Tomi Rissanen

Kuukauden kuva - Kesäkuu 2009

23 viestiä aiheessa

Jatketaan teemaa. Unohdin laittaa heinäkuussa kesäkuun ketjun, mutta parempi myöhään kuin... mites se menikään?

 

Laitan kertauksena vielä homman juonen.

Tämän aiheen tarkoituksena on kerätä otsikossa mainitulta kuukaudelta kuvaajan mielestä hänen paras kuvansa.

Toivon, että kuvamäärä per kuvaaja pysyisi yhdessä. Näin kuvaajan on itse ensin mietittävä mikä on hänen mielestään paras kuva ja miksi. On myös erittäin toivottavaa, että kuvaaja kertoo kuvan laittamisen yhteydessä, mikä kuvasta tekee hänelle erikoisen. Tätä kautta toivon, että saamme nähtäväksi huikeita ilmailuaiheisia kuvia, jotka eivät aina ole samasta muotista veistettyjä. Kukin kuvaaja itse määrittelee sen, mikä tekee kuvasta kuukauden parhaan.

Samassa yhteydessä on varmasti hyvä mainita kuvasta joitain valotukseen liittyviä tietoja, kuten valotusaika ja aukko, miksei enemmänkin.

 

Kesäkuun kuvassani on EFHK Air Berlinin koneesta kuvattuna. En ole aiemmin onnistunut kuvaamaan "kotikenttää" ilmasta, joten tämä oli ehdoton valinta.

_big.jpg

D300 17-55 2.8@17mm f/5.6 1/1000 ISO200

Kuvausalustana D-ABLB

 

tomppa

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Omasta mielestäni tässä kuvassa on vaan sitä jotain, wingleteillä varustettu B737 kaikessa komeudessaan..  :P

 

Primera Air B737-700 TF-JXG, 1/1250 185mm f/5.3 ISO100[ attachment removed / expired ]

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa-a. Oiskohan tämä sitten ? :P Kuvassa nyt ei ole (taaskaan) mitään erityistä. Taisi kuitenkin olla ensimmäisiä kertoja, kun illalla kuvaan cargo-koneen :P Tuon kuvan jälkeen alkanut enenmänkin kuvailemaan näitä. Myös se tekee ehkä erikoisen, että onnistuin sohimaan aidan raosta hyvin tuon kuvan.

 

Eli N320UP UPS 763 29.6

 

[ attachment removed / expired ]

 

ISO400 (:P) f/4,8 1/800

 

Ja sitten sama kuva isompana ja parempana, kun taas joutuu ärsyttävästi pakkaamaan  :'(

 

 

E: Kuvan tekstiä muokattu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä otoksessa laatu ei näyttele pääosaa, mutta hetki jolloin kuva otettiin jäi vähäksi aikaa muistoihin.

 

Elikkäs 25.6 aamuyöstä heräsi ajatus lähteä fillarilla kuvaamaan ensisijaisesti nyt ainakin TAPin kone. Olihan siinä illan mittaan käyty baareissa sun muissa juomaloissa joten auton sai unohtaa matkantekovälineenä. No, ei kun reppua lastaamaan kaljalla ja nokka kohti efhk:ta aamuhämärässä n.klo 02:50, matkaa vähän alta 30km. Arvioitu aika muuten tais olla klo 04:25 joten kuvittelin ajan riittävän hyvinkin polkemiseen kentälle.

No siinä sitten kaikkine uusine pyöräilyreitteineen sekä työmaan kiertoteineen tuli harhailtua suunniteltua enemmän ja aikaa paloi uhkaavan nopeeseen tahtiin.

 

Alkoi sitten loppujen lopuksi jo epätoivo iskeä, kunnes löysin uuden vaihteen Ylästön pitkissä alamäissä ja kivasti alkoi vilpoinen sumu viilentää hikistä otsaa. Ja jo kuvittelin selvinneeni ajoissa rahti2:lle, kunnes harhauduin kauppakeskus Jumbon alikulkusillan väärälle puolelle ja siinä taas meni pari minsaa ihan hukkaan. Kello oli n.04:15 ja päivä paistoi jo.

 

No sitten lopulta löysin sen oikean väylän ja Lentoasemantien risteyksestä Tikkurilantielle ja sitten lopulta sinne rahdille "monttuun"

 

Vaan kun ajoin sinne monttuun niin näin jonkun A320 sarjan koneen olevan aivan finaalissa 15:lle. No sehän se jonka takia lähdettiin! Äkkiä fillarin selästä veke ja jalat alle! Juoksin niin pitkälle sinne vallille kun ikinä vain kerkesin ja kamerassa kun oli jokseenkin valmiit asetukset päällä, niin sain edes tämän kuvan ;D

[ attachment removed / expired ]

 

Sitten se olikin aika ottaa olut :laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohtuullista omistautumista. Oliko kotiin sotkeminen laskuhumalassa ja lämpenevässä säässä yhtä antoisa ja runollinen kokemus?  :laugh:

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Täytyypä sitä osallistua pitkästä aikaa....

 

HN-442 vetää ns geetä Pirkkalassa kesäkuussa AD 2009.

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Noniin tässä nyt omalta osaltani kesäkuun kuva.

Nyt oli taas pahan valinnan paikka, muutama erittäin hyvä vaihtoehto tai no useampikin :P

 

 

OH-BLC cn 53459/2141 McDonnell Douglas MD-90-30

500mm, f10, 1/8000, ISO 800

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Oliko kotiin sotkeminen laskuhumalassa ja lämpenevässä säässä yhtä antoisa ja runollinen kokemus?  :laugh:

Jep!, koska tiesi osaavansa ajaa ilman ylimääräistä harhailua ja täten ottaa matkasta väh2km poies. Sitä oikeen innostu :D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

 

OH-BLC cn 53459/2141 McDonnell Douglas MD-90-30

500mm, f10, 1/8000, ISO 800

 

 

Upee kuva, kun katsoo pitkään niin välillä on menossa ja välillä tulossa!  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Air Bridge Cargon B744F VP-BIG. Tämä valikoitui kuukauden kuvaksi, koska tämä oli ensimmäinen kerta kun sain kuvattua ko. yhtiön koneen. Sää oli mitä oli, ja meinasin jättää koneen kokonaan kuvaamatta, mutta lopputulos oli mielestäni sittenkin ihan kelvollinen.  :)

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä on omanlaisensa tunnelma. Swissin A340-300 HB-JMH laskussa Zürichiin

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilkka mitkä kaksi konetta tulivat perässä? Jäi häiritsemään.  :)

 

Contact Airin Star Alliance-väreissä oleva Fokker 100 D-AFKB ja sen takana Swissin A340-300 HB-JMG. :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

1st Midnight Balloon Rally

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perspektiiviä kuinka matalalla purjekoneet tulee välillä kisoissa maaliin. Vauhtia on n. 250km/h  :P

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Teknisesti ei mikään hyvä kuva. kohinaa ym ym mutta minulle erittäin tärkeä kuva.

Harvinaista leukemiaa sairastava 10 vuotias poikani pääsi toteuttamaan yhden unelmansa ja lentämään MIK:n simulaattorilla, iso kiitos siitä MIK:lle.

Pojan ammatinvalinta on ollut jo kauan selvillä ja haluaa rahtikoneen pilotiksi ja simulaattorilennon perusteella on kuulemma ihan lentäjäainesta.

Yksi iso haave on päästä lentämään Finnairin simulaattoria mutta taitaa olla aika hankalasti toteutettava toive.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä nopeesti etittynä "hyvä" kuva

 

OH-ATB Savonlinnassa 16.6.09

 

[ attachment removed / expired ]

 

Panasonic DMC-FZ30

 

f/5.6

 

1/200

 

ISO 80

 

Polttoväli 420mm

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Perspektiiviä kuinka matalalla purjekoneet tulee välillä kisoissa maaliin. Vauhtia on n. 250km/h  :P

 

Olisi pitänyt varmaan kaartaa myötätuulesta perusosalle aikaisemmin, ettei mene loppuosa näin matalalle.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Telinehuoltoa..

 

Harvinaislaatuisen asiallisen näköistä asennustoimintaa poikkeuksellisen komiasta mekaanikosta puhumattakaan. Eikä hienoa lentokonettakaan sovi jättää huomiotta  ;D

 

Ai niin, hyvä kuva!

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla