59 594 viestiä aiheessa

No niin on. Ei ollut hankala -Terolle. Otahan vuoro.

Anna Erikssonin biisi oli tunnarina v. 1997 Suomen kaunein kunta -ohjelmassa. Sen voitti Kangasniemi.

20180412_121353_resized.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Tumi Hämäläinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Hyvä vinkki tuo "Kesä hengittää". Ajattelin ensi että kappale on ollut jossain mainoksessa. Mutta selvisihän se lopulta. Anna Eriksson on muuten miltei raumalainen, kotoisin naapurikunta Pyhärannan Ihoden kylästä. Muistaakseni myös soittanut Rauman Poikasoittokunnassa ;)

Seuraavaksi tämä.

satama_2.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 tuntia sitten, Tero Tuominen kirjoitti:

Kangasniemen kunnantalo.

Hitto kun jälleen myöhästyin, ja tätä varten kuvasin mennä kesänä elokuussa😁

20170815_105442.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Mullakin olisi ollut juuri tuosta kohdasta otettu kuva, mutta ajattelin laittaa kuvan tuolta vasemmalta sivukadulta, ettei olisi niin helppo.

Teron kaivinkone on Turkusessa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Vantaan Tuupakassa Tuupakantien ja Kärkikujan? risteyksessä. Volvon maanrakennuskoneita myyvät takana olevassa rakennuksessa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Volvon pihassahan Pikku-Jussi nykyisin majailee. Ilmailuvihje olisi ollut luvassa, Helsinki-Vantaan 04R:n finaali menee suoraan tuosta yli.

Juhanille vuoro.

satama_1.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tämä oli helppo, kun on muutama sata kertaa tullut lennettyä tuosta yli. Näkyisi muuten hyvinkin ohjaamon lattiaikkunasta, mutta tuo katos hieman peittää näkyvyyttä.;) Toisaalta olen käynyt aika monta kerta tuossa naapurissa olevassa IKH:n kaupassa. No ei nyt ole kuvaa, eli vuoro nopeimmalle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Niin kuuluu, ja vinkkejä tulloo: ei olla Suomessa, mutta Euroopassa kyllä. Ei ole Budapest, eikä Saksa. Merenrantakaupunki ja suosittu lomakohde. Suomalaisillekin.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Avataan hiukan näkymää. Nyt ei kyllä pysty kovin paljoa enempää pikaisesti linkkaamaan tästä tallista kuvia, mutta jos tästä saisi vinkkiä.

lato_2.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Tai, no hyväksytään Arin vastaus. Kyseessä on sama rakennus, mutta tämä kulma on Tallink Express Hotel. Ari jatkaa.

Vinkkeinä ...pikaisesti linkkaamaan tästä tallista kuvia..., tuosta löytyy Tallink ja pikainen on express. Korkea linna on tall linna, ja musiikissahan meillä on Viron kanssa sama kansallislaulun melodia.

https://goo.gl/maps/MUrxbLmdSCR2

Muokattu: , käyttäjä: Tumi Hämäläinen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Wanha kuva jostain Jorman reissuilta, joista en pidä kirjaa, eikä kaikki jää muutenkaan hataraan muistiini. Olisiko joku rajavartioasema Myanmarissa?

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Ei olla Hangon tornissa mutta tornissa kuitenkin kuten Pekka arvasi. Hangon "lennonjohto" näyttää tältä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005399197.html

Tumilla hyvä arvaus ja Burman rajavartioaseman torni saattaisi näyttää aika samanlaiselta. Ainakin monet Burman kuvieni puurakennukset ovat saman värisiä. Ei kuitenkaan olla Burmassa eikä Aasiassakaan.

Rodney

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kaima löysi paikan nopeasti. Naaralla ollaan. Kuva on otettu läpikulkumatkalla muistoja verestellessä 2011-07-31.

Jormalle vuoro.

Rod

IMG_0837.thumb.JPG.4ac69f70b7a396a79ac1a490ad8cbd55.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään