59 461 viestiä aiheessa

36 minuuttia sitten, Harri Mattila kirjoitti:

Parc de Mannerheim, Montreaux Sveitsi. Siellä oleva Mannerheimin muistokivi.

Sehän se, hienolla paikalla Lac Lemanin rannalla.  Harri jatkaa...

IMG_6589 (002).JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Rakennuksen alueeseen liittyy myös eräs Suomeenkin läheisesti liittyvä Ruotsin kuningas. Ja itse rakennukseen liittyy myös rikos.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Joskus arvaus kannattaa, kyse on Tampereella sijaitsevasta Hatanpään kartanosta. Perustettu alunperin jo 1690-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella aloitettin puiden ja erilaisten kasvien istuttaminen alueelle. Nyt siellä toimii hieno Arboretum, jonka vanhimmat puut ovat 1700-luvulta. Kuvassa oleva rakennus on valmistunut 1900.

Kustaa III yöpyi kartanossa 1775 ja antoi matkan tuloksena määräyksen perustaa Tampereen kaupunki. Vuonna 1912 paljastunut Suomen Yhdyspankin pankinjohtaja Nils Idmanin tekemä kavallus, joka vastasi suuruudeltan silloin n 10 % Suomen suuriruhtinaskunnan budjetista koitui nykyisen kartanon rakennusten kohtaloksi. Omistaja Fredrik Idman oli veljensä takaajana ja päätyi konkurssiin. 

Topille vuoro..

IMG_5270.jpeg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
59 minuuttia sitten, Jorma Kosonen kirjoitti:

Tikkurila, Helsingin maalaiskunta, Suomi?

Roti

Roti jatkaa. Valkoisenlähteentien ja Talvikkitien risteyksessä tuo liikenne seisoo. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
21 minuuttia sitten, Markku Kyyrönen kirjoitti:

Tammikuussa 2014 Solent oli tosiaan jo hyvässä kuosissa MOTAT:n uuden, palkitun näyttelyhallin suurimpana koneena.

Taidan antaa Markulle paalupaikan, jos käytän muita MOTAT:in kuvia, vaikka eroa on 30 vuotta. :cool:

Onko torni Ausseissa?

Rodney

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
9 hours ago, Markku Kyyrönen said:

Miten lie Tero noin nopeasti taas tornin selvitti?

Ihan netistä hakemalla, nyt oli tuuria. Seuraavaksi tämä. En ole google-testannut etukäteen.

parveke_2.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vanhojen kuvien perusteella nuo metallikaiteet ovat nykyajan turvavaatimusten tuomia. Vaikka kyseessä on näin komea rakennus, sen arkkitehdistä ei ole tietoa.

Savolaistyyppisenä musiikkivinkkinä: erään suomalaisen rockyhtyeen nimessä on kytkös rakennuksen nykykäyttöön.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään