59 671 viestiä aiheessa

Kohde sijaitsee hyvin vilkkaassa paikassa liikenteen solmukohdassa ja sen ohi kulkee tuhatmäärin ihmisiä joka päivä vaikka harva siihen kiinnittää huomiota ja vain yksittäiset siinä poikkeavat. Solmu yhdistää 1970-luvulla valmistuneen kokonaisuuden viime vuosikymmenellä valmistuneeseen kokonaisuuteen.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
3 minuuttia sitten, Paavo Mäntylä kirjoitti:

Seinäjoen Keskussairaalan kirkko. 

Ja se on täsmälleen oikein ;)

Sairaalakirkkoja on muutamia Suomessa ja vanhin josta löytyi maininta oli Töölön sairaalakirkko joka on toiminut ainakin 1800-luvulla.

Seinäjoen nykyisen sairaalakirkon vihki käyttöön 2015 Lapuan piispa Simo Peura. Hänen asumisjärjestelynsä herätti joissain närää kun Lapualla aina majailleelle piispalle ostettiin Seinäjoelta asunto 0,9 miljoonalla.

Tämän edeltäjä on valmistunut 50-luvulla ja se vihittiin virallisesti käyttöön joko 1963 tai 1964 eri lähteiden mukaan.

Aalto liittyy asiaan etäisesti siksi että Seinäjoella sijaitsee Aalto-keskus ja Fazerin tuotteita saa 100m päässä olevasta kahvilasta.

Sairaalakirkko sijaitsee keskussairaalan vanhassa osassa kohdassa johon tulee yhdyskäytävä uudesta osasta.

Violetti on yksi kirkon liturgisista väreistä ja sitä käytetään mm. hiljaisella viikolla eli juuri nyt.

https://www.seinajoenseurakunta.fi/kirkot-ja-kappelit/sairaalakirkko-kantasairaala-

1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Pööli.

Edit: Neeme Külmin teos Kartio.

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen
1 henkilö tykkää tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

No se oli nopeasti ratkaistu 😄😄 pikaisella testauksella en kuvahaulla suoraan löytänyt. Paikka siis Hämeenlinnassa. Ja Tero jatkaa! 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
14 minutes ago, Paavo Mäntylä said:

No se oli nopeasti ratkaistu 😄😄 pikaisella testauksella en kuvahaulla suoraan löytänyt.

Ei tosiaan Googlen kuvahaku löytänyt hankalaa yökuvaa mutta kun Googlen tekstihakuun syötti "jättimäinen liikennekartio" niin löytyi :laugh:

Ja kyseessähän on siis parkkitalo Pööli.

Jatketaan kalusteiden parissa.

aulassa_2.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
59 minutes ago, Jarmo Kohtanen said:

Ollaanko tällä tontilla oltu ennenkin kun jotenkin tutun tuntuinen?

Mahdollista mutta ainakaan forumin haun perusteella ei ole oltu. Aiheesta on kyllä keskusteltu.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohde on tässä käytössään kolmisenkymmentä vuotta vanha ja sitä on viime aikoina uudistettu. Vanhastakin jätettiin muistumia.

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
6 hours ago, Vesa Ravanti said:

Olisiko ns Rokkimäkki Töölössä?

Sehän se. Kokonaan musiikkiteemainen Mäkkäri on muutettu ketjustandardien mukaiseksi remontissa mutta tämä "peräkammari" on onneksi jätetty muistumaksi menneestä.

Vesalle vuoro. Edit: Nopein siis jatkaa.

aulassa_1.jpg

Muokattu: , käyttäjä: Tero Tuominen

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Kohde sijaitsee näkyvällä paikalla erityisesti toiseen suuntaan ajettaessa. Erään löytämäni tiedon perusteella laskin, että noin 10 000 ohikulkevaa autoilijaa voisi arkisin bongata haetun rakennuksen sisäänkäynnin päätään kääntämättä. 

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
5 hours ago, Teemu Kokkonen said:

Teollisuuskatu 33?

Kuului sarjaan "olen taatusti nähnyt mutta missä?".

Ja tuolla Teollisuuskadullahan lasijulkisivu näyttää olevan.

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla
5 tuntia sitten, Teemu Kokkonen kirjoitti:

Teollisuuskatu 33?

Teemu tuntee mestat. Säästöpankkienkeskusmesta Helsingin ”Wall Streetillä”.  Wikin mukaan 20 000 ajoneuvoa ohittaa paikan päivittäin. Junatielle päin ajettaessa tämän voi nähdä helposti, siitä tuo 10 000 autoilijaa tuli kaskutoimituksen jälkeen 😉. 
editti: ja Terohan tunnisti hiljattain kirppiksen tuon takapihalta 🤭. 

IMG_2475.jpeg

Muokattu: , käyttäjä: Topi Falkenberg

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Teemu otti nyt kovan päänahan, siitä kuuluu saada mitali jos toinenkin 😃 vasso kuu olkaa hyvä. 

IMG_2330.jpeg

2 henkilöä tykkäävät tästä

Jaa viesti


Link to post
Jaa muulla sivustolla

Luo uusi käyttäjätunnus tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään