettiin kolme kuukautta osakevoittoja tuoneiden kauppojen jälkeen.  Sakkovaatimuksia ei kohdisteta Airbusin suomalaiselle henkilöstöjohtajalle Jussi Itävuorelle, Airbusin pääjohtajalle Thomas Endersille eikä kahdeksalle muulle konsernin johtajalle.

 

Tänään julkistetussa raportissa koko EADS -yhtymälle vaaditaan 700 000 euron sakkoja, koska sen ilmoittamat tiedot markkinoille Airbusin superjumbon tuotannon viivästymisestä olivat puutteellisia.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ranskan perustuslakituomioistuimen jo aikaisemmin julistamaan päätökseen nojaten pariisilainen rikostuomioistuin on nyt, vuosien jahkailun jälkeen, päättänyt luopua sisäpiirikauppasyytteiden ajamisesta eteenpäin, joten juttu on saatettu loppuun ilman sakkotuomioita millekään osapuolelle.

 

A French court has quashed an insider trading case against current and former executives and two previous shareholders in Airbus Group, ending a turbulent phase in the European aerospace company's history.

 

Seven current and former managers and two former corporate shareholders, Lagardère and Daimler, who had been accused of profiting from problems in building the A380, will no longer stand trial because they had previously been cleared by France's AMF market regulator.

 

Judges at the Paris Criminal Court agreed to drop the trial after the defendants won the support of France's Constitutional Court, which ruled that the trial would breach safeguards against double prosecutions.

 

The seven individuals and two former shareholders had been accused of selling shares in early 2006 in the knowledge that the A380 was running into delays.

 

http://news.airwise.com/story/view/1431954788.html

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään