59 603 viestiä aiheessa

Ei olla pääkaupunkiseudulla. Jos piirtää teoksen ympärille 150 metriä säteeltään olevan ympyrän, siihen osuu kaksikin koulua.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tampereen suunnalla olen tällä viikolla käynyt mutta pysyin suosiolla Pirkkalan puolella. Eli ei olla kummassakaan.

Kyseisen taideteoksen on tehnyt taiteilijaryhmä, jonka nimessä on numero.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
45 minutes ago, Markus Hatakka said:

Päivänkierto vuodelta 1990, tekijänä Ars Sata, sijainti Satakunnan keskussairaalan edustalla.

Markus Löysi taideteoksen nimenkin! Sen verran viilaan, että Satakunnan keskussairaala on nykyisin ainakin katolla olevan valomainoksen mukaan "Satasairaala". Raumalaiset eivät ymmärrettävästi oikein pidä siitä, että sikäläiset potilaat päätyvät nykyisin usein Poriin 

Tuossa on tosiaan aivan sairaalan vieressä kaksi koulua. Seuraava vinkki olisi ollut: teoksesta kiitotien kynnykselle on 600 metriä.

Markus jatkaa.

puskat_1.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
5 minuuttia sitten, Martti Saarinen kirjoitti:

Olisiko Sumburgh, Shetland?

Aivan liian helppo, siis. Sumburgh Headin majakan sumutorvihan se siinä. Seuraavana vihjeenä olisi ollut, että tänne päästäkseen pitää ylittää kiitotie.

Martti jatkaa!

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
5 minuuttia sitten, Markus Hatakka kirjoitti:

Aivan liian helppo, siis. Sumburgh Headin majakan sumutorvihan se siinä. Seuraavana vihjeenä olisi ollut, että tänne päästäkseen pitää ylittää kiitotie.

Martti jatkaa!

Googlen kuvahaku sen paljasti, ja minäkin kävin katsomassa tuon Teron videon.

Kuinkahan nopeasti tämä paikallistetaan?

IMG_4694.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tänään on nopeiden tehtävien ilta...

Kyseessä on kehäradan tunneliin liittyvä rakennus joka sijaitsee Tuusulanväylältä Koivukylänväylälle johtavan ramppi numero 10:n vierellä. Tässä vielä laajempi näkymä. Rakennus on tummanharmaa mutta matalalta paistanut aurinko värjäsi sen aivan eriväriseksi. Ei kuitenkaan riittänyt hämäämään.

Tero jatkaa.

IMG_4691.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Olen aika usein ajanut tuosta risteyksestä Sortti-asemalle, joten kuva soitti heti kelloja. Nopea tarkastus Google Mapsista varmisti.

Lisäksi olen kerran paloharjoituksessa kivunnut vastaavassa rakennuksessa sijaitsevaa hätäpoistumistietä pitkin Kehäradan Aviapolis-asemalta maanpinnalle. Portaita riitti ;)

Nyt haussa on Windows.

akkunat_2.jpg

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Jussi paikallisti entisen Attilan kenkätehtaan Tampereella. F-100 Super Sabren lempinimihän oli Hun. Ja hunni Attila herätti aikanaan kauhua monella suunnalla.

Pakko kysyä, löytyikö vinkin perusteella vai oliko muuten tuttu kohde? Joka tapauksessa Jussi jatkaa.

akkunat_1.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Tero Tuominen kirjoitti:

Jussi paikallisti entisen Attilan kenkätehtaan Tampereella. F-100 Super Sabren lempinimihän oli Hun. Ja hunni Attila herätti aikanaan kauhua monella suunnalla.

Pakko kysyä, löytyikö vinkin perusteella vai oliko muuten tuttu kohde? Joka tapauksessa Jussi jatkaa.

Eipä ole järin laajaa tietämystä maan rakennuksista, mutta Tampere on sentään vähän tutumpi. Tuo ikkunaseinä toki vei ajatukset teollisuusrakennukseen ja Tampereellahan niitä riittää, jotain kummaa tuttua oli. Vinkistä ei sitten maaliin mennyt puolta minuuttia. Pakko sanoa, että kyllä kuvanrajaus voi hämätä paljonkin, tuon rakennuksen ohi kuljen varsin usein, lähes jopa viikoittain :-)

Jatketaan helpolla linjalla. Missä ollaan?

 

liukasta.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
8 minuuttia sitten, Markus Hatakka kirjoitti:

Tom Finneyn patsas Englannin kansallisen jalkapallomuseon edustalla Deepdalessa, Prestonissa.

Kyllä vain - kuvattuna silloin kun FA museo vielä OLI Prestonissa. Nykyäänhän museo on lähempänä isompia ihmisvirtoja Manchesterissa, muistaakseni Urbiksessa. Rehellisyyden nimissä vaikka ehkä jalkapalloromantikot haluaisivat pitää museon ensimmäisen mestarin (tai ainain vanhimman edelleen jatkuvassa käytössä olleista pelipaikoista) vieressä, niin onhan Preston kovin peribrittiläisen ankea paikka. Ei mansekaan nyt niin hehkeä paikka ole, mutta ehkä parempi näin. (tämän verran aasinsiltaa Teron Tampere-kysymyksestä Manseen ;-) )

Markus jatkaa.
 

deepdale.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vauhdikasta menoa! Tässä seuraava ketjuun, helppo lienee tämäkin (vaikka horisontti onkin ihan poskellaan:P):

 

arkkitehtuuria.JPG

Muokattu: , käyttäjä: Markus Hatakka

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Itse itseäni korjaten: näitä taitaa olla useita erilaisia. Haettu on Hasselnesin tuulensuojakatos / lintukoju Vardøssä.

 

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään