Sami Vainionpää

FlightForumin kartingliiga 2009!

36 viestiä aiheessa

Pistetäänpä vihdoin pystyyn kartingthreadi, josko jengillä olisi kiinnostusta tulla sieltä autothreadista soittamasta suuta ja lähteä radalle katsomaan kuka on kuka!

 

Pienemmässä porukassa kehittyi vähitellen idea FlightForumin (ja tietysti FsNordicin) kovien rattimiesten välisestä HotLap-pohjaisesta Kartingkisasta.

Ajatuksena olisi siis käydä ajamassa mahdollisimman kova kierrosaika Kart'in Clubilla, Käpylässä ja postata siitä kuva tähän threadiin. Kuva otetaan kierrosajat listaavasta paperilapusta, jonka kuljettaja saa automaattisesti KiC:n toimitsijalta ajon jälkeen. Kart'in Club on siis valittu (ainakin pääsääntöiseksi) radaksi sijainnin, laadun, tilojen, hyvien autojen ja tietysti myös halvimman hinnankin takia. Ainakin meikäläisen mielestä hakkaa joka suhteessa VMKartingin mennen ja tullen. Kannattaa liittyä KiC:n jäseneksi (10e kertamaksu, jäsenyys voimassa vuoden ostopäivästä) jo ennen ensimmäistä ajoa, sillä tämä pudottaa hinnan 12e/10min tasolle ja samalla joka kymmenes ajokerta on ilmainen. Ajohaalarin, kypärähupun ja tietysti kypärän saa lainaksi (ilmaiseksi) KiC:ltä. Kannattaa huomioida että pukukaapit tahtovat 2 euron kolikon pantiksi! Tietysti myös muualla Suomessa asuvat voivat myös postata ja vertailla lähiratansa aikoja.

 

KiC:ssä on muuten myös mahdollista punnita kuljettajat ja asettaa autoon tarvittava määrä lisäpainoja, mutta tämän valvomisen mahdottomuuden takia voitaisiin ensin ainakin kokeilla siten että jokainen ajaa oman parhaansa ilman lisäpainoja... Ainakaan minun havainnon mukaan parinkymmenen kilon eroa massassa ei vielä oikeastaan mitenkään huomaa ajassa, niin paljon on ajossa höylättävää vaikka keskivertoa parempi kuljettaja olenkin ;)

Tietysti sitten jos kiinnostusta löytyy enemmänkin ja aletaan järjestämään vaikkapa vuosittaisia kilpailuja (varaamalla rata vain meille), voitaisiin samalla myös tasata painot kun vain on tiedossa raskaimman osallistujan massa ;D

 

Radan kartan saa ladattua tästä

 

 

Aloitetaanpa sitten:

Ajelin pienempänä (4v-15v) tosissani kilpaa kartingia, nyt on ollut viimeiset 7v totaalisesti taukoa kaikesta kilpailusta. Massaa meikäläisellä on melko tarkalleen 80kg.

 

[ attachment removed / expired ]

 

Eli meikäläisen paras aika 29.770 sek

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

milloinka tämä olisi? mikä pv? :)

Ideana on siis mennä omalla ajalla yrittämään mahdollisimman kovaa kierrosaikaa. Sitten vasta myöhemmin aletaan ideoimaan kilpailuja jossa kaikki ajavat samaa aikaa jos kiinnostusta riittää!

Todennäköisesti huomenna klo 14-15 olen tuolla ajamassa, sen verran koukuttavaa puuhaa on ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä parempi vaihtoehto : Painovoima vie alas ja ajotaito  ratkaisee: http://www.mccaction.com/turku/

 

Voin kertoa kokemuksesta. On mukavaa ja rentoa aluksi  :)  Sitten  alkaa katsoa liikaa näyttötaulua .  Ajanotto on tuhanesosasekunnin tarkkuudella !

 

Kaverin kanssa ajaessa tulee kilpailuvietti .  Käsivarret ja polvet ovat mustelmissa . Kun kolhiutuvat auton turvakaariin.  Ajetaan veren maku suussa  ;D

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tässä parempi vaihtoehto : Painovoima vie alas ja ajotaito  ratkaisee: http://www.mccaction.com/turku/

 

Voin kertoa kokemuksesta. On mukavaa ja rentoa aluksi  :)  Sitten  alkaa katsoa liikaa näyttötaulua .  Ajanotto on tuhanesosasekunnin tarkkuudella !

 

Kaverin kanssa ajaessa tulee kilpailuvietti .  Käsivarret ja polvet ovat mustelmissa . Kun kolhiutuvat auton turvakaariin.  Ajetaan veren maku suussa  ;D

No mikähän se sitten kartingissa ratkaisee jos ei ajotaito?

 

Eiköhän ideana ole nyt kuitenkin ajaa kartingia kun sitä on pitkään tuolla autokeskusteluissa puuhattu ja mielestäni Sami sai nyt toimivan konseptin hommalle. Varsinkin jos vielä joskus saadaan porukka kisaamaan yhtäaikaa tuolla..

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joo tuolla Kart in clubilla on tullut monesti ajeltua, joskin tällä hetkellä hieman vähemmän. Hyvä rata, olen ihan muutaman lasten kartingkisankin ajanut siellä. Ja taidan olla vieläkin joku Gold- vaimikäseoli jäsen siellä.

Ja kierrosajoista... pitänee käydä testaamassa onko taidot jo ruosteessa  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä idea! :) Karting on hauskaa puuhaa eikä aivan älyttömän kallista, tai sehän riippuu kovasti siitä kuinka kovasti se kärpänen puraisee..

 

Oma nopein 30.202 so far, tänään jos menis alle 30sek niin pitänee ottaa kuva todisteeksi ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

KiC:ssä on muuten myös mahdollista punnita kuljettajat ja asettaa autoon tarvittava määrä lisäpainoja, mutta tämän valvomisen mahdottomuuden takia voitaisiin ensin ainakin kokeilla siten että jokainen ajaa oman parhaansa ilman lisäpainoja... Ainakaan minun havainnon mukaan parinkymmenen kilon eroa massassa ei vielä oikeastaan mitenkään huomaa ajassa, niin paljon on ajossa höylättävää vaikka keskivertoa parempi kuljettaja olenkin ;)

 

Toisaalta jos tuloksien oikeellisuuden valvomista mietitään, niin eihän mikään myöskään estä postaamasta tähän threadiin jonkun muun aikaa siitä tulosprintistä eli siinä mielessä rehellisyyteenhän tämmönen hotlap-tyyppinen ratkasu kuitenkin perustuu. Ja oikeesti niillä painoilla on merkitystä, joten ite ehdottaisin tässäkin "kisassa" noudatettavaksi klubin omaa sääntöä, missä ainoostaan 90+kg painavien kuskien ajat hyväksytään viralliselle top30-listalle. Eli lisäpainoja autoon mukaan sen verran, että 90kg menee rikki. Radaltahan löytyy myös vaaka, jossa voi käydä ajopuvussa ja kypärän kanssa tarkistamassa paljonko lisäpainoja tarvitsee (jos tarvitsee  ;)).

 

Tossa oma tulos edelliseltä ajokerralta 7.5kg:n lisäpainoilla. Niin ja mä en oo kartingia nuorena harrastanut, muutaman vuoden käyny nyt aikuisiällä satunnaisesti tuolla klubilla suhaamassa.

 

[ attachment removed / expired ]

 

 

Eli 29.953s.

 

-m

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toisaalta jos tuloksien oikeellisuuden valvomista mietitään, niin eihän mikään myöskään estä postaamasta tähän threadiin jonkun muun aikaa siitä tulosprintistä eli siinä mielessä rehellisyyteenhän tämmönen hotlap-tyyppinen ratkasu kuitenkin perustuu. Ja oikeesti niillä painoilla on merkitystä, joten ite ehdottaisin tässäkin "kisassa" noudatettavaksi klubin omaa sääntöä, missä ainoostaan 90+kg painavien kuskien ajat hyväksytään viralliselle top30-listalle. Eli lisäpainoja autoon mukaan sen verran, että 90kg menee rikki. Radaltahan löytyy myös vaaka, jossa voi käydä ajopuvussa ja kypärän kanssa tarkistamassa paljonko lisäpainoja tarvitsee (jos tarvitsee  ;)).

 

Kyllä aika lapsellinen saa mieleltään olla jos johonkin tälläseen pitää ruveta huijaamaan "omia" aikoja ??? No mikäli se jotain lämmittää niin go ahead.. Lisäpainoista sen verran, että totta kyllä niillä on vaikutusta tietenkin, mutta kyllä tässäkin se oma panos vaikuttaa eniten. Ei ole eka kerta kun näkee 100kg+ kaverin ajavan 29.XXX aikoja joten.. Ja virallisesta TOP 30 listasta, taitaa olla kyllä TOP 50 ja kyllä sinne hyväksytään kevyempienkin kuskien ajat. Tästä Samilta varmaan tänään tai huomenna todistetta ;)

 

Sami laitto tänään kovan ajan ja itsekin paransin, nyt nopein 29.779 :)

 

kic.jpg_full.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kyllä aika lapsellinen saa mieleltään olla jos johonkin tälläseen pitää ruveta huijaamaan "omia" aikoja ???

 

Nimenomaan, sen takia on huono perustella lisäpainojen käyttöä vastaan sillä, ettei hommaa pystytä valvomaan.

 

Ja virallisesta TOP 30 listasta, taitaa olla kyllä TOP 50 ja kyllä sinne hyväksytään kevyempienkin kuskien ajat. Tästä Samilta varmaan tänään tai huomenna todistetta ;)

 

Jaa, no sitten ne on muuttaneet politiikkaansa siellä. Ajat vaan ei oo vertailukelpoisia, jos massat heittää jopa sen 40kg, mutta ihan miten vaan..

 

-m

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
. Ajat vaan ei oo vertailukelpoisia, jos massat heittää jopa sen 40kg, mutta ihan miten vaan..

 

-m

 

No ei olekaan, mutta tossa on kyllä niin monia muitakin asioita mitkä siihen vaikuttaa ja ehkäpä paljon enemmänkin kuin 20-40kg heitto painossa. Jokainen auto on erilainen, toisessa on renkaat kuluneemmat kuin toisessa, päivän ensimmäiset ajot (klo 14->) ovat aina kylmällä radalla -> liukkaampaa jne jne jne, joten mun mielestä on sinänsä aika turha nysvätä 10kg painosta mielettömiä määriä, eniten vaikuttaa kyllä se kuski siinä ratin ja penkin välissä :)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jaa, no sitten ne on muuttaneet politiikkaansa siellä. Ajat vaan ei oo vertailukelpoisia, jos massat heittää jopa sen 40kg, mutta ihan miten vaan..

 

Joo, lista on tosiaan Top50 ja olen siellä nyt (ilman lisäpainoja) sijalla 30 kierrosajalla 29.405 :) Pistetään kuvaa kunhan skanneri löytyy jostain.

 

Mutta tosiaan se mistä Mikkokin tuossa puhui eli vaikka painolla on pienehkö merkitys (eikä ajat siten ole välttämättä 100% vertailukelpoisia) niin sen verran pieni se vaikutus kuitenkin on että 115kg painava kaveri voi edelleen helposti ajaa alle 29.5-aikoja... Nähty on sekin nimittäin :P Hanskalla tarttee jonkun verran paikata, mutta sellaista se autourheilu on. Kuitenkaan täysin samanlaisia rataolosuhteita ei kahden eri ajokerran ajaksi saa, toisella on aina vähän paremmin lämminnyt rata, paremmat renkaat tai vaikka 5kg vähemmän polttoainetta ;D

Kuitenkin ketjun tarkoitus oli meikäläisen mielestä pitää hauskaa radalla ja sitten vasta alkaa väittelemään nyansseista (esim alle 30kg painoerot kuskien välillä) jos muuten näyttää helkutin tiukalta ja on pakko saada tietää kumpi on oikeasti kovempi rattimies :)

Toivottavasti saataisiin muutkin postailemaan niitä aikoja tänne aktiivisesti että on jotain seurattavaa :)

 

 

EDIT: Eipä suostunut skanneri toimimaan.. No, mutta käytiinpä tänään taas ajamassa ja taas parani aika. Oma nopein nyt 29.312:

 

[ attachment removed / expired ]

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Toissapäivänä kävin ajelemassa. 29,58X jäi parhaaksi (ei ole skanneria). Parin kuukauden välein tulee käytyä, mukavaa hommaa. Tavoite päästä top50 listalle, taisi olla 29,499 rajana lauantaina. Rataenkka oli jtn 28,85 luokkaa.

 

Ikävää tuolla Kart'in Clubilla on, että autojen pidoissa on toisinaan selkeitä eroja. Joskus tulee otettua auto, jolla ei vain ole päässyt alle 30s ja luistaa mutkissa, ja seuraavalla vetäsyllä eri autolla menee puoli s. nopeammin. Useimmiten kuitenkaan ei ole auton vika, jos menee huonosti.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Edellisestä Formula K skabasta on reippaat 40 vuotta! Mahtaisinkohan enää edes muistaa ja tuota massaakin on vielä jopa Aatamin asussa karvan yli 100. :-[

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Erinomainen ajatus! Pari kertaa on tuolla tullut kaveriporukalla käytyä, pitääpä käydä testaamassa nykyinen kunto kun ennättää.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvää tiliä kyllä tekevät noilla sisäradoilla. Itse kun käyn omalla autolla Tattarisuon ulkoradalla niin kahdeksalla eurolla saan ajaa aamusta iltaan ja ainakin meikäläisen mielestä paljon mukavampi ajaa ulkona isolla ja vauhdikkaammalla radalla. :) Mutta pitänee nyt joku viikonloppu käydä tuolla Kart´in klubilla kokeilemassa, kun ei oo tullut käytyä kuin Vantaan kartingcentterissä tässä lähiaikoina.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvää tiliä kyllä tekevät noilla sisäradoilla. Itse kun käyn omalla autolla Tattarisuon ulkoradalla niin kahdeksalla eurolla saan ajaa aamusta iltaan ja ainakin meikäläisen mielestä paljon mukavampi ajaa ulkona isolla ja vauhdikkaammalla radalla.

 

Tässä vuoden verran työkavereiden autorojektia sivusta seuranneena voin vain todeta, että tehköön tiliä jatkossakin mun rahoillani. Ensin käytetty runko vajaalla tuhannella eurolla, moottori samoin vajaa tonni, startteri jenkeistä noin parisataa, penkki, renkaita, nikkarointipyötä, peräkärry, oma kypärä ja ajoasu plus tietty auton laittamista koko talvi ja kesäkin tais pojilla mennä viritellessä autoa kisakuntoon...huhhuh. Eli toki se on sitten halpaa, kun alkuhankinnat on tehty, mutta siihen nähden, että käyn ehkä 5-6krt vuodessa klubilla ei taida ihan kannattaa vielä oman hankinta. :)

 

Se on kyllä sitten totta, että ulkoradalla ja nopeemmilla autoilla on huisin paljon mukavampi ajaa. Mutta saahan niitäkin vuokrata, myös Tattikselta.

 

-m

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kovia aikoja tähän threadiin postaavat ajaa, erityisesti Sami. :)

 

Ite paransin omaa enkkaa tänään, nyt 29.765s. Ja kympin lisäpainoilla kuskin massaksi tuli 91.4kg. Mä nyt ajan jatkossakin siten, että 90kg menee rikki, kun meillä kaveriporukalla on pidetty sellasta linjaa...

 

-m

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään