Tatu Koiranen

Ilmailuliiton toiminta Part-M/huolto-ohjelma-asiassa

109 viestiä aiheessa

Terve,

 

Olenkohan mä ainut tässä maassa, joka ihmettelee ei ole yllättynyt tämän meidän keskusjärjestön lähes mitättömästä tiedotuksesta pian täydessä laajuudessaan voimaanastuvasta Part-M:stä? Tästä on päätetty 2003 ja ensimmäinen AMC:n versio taisi tulla 2004. Minua kiinnostaisi tietää, mitä Suomen Ilmailuliitto on asiaan liittyen tehnyt esimerkiksi vuosina 2004, 2005, 2006, 2007 ja 2008? SUIO Oy, jonka liitto suurimmaksi osaksi omistaa, on vasta hiljattain hakenut G-organisaation hyväksyntää Ilmailuhallinnolta. Jos vertaillaan muihin yrityksiin, voidaan huomata, että esimerkiksi ALMT:n lupa on jo yli 1,5 vuotta vanha. Voi tietysti olla, että SUIO-G on halvempi, mutta melkoiselta harrastelutouhulta tämä tuntuu, kun asioita ei saada hoidettua ajallaan.

 

Ilmailuliiton tärkeimpiin tehtäviin kuuluu tiedottaminen ja opastus. Miksei liitto ole käytännössä lainkaan selventänyt jäsenilleen edes perusasioita tästä osa M:stä, puhumattakaan siitä, että olisi annettu jotain opastusta huolto-ohjelman tekemiseen? Ymmärrän vielä, että liitolla ei kahvittelun keskellä varmasti riitä aikaa varsinaisten moottorilentokoneiden huolto-ohjelmien laatimisen opastamiseen (nämähän eivät ole harrasteilma-aluksia, vaikka niillä harrastuksekseen voikin ilmailla), mutta mites nämä varsinaiset harrasteilma-alukset, siis purtsikat, ultrat, ilmapallot jne? Asiasta ei ole kuulunut oikeastaan mitään. Ilmailuhallinnolla on kymmeniä väärin tehtyjä huolto-ohjelmia odottamassa hyväksyntää, iso osa harrasteilma-alusten omistajista ei ole edes tehnyt asialle mitään.

 

Ilmailuliitto olisi hyvin voinut tiedottaa perusasioista sen julkaisun kautta, jossa niitä kaikenmaailman kelloja sun muita lentoharrastukseen liittyviä killuttimia on esitelty. Asiantuntemusta liitossa on varmasti tästä asiasta, koska liitto on osallistunut huoltotoiminta-asetuksen ja osa m:n kehittämiseen aktiivisesti antamalla palautetta, kun asia oli valmistelussa (kai).

 

Lisäksi liitolla olisi varmaan ollut varaa järjestää muutaman tunnin tilaisuus tai pari (tai helv****, tehdä yhteistyötä IH:n kanssa) harrastajille vähän eri puolella Suomea, jossa olisi käyty asiaa ja huolto-ohjelman laatimista yksityiskohtaisemmin läpi. Jos liitolta ei sitten kuitenkaan löydy tarpeeksi asiantuntemusta, niin sitä olisi varmasti saanut ostettua alan yrityksiltä puhujan muodossa (tiedän, että SUIOn lentokoulutusseminaarissa viime vuoden lopulla oli Roschierin lyhyt esitys aiheesta).

 

Mutta eihän tälläistä... kun on niin kiire ja tärkeämpää tekemistä, voi taivas mikä lentonäytös ja mitä kelloja!

 

 

ps. jokseenkin keskeneräisen suio-g:n mainostuksen voisi jättää tässä keskustelussa väliin. kukaan ei tiedä, saako tuo viritelmä sen luvan ensi viikolla vai ensi vuonna. vielä vähemmän kukaan tietää, millä aikataululla se organisaatio kykenee laatimaan asianmukaisia huolto-ohjelmia ilma-aluksille...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minä sain tiedon huolto-ohjelmasta täältä foorumilta - en muista mistä ketjusta siitä luin, mutta kiitos kuitenkin :) Se sai aikaan sen, että soitin heti KK:lle ja tilasin huolto-ohjelman. Silloin elettiin viime talvea. Nyt vasta jälkeenpäin olen miettinyt, että mitään virallista kautta ei tiedotusta ole tullut.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse häräsin tähän huolto-ohjelma asiaan vuosi sitten kun sen alun perin piti astua voimaan. Onneksi silloin saatiin se vuoden lykkäys.

 

Marko E

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tatu kysyi tapahtumia mm purjekoneiden osalta.

 

Löysin seuraavia tapahtumia historiasta (tämä on varmaan vain pieni osa?):

2006 helmikuussa IH:n Martikainen oli Pakkasparlamentissa esittelemässä Part-M:ää. Silloin tulema oli, että jotain muuttuu, kukaan ei tiedä, mikä ja miten.

2007 maaliskuussa Kaamospäivillä oli joku IH:n esitys asiasta, joka sitten oli saatavissa myös liiton nettisivuilta. Samalla esiteltiin purjekonemekaanikko-systeemiä. Esityksessä kuvattiin pääpiirteittäin huolto-ohjelmat ja huoltosysteemit.

2008 elokuussa oli olemassa J Kilpeläisen tekemä, IH:n hyväksymä huolto-ohjelma, joka oli saatavissa mallina. Siihen tuli myöhemmin ainakin kaksi modifikaatiota IH:n vaatimusten tarkentuessa.

2008 joulukuussa asiasta oli jotain Nummelan opepalaverissa (M Roschierin esitys).

2009 huhtikuussa IH julkaisi PIK-20 koneiden huolto-ohjelmien malleja.

 

Suurin ongelma on tainnut olla, että juuri kukaan ei uskonut vielä 2008 kesällä, että jokaiselle koneyksilölle tulee tehdä oma huolto-ohjelmansa. Ja kuulostaahan se vieläkin aika uskomattomalta. Toinen juttu sitten on se, että IH:n tarkat tulkinnat asioista ovat tulleet aika myöhään suhteessa voimaantulopäivämääriin.

 

Jos yhtään lohduttaa, niin kuulemieni huhujen mukaan ihan yhtä sekaisin ovat asiat ja harrastajat ympäri Eurooppaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tatu kysyi tapahtumia mm purjekoneiden osalta.

 

Eli varsin vähän on mitään tapahtunut, vaikka tuosta ehkä jotain puuttuukin. Osa noista mainitsemistasikin kohdista on vieläpä muuta kuin keskusjärjestön toimia. Tietysti olisi myös mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi 2006 pakkasparlamenttiin pyydetty IH:sta asiantuntijaa vai onko IH itse ollut aktiivinen asian suhteen ja tarjonnut mahdollisuutta kiillotetulla hopeatarjottimella liitolle.

 

******

 

Pari julkista vastaustakin on saatu, joista kumpikin tuo esiin sen tosiasian, että liitto ei ole tiedottanut tai tiedotus on epäonnistunut. Tämä oli ehkä vähän arempi aihe kuin osasin odottaa, enää ei riitä yhden käden sormet niiden henkilöiden laskemiseen, jotka privaattiteitä ovat lähestyneet aiheeseen liittyen ja viestejäkin on jo monta kymmentä. Toistaiseksi ollaan oltu aika samaa mieltä asioista...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Eli varsin vähän on mitään tapahtunut, vaikka tuosta ehkä jotain puuttuukin. Osa noista mainitsemistasikin kohdista on vieläpä muuta kuin keskusjärjestön toimia. Tietysti olisi myös mielenkiintoista tietää, onko esimerkiksi 2006 pakkasparlamenttiin pyydetty IH:sta asiantuntijaa vai onko IH itse ollut aktiivinen asian suhteen ja tarjonnut mahdollisuutta kiillotetulla hopeatarjottimella liitolle.

******

Pari julkista vastaustakin on saatu, joista kumpikin tuo esiin sen tosiasian, että liitto ei ole tiedottanut tai tiedotus on epäonnistunut. Tämä oli ehkä vähän arempi aihe kuin osasin odottaa, enää ei riitä yhden käden sormet niiden henkilöiden laskemiseen, jotka privaattiteitä ovat lähestyneet aiheeseen liittyen ja viestejäkin on jo monta kymmentä. Toistaiseksi ollaan oltu aika samaa mieltä asioista...

 

Näihin tilaisuuksiin, luentoihin ja muuhun tiedotukseen part-m:n voimaantulosta ja tulevista vaatimuksista on IH osallistunut viimeisten vuosien aikana:

 

1. 2005, maaliskuu, Räyskälä, Hiedanpää

2. 2005, elokuu Jämijärvi IH:n katsastajakoulutus Part-M ja huolto-ohjelmat

3. 2005, lokakuu, Oripää, Martikainen

4. 2005, marraskuu, Kristiinankaupunki, Hiedanpää

5. 2005, marraskuu, Kristiinankaupunki, Martikainen

6. 2005, lokakuu, Räyskälä, Hiedanpää

7. 2005, marraskuu, Hattula, Martikainen

8. 2006, tammikuu, Kristiinankaupunki, Hiedanpää

9. 2006, tammikuu, Kaamospäivät, Hiedanpää

10. 2006 helmikuu, Pakkasparlamentti, Martikainen

11. 2006, maaliskuu, Jyväskylä, Hiedanpää

12. 2006, heinäkuu, Lapinlahti, Martikainen

13. 2006, elokuu Jämijärvi IH:n katsastajakoulutus Part-M ja huolto-ohjelmat

14. 2006, lokakuu, Räyskälä, Hiedanpää

15. 2006, marraskuu, Hämeenlinna, Ansa

16. 2006, marraskuu, Lappeenranta, Martikainen

17. 2007 helmikuu, Oulu, Martikainen

18. 2007 maaliskuu, Kuopio, Hiedanpää

19. 2007 huhtikuu, Vääksy, Hiedanpää

20. 2007 heinäkuu, Jämijärvi, Hiedanpää

21. 2007 elokuu Jämijärvi IH:n katsastajakoulutus Part-M ja huolto-ohjelmat

22. 2007 lokakuu, Räyskälä lujitem I, Hiedanpää

23. 2007 lokakuu, Räyskälä lujitem II, Hiedanpää

24. 2007 maaliskuussa Kaamospäivät, Hiedanpää

25. 2007 marraskuu, Rovaniemi, Martikainen

26. 2007 joulukuu, Helsinki-Vantaa, Hiedanpää

27. 2008 helmikuu, Joensuu, Martikainen

28. 2008 helmikuu, Pudasjärvi, Hiedanpää

29. 2008 helmikuu, Lahti, Martikainen

30. 2008 maaliskuu, Vääksy, Martikainen

31. 2008 elokuussa oli olemassa J Kilpeläisen tekemä IH:n hyväksymä huolto-ohjelmamalli

32. 2008, elokuu Jämijärvi IH:n katsastaja- ja lentokelpoisuustarkastajakoulutus Part-M ja huolto-ohjelmat

33. 2008 syyskuu Ilmajoki, Hiedanpää

34. 2008 Lokakuu Oripää, Martikainen

35. 2008 joulukuussa huolto-ohjelmista oli ALMT:n ja IH:n esitys Part-M:stä Nummelan lennonopettajapalaverissa.

36. 2009 tammikuu, Seinäjoki, Martikainen

37. 2009 tammikuu, Räyskälä, Hiedanpää

38. 2009 maaliskuu, Pieksämäki, Martikainen

39. 2009 huhtikuu Räyskälä IH:n katsastaja- ja lentokelpoisuustarkastajakoulutus Part-M, huolto-ohjelmat ja lentokelpoisuustarkastukset

40. 2009 huhtikuussa IH julkaisi PIK-20 koneiden huolto-ohjelmien malleja ja ohjeet ELA1 ilma-alusten huolto-ohjelmien laatimiselle

41. 2009 toukokuu, Selänpää, Martikainen

42. 2009 huhtikuu, Kaamospäivät, Mikko Jaakkola

43. 2009 elokuu Jämijärvi IH:n katsastaja- ja lentokelpoisuustarkastajakoulutus Part-M, huolto-ohjelmat ja lentokelpoisuustarkastukset

44. 2009 syyskuu, Hattula kuumailmapallotapahtuma, Ansa

 

 

Lisäksi on ollut useita muita tilaisuuksia, lehtikirjoittelua Ilmailu- ja Siivet-lehdissä ja nettijulkaisut IH:n omilla sivuilla jotka eivät ole menneet edellä mainitun ns. luennointiavun piiriin.

 

Suomen Urheiluilmailuopisto ja Ilmailuliitto ry ovat vuosien varrella kiitettävästi tarjonnut IH:lle tilaisuuksia luennoida ajankohtaisista asioista harrasteilmailun koulutustilaisuuksista, josta kiitos heille. Kuitenkin näyttää siltä että tämäkään määrä tiedottamista ei ole tavoittanut kaikkia harrastajia.

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ainakaan minä tohdi mennä moittimaan viranomaista passiivisesta asenteesta. Koulutusta on suorastaan tyrkytetty ja tarjottu valmiita ratkaisuja.

 

Muistuttaisin kaikkia asiasta, mikä näkyy tuossa listalla: huolto-ohjelmia hyväksyttiin jo viime vuonna (vai pitäisikö sanoa yksikössä) ja kaikilla oli tilaisuus hoitaa asia kuntoon. Huolto-ohjelmien tekemistä tukevat kurssit olisivat olleet tietysti yksi ratkaisu, mutta jos se ei ole harrasteilmailijoiden edunvalvontajärjestön mielestä kovinkaan tärkeä asia, niin ei kai siitä jäsenistönjään tarvitse välittää. Juhlavuoden viettäminen oli sentään arvokas ja hieno projekti.

 

Mutta kai se on niin, että aika (rospuuttokausi) korjaa virheet ja lentokelien alkaessa kaikissa koneissa on virtaa ja ollaan niin happy, happy...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

En ainakaan minä tohdi mennä moittimaan viranomaista passiivisesta asenteesta. Koulutusta on suorastaan tyrkytetty ja tarjottu valmiita ratkaisuja.

 

Muistuttaisin kaikkia asiasta, mikä näkyy tuossa listalla: huolto-ohjelmia hyväksyttiin jo viime vuonna (vai pitäisikö sanoa yksikössä) ja kaikilla oli tilaisuus hoitaa asia kuntoon. Huolto-ohjelmien tekemistä tukevat kurssit olisivat olleet tietysti yksi ratkaisu, mutta jos se ei ole harrasteilmailijoiden edunvalvontajärjestön mielestä kovinkaan tärkeä asia, niin ei kai siitä jäsenistönjään tarvitse välittää.

 

Juu, viranomainen on tiedottanut yllättävänkin aktiivisesti tästä asiasta. Tietysti "oikean" lentokoneen omistajaa olisi voinut lohduttaa kovasti, jos myös sellaisen HO olisi saatu näytille liitteineen, ei nimittäin taivu ihan yhtä simppeliksi ja helpoksi kuin nuo purtsikoiden malliohjelmat.

 

Epäilen kuitenkin edelleen, että noissa Miukun listaamissa häppeningeissä on asiasta puhuttu lähinnä siksi, että IH on ollut aktiiivnen asiassa. Liitto on niin suuri, että sen johtamisessa ja hallinnossa on keskityttävä suuriin linjoihin ja silloin ei tälläiselle detailitason määräysmuutokselle riitä aikaa.

 

Juhlavuoden viettäminen oli sentään arvokas ja hieno projekti.

 

Tämä suuri yhteisöllisyyden tunne korvaa sen pienen haitan niille, jotka nyt sattuvat maaduttumaan, kun koneet ei ole lentokelpoisia.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tekisi mieli sanoa isällisesti, että kuulehan Tatu!

 

Tuossa edellä Miuku juuri sanoi, että on useita MUITA tilaisuuksia ja kirjoituksia jotka eivät ole menneet ns. luennointiavun piiriin. Luennointiapu on PYYDETTYÄ luennointia järjestettyihin tilaisuuksiin.

 

Ei kannata tikulla yrittää etsiä asioita ja ns. mustamaalata liittoa ja sen piiriin kuuluvaa Opistoa. Toki voi aina sanoa, että olisi pitänyt tiedottaa enemmän, mutta mikä määrä ja muoto on sitten riittävästi! Opiston pitämillä kursseilla alkoi jo tulla palautetta, että kurssilla käyneet ihmiset ovat kuulleet jo LIIKA tuosta PartM -jutusta. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta tietysti otamme vastaan kritiikkiä vaikka se ei monestikaan ole rakentavaa.

 

sakari kuosmanen

www.suio.fi

http://www.urheiluilmailuopisto.fi/suiog/suio_g.htm

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Minunkin täytyy ottaa osa noista Sakun moitteista, koska arvostelen samoista asioista ja tuumin näin jälkikäteen, että olisi pitänyt järjestää kursseja huolto-ohjelmien tekemistä varten. Se mikä minulta jäi kirjoittamatta tuohon omaan tekstiini, että en kuitenkaan voi vaatia, että Opiston olisi pitänyt keksiä moinen kurssi. Opiston toiminta on ollut esimerkillistä omasta mielessäni ja mennyt jopa sen yli mitä siltä voisi kohtuudella odottaa.

 

Asian tärkeydestä puhuttiin luottamushenkilöiden keskuudessa pitkään, mutta ei tämä asia juurikaan liiton hallintoa kiinnostanut. Tämä ei ole mitään mustamaalaamista, sillä sen verran turhauttavaa kommenttia sieltäpäin jatkuvasti tuli. Tiedän, että jotain selvitystä tehtiin, mutta koska sen lopputuloksista ei kerrottu julkisuudessa mitään, on se sama kuin edunvalvontaa ei ole tehty. Rivijäsentä kiinnostaa kuitenkin se, miten liitto sen tehtävänsä hoitaa. Jos mitään tietoa ei tule ulos, on se sama kuin tehtävät ovat jääneet hoitamatta. Mikähän tilanne olisi ollut, jos päivämäärä 28.9.2009 olisikin ollut 28.5.2009?

 

Tuosta Part M -mutinasta ajattelen niin, että asian tärkeys tuli varmasti ilmi ja se sanoma meni perille. Mutta edelleenkin puuttuu kansantajuinen esitys siitä, mitä koko asia tarkoittaa käytännön tasolla. Organisaatiokaavioita pyöriteltiin ja viittailtiin huoltoasetukseen, mutta kuinkakohan monelle tuli selväksi keitä ne G-, Gi- ja F -kirjaimet fyysisesti tarkoittivat. Oikeastaan: mitä asia tarkoittaa kerhotasolla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ilmailuliiton jäsenet tuskin hirveästi poikkeaa muista harrastaja-liittojen jäsenistä. Eli on henkilöitä jotka käyvät kaiken maailman kurssit ja kissanristiäiset sekä osallistuvat muutenkin aktiivisesti toimintaan ja on yleensä se sama tuttu jengi. Tämä lienee myös se jengi joka valittaa liiallisesta tuputtamisesta? Suurin osa jäsenistä on kuitenkin ns. hiljaisia jäseniä jotka eivät niillä syystä tai toisesta tilaisuuksissa käy. Tiedotuksen jakaminen näille hiljaisemmille tyypeille on aina ongelma koska nämä kaverit ei seuraile liiton kalentereita ja tapahtumien ohjelmia vaan postilaatikkoa ja ehkä liiton jäsenlehteä.

 

Kuinka paljon maksaa lähettää 1000kpl 2. luokan kirjettä? ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse olen yrittänyt lähestyä tätä Part-M koulutusaihetta analyyttisesti.

  • Kaupalliset G-organisaatiot.
    Heidän intressinsä ei ole neuvoa kädestä pitäen miten huolto-ohjelma (HO) tehdään ja kuinka lentokelpoisuutta valvotaan. G-organisaatiopalveluiden tarjoaminen on heidän liiketoimintaa.
  • SIL/SUIO.
    Muistelen kuulleeni jo hamassa histroiassa SIL:n aikeista perustaa oma G-organisaatio, joka nyttemmin on realisoitunut SUIO-G:n kautta. Kaikki SIL/SUIO:n koulutus Part-M:stä on ollut paljolti yleistä höpinää ja pidetty paljolti erillaisten kurssien yhteydessä, jos kaikki kiertää osaa varmastikin samat kalvot ulkoa. Kysymys kuuluukin onko SIL:n omat kaupalliset intressit vaikuttaneet jäsenille suunnattuun koulutuksen tasoon ja laajuuteen?
  • IH.
    Viranomaisen tehtävä ei kouluttaa. Viranomaisen työtaakka olisi ehkä jo alusta asti ollut pienempi, jos eri lenkokonetyypeille olisi/tulisi malli-HO:t. Vaikka sisältö olisi sitä samaa (sotkua), ainakin se olisi kaikissa HO:ssa samassa muodossa.

 

Vielä ei ole liian myöhäistä.

  • Kaikki eivät ole vielä toimittaneet HO:ta IH:hon.
  • IH voisi lähettää bumerangien mukana (tai laittaa ladattavaksi www-sivuilleen) HO-pohjan ja pyytää (ei vaatia), sisältökorjausten lisäksi, tekemmään HO annettuun muotoon.
  • HO on muuttuva dokumentti. Riippuen HO:aan määrittellystä päivittämistiheydestä, vuoden sisällä HO:t on kuitenkin revisioitava ja samalla voidaan myös sisältöä ja muotoa muuttaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

(edit: ao. kirjoitettu Samin viestin innoittamana)

 

Puollan sähköpostin käyttöä. Se on riittävän henkilökohtainen yleisen infon jakoon ja - huom! - "kannetaan jäsenen eteen", jolloin tiedon saanti ei jää sen varaan, että rivijäsen muistaa/älyää käydä jostain asian katsomassa. Tärkeä tiedotus on syytä lähettää yhden asian postina, jossa sanoma ei huku muuhun yleisinfoon. Sähköposti on myös halpa, nopea, edelleenvälitettävissä, tallennettavissa useaan eri varmuusvarastoon ja siihen voi sisällyttää linkkejä, joista pääsee kiinni asiaa syvemmälti käsitteleviin stooreihin. Sähköposti on myös tietynasteinen tosite siitä, että infoa on lähetetty.

 

Informaationkäsittely on tänäpänä kieltämättä joskus uuvuttavaa :-\

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hei

 

Nyt en muista onko Ilmailu lehdessä ollut viime kevään/talven aikana juttua huolto-ohjelman tekemisestä ja aikatauluista. Veikkaan että on ollut, ei ole nyt tässä lehtiä selattavana.

 

Purjelentokerhojen puheenjohtajat/sihteerit ovat saaneet toukokuussa ja nyt syyskuussa sähköpostia aiheesta. Varmaan jokainen suomen pursipilotti/koneen omistaja kuuluu johonkin kerhoon ja tätä kautta olisi infoa pitänyt tulla että huolto-ohjelma pitää jättää. Tiedotteet ovat olleet myös liiton sivulla:

 

http://www.ilmailuliitto.fi/fi/lajit/purjelento/ajankohtaista/?a=show&id=490

http://www.ilmailuliitto.fi/fi/lajit/purjelento/ajankohtaista/?a=show&id=502

 

Onko siis tällainen tiedottaminen täysin turhaa PT osalta ? Tiedotteita on  lähetettty nyt kerhoille 2008 vuoden lopusta noin 4 kertaa vuodessa. Ilmailu -lehti voisi olla rinnakkaisena tiedottamisena yksi mahdollisuus ja näin tavoittaisi niitä hiljaisiakin purjelentäjiä paremmin jotak eivät käytä nettiä eivätkä käy kerholla kuulemassa sihteereiden/tiedottajien asioita.

 

Se, että HO:ien sisältövaatimus on muuttunut IH:ssa viikottain sanamuodosta toiseen pahimpaan aikaan on sitten toinen juttu. Itsensä työllistäminen onnistuu tätäkin kautta.

 

Perinteisellä postilla tiedotteiden lähettäminen:

 

Lähetyserän hinta:

650,00€ (0,65 € / kpl)

Syötit seuraavat tiedot:

Tuote: Kirje 2. lk, LK

Yksikköpaino: 50 g

Määrä: 1.000 kpl

 

joo... ei....

 

Ainakaan PT:n budjetistä ei tällaisiin lähetyksiin ole varaa.

Sähköpostiosoitteet on SIL:n rekisteristä siten kun kerhot ovat ne ilmoittaneet.

 

Saku SUIO:lta on mainostanut heidän palvelujaan ainakin täällä foorumilla ja viimeisessä

Ilmailu -lehdessä  taisi olla myös juttu huolto-ohjelmien tekemisestä ja ylläpitämisestä.

 

Tosin, minulle on kuulunut korviin moitetta hinnasta. Esim Vaasan kerholla omia koneita 5 kpl joista yksi mopu.

Huolto-ohjelman teko 1525 EUR (sis ALV) ja mitä maksaa ylläpito vuosittain? Saman verran vuodessa?

http://www.urheiluilmailuopisto.fi/suiog/hinnasto.htm

 

Tein keväällä meidän kerhon ja muutaman yksityisenkin henkilön koneiden huolto-ohjelmat. Onneksi oli saatavilla jo joitakin malleja (PIK20 IH:n sivulla) joilla pääsi alkuun. Suurin työ oli kuitenkin löytää kaikille vuosittaista huoltoa vaativille koneen laitteille ne valmistajan ohjeet.

 

Jari

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Käytännön kysymyksenä; mistähän liitto ne kaikki kymmenentuhannen jäsenen sähköpostiosoitteet keräisi ?

 

Eikö samoin kuin yhteystiedot yleensä? Olisiko jäsenistä muutenkin hyvä saada hieman detaljoidumpaa tietoa, jotta viestintää voidaan oikein kohdentaa ja ryhmitellä? Meidän ammattiliittomme on siirtynyt systeemiin, jossa suuri osa jäsenviesteistä tulee (piilokopioina) sähköpostitse ja jäsenet voivat itse täydentää ja muokata tietojaan liiton verkkosivuilla tunnusten kautta. Tokko Ilmailuliitollakaan jäsentietoja enää pahvikortistoissa pidetään - vai?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaan liittyen,

 

Kertokaapas, miten Ilmailuhallinto on tiedottanut uusista huoltomääräyksistä kohdennetusti ilma-alusten omistajille?

Ilma-alusrekisterissähän on omistajien osoitetiedot.

 

Tuli vain mieleen että toiset virastot ovat kyllä oma-aloitteisesti henkilökohtaisessa yhteydessä "asiakkaisiinsa" muutenkin kuin vain lähettämällä laskuja. Esimerkiksi Viestintävirasto on lähettänyt postilla tiedotteita kun radiolähetinlupa-asiat ovat muuttuneet. Ja jopa kaikille ajokortin omistajille osataan lähettää henkilökohtainen muistutus "ikänäkötarkastuksesta".

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Asiaan liittyen,

 

Kertokaapas, miten Ilmailuhallinto on tiedottanut uusista huoltomääräyksistä kohdennetusti ilma-alusten omistajille?

Ilma-alusrekisterissähän on omistajien osoitetiedot.

 

Tuli vain mieleen että toiset virastot ovat kyllä oma-aloitteisesti henkilökohtaisessa yhteydessä "asiakkaisiinsa" muutenkin kuin vain lähettämällä laskuja. Esimerkiksi Viestintävirasto on lähettänyt postilla tiedotteita kun radiolähetinlupa-asiat ovat muuttuneet. Ja jopa kaikille ajokortin omistajille osataan lähettää henkilökohtainen muistutus "ikänäkötarkastuksesta".

 

Tätä tarkoitin tuolla ketjun alkupäässä, kun puhuin virallisesta tiedottamisesta. Se yhden A4 kokoisen tiedotteen lähettäminen muutamalle sadalle ilma-aluksen omistajalle olisi todellakin estänyt epätietoisuuden ilma-aluksen omistajien keskuudessa. Ihan samaan tapaan, kuin niitä sinisiä lentoturvallisuus tiedotteita putoilee joka kuukausi postilaatikkoon.

 

Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tällaisessa tapuksessa tiedotusvastuu on ensisijaisesti viranomaisella, eikä harrastajaliitolla. Maassamme lienee paljon ilma-aluksen omistajia, ketkä eivät ole SIL:n jäseniä, eivät käy netissä ja eivät välttämättä lue Ilmailulehteä. Jotta tämä ryhmä tavoittettaisiin, on käytettävä muuta viestintäkeinoa, kuin edellämainittuja. Jos Par-M:ää koskeva kirje olisi tullut jokaiselle koneen omistajalle postissa, on sitten aivan oma häpeä, jos ei olisi alkanut asianmukaisiin toimenpiteisiin HO:n rakentamisen suhteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ainakaan PT:n budjetistä ei tällaisiin lähetyksiin ole varaa.

Sähköpostiosoitteet on SIL:n rekisteristä siten kun kerhot ovat ne ilmoittaneet.

 

Ei liiton toimikuntien velvollisuus ole huolehtia tällaisesta tiedottamisesta vaan ilmailuhallinnon joka asettaa vaatimukset. Ei autokerhojenkaan tarvi tiedottaa jäseniään jostain uudesta autolaista. Tuohon 1000kpl:een oli laskettu kaikki ilmailurekisterissä olevat vimputtimet ja vemputtimet. ;)

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niinpä niin. IH on näemmä esiintynyt n. 44 tilaisuudessa. Minä en tainnut olla yhdessäkään. Lentokelpoisuustarkastajankurssistakiinnostuneisuuskyselyn sain tosin aikanaan, mutten ollut valitettavasti kykeneväinen osallistumaan annetulla aikataululla. Punnituskurssilla 2004 taisi tosin olla myös aiheesta jotakin alustavaa. Erityisesti Miuku on tehnyt monensorttista hyvää PR:ää monessa paikassa netissäkin. Asiasta on puhuttu siellä sun täällä. Siltikään en ole nähnyt yhtään yksiselitteistä koostetta, jossa kerrottaisiin, mistä koko leikissä on kyse. IH:n sivuilla lähestytään sitä, mutta paljon paljon sieltäkin puuttuu. SIL:ssä näkyy olevan osoitetietoni, koska lehti tulee perille. Samoin sähköpostiosoite, koska lasku tulee perille. Samoin yhteystiedot kerhon toimihenkilönä. Viranomaiseltakin on saapunut postia niin laskujen kuin muidenkin asioiden myötä. Netti on nenän edessä kaiket päivät. Silti, en vieläkään ole nähnyt kattavaa, yksiselitteistä, rautalangasta väännettyä koostetta siitä, mistä asiassa on kyse ja mitä se vaatii. Viimeisen tiedotteen sain kierrätettynä sähköpostiini. Sekin oli tullut em. kurssin osanottajille.

 

Tästä johdannosta päästään siihen jo sivuttuun aiheeseen, että maa on pullollaan lentäjiä, jotka vaan lentävät. He eivät kuulu liittoon, eivät käy tapahtumissa, mutta omistavat silti kenties lentokoneen. Tai ehkäpä he kuuluvatkin liittoon, mutta eivät ole nähneet liiton aviisista kovinkaan suuresti uutisia tästä maata mullistavasta järjestelmästä. Kun sitä tietoa ei tunnu löytyvät ilman kohtuullista oma-aloitteisuutta edes tiedon lähteillä päivät pääksytysten roikkuville, miten sitä löytyy niille, jotka elävät omaa ilmailullista hiljaiseloaan jossakin kaukana liiasta sivistyksestä. Ja suoraan sanoen minua ei ainakaan kiinnostanut pätkän vertaa ruveta panostamaan aiheeseen perehtymiseen vuosia sitten, koska oli päivänselvää, että aihe oli täysin vieras muutamaa henkilöä lukuunottamatta. Sen lisäksi se oli käymisvaiheessaan, eli täysin keskeneräinen, mitä se nyt toki vaikuttaa olevan edelleen. Säännökset tuntuivat menevän keskenään ristiin eikä ollut mitään Theseuksen lankaa, jolla tässä labyrintissa olisi ollut mahdollista seikkailla.

 

Kokonaisuutenakin ollaan siinä tilanteessa, että rohkenen epäillä hirvittävän monen ilmailijan olevan täysin epätietoinen siitä, mistä löytyvät voimassa olevat ilmailumääräykset. Tarkoitan siis sitä, että milloin niitä etsitään Ilmailuhallinnosta, milloin JAA:sta, milloin EASA:sta, milloin FAA:sta ja milloin Viipurin maakunta-arkistosta. Mistä voi kulloinkin tietää, mikä määräys kumoaa toisen ja millä tavoin. Jos pelkkään lentämiseen liittyvä viidakko on näin haasteellinen, mikä on sitten kapasiteetti ymmärtää huoltotoimintaa koskevaa säännösviidakkoa. Tuolla maakunnissa lentelee liutatolkulla kansaa, joiden ilmailumääräystietämys on 70-luvulta tai korkeintaan niiltä ajoilta, kun "tornitentti" lakkasi olemasta. Mistähän se rautalanka mahtaisi löytyä? Perusongelmana näyttää olevan jälleen se, että työtä kyllä tehdään monissa paikoissa tolkuttomasti, mutta työn tulos jää suurelle yleisölle hieman vieraaksi.

 

-A-

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kokonaisuutenakin ollaan siinä tilanteessa, että rohkenen epäillä hirvittävän monen ilmailijan olevan täysin epätietoinen siitä, mistä löytyvät voimassa olevat ilmailumääräykset. Tarkoitan siis sitä, että milloin niitä etsitään Ilmailuhallinnosta, milloin JAA:sta, milloin EASA:sta, milloin FAA:sta ja milloin Viipurin maakunta-arkistosta. Mistä voi kulloinkin tietää, mikä määräys kumoaa toisen ja millä tavoin. Jos pelkkään lentämiseen liittyvä viidakko on näin haasteellinen, mikä on sitten kapasiteetti ymmärtää huoltotoimintaa koskevaa säännösviidakkoa.

 

AHAA!! ;D

 

hieman ihmettelin tätä kommenttia ja klikkailin uteliaisuuttani liiton etusivulta löytyvät lajikohtaiset linkit vuorollaan auki.

kuinka ollakaan, ainoastaan liidinlajien ja laskuvarjohyppääjien linkeistä löytyivät myös voimassaolevat "säännöt" luetteloituna ja helposti löydettävinä.

suosittelen muidenkin lajitoimikuntien vastaavia lisäämään voimassaolevan säännöstön ihan sinne, minne se kuuluukin ::)

 

 

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Näihin tilaisuuksiin, luentoihin ja muuhun tiedotukseen part-m:n voimaantulosta ja tulevista vaatimuksista on IH osallistunut viimeisten vuosien aikana:

 

1. 2005, maaliskuu, Räyskälä, Hiedanpää

2. 2005, elokuu Jämijärvi IH:n katsastajakoulutus Part-M ja huolto-ohjelmat

3. 2005, lokakuu, Oripää, Martikainen

 

- - - clip - - - clip - - - clip - - -

 

31. 2008 elokuussa oli olemassa J Kilpeläisen tekemä IH:n hyväksymä huolto-ohjelmamalli

 

- - - clip - - - clip - - - clip - - -

 

 

40. 2009 huhtikuussa IH julkaisi PIK-20 koneiden huolto-ohjelmien malleja ja ohjeet ELA1 ilma-alusten huolto-ohjelmien laatimiselle

41. 2009 toukokuu, Selänpää, Martikainen

42. 2009 huhtikuu, Kaamospäivät, Mikko Jaakkola

43. 2009 elokuu Jämijärvi IH:n katsastaja- ja lentokelpoisuustarkastajakoulutus Part-M, huolto-ohjelmat ja lentokelpoisuustarkastukset

44. 2009 syyskuu, Hattula kuumailmapallotapahtuma, Ansa

 

 

Aluksi OT. Ensinnäkin tuosta alkuperäisestä listasta saisi törkeän hienon Part-M -kiertuepaidan. Ilmailuliitto voisi tehdä edes sen verran, että alkaisi myymään noita Silshopissa. Minulle XXL ja mustana, kiitos.

 

Hieman vakavammin. Lista on pitkä ja vaikuttava, mutta ennen kuin julkistettiin nuo PIK 20 -malliohjelmat ja niitä selittävät neuvot, niin oliko oikeasti kellään käsitystä millainen huolto-ohjelman tulisi olla? Vielä viime keväänä, kun kysyin Ilmailuhallinnosta mallia huolto-ohjelmasta sain kolme erilaista mallia (Kilpeläinen, saksalainen ja englanninkielinen, joka kai oli sama sisällöltään kuin saksalainen (en osaa Saksaa niin hyvin, että pystyisin vertailemaan huolto-ohjelmia)) sekä kehoituksen repiä huumoria näistä. Kysymykseen millaisen mallin mukaan huolto-ohjelma tulee laatia, ei osattu edelleenkään vastata. No hyvä, että saatiin nuo PIK -mallit ja niitten lukuohjeet, sillä se oli ensimmäinen mahdollisuus rivilentäjälle laatia huolto-ohjelma. Aika näyttää onnistuiko kesäkuun lopussa palautetun kupongin laatiminen vai ei.

 

Nyt minua on alkanut kiinnostamaan, että miksi päädyttiin kuitenkin nykyisenkaltaiseen formaattiin, kun vielä ensimmäisen siirtymäajan jälkeen (viime keväänä) oli olemassa tolkullisempiakin vaihtoehtoja? Ainakin mitä purjekoneihin tulee, niin huolto-ohjelma ei todellisuudessa lisää lentämisen turvallisuutta eikä korjaa yhtäkään lajiin liittyvää ongelmaa (jos niitä edes on liittyen lentokelpoisuuteen tai toimintaan).

 

Mika

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

kuinka ollakaan, ainoastaan liidinlajien ja laskuvarjohyppääjien linkeistä löytyivät myös voimassaolevat "säännöt" luetteloituna ja helposti löydettävinä.

 

tästä havainnosta viisastuneena sainkin inspiraatin luovia itseni tiedon lähteelle.

jäljet johtivatkin sylttytehtaalle!

"mara" alias martti roivainen on ilmailuliitossa  se mies, joka nämä kaikki liidin/laskuvarjopuolen säännöt on naputellut virkansa puolesta nettiin kaikkien nähtäville.

liian harvoin liiton ne henkilöt, (joidenka palkan me maksamme), saavat kiitosta kentältä.

nyt huomaan kiitoksiin olevan aihetta.

KIITOS "Mara"

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kylläpä tulee taas liitolle ja viranomaisellekin turpaan...

 

Tämä menee nyt hieman ohi aiheen, mutta liittyy olennaisesti tämän ketjun (ja koko kriittisen foorumin) tapaan aloittaa keskustelu tärkeästä edunvalvonta asiasta. Toki foorumilla pitääkin saada purnata, mutta kohtuus tulisi kaikessa muistaa, erityisesti sormella osoittelussa.

 

Olen ymmärtänyt pysyä forumilta pois kaikki nämä vuodet ja varmaan jatkossa pysynkin, mutta jossakin kulkee kerjäämisen ja sättimisen raja, joka mielestäni nyt on ylitetty. Nimittäin on kestämätöntä lukea miten itseään ilmailijoiksi kutsuvat, yhteisten asioiden hoitamisesta laistavat, valmista odottavat  vellihousut sättivät yhteistä etua hoitavia henkilöitä ja tahoja. Tälläkö saadaan aikaan jotain hyvää ja vielä tulosta? Mitäpä jos itse rupeaisitte tekemään asioiden eteen jotakin ainaisen valittamisen sijaan.

 

Itse olen toiminut vuodesta 1980 ilmailun parissa ja nähnyt vapaaehtoistoimintaa sen monessa kirjossa. Olen toiminut liiton luottamushenkilönä, kerhojen hallituksissa, kansainvälisissä tehtävissä, vastannut niin kansallisesta kuin kansainvälisestä kilpailutoiminnasta ja nähnyt miten yhteisiä asioita voidaan hoitaa ja mitä talkootyö on. Tosin monen varpaillekin olen astunut, myönnettäköön sekin.

 

Haluan vaatimattomana mielipiteenä, ja ilmeisesti monelle valittajalle kuten tämän ketjun aloittajalle, uutena tietona kertoa miten paljon ilmailijoiden eteen Suomessa ja liitossa tehdään talkootyötä. Työsarkaa on paljon ja palkattua henkilöstöä sen verran vähän, että järjestelmän tueksi on luotu luottamushenkilöjärjestelmä, jonka työpanoksella pyritään ajamaan ilmailijoiden etua. Näitä luottamushenkilöitä, siis talkootyöläisiä, on tälläkin hetkellä varmaan satakunta palkatonta, asiaansa uskovaa ilmailijaa. Näillä ihmisillä on elämässään työ, perhe, oma harrastus ilmailun parissa ja siitä huolimatta he tarmollaan vielä tarjoavat omasta ajastaan ja monasti omalla kustannuksellaan työpanosta ilmailijoiden käytettäväksi - kiittämättömienkin sellaisten. Sitten tulee tällaisia Tatu Koirasia ja muuta hameväkeä, joka odottaa jäsenmaksullaan kuuta taivaalta osallistumatta itse millään tavoin yhteisten asioiden hoitoon. Pikkusenko sapettaa, sillä tällainen tolkuton sättiminen osuu pahimmillaan vapaaehtoisiin luottamushenkilöihin. Ja kyllä toimihenkilötkin palkkansa eteen paahtavat duunia. Häpeäisitte edes!

 

Mutta annan hyvän, ilmaisen neuvon pettyneille ilmailijoille!

Kun tätä tyytymätöntä väkeä tuntuu aina vaan riittävän, niin mitäpä jos osallistuisitte joskus asioiden hoitamiseen valittamisen sijaan. Tekijöitä tarvitaan ja projekteja vapaaehtoisille riittää. Rohkeasti vaan tarjoamaan apua toimikunta työskentelyyn, vaikkapa ulkopuolisena nimetyn projektin vetäjänä. Eivät siellä liitossa kaikki kaikkea osaa ja siksi jotkut asiat jäävät tärkeydestään huolimatta toisten hoidettaviksi.

 

Oli se surku katsoa miten juhlavuoden näytöksen järjestäjiä lyötiin surutta kuin vierasta sikaa. Yksikään huitaisija ei nähnyt metsää puilta, perimmäistä tarkoitusta ja erinomaista suojautumista riskeiltä. Joskus vaan on tehtävä valintoja huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon väliltä - saaden kohtuullinen lopputulema. Mutta niinhän se on, että toiset tekee ja toiset puhuu lämpimikseen.

 

Ja sama mätkintä jatkuu nyt tämän surkuhupaisan HO:n osalta. Hiedanpään viestistä tuli kyllä aika selvästi ilmi, että tilaisuus kuulla asiasta on ollut usein tarjolla. Myös liiton äänenkannattaja on sisältänyt lukuisia artikkeleja asian tiimoilta, joten siltä osin kun tietoa on ollut, on sitä kyllä taatusti jaettu jäsenistölle. Taitaa vain olla niin, että tuoreempi ilmailijasukupolvi ei saa tietoa, ellei se ole nenän alla rautalangasta taivutettuna ja eteen vaivatta valmiiksi kuljetettuna. Näköjään herätelläkin pitää, että lue nyt, se on tossa!

 

Vaikka tässä seuraavaksi tulee turpiin kirjoittajalle edellä olevasta tekstistä, niin lupaanpa silti lähettää hamekankaan seuraavalle valittajalle, joka odottaa vain valmista osaamatta itse tehdä muuta kuin kirjoittaa isoilla kirjaimilla miten kukaan ei tee mitään ja asiat on hanurista. Tosin joukossa on niitäkin, jotka ovat allekirjoittajaa huomattavasti (paino sanalla huomattavasti) merkittävämmin puhaltaneet yhteiseen hiileen henkeä. Heidän sanallaan ja kritiikillään on aivan erilainen painoarvo kuin ainaisilla valmista odottavilla valittajilla.

 

Matti Peura

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

tästä havainnosta viisastuneena sainkin inspiraatin luovia itseni tiedon lähteelle.

jäljet johtivatkin sylttytehtaalle!

"mara" alias martti roivainen on ilmailuliitossa  se mies, joka nämä kaikki liidin/laskuvarjopuolen säännöt on naputellut virkansa puolesta nettiin kaikkien nähtäville.

liian harvoin liiton ne henkilöt, (joidenka palkan me maksamme), saavat kiitosta kentältä.

nyt huomaan kiitoksiin olevan aihetta.

KIITOS "Mara"

 

Liidin- ja laskuvarjopuolella kyllä kiitos kuuluu eritoten harrastajille jotka tekevät omissa komiteoissaan ilman palkkaa hyvää työtä, en tässä väheksy liiton palkatun henkilökunnan työtä mitenkään mutta eritoten noista kiitos taitaa kuulua ko. lajien harrastajille jotka ko. työtä tekevät matkakorvauksilla ja pizza-palkalla.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään