59 693 viestiä aiheessa

Nopeastihan tämä ratkesi. Legendaarinen Suomen ensimmäinen taukopaikka, Helsingin olympialaisten yhteydessä avattu Lahnajärvi suljettiin uuden moottoritien valmistuttua 2008. Nyt syyskuussa se on avattu uudestaan. Vaikka Lahnajärvi ei enää ole ihan motarin varressa, matka ykköstieltä sinne ei ole juurikaan pidempi kuin esimerkiksi Tammisillan taukopaikalla.

 

Juhanille vuoro.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ajelin tuosta ohi elokuun 12 päivä ja huomasin sen olevan auki. Toista päivää silloin, viralliset avajaiset syyskuussa. Edellisestä käynnistä olikin jo yli 20 vuotta. Suosittelen vaihteeksi noiden ketjuasemien sijaan. No meni asiasta ohi, eli vuoro nopeimmalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tero näköjään ehti ensin, mutta Markun "Jukka Emil Vanaja" vihjeen avulla maaliin  ;D Paikka on Finlaysonin vanhalla tehdasalueella Väinö Linnan aukio 13 Tampere.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No vitsi, Juhani veti taskusta taikka sitten vyölaukustaan heti oikean paikan. Miten?  :o

 

Tässä hiukan avarampi näkymä alueelta. Kyseessä siis Anttolanhovin saunaranta (ollaan siis Mikkelissä yllättäen, Anttolassa tarkemmin, Saimaan rannalla Vitjasenlahden tuntumassa), taustalla luksusmökkejä (lähinnä naapurivaltioiden vierailijoiden käyttöön, ei noita sellaisilla hinnoilla monikaan suomalainen vuokraa...).  >:(

 

anttolanhovi_saunaranta.jpg.08e6123853ebc27ae6ccf23d5c79664c.jpg

 

Jotenka päästiin lopputulemaan: Juhani jatkakoon...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään