59 565 viestiä aiheessa

Oikein, kyseessä on ravintola BangCook kauppakeskus Kaaressa. Alkuviikosta avatun ravintolamaailman nimi on Kaaren Kulma eli siis kaksi keskenään ristiriidassa olevaa geometristä muotoa. BangCook päätyi kuvaan siksi että se ei ole vielä valmis ja oli siis tyhjä. Muissa ravintoloissa oli niin paljon uutuuteen tutustuvia asiakkaita, että niistä ei kuvaa kehdannut ottaa.

Sami jatkaa.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
4 minuuttia sitten, Tarmo Kallio kirjoitti:

Arvataan Turun yliopistollisen keskussairaalan käytäviä maan alla?

 

Tarmo osui oikeaan. Tuonne tuli eksyttyä taannoin.

 

Vuoro Tarmolle.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitan vaihteeksi vanhemman kuvan. Otin tämän kuvan hätäisesti kännykällä alkuperäisestä paperikuvasta. Paperikuvan filminegatiivin otin kauan sitten itse  Edixa Reflex-järjestelmäkameralla. 

Kuvassa näkyvät polkupyörät ovat edesmenneen isäni ja minun. Mikä paikka?

 

 

 

IMG_0842.JPG

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Meinasin laittaa toisen kuvan paikasta. En laita vielä. Kyllä tämän paikan pitäisi löytyä jo tällä kuvalla. Paikan lähellä oli aikoinaan kolme eri raideleveydellä olevaa kiskorataa. Nykyään on vain yksi leveys radassa. Joka on varsin lähellä.

 

Muokattu: , käyttäjä: Tarmo Kallio

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Turkulaiset tunnistavat ehkä kuvasta yhden osan. Se on nähtävillä nykyäänkin ja se on melkein samanlainen, kuin vanhassa kuvassa. Tämä näkyy ainakin raiteilta ;)

Tänään ei tule enää vinkkejä.

 

 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kupittaan Saven tehdas lienee kuvassa rapistumassa 70-luvulla. Nykyään paikalla on T-sairaala.

Raideleveydet ovat junarata, ratikka ja tehtaan pässi. Tehtaan takaa pilkottaa TYKSin piippu.

Jos oikein, annetaan vuoro sellaiselle, joka ei ole pariin viikkoon kuvaa laittanut.

Kiitos paikalliselle taholle, joka toimi abo(åbo)-oppaana...

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Laitetaan sitten nopea. Rodneyn idean mukaan, mikä on lähin merkittävä rakennus ja mikä on hieman erikoista tässä muistomerkissä?

Vapaussota.thumb.jpg.db136d90b760f43d323583b4bed946d3.jpg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään